Liikaa (sydämenkyllyydestä), osa 6

 Moikka!

Huom: Tämä on fanifiktiota, jossa hahmot ovat muualta, mutta juoni on omani. MCU kuuluu tekijöilleen, kirjoitan huvikseni enkä saa tästä rahaa.

Torstai koitti ja he olivat jälleen kaksistaan. Tai Thorin äiti oli kyllä kotona, mutta tämä oli sulkeutunut työhuoneeseen puhelinneuvotteluun. He olivat juuri istuutuneet, kun Thor otti niin hupaisan ilmeen, että Lokin oli pakko nauraa. 

”Minulla on sinulle yllätys.” Kaiketi komeat kasvot yrittivät siis olla salaperäiset. 

Lokin läpi kävi miellyttävä väristys. ”Ei kai se ole mikään lahjontayritys? Meidän pitää joka tapauksessa opiskella”, hän kiusoitteli. 

Thorin nenän ympärille ilmestyi muutama ryppy. ”On se tavallaan. Hyvää syntymäpäivää!” Poika kumartui ja nosti tuolinsa jalan juuresta hienon lahjapussin. 

Lokin kädet tärisivät hienoisesti, kun hän otti sen vastaan. Hän oli sanaton. 

”Toivottavasti pidät niistä. Tulit mieleeni, kun näin ne ja… no, se tuntui seillä kaupassa hauskalta idealta, mutta en tiedä…” 

Valkoiseen silkkipaperiin oli kääritty pehmoiset aamutossut. Ne olivat syvän sammalenvihreät. Katsottuaan hetken Loki asetteli ne varovasti takaisin, ei hän halunnut liata mitään noin nättiä. 

”Ne sopivat sinun silmiisi”, Thor höpötti. ”Eikä sillä varmaan ole edes väliä, kun ne ovat aamutossut, ehkä olisi tosiaan pitänyt ostaa jotain muuta…” 

Loki otti kiinni tämän pöydällä lepäävästä kädestä. ”Rauhoitu. Tämä on paras syntymäpäivälahjani.” 

Hänen sanansa olivat rehelliset ja Thor punastui ja katsoi ujosti poispäin. Reaktio sai Lokin sisukset humisemaan ja hölmön hymyn juuttumaan kasvoille. He vilkuilivat toisiaan hetken aikaa, kunnes hän älysi irrottaa sormensa toisen omista. 

”Nyt kaivetaan kirjat esiin ennen kuin äitisi tulee ja tajuaa, ettei me olla saatu mitään aikaan.” 

Thoria hihitytti. ”Okei, mutta ei äiti kyllä suutu, vaikka me vähän lusmuiltaisiinkin. Se on ollut tosi iloinen, miten paljon minä olen edistynyt matikassa.” 

Tunnustus lämmitti Lokia, mutta hän pukkasi vain toista hellästi kylkeen ja viittasi pöytään päin. He laskivat aikansa ja sitten Lokin piti jälleen lähteä. Helene oli välillä käynyt nopeasti sujauttamassa kaksikymppisen pöydälle. 

Loki ojensi setelin takaisin Thorille. ”Lahja riittää korvaukseksi tästä kerrasta.” 

Thor vastusti selittäen, että lahja oli syntymäpäivän takia ja että Loki kyllä ansaitsi palkkansa. Lopulta hän piti rahan. Hän oli juuri saanut takin päälleen, kun Thor kohotti kätensä ja silitti hänen poskeaan. Se tuntui häkellyttävän hyvältä. 

”Milloin sinun syntymäpäiväsi on?” hän pulpautti jokseenkin epäloogisesti. 

Thorkin vaikutti hämmästyneen kätensä toimia. ”Keväällä. Maaliskuussa.” 

Loki avasi oven ja astui jo viilenneeseen iltaan. ”Pitää panna mieleen. Hei sitten.” 

