Aamuhetki

 Moikka!

Virkeä pikkulintu sirkutti aamulauluaan jossain ulkona. Seinän luonnonkivi hohkasi vielä yön vilpoisuutta. Taran tuoksutteli rakkaansa hiuksia, joista leyhähti lievästi hapan sitruuna. Kuinka pitkään hän oli ollut ilman rakkautta? Peitto oli sotkeutunut Sonjan jalkojen haaraan, joten osia hänen vartalostaan oli paljaana. Kangas juoksi kauniisti loppujen päällä esittäen niiden muodot entistäkin pehmeämpinä. 

Sinä olet maailman viehättävin olento, Taran kuiskasi ruskeaan tukkaan. 

Se sai Sonjan heräämään haukotellen ja kääntymään hitaasti häneen päin. Nainen siristeli hänen rintalihaksessaan näkyvää lohikäärmeenpäätatuointia kuin se olisi aamun valossa voinut välittää tälle erilaisen viestin kuin eilisillan hämyssä. Hän yritti selvästi hetken murhata liskoparan tuijottamalla, mutta kyllästyi pian ja toi huulensa suutelemaan Tarania. Sonja maistui illan juhlassa tarjotuilta sokerileivoksilta. Ne olivat olleet kuorrutettu vihreällä, sinisellä ja punaisella huurteella. Taran tiesi, että hänestä irtosi vain kitkerää suolaa, jonka harjoittelussa saavutettu hiki nosti pintaan. Sonja silitti hänen niskaansa vienosti ja Taran huokasi onnellisena. Tuntui, että nainen aivan vasta keinunut hänen liikkeensä mukana kuin käärme konsanaan, vaikka siitä täytyi olla useampi tunti. Ajoittainen sänkyyn asti ulottuva viileä tuulahdus kertoi, että Taranin ikkunasta veti. Sonja oli jollakin aiemmalla kerralla vitsaillut, että lasissa oli varmaankin atomin mentävä aukko. Naisen sormet olivat valuneet hyväilemään ikivanhoja raipan jälkiä hänen selällään. Arvet näkyivät vaaleampina viiltoina paljaalla tummalla iholla. 

”Niin paljon kipua”, Sonja suhahti ohimennen. 

Taran antoi käsiensä vaeltaa rakkaansa vyötärölle ja veti tämän lähemmäksi. ”Ei enää pitkään aikaan. Nykyään ne ovat vain minua suojelevaa usvaa”, hän urahti matalasti. 

Sonja kiersi päällimmäisen jalkansa vähemmän hyveellisellä tavalla hänen lonkkansa ja takapuolensa päälle. ”Kosteus on saanut irokeesisi aivan pörheäksi”, nainen ynähti karheasti haroen Taranin päätä ja hieroen lanteitaan tämän nivusiin. 

Taran ei toivonut muuta kuin, että aamusta tuli yhtä ihana kuin yö oli ollut.

-Roona-