Oli kaunis ja hyvä (Aina on liian kauan 13. luku)

 Moikka!

Seuraavan päivän etsinnät Milla aloitti kuitenkin Daniel nimen googlaamisella, nimittäin sukunimen. Hän tiedusteli vieressään töröttävältä Danielilta lisäksi heidän talonsa nimeä. 

”Meidän kartanoamme kutsuttiin Weather High´ksi.” 

Milla pyöräytteli silmiään. ”Selvisipä sun feikki-identiteetinkin arvoitus samalla”, hän tuhahti. 

Daniel nolostui. ”Tuota, kyllä minä sen hoksasin jo silloin, kun luin siitä kortista. Muistin, että olin kertonut sen sinulle jo. Tai siis minullehan se on selvä asia.” 

Milla nautti salaa miehen pienestä kiemurtelusta. ”Mä sentään en olettanu, et tietäsit Ellan raskaudest vaan ihan rehellisesti unohin kertoo sulle. Jatkos sit selität tommoset itsestäänselviöt mulle silläkin uhalla et suutun, ku olin jo itekin tajunnu”, hän irvaili itseironisesti.

Googlen haku tuotti melko suuren joukon tuloksia. Jo ensimmäisistä osumista paljastui, että Weather High`lla oli jopa jonkinlaiset nettisivut. Milla klikkasi linkin auki. Sivuja ei oltu päivitetty aivan viime kuukausina, mutta nykyisen omistajan hymyilevä kuva tervehti heitä heti etulehdellä. Vanhan miehen nimi oli William Willougby IV. Daniel innostui siitä kovasti, sillä kyseessä täytyi olla hänen isoveljensä lapsenlapsi. Ennen Danielin isää kaikki Willougbyt olivat kuulemma olleet Henryjä. 

”Sun veljes siis oli William numero kakkonen?” Milla kysyi kiusoitellen. ”Mä voisin ehottaa teille briteille ihan yleisesti nimipoolin laajentamista.” 

Daniel ei jaksanut suivaantua Millan huomautuksesta. ”Tässä ei sanota mitään isästä tai veljestäni”, hän totesi pettyneenä luettuaan eteenpäin.

Etusivulla oli tosiaan tietoja lähinnä majoitusvaihtoehdoista, sillä osa kartanosta vaikutti toimivan nykyään hotellina. Milla etsiytyi varauskalenteriin, joka sentään vaikutti olevan ajantasainen. Yksi yläpalkin otsikoista oli History of the House. Hän napautti sitä ja skrollasi alaspäin. Teksti oli aika yleisluontoista, mutta sitten Danielin nimi putkahti esiin. Kappaleessa kerrottiin, kuinka se ensimmäinen William oli menettänyt nuoremman poikansa traagisissa olosuhteissa. 

”Aika erikoista, ettei murhasta oo mainittu mitään, sellasesthan ihmiset tykkää”, Milla pohdiskeli. 

Daniel murahti pöyristyneen kuuloisesti. ”Sehän on yksityisasia.” 

Voi Dani, Dani, sä et tiiä nykyajast mitään. Ihmiset on haaskalintui. Onnettomuuspaikallakin ne kuvaa ensin ja soittaa hätänumeroon vasta sitten”, Milla voivotteli.

William IV asui edelleen kartanon yksityisissä huoneissa ja kävi lähes päivittäin tervehtimässä vieraita. Vanha mies harrasti ylimystölle tyypillisiä ajanvietteitä kuten sikarien polttelua. Mukavan oloinen ukkeli, Milla mietti. 

”Voisikohan hänelle kirjoittaa?” Daniel kysyi arasti. 

Milla tajusi, että Daniel tarkoitti varmaan aitoa, etanapostissa menevää kirjettä. ”Ei meidän tartte kirjottaa tai siis tietty tarttee laittaa sanoja peräkkäin, mut se onnistuu tällä.” 

Milla tökki kannettavaansa. Hän oli jo spotannut Ota yhteyttä –linkin ja mennyt alasivulle. Sieltä löytyikin sähköpostiosoite, johon lähettämistä kannatti yrittää. Milla avasi oman gmailinsa toiseen ikkunaan. 

”Mites me muotoillaan tää, et ne vastais eikä blokkais meitä joinakin hörhöinä?” hän tiedusteli sormet näppäimillä.

Danielilta meni hetki aikaa sulatella, ettei tarvinnut etsiä kirjepaperia, mustekynää ja sitten odottaa vielä, että palvelija kiikuttaisi kuoren postitoimistoon. ”Aloita vaikka Hyvä herra....” 

”Kyl mä sen nyt tiedän”, Milla hymähti. ”Tarkotin mitä laitetaan syyks, et kysellään sust.” 

Daniel näytti nyrpeän loukkaantunutta naamaa. ”En minä osaa sanoa. Keksi itse jotain, kun olet niin fiksu.” Hän veti kädet puuskaksi rinnalleen ja katseli mielenosoituksellisesti ulos ikkunasta. 

Milla puristi häntä olasta. ”Älä oo tollanen lellipentu. Onko mahollist, et me esim. voitas olla jotain kaukisii sukulaisii? Oliko Willougbyt laaja suku?” 

Daniel kääntyi takaisin yhä huulet alaspäin. ”Meillä oli aika lailla naishaaroja. Henryt tapasivat tehdä ison katraan tyttäriä yhden tai kahden pojan lisäksi.”