Thor jäi vilkuttamaan hänelle ovenrakoon saamatta mitään suustaan. Kotona Loki söi hieman ja kävi pikaisesti suihkussa. Sitten hän hipsi huoneeseensa yövaatteissaan ja upotti varpaansa uusiin tohveleihinsa. Ihan kuin olisi kävellyt untuvien päällä. Hän tiesi jo, että tässä talossa hän käyttäisi niitä vain omassa huoneessaan ja isän olisi paras olla näkemättä niistä vilaustakaan. Hän kävi pitkälleen sängylle ja nautti jalkapohjien kipristelystä kankaan nukkaa vasten. Kohta hän kuitenkin riisui tossut ja laittoi ne takaisin lahjakassiin ja kassin sängyn alle niin, ettei se kummemmin erottunut siellä olevista muista tavaroista. Thor oli niin…, hän ajatteli vetäessään peittoa päälleen. Hän ei kuitenkaan uskaltanut viedä ajatusta loppuun, sillä se voisi rikkoa kaiken.

*****

”Layfette!” 

Loki pysähtyi kuin seinään kuullessaan Bradleyn äänen takaansa. Oli maanantai ja hän oli järjestämässä kaappiaan. ”Yleensä sitä vastataan, kun joku puhuttelee.” 

Loki kääntyi ja huomasi, että poika oli hänen edessään inhottavan lähellä. Colin ja Eric olivat saartaneet hänet kummaltakin sivulta, vaikka pysyttelivätkin kauempana. ”Anna minun olla”, hän kähähti. 

Bradley hymyili ilkeästi. ”Sinun kannattaisi pysyä erossa Thorista, se ei ole niin kuin sinä.” 

Loki hämmentyi hetkeksi. Hän oli moikannut Thoria aiemmin päivällä tämän kulkiessa jalkapalloilijoiden porukassa ja tämä oli vastannut tervehdykseen, mutta ei kai siitä voinut kuvitella mitään… Sitten hän ymmärsi kipeästi: Bradleyn mielestä hän oli liian likainen edes puhumaan Thorille. 

”Painu vittuun, Porter!” 

Hänen käsivarteensa tartuttiin rautaisesti. 

”Sinä mitään vituista tiedä”, Bradley sähisi. ”Odinse ei välitä sinusta pennin vertaa. Se toivoo, ettei teidän tarvitsisi enää tavata, mutta sen vanhemmat pakottaa sen siihen tukiopetukseen.” 

”Ja Thor pärjää oikein hyvin, kiitos kysymästä.” Lokilla ei ollut aavistustakaan, mistä sai rohkeutta sanoa tuon. 

Bradleyn nyrkki kiristyi, Colin ja Eric jännittyivät selvästi. ”Thor on ystävällinen, mutta sinun pitäisi jo tietää, etten minä ole. Jos saan tietää, että olet yrittänyt jotain hinttiä sen lähettyvilläkään, minä hakkaan sinut.” 

Loki irvisti ja peitti rumalla ilmeellä sen, että häntä pelotti hurjasti. ”Minä vain opetan Thoria, että voit painua huolehtimaan vain omista asioistasi”, hän vastasi väsyneesti. 

Bradley päästi irti niin, että Lokin käsi iskeytyi lokerikkoon. ”Parasta olisi, Layfette, parasta olisi.” 

Poikakolmikko häipyi niine hyvineen ja Loki kierähti nopeasti kaappinsa päin, jottei kukaan näkisi poskelle vierähtänyttä kyyneltä.

*****

Thorin päätä pakotti. Tällä kertaa se ei kuitenkaan johtunut laskuista, itse asiassa ne sujuivat aika hyvin. Sen sijaan Loki käyttäytyi oudosti. Poika oli jäykkä ja valitsi sanansa liian tarkkaan. Olenkohan minä ollut turhan päällekäyvä ja säikyttänyt hänet? hän mietti. Ehkä posken silittäminen oli ollut liikaa, vaikka Thor itse olisi voinut edetä pidemmällekin. Suudelmiin asti. Hän pysäytti fantasiansa ennen kuin ne menivät niin pitkälle, että näkyisivät hänen kasvoillaan paljastavana punana. 

”Selitänkö minä liian nopeasti? Putositko kyydistä?” Loki herätti hänet aralla kysymyksellä. 

Thor ravisteli päätään. ”En minä… oikeastaan minä osaan jo loput itse.” 

Loki ilmeisesti antoi sanoille tulkinnan, jota hän ei käsittänyt, sillä tämän ilme kiristyi entisestään. 

”Jutellaanko hetki vielä ennen kuin lähdet?” Hän taikoi huulilleen mahdollisimman avoimen hymyn. 

”Jutellaan sitten kai vain.” Loki vältteli hänen katsettaan ja tutkiskeli kynsinauhojaan. 

Thor huokasi. ”Kuule, olenko minä suututtanut sinut jotenkin?” 

Nyt vihreät silmät loikkasivat häneen. ”Et tietenkään. Minä vain kun… ei olla koskaan puhuttu… mutta koulussa kaikki tietävät… eihän sinua haittaa, että minä tykkään… tykkään toisista pojista?” 

Thor katsoi toisen syyllistä ilmettä. Loki vaikutti jopa värisevän hienoisesti. ”Voi, Loki, ei sillä ole minulle mitään väliä! Tai siis…” 

Loki herpaantui hieman helpottuneisuuttaan. ”Enkä minä kuvittele, että me ollaan mitään muuta kuin kavereita. Mutta minulla on niitä… niin vähän, että sinä olet minulle tärkeä.” 

Tämän silmät kostuivat ja Thorin rinta meni hiukan sekaisin kaikista noiden sanojen aiheuttamista tunteista. Hän oli tärkeä tuolle ihanalle olennolle. Mutta poika oli hienovaraisella tavalla antanut ymmärtää, ettei ollut kiinnostunut hänestä sillä tavalla eikä hän aikonut paljastaa juuri nyt olevansa itsekin homoseksuaali, se olisi varmasti tuntunut painostukselta. 

”Sinä olet minun paras ystäväni täällä”, Thor totesi sen sijaan koko sydämestään. 

Se sai Lokin hymyilemään arasti ja rusottamaan. ”Kai joukkuekaverit ja Bradley sentään ovat parempia?” tämä mumisi. 

Thor tuhahti ja vei kätensä hajamielisesti sekoittamaan tukkaansa. ”Bradley on kentällä ja harjoituksissa kyllä paikallaan, mutta muuten hän on… miten sen nyt sanoisi kauniisti… aika rahvaanomainen.” 

Loki turskahti selvästi hänen sanavalinnalleen, vaikkei puhunutkaan mitään. ”Sinä et taida pitää hänestä? Ja olen ymmärtänyt, että tunne on molemminpuolinen?” Thor kysyi varovasti. 

Loki katsahti nopeasti toisaalle ja palatessaan häneen kasvot olivat peruslukemilla. ”Niinkin voi sanoa.” 

Thor taputti tätä rohkaisevasti polvelle. ”Älä siitä välitä. Minä ajattelin, että voitaisiin nähdä Michelin bileissä huomenna. Tiedän, että Bradley vaikuttaa siihen, ketä jalkapalloilijoiden juhliin kutsutaan, mutta Michel ei ole edes urheilija ja hän on esittänyt avoimen kutsun kaikille.” 

Loki kohautti harteitaan ja näytti epäröivältä. ”Kai minä voisin tulla vähäksi aikaa… moikkaaman sinua.” 

Thor tunsi hymynsä venyvän korviin. ”En tahtoisi sinun olevan yksin perjantai-iltana, kun siellä bileissä saattaa olla ihan mukavaakin”, hän totesi melkein ujosti. 

Nyt Lokikin hymyili hänelle. Sitten tämä sanoi, että pitäisi mennä ja alkoi pakata tavaroitaan siististi kuten aina teki. Thorin rinnassa tuntui lämpimältä, kun he viimein vaihtoivat hyvästit ja Loki moniselitteisesti kuiskasi, että nähdään sitten huomenna.

-Roona-

Liikaa (sydämenkyllyydestä), osa 5

Moikka!

Huom: Tämä on fanifiktiota, jossa hahmot ovat muualta, mutta juoni on omani. MCU kuuluu tekijöilleen, kirjoitan huvikseni enkä saa tästä rahaa.

Thor liittyi lämmittelykierrokselle kentän ympäri joukkuelaistensa kanssa. 

”Tehän olette kaikki tulossa meille huomenna?” Arnold kysäisi heidän hölkätessään. Tämän kotona olisi juhlat. Kaikki nyökkäilivät. 

”Kuule Art”, Thor kysyi. ”Voisinkohan minä pyytää Lokia mukaan? Tehän tiedätte, että hän tuutoroi minua ja hän vaikuttaa hirveän yksinäiseltä, joten minä ajattelin, että…” 

Arnold hidasti tahtiaan katsahtaessaan häneen. ”Layfette vai? En oikein tiedä…” 

Arnold, toisin kuin Thor itse ja monet muut joukkueesta, kävi samoilla tunneilla Lokin kanssa. Bradley hönkäisi peesistä heidän rinnalleen. 

”Ei Layfettea sellainen kiinnosta. Se tykkää jököttää yksin kotona ja lukea läksyjä.” 

Thor oli saanut pojasta aivan toisenlaisen kuvan, vaikka tämä ehkä olikin hieman arka. ”Kyllä hän varmaan viihtyisi, jos…” 

Bradley tuhahti iloisesti. ”Unohda koko juttu Odinse. Pidetään hauskaa tutulla porukalla. Turha siihen on ketään ulkopuolista sekoittaa.” 

Enkö minä muka ole ulkopuolinen, Thor ajatteli, mutta tyytyi päätökseen pitkin hampain, kun Arnoldkin vain pyöritteli päätään ja kohautteli harteitaan.

Parin viikon kuluttua ilta oli vuodenaikaan nähden lämmin, syksyn viimeinen henkäys. Loki nautiskeli hetken aikaa hienostonaapuriston tuoksusta ennen kuin soitti Thorin ovikelloa. He olisivat tänään kahdestaan, sillä ilmeisesti sekä Henrikillä että Helenellä oli töitä. Thor päästi hänet sisään ja he suorivat ruokasaliin kuten tavallista. Samalla kun purki kirjansa repusta, Loki laski pöydälle myös lempikarkkipussinsa. Thor loi siihen hämmentyneen katseen. Loki hymyili hänelle varovasti. 

”Minä ajattelin, kun minulla on tänään syntymäpäivä, että voisimme juhlia vähän syömällä karkkia.” Hän ei osannut tulkita Thorin kasvoille nousutta ilmettä. 

”Onko sinulla syntymäpäivä?” 

Hän oli jo uskaltanut ajatella, että he olivat kavereita, mutta oli selvästi ollut väärässä. ”Joo. Mutta… mutta voidaan olla välittämättäkin siitä ja laskea vain.” 

Thor laski kätensä hänen polvelleen. ”En minä sitä tarkoittanut. Jos olisin tiennyt, olisi voitu… vaikka mennä elokuviin. Eikä minulla ole sinulle lahjaakaan.” 

Lokia huimasi, kun tunteet heittivät hänet hetkessä äärilaidasta toiseen. Pelkkä ajatus siitä, että he olisivat menneet elokuvateatteriin tai Thorilla olisi ollut jotakin hänelle, sai sydämen hakkaamaan liian lujaa. ”Ei siitä ole niin väliksi. Syödään vain noita nameja ja minä opetan ja sinä opit.” 

Thorin hailakansiniset silmät tuntuivat sanovan, että hänelle asialla oli paljonkin väliä. Loki tunsi punastuvansa. 

”Jos keitetään kuitenkin kaakaota kaveriksi?” tämä ehdotti. 

Loki nyökkäsi nopeasti ja toisen kosketus irtosi hänen jalaltaan. ”Minä katson muistiinpanojasi sillä aikaa, kun keität”, hän huikkasi toisen perään. 

Piakkoin Thor palasi kädessään kaksi höyryävää kuppia. ”Siinä on päällä sellaista mausteseosta. Äidillä on tapana tehdä minulle aina kaakaota näin. Toivottavasti tykkäät.” 

Loki maistoi juomaa ja tunsi vivahteet ja suklaan täyteläisyyden kielensä päällä. Perus O´boy ei maistunut ihan tältä. ”Parasta kaakaota, jota olen koskaan juonut”, hän julisti kummempia miettimättä. 

Thorin kasvoille puhkesi aurinko. ”Saanko minä sitten vähän armoa ja opiskellaan tänään vähemmän? Sen sijaan voidaan vaikka herkutella ja jutella.” 

Loki yllätti itsensä hekottamalla. ”Et saa. Haskinsillä on pistokaskausi menossa ja meillä on syytä harjoitella. Mutta ei haittaa, jos samalla syödään”, hän lisäsi loppuun armollisesti. 

