Sirpaleita (elämästä), osat 3-4

 Moikka!

Disclaimer: Tämä on fanifiktiota. J. K. Rowling ja Warner Bros. omistavat Harry Potterin hahmot ja maailman. Kirjoitan huvikseni enkä saa tästä rahaa.

III (triplaraapale)

Percy istui leveässä veneessä, joka kuljetti ensiluokkalaisia järven yli. Hän värisi hiukan jännityksestä, mutta myös aavasta uhkuvasta sumuisesta kosteudesta. Junassa Bill, joka oli valvojaoppilas, oli ohjannut hänet vaunuun, jossa oli muitakin Tylypahkassa aloittavia ja häipynyt sitten hoitamaan muita velvollisuuksiaan. Charlie huispaajakavereineen oli käynyt moikkaamassa häntä matkan puolivälissä ja häntä vastapäätä istuneet tytöt olivat hihitelleet hölmösti tulevien nelosten läsnäollessa. Vene tömähti laituriin, jossa valtavankokoinen mies huuteli ekaluokkalaisia käymään maalle päästyään kiltisti jonoon. Bill ja Charlien pitivät kovasti metsänvartija Hagridista, mutta Percystä tämä näytti suoraan sanoen aika pelottavalta. Jono lähti soljumaan linnan uumeniin.

Sisällä he päätyivät tiukkailmeisen vararehtori McGarmivan eteen. Percy oli oikein ylpeä siitä, että tiesi tapaamiensa aikuisten nimet. Hän oli tutustunut niihin tietoihin mitä opettajista oli saatavilla tarkkaan etukäteen ja tietysti isoveljetkin olivat kertoneet jotain. Yhtä asiaa he eivät olleet kuitenkaan paljastaneet, nimittäin kuinka lajittelu tapahtuisi. Percy arveli tulevansa lajitelluksi Rohkelikkoon, sillä kaikki hänen perheestään kuuluivat siihen tupaan. McGarmiva järjesti heidät aakkosjärjestykseen ja Percy jäi lähes hännän huipuksi. He siirtyivät peräkanaa Suureen Saliin. Tila kuhisi, kun vanhemmat oppilaat kuiskuttelivat pitkissä pöydissä. Albus Dumbledore onnistui kuitenkin hiljentämään kaikki vain nousemalla seisomaan.

Pallilla nököttävä nukkavieru hattu aloitti epävireisen laulun. Se kertoili tupien ominaisuuksista ja siitä, että lajittelisi lapset kohta. Vuorotellen he istuivatkin pikkupenkille ja saivat hatun päähänsä. Lopulta oli Percyn vuoro. Hän asettui oikein ryhdikkäästi ja yritti katseellaan yhyttää veljiään Rohkelikon pöydästä. 

Hattu pohdiskeli hetken ja rääkäisi sitten: ”Luihuinen!” 

Percyn sydän oli pysähtyä. Oliko hän kuullut väärin? Saliin oli levinnyt tyrmistynyt hiljaisuus. Muutama rohkelikko istui alas, sillä he olivat olleet jo seisaaltaan toivottamassa uutta jäsentä tervetulleeksi. Kukaan ei taputtanut, kun Percy raahusti kuin transsissa Luihuisen pöytään. Seuraavana Rohkelikkoon lajiteltu Oliver Woodkin sai vain köykäiset aplodit.

Tupatoverit katsoivat Percyä yhtä aikaa uteliaasti ja halveksivan ylimielisesti. 

”Verenpetturi”, joku sihahti. 

Percyn onnistui pidätellä itkua ja kun ateria oli alkanut Bill kävi taputtamassa häntä lohduttavasti olkapäälle.

IV (raapale)

”Hilleri-Weasley”, joku huusi hänen takaansa. 

Percy ei ehtinyt väistää selkäänsä läimähtävää haisupommia. Pari kuutos vuoden luihuista käveli hänen ohitseen ilkeästi hymyillen. Percy puri huultaan. Äidin jouluksi neuloma jumpperi oli mennyt likaiseksi. Musta hiustupsu valahti silmille. Sen takaa saattoikin hyvin varmistaa, ettei kukaan tuijottanut. Käytävällä oli onneksi vähän oppilaita, jotka kaikki keskittyivät omiin asioihinsa. Percy tunsi vihlaisun rintansa kohdalla. Ehkä.... olisi mukava jos joku joskus puolustaisi häntä. 

”Tosi tympeä temppu.” 

Percy nosti katseensa. Vaaleatukkainen korpinkynsityttö katseli häntä. 

”Nii-iin, näitkö sinä sen?” hän kysyi punastuen. 

Tyttö kohautti harteitaan. ”Penelope”, tämä sanoi lähtiessään eteenpäin. ”Nähdään joskus.” 

Percy jäi pöllämystyneenä paikoilleen. ”Nähdään”, hän kuiskasi.

-Roona-