Mietteitä kirjasta CVIII: Perijätär, Lumilapsi ja Palatkaa perhoset

 Heippa!

Kaksikymmentä vuotta aiemmin hänen äitinsä sai kruunun. Nyt on prinsessa Eadlynin vuoro löytää todellinen rakkaus. Prinsessa Eadlyn on kuullut lukemattomia tarinoita Valinnasta, joka saattoi hänen vanhempansa yhteen, ja vaikka tapahtumat kuulostavatkin kauniilta sadulta Eadlyn ei tahdo itselleen mitään sellaista. Valitettavasti hän ei kuitenkaan voi välttää hänelle valmisteltua polkua… eikä siten myöskään Valintaa. Eadlyn ei oleta löytävänsä todellista rakkautta Valinnan kolmenkymmenenviiden kandidaatin joukosta. Oman onnellisen lopun löytäminen ei kuitenkaan ehkä olekaan niin mahdotonta kuin hän on aina luullut.

Kun Eadlyn vakavissaan miettii, että ensimmäinen asia, jonka hän valtaistuimelle päätyään tekee, on uima-altaan rakennuttaminen palatsin tiluksille, lukija ymmärtää, miksi kansa saattaa kokea kauniin ja työteliäänkin prinsessansa hieman etäiseksi. Lisäksi Eadlyn ei osaa lainkaan asettua kosijoidensa asemaan, eivät pojat ole tulleet hänen henkilökohtaiseksi kiusakseen, vaikka aviomies heidän joukostaan pitäisi periaatteessa valitakin. Aluksi vaikuttaa myös siltä, että Eadlyn ainakin jollakin inhoaa kaikkia muita ihmisiä paitsi omia perheenjäseniään. Olisin toivonut edelleen, että Illean poliittiseen tilanteeseen olisi keskitytty enemmän, varsinkin kun nyt Eadlyn osallistuu aivan luonnostaan hallitsemiseen isänsä kanssa. Lisäksi ihmettelin kansan ajatusta, että Eadlyn nousisi jo piankin valtaistuimelle. Maxon ja America ehkä 45-vuotiaita, ehdottomasti korkeintaan viisikymppisiä. Toki heidän elinaikanaan on toteutettu suuria ja raskaita poliittisia uudistuksia, mutta toivottavasti ne eivät ole väsyttäneet heitä niin, että he ovat noin nuorina jo ihan ikäloppuja.

1920-luvun Alaska on julma paikka asua ja elää. Sen tietävät Jack ja Mabel, lapsettomuuttaan sureva uudisasukaspariskunta. He ovat ajautumassa erilleen – Jack raataa maatilalla perheen elatuksen eteen ja Mabel taistelee yksinäisyyttä ja epätoivoa vastaan. Kun ensilumi pitkän ja kylmän syksyn jälkeen sataa, hetkellinen ilo ja toivo saa heidät rakentamaan lumesta lapsen. Mutta aamulla lumilapsi on poissa. Pariskunnan pihapiirissä alkaa liikkua pieni tyttö, metsän lapsi. Hän kutsuu itseään Fainaksi. Tyttö elää yksin keskellä Alaskan villiä luontoa ja metsästää rinnallaan punainen kettu. Pikkuhiljaa Jack ja Mabel oppivat ymmärtämään Fainaa ja alkavat rakastaa tätä kuin omaa lastaan. Mutta kesyttömässä Alaskassa mikään ei ole sitä miltä näyttää. Totuus Fainasta muuttaa lopulta heidät kaikki. Lumilapsi on Eowyn Iveyn esikoisteos. Sydäntäsärkevän kaunis tarina, jossa on taikaa.

Minusta tämä oli ihana kirja. Tykkäsin kovasti Jackista ja Mabelista ja heidän elämänsä kuvailusta. Pidin myös Garretista, joka halusi kulkea vuorilla villissä luonnossa ansastamassa. Oli kiinnostava valinta, että Fainan kaikki vuorosanat olivat ilman lainausmerkkejä, kuin ne olivat vain kuiskauksia tai ihmiset kuulisivat ne vain päänsä sisällä eikä niitä sanottaisi ääneen lainkaan. Miten Faina oli oppinut kaikki taitonsa? Hän oli kuitenkin aika nuori, kun isä kuoli eli isä tuskin oli ehtinyt kaikkea opettaa ja vaikka olisikin lapsen olisi jokseenkin mahdotonta muistaa vaikka kolmevuotiaana oppimiaan asioita. Faina ei vaikuttanut pelkäävän muita ihmisiä, joten minäkin hieman Jackin ja Mabelin tapaan ihmettelin, miksei hän vain tullut pyytämään lapasia ja kaulaliinaa ensimmäisellä kerralla. Ehkä isä oli opettanut, ettei ihmisiin voi kuitenkaan luottaa.

Antti Salokoski kirjoittaa musiikkiaiheista kirjaansa Kaliforniassa, kun hän saa viestin, jossa häntä pyydetään ottamaan yhteyttä nuoruuden rakastettuunsa Suviin. Sillä välin kun Suvi, Summer Maple, on keikkaillut ympäri maailmaa, Antti on jatkanut elämäänsä Suomessa, perustanut perheen ja menettänyt sen. Ura on vaatinut Suvilta uhrauksia, mutta äiti Leena on kulkenut rinnalle ja hoitanut Suvin tytärtä Rosaa. Välillä Leenasta tuntuu, että äidin rooli on jäänyt isoäidille. Vaikka Antti ja Suvi tekevät parhaansa unohtaakseen menneet, jokin heidän välillään pyrkii pintaan. Musiikki. Vartaloiden magneetit. Moneen kertaan hylätyt haaveet. Juha Itkosen vuonna 2005 ilmestyneen Anna minun rakastaa enemmän -romaanin tarina Suomen kaikkien aikojen suurimmasta rocktähdestä Summer Maplesta, hänen äidistään ja entisestä rakastetustaan, unelmista ja niiden hinnasta, jäi soimaan mieleen lähtemättömästä. Mitä heille kuuluu kymmenen vuotta myöhemmin?

Luin Anna minun rakastaa enemmän aikoinaan lukiossa enkä muista innostuneeni siitä mitenkään erityisesti. Samaan aikaan oli luvussa toinen Itkosen kirja, Myöhempien aikojen pyhiä, joka kolahti paljon kovemmin. Käsillä oleva teos oli lähinnä Antin trippailua omassa itsesäälissään ja itsekkyydessään. Tykkäsin Leenan osioista, koska hän sentään ajatteli välillä – tai siis aika paljonkin – muitakin kuin itseään. Antin valitus oli välillä aika jäätävää, miehelle ei tuntunut kelpaavan mikään. Varsinainen marttyyri ja miesvauva, ajatteli tämä lukija väistämättä. Pidin lopun luvuista, jotka oli kirjoitettu Suvin näkökulmasta, vaikka äkillinen tyylin muutos olikin vähän vaikea sulateltava. Tuntuu, että Antin nyyhkyosioitakin olisi saanut paljon enemmän irti, kun Suvin näkökulma olisi kulkenut rinnalla koko ajan, vaikka toki Leena ja Rosakin antoivat hyvää perspektiiviä.

-Roona-