Thor sipaisi vielä hänen polveaan ennen kuin kääntyi pöydän ääreen vihkonsa pariin. He opiskelivat ja natustivat suklaarakeita. Loki tajusi, että Thor katseli häntä aina välillä salavihkaa varmaan kuvitellen, ettei hän huomannut. Se sai vatsanpohjan lepattelemaan pienesti, vaikka hän yritti vakuuttaa itselleen, ettei se tarkoittanut mitään ja että hän näki vain harhoja. Ennen pitkää hänen oli jälleen lähdettävä, vaikka tämä oli ollut hänen paras syntymäpäivänsä vuosiin. Loki oli jo vetänyt takkinsa vetoketjun kiinni, kun Thor vielä puhutteli häntä. 

”Tiedätkö, minusta on mukavaa, kun olet tuutorini… ja kaverini. Minä pidän sinusta.” 

Loki tunsi punastuvansa ja polvistui tarkastamaan kenkiensä nauhoja, vaikka siihen ei olisi ollut mitään tarvetta. ”Minäkin… mi-minustakin sinä olet kiva”, hän mumisi. 

Kun hän kohotti hieman silmiään, Thorin huulet olivat pehmeässä hymyssä. ”Tiedän, ettet erityisesti välitä jalkapallosta, mutta meillä on ensi viikolla kotipeli. Ja minulle… voisitko tulla katsomaan sitä? Ei sinun tarvitse tulla moikkaamaan tai mitään, kunhan vain tiedän, että olet siellä.” 

Toinen oli lauseen lopussa aivan hengästynyt, kuin tälle muka todella olisi tärkeää, että Loki oli paikalla. Jokin hänen sisällään kuitenkin ehti vastaamaan ennen päätä ja epäilystä. 

”Voin minä tullakin. Pitäisi kai opettajan tarkastaa onko oppilaan kuuluisassa niin sanotussa lahjakkuudessa perää.” 

Thor silitti hänen sormiaan nopeasti ja kiitti, sanoi heipat ja hyvät yöt. Sinä iltana Loki nukahti lämpimään tunteeseen rintansa perukoilla.

Tiistaina oli peli-ilta ja koko koulu kuhisi kuten aina kotipelien aikaan. Thor istui pukuhuoneen penkillä seinään nojaten. Loki oli laittanut hänelle viestin, jossa kertoi olevansa katsomossa. Lisäksi hän oli nähnyt pojan vilaukselta kävellessään kentälle valmistautumaan ja tämä oli suonut hänelle nopean virnistyksen. Thorin sydän löi aina ennen pelejä lujempaa, mutta nyt siihen oli muitakin syitä kuin vain ilo päästä joukkueen kanssa kentälle. Hän antaisi taidostaan näytöksen, joka tekisi Lokin ylpeäksi. Hän keskittyi kuuntelemaan valmentajan taktiikkabriiffiä. 

Thor oli ollut kertakaikkisen upea. Pelannut kuin olisi liekeissä. Koko yleisö tömisti jalkojaan Lokin ympärillä, kun joukkuetoverit kantoivat sankariaan olkapäillään. Hän livahti pois väkijoukosta, sillä hän tiesi, ettei hänelle olisi sijaa juhlissa. Talsiessaan pysäkille, hän näpytteli viestin. 

Olit uskomaton. Voitto oli upea. Olen tosi onnellinen, kun olet kaverini. 

Hän oli pyyhkiä viimeisen lauseen pois, mutta painoi kuitenkin lähetä-nappia ensin. Vastaus tuli myöhemmin illalla ja sai hänen sydämensä muljahtamaan paikoiltaan. 

Kiitos. Ajattelin sinua koko ajan.

-Roona-

Tutkimusmatkailijat

 Moikka!

Utuinen maisema paistaa vuorilta

                     viima on vimmainen kuin elon terävä henkäys.

                      Viidakko asettaa meidät koetukselle

                      piikikkäitä ovat tuulet, kasvit ja kivikot.

                      Sielu rakastaa kostealta tuoksuvaa vapautta.

 

                      Lehvästöistä muodostuu vehreä taivassaari,

                      päivän pyörä pyörähtää iltaan.

                      Sormet etsiytyvät naputtamaan puun sitkeää kaarnaa,

                      villin tanssin poljento tunkeutuu jalan alle.

                      Ja hetken olemme kevyitä kuin höyhen.

 

                      Pilvet laskevat päällemme sateen, armoitetun ja kirotun.

                      Joskus ajattelen, että me kaikki hukumme

                      ja historia toistaisi itseään.

                      Keltaisen kalpea lännen mies ei ollutkaan

                      hikisen sademetsän valtias, vaikka niin luuli.

 

                      Tämä armoton erämaa ei tunne hiljaisuutta,

                      se kylvää ääniä jokaiseen kiihkeään sekuntiin.

                      Yksinkertainen on matala makuupaikkamme

                      ja silti siihen tuntuu mahtuvan koko maailmankaikkeus.

                      Tukistamme toisiamme, että muistaisimme olevamme kuolevaisia.

 

                      Näemme outojen ruusujen kukkivan,

                      eivät meidän kesytetyt versiomme tunnistaisi siskojaan peilikuvasta.

                      Hurrikaani ei niitä lannista,

                      vasta halutessaan ne lakastuvat.

                      Tämän villeyden sydämeen kulkee kiertäen suora tie.

-Roona-

Liikaa (sydämenkyllyydestä), osa 4

 Moikka!

Huom: Tämä on fanifiktiota, jossa hahmot ovat muualta, mutta juoni on omani. MCU kuuluu tekijöilleen, kirjoitan huvikseni enkä saa tästä rahaa.

Seuraavina viikkoina Loki jatkoi Thorin tuutorointia ja alkoi vähän kerrallaan uskoa, että toinen todella piti hänen kanssaan olemisesta. Ei hän tohtinut edes toivoa, että tuo yhteisymmärrys yltäisi muualle kuin niihin pariin tuntiin viikossa, mutta nekin toivat hänen elämäänsä kovasti tarvittua valoa. Bradley oli rauhallisemman kauden jälkeen äitynyt pahemmaksi. Yhtenä perjantaina Loki sai turpaansa niin, että nenästä vuoti verta ja silmä oli musta. Sinä iltana hän teki jälleen veitsellä muutaman viillon käsivarteensa, koska se oli kipua, jota hän saattoi hallita, päättää milloin se tuli ja meni toisin kuin hänen kiusaajiensa lyönnit. Onneksi kasvot parantuivat torstaiksi, ei hän halunnut näyttää surkeuttaan Thorille. Tämä tulikin häntä iloisena vastaan jo heti ovelle. 

”Tänään meidän pitää olla olohuoneessa, kun äiti on vallannut keittiön. Hän muuten kysyy, mitä haluaisit syödä.” 

”Minä pidän juustomakaronista”, Loki vastasi hätäisesti ensimmäisenä mieleensä tulleen ruuan ja katui saman tien. Sen täytyi kuulostaa hurjan lapselliselta. 

Thor vain nyökkäsi. ”Mennään ruokasalin kautta ja huikataan äidille.” 

He kävivät pöytään läksyjen teon loputtua. Tarjolla oli juustomakaronin lisäksi herkullisen näköistä salaattia ja muhevaa leipää sekä voita ja leikkelettä. Loki otti vain pienen annoksen, vaikka hänellä oli oikeastaan kova nälkä. Maistettuaan hän myös tajusi, että sai harvoin niin hyvää ruokaa, vaikka äiti yrittikin kotona parhaansa. Henrik ja Helene pitivät yllä kevyttä keskustelua. Loki ei tohtinut osallistua paitsi, jos häneltä kysyttiin jotain tai pyytääkseen lisää vettä. 

”Sinä Loki olet niin hyväkäytöksinen ja kohtelias poika, ja pärjäät kuulemma hyvin koulussakin, Thor on kertonut. Vanhempasi ovat varmasti ylpeitä sinusta.” 

Henrikin varmasti ystävälliseksi tarkoitettu huomio osui arkaan paikkaan Lokin sisimmässä. Hänen kurkkuunsa nousi pala, vaikka hän yritti hymyillä ja nyökytellä. Thorin isä näytti tyytyväiseltä ja siirtyi tiedustelemaan kuka halusi jäätelöä jälkiruuaksi. 

