Heippa!
Dungeons
and Dragons roolipelin pohjalta elokuvan on ohjannut John Francis Daley, joka
on myös toinen käsikirjoittaja. Rooleissa nähdään Chris Pine (Edgin), Michelle
Rodrigues (Holga), Regé-Jean Page (Xenk), Justice Smith (Simon), Sophia Lillis
(Doric), Hugh Grant (Forge), Chloe Coleman (Kira, Edginin tytär) ja Daisy Head
(Sofina).
Minun on
heti alkuun pakko nillittää, mutta pidin alaotsikoksi valittua nimeä outona jo
ennen leffan näkemistä ja pidän jossain määrin vieläkin. Elokuvassa kun ei ole
kyse varkaiden välisestä kunniasta (mikä sinänsä on ihan tavallinen trooppi
seikkailu-/fantasiaelokuvissa), itse asiassa kukaan ei vetoa konseptiin koko
homman aikana. Edginhän voisi ihan hyvin vedota ja saada tiimin pysymään
kasassa sillä tavalla, samoin kuin vedota Forgen varkaan kunniaan. Voihan toki
ymmärtää myös niin, että varkaat ovat ystäväjoukko, joiden välillä on siitä
kumpuavaa kunnioitusta. Mutta eipä sillä ole oikeastaan väliä, sainpahan
valittaa ja asian pois sydämeltäni.
En olisi
kyllä ensimmäisenä roolittanut Chris Pinea bardiksi, mutta hänhän suoriutui
roolista ihan mallikkaasti. Edginin komediallisuus oli selvästi kirjoitettu
Pinelle sopivaksi. En pitänyt erityisesti hänen taustatarinastaan, se oli kovin
kliseinen. Vaimon hyvyys suurin piirtein hangattiin katsojan naamaan (”You need
to let go” sudenkorennon ulospäästämiskohtauksessa). Tykkäsin, miten
orgaanisesti hahmoilla tuntui olevan paljon historiaa, niin erikseen kuin
keskenäänkin. Monissa hyvissäkin kirjoissa (kirjat ovat tässä tarkoituksella
esimerkkinä, sama pätee elokuviinkin) hahmojen yhteiset menneisyydet selitetään
ja siltikin sitä miettii, miten tuo nyt lähti niin helposti/vaikeasti mukaan
tähän juttuun. Tämä on puhdas tuntuma-asia: orgaanisuuden vain tuntee silloin,
kun se on paikalla, mutta yleisesti sitä on vaikea selittää.
Oliko
Holgan miehen tarkoitus edustaa mitä lajia? Se ei käynyt ihan selväksi.
Käsitin, että Edgin oli kuitenkin ihminen ja hän oli samankokoinen Holgan
kanssa, joka tekee Marlamista kai puolituisen (tarkennukseksi: en tarkoita
Tolkienin hobitteja, vaikka heitäkin kutsutaan niissä teoksissa välillä
puolituisiksi). Justice Smithin esittämä Simon oli suosikkini. Tykkäsin hahmon
epävarmuudesta, joka tuntui todella luonnolliselta, joltakin, josta hänen
kaltaisensa nuori mies saattaisi kärsiä. John Francis Daleyn tuntien oletan,
että Simon oli täysin tietoisesti laitettu käyttämään sanaa kosiskelu
(englanniksi courting) epäonnistuneesta yrityksestään deittailla Doricia. Pidin
sitä vain todella suloisena ja käsikirjoittajilta hiljaisen kunnioittavana
sanavalintana.
Hugh
Grant esittää aika lailla samaa hahmoa kuin Paddington 2, vai olenko ihan
väärässä? Viehättävä ja charmikas huijari taitaa jo olla Grantin tavaramerkki.
Hyvin hän onnistuu tälläkin kertaa. Nautin osin hieman puujalkaisestakin
huumorista. Oli hauskaa ja epätavallista, että viisas ja kunnollinen Xenk oli
se, joka ymmärsi kaiken sanotun kirjaimellisesti.
D&D
on hauska seikkailuelokuva, jota voin lämpimästi suositella katsottavaksi myös
peliä tuntemattomille.
-Roona-
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti