Myrskynratsastaja

 Moikka!

Disclaimer: Seuraava on fanifiktiota. Frozen 2 oikeudet kuuluvat sen tekijöille. Kirjoitan huvikseni enkä saa tästä rahaa

Tyrskyävä meri on vihreää kuin sammal Nokkin laukatessa vuonossa, jossa sen kaviot nostattavat aaltoja. Taivas on harmaa, se enteilee myrskyä, mutta vedenkiiltävä hevonen on jo kapeikon suulla. Nokk polkee heiveröisen kuohun jalkojensa alle ja vetää henkeä edessä olevaa matkaa varten. Pisarat piiskaavat sen kuvetta, pyrkivät itsensä läpi siinä onnistumatta. 

Marmorisalama halkaisee taivaan jossakin meripeninkulmien päässä ja sitä kohti Nokk suuntaa turpansa, kaiken voimansa innon. Vapaus on sille vieras käsite, sillä se ei ole koskaan mitään muuta ollutkaan, vapaa nelimään minne mielii vankiloiden kahlitsematta. Se sukeltaa ja antaa merivirran kuljettaa itsensä pohjemmalle, kauemmas ihmisten lukitsevista rannoista. Pienet ravut yrittävät napata kiinni Nokkin harjasta, mutta ne ovat liian hitaita ja harjan omistaja kiivas. Mikään vaara ei uhkaa vesihenkeä, se on pohjapyörteiden valtias ja aaltojen prinssi.

Hetken Nokk kulkee yhdessä delfiiniparven kanssa, liitää niiden vierellä kuin kaikki olisivat taivaalla eivätkä syvällä pinnan alla. Sillirypäs pakenee, ettei joutuisi parempiin suihin tai Nokkin aiheuttamiin vesiputouksiin. Ilmassa myrsky raivoaa jo, sen vihainen kylmyys on lupaus tulevasta keväästä, jolloin puhaltavat lauhemmat tuulet. Käy pärskähdys, Nokk nousee pintaan ja yleinen synkkyys värjää sen kuultavan kehon mustaksi. 

Tällainen sää ei kuitenkaan koskaan ole ollut sen vihollinen, päin vaistoin se nauttii kirmatessaan kiehuvalla merellä. Nokk hirnuu pilville kuin nauraisi niiden surkealle yritykselle pitää itsensä poissa mereltä ja lähtee liikkeelle seisottuaan henkäyksen verran valtiaana. Se kantaa päätänsä uljaasti hypellessään aallonharjalta toiselle.

Suuri valkoinen viilto valaisee apokalyptisen maiseman. Sen jälkeen tulee salamaryöppy, kuin taivas yrittäisi upottaa mereen kalkkikivisiä pilareita. Nokk pysähtyy, kai osoittaakseen myrskylle kunnioitusta kaikesta huolimatta. Britannian kulmikkaat kalliot siintävät juuri ja juuri silmän havaittavina. Sadenorot piirtävät ristikkoa Nokkin selkään, kun vesihevonen kääntyy takaisin kohti Norjaa. 

Sen sierainten puuskahdukset viestivät ilosta, jota se tuntee sydämessään, jota se säteilee ympäröivään synkkyyteen. Hiljaisuus on vallannut merihätään joutuneen aluksen, jonka ainoa henkiin jäänyt näkee valon. Nokk hidastaa raviin ohittaessaan veneen, sen iho on silkkaa hopeaa viimeisten salamoiden loisteessa, mutta se ei auta. Ahdistunut sulkee silmänsä ja on varma, että näki näkyjä. Aamuun mennessä Nokk on palannut kotiin.

-Roona-