”Minun tarvitsisi mennä vessaan”, Loki sai soperrettua. 

Helene osoitti hänelle kädellään – jokseenkin tarpeettomasti – missä vessa oli, mutta samalla ele oli lupa lähteä. Loki oli ehtinyt vasta eteisen peilin luo kyyneleiden tullessa. Paskat hänestä kotona kukaan oli ylpeä. Äiti kyllä rakasti häntä, mutta hän oli tälle edelleen pikkupoika eikä kovaa vauhtia aikuistuva nuori mies. Ja mitä isään tuli… kotona hän ei olisi lähtenyt ruokapöydästä kesken kaiken. Hän muisti edelleen liian hyvin sen kerran, kun isä oli ärjäissyt, että pitikö sitä saastaansa päästä valuttamaan ruuan lomassakin, kun hänelle oli yllättäen tullut kova hätä kesken syömisen. Hän oli istunut loppuaterian tuolissaan kuin patsas ja saanut tuskin mitään alas. Loki havahtui tuntiessaan käden laskeutuvan hartialleen. 

”Onko kaikki hyvin?” Thorin huolestunut katse kuvastui peilistä. 

Hän alkoi kiivaasti kuivata silmiään hihoillaan. ”Joo. Silmiin vain meni jotain.” 

Käsi pysyi edelleen olalla ja puristi lohduttavasti. ”Älä välitä isästä ja äidistä. Ne juttelee aina kaikenlaista. Voit sanoa, jos loukkaannuit jostain.” 

Loki olisi halunnut kirkua, ettei tässä ollut kyse Thorin vanhemmista vaan hänen omistaan. Hän onnistui kuitenkin nielemään tunteenpurkauksen. ”En minä… loukkaantunut. Mahassa vain tuntui vähän kummalta. Mutta se meni jo ohi. Voidaan mennä takaisin.” Ruokasalissa Loki selitti kiireesti, että hänellä oli joskus hieman vatsavaivoja ja kiitteli samaan hengenvetoon ruokaa. ”Se oli tosi hyvää, rouv… Helene.” 

Nainen hymyili hänelle rauhoittavasti. ”Joskus oma keho yllättää meidät ikävällä tavalla. Sen huomaa etenkin vanhempana.” Henrik naurahti vaimonsa piikille. 

Thor irvisti kärsivän näköisenä. ”Voisitteko olla ihmisiksi edes silloin, kun minulla on vieraita kylässä?” 

Henrik purskahti nauruun ja ilmoitti, että nyt oli sen jäätelön aika. Syötyään Loki tajusi, että hänen oli ehdottomasti lähdettävä tai viimeinen bussi menisi menojaan ilman häntä. Hän sai Heleneltä käteensä kaksi seteliä, jotka tunki taskuunsa niitä vilkaisematta. Katsellessaan sokein silmin ikkunasta ohiviliseviä maisemia hän ajatteli, miksei hänellä voinut olla tuollaista perhettä.

Loki kääri mustan kotihupparinsa hihan ylös ja veti kynnellään kaksi naarmua kyynärvarteen. Verta tirskahti vain pisaran verran. Hän halusi pelkästään varmistaa olevansa hereillä, etteivät äskeinen idyllinen ruokailuhetki ja sen jälkeinen sumuinen bussimatka olleet olleet pelkkää kangastusta. Nähtyään punaisen pisaran valuvan yksinäisenä hän käpertyi peittonsa alle ja antoi itselleen luvan nyyhkyttää hetken ajan.

-Roona-

Liikaa (sydämenkyllyydestä), osa 3

 Moikka!

Huom: Tämä on fanifiktiota, jossa hahmot ovat muualta, mutta juoni on omani. MCU kuuluu tekijöilleen, kirjoitan huvikseni enkä saa tästä rahaa.

