Moikka!
13. (250)
Nat ja Bruce olivat kutsuneet Lokin syömään ja hän istuikin baarijakkaralla haistellen bolognesen täyteläistä tuoksua. Bruce oli hellan edessä ja Nat suikkasi suukon tämän niskaan tullessaan vessasta.
”Näytätpä sinä mietteliäältä”, hän totesi Lokille vallatessaan viereisen jakkaran.
”Olenko minä sinusta ihana?” Loki kysyi.
Nat puhahti ja oli jo vastaamassa jotain ironista, mutta Bruce ehti ensin. ”Tietenkin me pidämme sinusta”, hän sanoi diplomaattisesti.
Loki raapi otsaansa kyynärpäät pöydällä. ”Miten minä voin olla Thorista ihana, kun en ole sitä ystävienikään mielestä?”
Natille tuli yhtäkkisiä nielemisvaikeuksia juomansa kanssa. ”Peruutapas vähän. Oletko sinä puhunut kahvilan Thorin kanssa?” hän kysyi rykien.
Loki kohautti harteitaan. ”Me olimme ulkona eilen.”
Bruce kääntyi hymyillen. ”Sehän on hienoa!”
Nat tarttui Lokin olkapäähän. ”Ja hänkö sanoi, että sinä olet ihana?”
”Lähetti jälkeenpäin viestin, jossa luki niin. Varmaan se johtui siitä, että suutelin häntä.”
Se oli Lokista looginen päätelmä, mutta Nat ja Bruce tuijottivat häntä suu auki.
”Sinä suutelit häntä”, Nat kirahti epäuskoisesti.
”Niinhän minä sanoin. Sitä paitsi se oli vain kevyt pusu.”
Nyt Lokia ravisteltiin. ”Mutta sinä, joka et KOSKAAN suutele ketään paitsi humalassa?”
Loki irvisti. ”Minä voinkin varmaan lähteä, kun minun sydämen purkamiselleni vain nauretaan”, hän sanoi loukkaantuneesti ja nousi.
Nat kiersi kätensä halauksenomaisesti hänen ympärilleen. ”Ei sinun tarvitse. Kerro kuitenkin joko olette sopineet uudet treffit?”
Loki nojasi toisella kädellään jakkaraan. ”Ei…”
”No sitten kännykkä esiin ja pyydät hänet mukaan siihen paikkaan, jossa käyt aina juoksemassa. Olet joka tapauksessa menossa viikonloppuna.”
Loki oli vastahakoinen, mutta kun
Brucekin kannusti, hän kirjoitti viestin jääden odottamaan vastausta. Sillä
välin he istuivat pöytään syömään.
14. (200)
Thor oli vetänyt päälleen parhaimmat verryttelyhousunsa. Ja sen urheilupaidan, jossa moni tyttö oli sanonut hänen näyttävän hyvältä. Häntä harmitti, ettei ollut koskaan tullut kysyneeksi erityisesti keneltäkään mieheltä, mutta ehkä Loki pitäisi siitä kumminkin. Mies haki hänet sovitusta paikasta tyylikkäällä menopelillä.
”Vertaisvuokrattu”, Loki vastasi hänen kehuessaan hienoa autoa. He ajelivat hetken hiljaisuudessa.
”Haluatko juosta vai patikoida mieluummin?” Loki tiedusteli sitten.
Thorin sydän läikähti sille, miltä miehen ääni kuulosti, vaikka hän ei aivan osannut määrittää sävyä. ”Kyllä juokseminen minulle sopii.”
Kapeille huulille vilahti hetkeksi leikittelevä hymy. ”Mahdatkohan pysyä perässäni?”
Thorin oma suu kaareutui korviin ulottuvaan virneeseen hänen nyökätessään. He saapuivat perille kukkuloille, joilla Loki tapasi käydä. Samalla, kun he hölkkäsivät, Loki kertoili kohdista, joita he ohittivat. Thor ei tohtinut keskeyttää, vaikka olisi halunnutkin, sillä hän sai kuulla jotain henkilökohtaista. Tuossa Loki oli kerran nyrjäyttänyt nilkkansa ja tuossa katsellut ohi juoksevaa kettua. He olivat lähes lenkin lopussa Lokin pysähtyessä ihailemaan maisemia kallionkielekkeeltä.
”Mukavaa, että tulimme tänne”, Thor sanoi astuen hänen viereensä.
”Niin. Minä taisin puhua sinut pyörryksiin”, Loki huokasi ajatukset muualla.
Thor tarttui varovasti hänen käteensä. ”Et puhunut. Minä pidän sinusta kovasti.”
Loki käänsi silmänsä häneen. ”Pusu?”
Thor hymyili. ”Ei tarvitse, tämä riittää oikein hyvin.”
He kävelivät lopun matkaa autolle ja ajoivat kotiin.
15. (200)
Jatkossa Loki kävi Sorellasissa entistä useammin. Ruthille tämän hyöty oli plus miinus nolla: Loki toi enemmän rahaa, mutta Thorilta kului mieheen jumittamiseen aikaa, jonka olisi voinut kuluttaa palvelemalla muita asiakkaista. Loki huomasi, että Ruthia ärsytti vielä enemmän se, että nuoret naisasiakkaat huomasivat nyt Thorin olevan varattu. Hän mainitsi asiasta yksillä heidän lyhyistä treffeistään – hän piti ne tarkoituksella lyhyinä, jos kaikki päättyisikin ikävästi – ja Thor oli vastahakoisesti samaa mieltä. He sopivat, että Loki yrittäisi tulla aina lähellä Thorin vuorojen loppumisaikoja, jolloin hänestä olisi ehkä vähemmän häiriötä. Thor kutsui hänet käymään omassa pienessä poikamiesboksissaankin, vaikka Loki ei ollut vielä läheskään valmis kutsumaan tätä vastavierailulle omaan asuntoonsa. Toki kultatukka näki siitä vilauksen käydessään hakemassa Lokin sieltä pari kertaa illalliselle.
Suudelmia vaihdettiin sitä enemmän mitä pitemmän aikaa he olivat olleet yhdessä; Loki oli huomannut vain alkaneensa käyttää mielessään sanaparia ´olla yhdessä´, kun Keskuspuistosta oli kulunut kolme kuukautta. Se oli pelottavaa, koska suhde tuntui vievän häntä eikä päinvastoin, toisaalta se oli ihanaa, koska tämä oli ensimmäinen kerta, kun hän todella halusi vain antautua ihastuksen ja kenties rakkauden vietäväksi. Niinpä eräänä iltana hän antoi kontrollin mennä ja löysi itsensä istumasta Thorin sylistä syvään halaukseen uppoutuneena.
”Ehkä
kuitenkin odotetaan vielä, vai mitä?”, Thor kuiskasi hänelle lempeästi
hymyillen.
-Roona-
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti