Yleistä löpinää kirjoista

Moips!

Luvassa luultavasti sekava teksti ja hämäriä pohdintoja. Olen lukenut viime aikoina lukenut paljon Harry Potter – fanikeskusteluja, joten käytän sieltä ja ihan Pottereista otettuja esimerkkejä. Kun olen jälkeenpäin lukenut omia kirja-arvostelujani, niin mietin tajuaakohan kukaan tiettyjä juttuja, joita olen selittänyt. Tapaan selittää jotkin asiat monimutkaisesti, mutta aion tässä nyt kertoa taustaoletuksia, joita minulla on automaattisesti, josko ne auttaisivat ymmärtämään logiikkaani vähän paremmin.

Ensiksikin, kirjailija on minulle aina kuningas. Jos hän on päättänyt, että jokin asia tapahtuu tai tietyt henkilöt paritetaan, niin se pitää vain hyväksyä. Monesti näkee tuolla Potter-keskusteluissa, että ihmiset sanovat tyyliin ”En tykännyt, että Harry ja Ginny menivät naimisiin, joten minun mielessäni ne eivät koskaan menneet”. Sanon ehkä vähän ilkeästi, mutta kenenkään muun kuin kirjoittajan mielellä ei ole tässä mitään merkitystä. Esimerkiksi Harryn ja Ginnyn naimisiin meno on kirjan sisäinen fakta, josta lukijalla voi (ja saa!) toki olla oma positiivinen, negatiivinen tai neutraali mielipiteensä, mutta ei se sitä faktaa muuksi muuta. Itsekin kirjoittajana minusta olisi jotenkin ikävää, jos random henkilö tulisi sanomaan, että ei tykännyt tapahtumasta X, joten siksi sitä ei ole hänelle olemassa. Tarkoitan kai pohjimmiltaan, ettei faktoja voi ohittaa vain siksi ettei satu pitämään niistä.

Kirjan sisäisistä faktoista on helppo siirtyä henkilöiden sisäiseen loogisuuteen. En yllättäen onnistunut löytämään yhtään esimerkkiä kirjoittamistani jutuista, mutta muistini mukaan ainakin joissain noista kirjoista olisi ollut epälooginen henkilö eli siis valittamista tämän asian suhteen. Päähenkilöillä ei tavallisesti ole ongelmia jatkuvuuden suhteen, lähinnä asia tulee eteen sivuhahmojen osalta, joiden kanssa kirjailija saattaa kokeilla kaikenlaista. Oikeastaan hyvää esimerkkiä on vaikea antaa, sillä kun henkilöhahmot ovat loogisia, niin asiaan ei juuri kiinnitä huomiota. Eli homman kiittäminen silloin kun se on kunnossa, on vaikeampaa kuin siitä valittaminen silloin kun se on pielessä. Huomautan vielä, että henkilö saa tietenkin kasvaa, kehittyä ja muuttuakin, kunhan mainitut asiat ovat hahmon sisäisesti tai tarinallisesti loogisia. Harry Potter on kokonaisuudessaan hyvä esimerkki tästä.

Yllä mainitut ovat niitä minua yleisluontoisesti häiritseviä asioita (jos siis sattuvat olemaan pielessä). Kaikki muu on sitten yleensä käsillä olevaan teokseen tai genreen liittyvää. En tykkää esimerkiksi asiasta, jota kutsuisin valittu-sydroomaksi. On tosi ärsyttävää, että sankari jauhamalla jauhaa, ettei sovi roolinsa ja vastaavasti roolinsa hyväksyessään rupeaa marttyyriksi, jonka vuoksi kukaan ei saa kuolla. Harryhän tekee juuri näin, mutta Rowling on kyllä onnistut pehmentämään asian melko siedettäväksi. Tämä on tosi tavallinen klisee fantasiakirjallisuudessa yleensäkin. Oletan, että kirjailijat ajattelevat tämän osoittavan tietynlaista nöyryyttä ja sitä kautta sopivuutta valituksi. Mutta vatvomisella ja hirveillä toistomäärillä siitä saadaan äkkiä ärsyttävää. 

Selkeiden asioiden vatvominen ärsyttää minua valtavasti. Tiedän itsekin kirjoittajana, että vellominen ja mehustelu on tiettyyn rajaan asti on ihanaa, mutta lukijaakin pitää sääliä sen verran, että asia ratkaistaan jossain vaiheessa tai että se ainakin etenee johonkin suuntaan. Tässä voin viitata ihan ensimmäisen blogissa julkaisemaani kirja-arvosteluun Mifongin ajasta, siellä olen asiasta puhunut. (Vaikka en ole erityisen hyvä keksimään otsikoita, niin "Mietteitä kirjasta" kyllä kuvaa mielestäni juuri minun kirjoituksiani paremmin kuin sana kirja-arvostelu.) Lukija on kuitenkin tavallaan kirjoittajan asiakas, joka ei tiedä mitä kirjoittajan päässä liikkuu, jos sitä ei hänelle kerrota.

                                                            -Roona-