Ma haluun naimisiin (Aina on liian kauan 16. luku)

 Moikka!

Danielin asia ei edennyt juurikaan päivän aikana. He onnistuivat selvittämään, että Danielin kotiseurakunnan kirkonkirjat oli digitoitu niin pitkälle kohti nykyaikaa kuin se oli henkilötietosuojalakien kannalta mahdollista. Kaikki tämä oli kuitenkin maksumuurin takana. Milla lähetti arkiston ylläpitäjälle pyynnön, että he saisivat nähdäkseen sekä Danielin syntymä- että kuolinvuoden kirjat. Heidän ei ollut mitään järkeä maksaa koko arkiston näkemisestä, kun oli mahdollista, että Danielin kohdalla saattaisi lukea vain kuolinpäivä. Millan oli pakko hoitaa muita töitään, niitä pikkujuttuja, joilla hän tavallisesti elantonsa keräsi. Vaikka hän oli viime aikoina päässyt usein kyttäilemään, oli etsivän työ pääasiassa tympeää netissä stalkkaamista.

Daniel oli kyllästynyt lukemiseen ja Milla antoi hänelle luvan mennä yksin ulos sikäli, kun mies lupaisi olla eksymättä ja kävellä ehdottomasti vain jalkakäytävillä. Kahden tunnin kuluttua, kun Danielia ei vielä kuulunut kotiin, Millaa alkoi epäilyttää, oliko vuosisadan vaihteen aatelista ollut järkevä päästää hoipertelemaan omatoimisesti nykyajan kaduille. Hän päätti kuitenkin huulta purren olla huolehtimatta, mikä olikin viisasta, sillä viidentoista minuutin päästä Daniel kolisteli sisään punaposkisena kuin paraskin urheilija. 

”Tekipä se hyvää”, hän ilmoitti iloisesti. 

Milla irvisti. ”Olisit voinu sanoo, et aiot viipyä puoli päivää. Missä sä edes kävit?” 

Millan piikikkyyteen piiloutunut huoli meni Danielilta ohi. ”Siellä polulla, jossa kävimme pari päivää sitten. Ja vähän metsän puolellakin. Kai niin saa tehdä?”

Milla naurahti kuivasti. ”Saahan sitä. Ois vaa kiva tietää, missä sä avuton ankanpoikanen liikut, et voin tulla tarvittaessa pelastamaan.” 

Daniel aikoi selvästi tiuskaista, ettei ollut mikään ankanpoikanen eikä varsinkaan avuton, mutta näytti lukevan Millan kasvoilta, ettei tämä ollut ihan tosissaan. Mies häipyi vaihtamaan vaatteita ja Milla huokasi. Vatsasta kuului juuri silloin vaativa kurina ja hän tajusi, että Danielillakin saattaisi olla nälkä. Milla keräsi voileipäaineksia, jogurttia ja teepussit keittiönpöydälle. Hän voiteli hartaasti ruispalaa, kun Daniel istahti häntä vastapäätä. 

”Kuule”, mies sanoi tehtyään itselleen yhden leivän. ”Pohdiskelin vähän ulkona ollessani ja minusta meidän olisi kaiken sujumisen kannalta helpointa laittaa avioliittoasia alulle.”

Milla oli vetää suussa olevan palan henkeensä. ”Mikäs sut siihen tulokseen nyt yhtäkkii sai?” hän tiedusteli kakisteltuaan vähän. 

”No, minä ajattelin Nemoa ja kaikkea mitä sinä olet sanonut”, Daniel totesi ylimalkaisesti. 

Milla pyöräytti silmiään. ”Miten ihqu kosinta. Tälläsest sitä pikkulikkana haaveilee.” 

Daniel kilisteli lusikkaansa mielenosoituksellisesti teekupin sisällä. ”Haluatko sinä ihan oikeasti kosinnan? Eihän tämä kuitenkaan ole mitään virallista. Ja eikö asian järjestelemiseen tarvita aikaa? Pitää kai hankkia kuulutukset?” 

Milla hämmästytti itsensä, sillä hän ei tiennyt olisiko itkenyt pettymyksestä vai nauranut. ”Avioliiton esteet pitää selvittää, joo. Ja kyllä mä haluun ihka oikeen kysymyksen. Ei kai se helvetti sentään niin vaikeeta oo. Eka kerta on kuitenki ainutlaatunen, naimisiin menossakin.”

Daniel näytti anteeksipyytävältä. ”Ehkä minä olen antanut sinun ymmärtää jotain väärin…” 

Milla keskeytti hänet tuhahduksella. ”Et oo. Ei me rakasteta toisiamme. Mut mulle vaan ois tärkeetä, et sä kysyisit.” 

Danielin kulmat menivät ryppyyn. ”Nyt minä en ihan ymmärrä. Sinä olet ollut puheissasi koko ajan hirvittävän pragmaattinen avioliiton suhteen. Kuulostanut siltä, että se läpihuuto juttu. Minun aikanani olisi tietysti toisin, koska kosinta pitäisi suorittaa tai ainakin esitellä jossakin seurapiiritapahtumassa, mutta täällä ei ole sitä näyttämisen tarvetta.” 

Milla irvisti turhautuneesti oman mukinsa pohjalle. ”Oon mä edelleen pragmaattinen. Mut mun romanttisiin mielikuviin ei vaa sovi, et… äh… en mä osaa selittää.”

Danielin silmiin oli syttynyt pieni tuike romanttisen kohdalla. Hän kiersi istumaan Milla viereen. ”Mukava huomata, että sinä olet sentään vähän niin kuin ne tytöt, jotka eläessäni tunsin. Tuo luottamusta siihen, että osaan tehdä kanssasi jotain oikein.” 

Milla pökkäsi miestä kevyesti sääreen villasukkaisella jalallaan. Tuskinpa hänellä ja 1800-luvun lopun hienostoneideillä oli paljon yhteistä, mutta kulttuuri muuttui niin hitaasti, että perimmältään he kaipasivat samaa. 

”Eli mä voin odottaa asiaankuuluvaa elettä?” Milla huokasi teatraalisesti saaden Danielin suupielen kaartumaan ylöspäin. ”Nyt mä voi kevyin sydämin rueta käytännölliseks. Täytetäänkö se esteiden selvityslomake heti vai huomenna?” hän jatkoi. 

Daniel yhdisteli asioita päässään hetken aikaa. ”Senkin voi tehdä sillä sinun koneellasi, vai mitä?” 

Milla nyökkäsi virnistäen. Daniel oli suloinen päästessään pikkuhiljaa jyvälle moderneista asioista. Kröhöm, ääni hänen päänsä sisällä murahti, entä jos sen tiedot ei ookkaan rekisterissä. Mitä neiti ihkuttaja meinasi sitten tehdä? On ne, ei Nemo muuten ois käskeny hoitaa asiaa nopeesti alta pois, hän vastasi kapinallisesti ja hiljensi mahdolliset vastalauseet. Milla haki kannettavansa. Homma ei kuitenkaan ollut ihan niin yksinkertainen kuin hän oli kuvitellut. Danielilla ei tietenkään ollut pankkitunnuksia, joten lomake oli pakko täyttää tikuttaen ja tulostaa sitten. Milla myös toivoi, että Väestötietovirastolla olisi kuin taikaiskusta hallussaan miehen siviilisäädyn osoittavan todistus, sillä mistä ihmeestä he sen muuten hankkisivat.

Seuraavanakin päivänä heidän piti oikeastaan vain odotella. Milla oli tarkistanut, että henkikirjoittajalle voisi kävellä lähes ex tempore. 

”Entä pappi?” Daniel kysyi. 

”Päästä jo irti tosta papistas.” 

”Ajattelin vain huomauttaa, että minun pitää olla myös Jumalan silmissä naimisissa. Tai käsittääkseni tässä ollaan Hänen kanssaan tekemisissä.” 

Milla joutui myöntämään, että Daniel oli oikeassa. Hän ei ollut tullut lainkaan ajatelleeksi sitä, että tässä tapauksessa maallinen ja, no, taivaallinen avioliitto eivät kaiketi olleet ihan tasa-arvoisia. Sinä olet liian moderni, hän mutisi itsekseen. 

”Ei se papinkaan saaminen tähän aikaan vuodest hankalaa pitäs olla. Pitää vaa soittaa seurakuntaan. Oon kyl aina kuvitellu, et naimisiin karkaaminen on helppoo, ku ei tarvii suunnitella mitään tyyliin häämenuja ja -leikkejä. Täshän tulee hiki.”

”Tunnetko montakin sellaista pariskuntaa, jotka ovat menneet vastoin vanhempiensa tahtoa vihille?” 

Millaa alkoi naurattaa, kun hän tajusi mikä taka-ajatus Danielilla oli. ”No en. Karkaaminen tarkottaa nykyään sitä, et mennään avioon ilman isoi juhlii ja vaan pakollisten todistajien läsnä ollessa.  Sun mielikuva kuulostaa joltain Downton Abbeyltä.” 

Daniel valui lysympään sohvalla. ”Miksi luostarissa edes mentäisiin naimisiin?” 

Millan oli oikein katsottava mieheen, ettei tämä leikkinyt tyhmää. ”Siis Downton Abbey on kartanon nimi yhes tv-sarjas. Siis toi mölytoosa, jota mekin ollaan tuijotettu.” Hän huitoi kädellään tv:n suuntaan. 

Daniel äännähti uhmakkaasti. ”En minä tiennyt. Ja ennen kuin kysyt, niin kyllä, Englannissa Abbey voi olla talon nimi, mutta yleensä se tarkoittaa ihan luostaria.”

Milla laittoi kannettavansa kiinni ja asetti sen sohvan vieressä olevalle Ikea-tasolle. ”Onhan se kyl romanttista, kun ne nois epookeis menee salaa johonki söpöön pikkukappeliin ja helläsydäminen maalaispappi vihkii ne siel. Mut ei me olla ees tekemäs vastoin kenenkään tahtoo. Mutsi sais sydänkohtauksen ilosta, jos kuulis mun häistä.” 

Daniel virnisti puolella suulla. ”Hän oli kyllä hyvin innostunut minusta.” 

Milla nipisti miestä leikkisästi reidestä. ”Joo. Mut sovitaanko, et kosinta näis häissä ja äidin itkut sit niis toisis, jotka ehkä tulee joskus?” 

Daniel nyökkäsi pilke silmäkulmassaan.

-Roona-