”No niin. Sit meidän ei ehkä tarvii spesifioida sen enempää. Sanotaan, et tutkitaan sun – siis Daniel Weatherin sukua – vaik äidin puolelta ja et on päädytty Weather High´n kartanon Willougbyihin”, Milla selitti innostuen. 

Kiinnostus ja uteliaisuus olivat palanneet Danielin silmiin. ”Kysy hänen isoisänsä pikkuveljestä kautta rantain. Kerro, että meitä kiinnostaa, koska minulla sattuu olemaan sama nimi. Ja korosta, ettemme missään nimessä odota vastausta, mikäli kysymys on liian henkilökohtainen.” 

”Sanelepa tuo sama mulle englanniks, sinähän tässä se britti olet”, Milla ähkäisi yrittäessään miettiä tarpeeksi formaaleja sanoja. Hänen yllätyksekseen Daniel siirsi hänet kohteliaasti pois tieltä ja alkoi kirjoittaa itse. Se kävi jäätävän hitaasti, koska mies ei tietenkään hallinnut minkäänlaista sormijärjestelmää vaan tökki näppistä lähinnä etusormillaan.

Lopulta viesti oli valmis. Milla lukaisi sen läpi, joskaan hän ei epäillyt sen oikeellisuutta. Danielille oli varmasti opetettu pilkuntarkasti miten asiallinen kirje tuli laatia. Muutama sanamuoto tosin kuulosti tajuttoman vanhanaikaiselta jopa Millan kaukana täydellisestä olevaan kielikorvaan. Daniel päästi hänet takaisin läppärin eteen ja hän korjasi yksittäiset kohdat. 

Milla lisäsi vielä alkuun, että he olivat seurusteleva pari. ”Lähetänkö?” hän tiedusteli Danielilta, joka tuijotti viestiä lähes maanisesti. 

Mies nyökkäsi. Gmail ilmoitti viestin kiitäneen bittiavaruuteen ja Milla sulki ohjelman. Seuraavaksi hän avasi Weather High´n Wikipedia-sivun. Sen viittaukset olivat kuitenkin aika hatarat ja osa kohdistui sivustoon, jolla he olivat juuri olleet. Milla oli toivonut viitteitä sanomalehtiartikkeleihin, mutta kaksi löytynyttä olivat liian uusia ja näyttivät käsittelevän kartanoa matkailukohteena.

”Mitä sanomalehteä teil luettiin kotona?” 

Danielin kasvot muuttuivat jälleen varautuneemmiksi. ”Minähän sanoin, etten usko, että murhastani kirjoiteltiin lehdissä. Sehän olisi ollut skandaali.” 

”Ai, pahempi skandaali kuin se, et sun isä nai söpön uuden kullan heti ku vaan entisen vaimon suruajast oli päästy?” Milla heitti päätään pyöritellen. ”Kyl mä tajuun, et Elsewoodit ei ois tykännyt, ku sehän ois saattanu niiden kodin huonoon valoon, mut ethän sä ollu tehny mitään väärää.” 

Daniel irvisti, mutta istui nyt rennompana. ”Enpä kai. Jos etsittäisiin kuolinilmoitusta? Se voisi olla jossain lontoolaisessa lehdessä.” 

Tämä oli selvä kompromissiratkaisu, mutta Milla oli enemmän kuin innokas tarttumaan siihen. Daniel oli haluton kertomaan perheestään, menetyksen haavat olivat varmaan vielä liian tuoreita, mutta kuolinilmoituksesta saattaisi selvitä mielenkiintoisia asioita.

Milla päätti ensin kokeilla googlettamista yksinkertaisesti yhdistelmällä ´Daniel Willougby obituary´, vaikka ei uskonut sen juuri auttavan. Hänen arvelunsa osui oikeaan, mutta jo toinen linkki ohjasi heidät lupaavan arkiston sivuille. Sen digitoiduista kokoelmista saattoi hakea millä sanalla halusi. Milla kirjoitti hakukenttään Danielin koko nimen ja haun epäonnistuttua pelkän Willougbyn. He tutkivat tulokset, mutta Daniel ei tuntenut vanhimpienkaan, vuosisadan vaihteessa kirjoitettujen juttujen Willougbyja. Kyseessä oli ilmeisesti toinen suku, jolla sattui olemaan sama nimi. Daniel sanoi, että se oli suhteellisen tavallista.

He jatkoivat etsintää ja päätyivät seuraavaksi British Newspaper Archiveen, josta tärppäsi. Danielin kuolinilmoitus oli ilmestynyt pienemmässä paikallisessa sanomalehdessä. Mies ihmetteli sitä. 

”Yleensä aatelisten kuolinuutiset laitettiin Lontoonkin lehtiin paitsi jos he asuivat jossakin Skotlannin peränurkissa. Isä tunnettiin Cityssä hyvin. Miksi ihmeessä he olisivat pantanneet tietoa?” 

Milla kohautti harteitaan. ”Luetaan ny vaan mitä ne on kirjoittaneet.” Ilmoituksessa oli pitkähkö lainaus Herra on minun paimenestani ja suremaan jääneiden nimet. Danielin muistosanoiksi oli kirjattu ´Atty oli kaunis ja hyvä´.

-Roona-