Menet tuoksusta sekaisin (Aina on liian kauan 24. luku)

 Moikka!

Milla lampsi ovelle laiskasti. Toivottavasti Nemo oli tosiaan aistinut heidän tarpeensa. Oven takana ei ollut Nemo. Miehellä oli pitkä, tiukoille leteille vedetty musta tukka. Ja oudot liehukehousut, jotka Milla oli nähnyt aikaisemminkin. 

”Salem”, hän sähähti ja yritti työntää oven kiinni miehen naamalle. Siitä ei ollut hyötyä, Salem tuli sisään kuitenkin. 

”Surkeaa.” Ääni oli pehmeää kuin samettia ja hunajamaista. 

Daniel oli tullut keittiön oviaukkoon perääntyneen Millan taakse. ”Sinulla ei ole mitään asiaa tänne.”

Kapeille huulille karkasi kyllästänyt hymy. ”Mitä ajattelit tehdä minulle, Daniel-poju?” 

Mies täytti koko asunnon ummehtuneella ja pelottavalla ilmapiirillä. Ja hän tietää sen itsekin, Milla ajatteli. Daniel puristeli käsiään nyrkkeihin ja murahti, muttei tehnyt mitään.

”Sitä ollaankin järkeviä. Huomaan myös, että pikku tempaukseni on tehonnut ainakin toiseen teistä.” 

Milla oli iloinen, että seisoi miesten välissä, sillä hän tunsi, että Daniel olisi muuten hyökännyt päistikkaa Salemin kimppuun. ”Ei toi laittanu niitä tippoja. Se kundi oli ihan toisen näköinen”, hän sanoi katsahtaen Danieliin rauhoittavasti. 

”Vähät minä siitä, että hän pani jonkun muun tekemään likaisen työn. Jos sinulle olisi tapahtunut jotain, niin hänen kätensä olisivat olleet tahratut.” 

Salem haukotteli tympääntyneesti. ”Oi, nuorta lempeä. Se on aina niin kovin dramaattista. Hän on antautunut sinulle ilmeisen halukkaasti.” 

”Milla ei ole antautunut minulle”, Daniel sihisi hampaidensa välistä. 

”Millainen mies sinä sitten oikein olet?” Salem sanoi maiskauttaen epämiellyttävästi.

Nyt ei ollut kyse enää tuntemuksesta, sillä Daniel puhisi Millan korvan juuressa täynnä adrenaliinia, testosteronia ja mitä kaikkia hormoneja tappeluun tarvittiinkaan. 

Milla korotti ääntään. ”Millä asial sä tääl oot?” 

Salemin marmorinen ulkokuori ei ollut edes värähtänyt. Hän näytti välinpitämättömältä. ”Tulin katsomaan Nemon lempilapsia. Hän on naiivin kiintynyt teihin, niin kuin aina nappuloihinsa.” 

”No nyt oot nähny ja voit häipyy.” Milla osoitti ovea sanojensa vakuudeksi. 

Salem astui Millan eteen, mikä sai Danielien kurottamaan kätensä Millan kylkien ohi työntääkseen miestä kauemmaksi. 

Salem sivalsi häntä kipeästi sormille. ”Neiti Etsivän on syytä luovuttaa. Vakuutan, että seuraavalla kerralla et selviä yhtä helposti kuin imbesillin apurini tempusta”, hän ilmoitti Danielin älähdyksestä välittämättä.

Millaakin alkoi suututtaa. ”Miten sä paskapää kehtaat tulla mun kotiin uhkaileen. Mun puolest voit painuu vaikka helvettiin, mä autan Danielia jatkossaki.” 

Salemin valjuilla huulilla häivähti hymy. ”Ymmärrän kyllä, mitä Nemo näkee sinussa. Se ei estä raivaamasta sinua pois tieltä, kun tarve vaatii.” Tämän sanottuaan mies kääntyi viuhahtaen kuin malli runwayn päässä ja lähti yhtä nopeasti kuin oli tullutkin. 

Milla päästi Danielin haastaan ja tämä oli tuiskahtaa nurin raivonsa jälkimainingeissa. Milla tarttui miehen olkapäähän. ”Rauhotu. Salem meni jo pois. Ei sen hakkaaminen tuusan nuuskaks auta meit yhtään, vaik mieli tekiskin.” 

Daniel tuijotti häntä silmät pulppuillen. ”Sinä et auta minua enää.” 

Äänen käskevyys hämmensi Millaa. ”Älä ny hulluja puhu. Tietty autan. Niihä mä just sanoin.”

Daniel lukitsi hänet nopealla liikkeellä käsiensä väliin. Iirikset olivat tyyntyneet luonnottomiksi. ”Kuuntele. Salem uhkasi henkeäsi. Sinun henkeäsi.” Mies veti syvään henkeään jatkaakseen. 

”No, niin mut onhan Nemo…”, Milla keskeytti. 

Daniel kiristi otettaan. ”Ei ole. Minä olen antanut sanani, ettet sinä joudu vaaraan. Minä selviän varmasti eteenpäin sillä, mitä olemme jo saaneet selville.” 

”Kelle sä oot sellasta menny lupaamaan?” 

