Mietteitä kirjasta CI: Ennen hirttämistä, Merten gorilla ja Emma

 Heippa!

Logen Yhdeksänsormen kuulumisissa ei ole hurraamista. Tämä entinen barbaaripäällikkö on vastentahtoisella matkalla kohti maailman äärtä seuranaan epämääräinen joukko toinen toistaan hankalampia matkalaisia, kärjessä hämäräperäinen velhovanhus. Jos Logenin kuulumisista on jotain hyvää sanottava niin ainakin hän on vielä hengissä. Bayaz, ensimmäinen tietäjä ja velhoista väkevin, on mies jolla on suunnitelma. Hän on koonnut ympärilleen huolella valitun eliittiryhmän, joiden kanssa hän matkaa kohti salaista päämäärää: etsimään muinaista asetta maailman äärestä. Eteläisessä Dagoskassa Glokta, rampa kiduttaja, on uransa petollisimpien haasteiden edessä. Pohjoisen rajoilla taas Bethod joukkoineen on sotaretkellä kohti Anglantia, ja kruununprinssi Ladisla on ilokseen saanut tilausuuden todistaa olevansa suuri sota sankari. Ennen hirttämistä on Ensimmäinen laki -trilogian toinen osa, jossa juonien vyyhti kiristyy entisestään.

Olin odottamattomasti kaivannut näitä hahmoja. Tykkäsin erityisesti Logenin ja Ferron orastavasta suhteesta. Kumpikaan raukka ei vain osaa puhua tunteistaan, joten orastavaksi se taitaa jäädäkin. Pidin myös siitä, miten Jezalin hahmo oli kirjoitettu kasvamaan henkisesti. West oli myös saanut mielenkiintoisen tarinan. Selviääköhän koskaan kenellekään, joka siitä välittäisi, että hän tappoi Ladislan? Ja Cathil ei valinnutkaan West-parkaa, koska tämä oli hänelle liian vihainen. Gloktaan en ole vieläkään erityisen kiintynyt, mutta Vitari, Severard ja Kuura ovat kiinnostavia. Lisäksi koko Dagoskan sotku oli mielenkiintoinen poliittinen peli. Nautin kirjasta kovasti eikä se ainakaan pettänyt odotuksia. Etenkin Logenista ja Ferrosta sekä Westistä olisin lukenut mielelläni enemmänkin.

Merten gorilla kertoja on Sally Jones, pienen rahtilaiva Hudson Queenin koneenkäyttäjä – ja gorilla. Kun Sally Jones ja hänen Pomonsa, suomalaiskapteeni Henry Koskela, saavat lastikeikan Portugalissa, kaksikko huomaa joutuneensa mukaan hämäriin salakuljetusbisneksiin. Pian Koskela tuomitaan syyttömänä Alphonse Morro -nimisen miehen murhasta ja koko Lissabon jahtaa ”murhaajan apinaa”. Uskollinen Sally Jones päättää todistaa kaikille, että Pomo on syytön. Siitä alkaa seikkailu, joka vie neuvokkaan gorillan Lissabonin sataman hämyisistä kortteleista maailman merille ja kaukomaille asti. Jakob Wegeliuksen teos on Pohjoismaiden parhaaksi valittu hieno tarina salaisuuksista, ystävyydestä, toivosta ja anteeksiannosta.

Pidin kovasti tarinasta ja Sally Jonesista. Välillä kyllä ihmettelin, miksi Sally ei vain kirjoittanut monimutkaisempia ajatuskulkujaan paperille, sen sijaan, että vain nyökkäili tai kohautteli harteitaan. Ainakin Ana ja signor Fidardo tiesivät hänen osaavan kirjoittaa eikä missään myöskään mainittu etteikö Sally olisi voinut käyttää kynää. Alphonse Morron ja Elisan tarina oli kaunis. Liikuttavaa, että hän lähetti rahaa haudanhoitoon. Kukaan ei muuten koskaan tuntunut erityisemmin pelkäävän Sally Jonesia sen takia, että tämä oli gorilla, mikä oli aika yllättävää. Tykkäsin Anan laulajanurasta ja signor Fidardon soitinrakennusverstaasta. Bhapurin maharadza oli hauska ja piikittelevä kuvaus itämaisesta hallitsijasta.

Varakkaan kartanonomistaja herra Woodhousen lemmikkitytär Emma on älykäs, sievä ja hemmoteltu nuori nainen. Hän on päättänyt lujasti torjua kaikki avioliittoansat, joita hänen tielleen viritetään. Sen sijaan hän punoo toimeliaassa päässään lakkaamatta juonia ystäviensä lemmenasioiden järjestämiseksi. Ennen pitkää Emma kuitenkin huomaa, että hänen hyvää tarkoittavat järjestelynsä aiheuttavat kokonaisen väärinkäsitysten ja rakkaussurujen kaaoksen ja mikä katalinta, hän tarttuu itse rakkauden pauloihin. Jane Austen on maailman hauskimpia klassikoita. Hänen kuvauksensa 1700-luvun lopun englantilaisesta vallasväestä ja pikku kylien originelleista vetoavat lukijoiden huumorintajuun sukupolvesta toiseen. Hänen tyylinsä kodikkuus, luonnollisuus ja viehkeys ovat säilyttäneet tehonsa lähes 200 vuoden ajan.

Arvostelin Kersti Juvan Ylpeys ja ennakkoluulo sekä Järki ja tunteet suomennoksia suoriksi, jopa lakonisiksi, mutta kylläpä tätä Brotheruksen ilmeisesti 50-luvulla tehtyä käännöstä lukiessa tuli Juvaa ikävä. Korukielensä takia Emma oli ajoittain hyvin raskaslukuinen. Emma itse on loppujen lopuksi aika ärsyttävä tyyppi. Ensin herra Martin ei kelpaa Harrietin mieheksi, koska yhyy byhyy sitten en enää voi olla hänen ystävänsä, koska luokkarajat ja viimeksi sitten se onkin ihan hyvä liitto, kun ei me nyt enää olla niin läheisiä kavereita joka tapauksessa. Pidin kirjan miestyypeistä herra Eltonista, Frankistä, herra Knightleystä ja tietysti Emman isästä herra Woodhousesta. Romaanina kokonaisuudessaan aika erilainen kuin Y&e ja J&t.

-Roona-