Danielista paistoi turhautuneisuus. ”Jos en sinulle itsellesi niin vähintään Jenniinalle ja Petrukselle. Toden sanoakseni minulla ei ole harmaintakaan aavistusta tunteistani sinua kohtaan, mutta en halua sinuun missään tapauksessa sattuvan.” Mies oli niin lähellä Millan kasvoja, että hän tunsi puheen tuottaman ilmavirran.

Hän painautui leveää rintaa vasten. ”Harrastetaan seksiä.” 

Daniel oli irrottautumassa kauemmaksi jo ennen kuin hän ehti lipsahduksensa loppuun. ”Milla”, ääni oli hellä… ja anova. 

Millan päässä tuntui kevyeltä. Anoiko Daniel, että hän lopettaisi, etteivät he tekisi mitään tyhmää tai peruuttamatonta? Eihän häneen tuollainen tehonnut. Mies piti hänestä yhä kiinni. 

Milla sai loihdittua kasvoilleen heikon hymyn. ”No, kai mä saan mennä harrastaan omaa kivaa? Luoja tietää, et mä tartten sitä”, hän heitti kepeästi. 

Daniel muuttui punaiseksi. ”Minä… anteeksi, että… saatat saada väärän kuvan, jos me… nyt… minun pitää miettiä”, hän soperteli päästäessään kokonaan irti. 

Milla nojautui ovenkarmiin ja hengitti muutaman kerran. Järki alkoi palata pääkoppaan. ”Ehkä… jos me kumpikin otettas aikalisä. Salemin vierailu oli aika yllätys”, hän ehdotti. 

Daniel nyökkäsi kiitollisen näköisenä ja karkasi saman tien olohuoneen sohvalle. Milla kävi kokoamassa herkimmät ruokatarvikkeet jääkaappiin ja meni sitten omaan makuuhuoneeseensa. Hänellä oli yhä yllään yöasunsa, ja paita ei rintaliivien puuttuessa jättänyt kiihotusta epäselväksi. Milla heittäytyi pitkälleen ja sulki silmänsä. Vieruspaikka tuoksui Danielilta. Sormet kulkivat lähes väkisin sivelemään kovettuneita nännejä. Väärinhän se tietysti oli, mutta jos tuollaisen kohtauksen jälkeen ei saanut käydä kuumana niin minkä sitten. Milla liu´utti kätensä paidan alle ja kuvitteli niiden olevan jonkun ihan muun. Huulilta pääsi kevyt huokaus. Hän ei muistanut milloin viimeksi oli kosketellut itseään tällä tavalla.

Raolleen jääneeltä ovelta kuului kevyt koputus. ”Saako tulla?” 

Millan teki mieli huutaa yhtä aikaa, että et helvetissä ja totta vitussa. Suusta tuli vain äännähdys, jonka saattoi tulkita myöntymykseksi. Daniel livahti hämärään huoneeseen. Tämä oli hetken hiljaa eikä Milla uskaltanut avata silmiään. Kädet olivat yhä tiukasti rintojen päällä. 

”Et sitten liioitellut itsesi koskettelun suhteen?” Miehen ääni oli rauhallinen ja kujeileva. 

Milla päästi ulos pidättelemänsä henkäyksen ja laski kämmenensä takaisin sängylle. Daniel tuli istumaan hänen viereensä ja tunnusteli Millan sormenpäitä omillaan. 

Milla tarkkaili häntä raosta ripsiensä takaa. ”Et kai sä vaan yritä saada jotain jälkituntemuksia? Tarjous on edelleen voimassa, sä voit kokeilla itsekin.”

Daniel jatkoi silittelyä keskeyttämättä. ”En minä kokeile. Mutta… voiko jättää sen mahdollisuuden, että haluan kokeilla joskus… myöhemmin?” 

Millan teki mieli tiuskaista, että hän halusi juuri nyt tällä sekunnilla, mutta hän ymmärsi, ettei saisi enempää. ”Näinkö lyhyes ajas ehit miettiä?” hän tyytyi murahtamaan. 

Daniel huokasi ja lomitti sormensa Millan sormiin. ”Näin pitkään minulta meni tajuta, ettei tarvitse miettiä. Vaikka olemme tavanneet hyvin epäortodoksisella tavalla ja tunteneet vain lyhyen aikaa, niin minäkin olen ihastunut sinuun. Mutta haluan, että olet täysin varma, jos teemme sen. Et säikähdyksestä sekapäinen.” 

Milla avasi silmänsä kokonaan ja venytteli tunnustellen jalkojaan. ”Eiks varmuus liity järkeen ja logiikkaan, joil näit asioit harvemmin ajatellaan?”

Daniel hymyili ja hänen iiriksensä näyttivät kesälämpimiltä lammilta, joihin hukkuisi oikein mielellään. ”Totta tuokin.” 

Milla nousi istumaan puristaen kyntensä hellästä miehen rystysiin. ”Saat koklaa joskus tulevaisuudes. Ja ihana, kun tulit sanoo noi jutut, jotka just sanoit. Mut jos mä saisin nyt rauhan hoitaa tän session itsekseni loppuun? Muuten mä tuun hysteeriseks, niin ku te vanhat kunnon britit sanoisitte.” 

Daniel pyhähti ja lähti pois.

-Roona-