Loki vietti lauantain yksin lukien, pelaten kännykällä ja käyden juoksemassa. Hän oli tottunut siihen ja oli oikeastaan rentouttavaa, kun tiesi ettei voisi törmätä kiusaajiinsa edes vahingossa koko päivänä, koska näillä oli muuta tekemistä. Sunnuntaina isä oli krapulassa ja purki sen häneen vänisemällä jälleen siitä, kuinka hän oli epänormaali, kun ei riekkunut poikien kanssa kaupungilla vaan istui kotona pänttäämässä kuin mikäkin nörtti. Loki puri hammasta ja mumisi vastaukseksi ainoastaan jotain epäselvää. Joskus hän vielä tärskäyttäisi isää naamaan ja saisi nuo puheet loppumaan siihen paikkaan. Alkuviikosta koulussa kaikki puhuivat Bradleyn bileistä. Kuka oli suudellut ketäkin, ketkä olivat tapelleet, ketkä juoneet aivan liikaa. Loki tyytyi murahtelemaan hyvänpäivän tutuilleen ja pyrki kääntämään puheen koulutehtäviin. Thorin hän näki vain pari kertaa ohimennen, he eivät käyneet samoilla tunneilla. Tosin kummallakin kerralla vaikutti siltä, että poika yritti tervehtiä häntä iloisesti. Bradleyn hännystelijät Colin ja Eric sattuivat kerran vessaan samaan aikaan Lokin kanssa ja tyrkkäsivät hänet naureskellen seinään niin, että polveen kävi kipeästi. Hän käski typerysten suksia suolle. Nämä häipyivät nimitellen häntä pikkuhinttariksi. Keskiviikkona puoli koulua tunki katsomaan jalkapallojoukkueen avoimia harjoituksia Thorin takia. Loki jätti kyseisen tapahtuman suosiolla väliin. Torstai-ilta koitti sateisena ja Loki kastui sateenvarjosta huolimatta kävellessään ensin kotoaan bussipysäkille ja sitten bussipysäkiltä Thorin kotiin. 

”Olisimmehan me voineet hakea sinut”, Thorin äiti päivitteli hänen astuessaan vettä tippuvana eteiseen. 

”Ei minua ole tehty sokerista”, Loki vastasi ujosti. 

Thor odotteli häntä samassa paikassa. ”Olitko sinä eilen harjoituksissa? Olisin tullut moikkaamaan, mutta en huomannut sinua.” Ääni oli iloinen ja katse odottava, aivan kuin Thorista olisi mukava nähdä hänet. 

”En minä… jalkapallo ei kiinnosta minua kauheasti”, hän sanoi vältellen. 

Thor hymyili. ”Ei se kaikkia. Sinä kai olet kiinnostunut matematiikasta?” 

Mistäs muustakaan nörtti voisi olla kiinnostunut, Loki ajatteli kirpeästi ja ajatus taisi kuvastua hänen ilmeestään, sillä Thor epäröi. 

”Tarkoitan… kun olet niin hyvä… siinä. Kun ihmisiä yleensä kiinnostaa… asiat, missä ne ovat… hyviä.” 

Kirpeys suli pois, sillä toinen yritti selvästi olla hänelle mieliksi, kenties hieman kömpelöllä tavalla, sen Lokikin ymmärsi. Ja sydämensä pehmeässä sopukassa hämmästeli. Hän kohautti olkiaan. ”No, en minä hyvästä tiedä. Minä vain lasken tehtävät ja ne tuntuvat helpoilta. En sen kummemmin ajattele niitä.” 

Thor hymyili jälleen varovasti. ”Minä olisin iloinen, jos matikka tuntuisi helpolta enkä saisi siitä välillä päänsärkyä. Missä sinä sitten olet omasta mielestäsi hyvä?” 

Loki tunsi jonkin sielustaan hieman esiin tulleen vetäytyvän takaisin onkaloonsa epäillessään kysymyksen tarkoitusperiä. ”Eikös meidän ollut tarkoitus opiskella? Haluatko, että selitän ne uudet kaavat, joita Haskins on alkanut käymään läpi?” 

Thorin rennossa ilmeessä pehmenneet silmäkulmat tiukkenivat aavistuksen, kun tämä siirtyi ajattelutyömoodiin. Viimeinen pilke tuntui kuitenkin sanovan, että vielä minä saan vastauksen kysymykseeni. ”Joo. Kunpa herra Haskins selittäisi kotitehtävätkin aina yhtä selvästi kuin esimerkkilaskut”, tämä huokaisi alistuneena. 

Loki pyöritti päätään piilottaen virneenpoikasen. ”Me ei ikinä päästäisi eteenpäin, jos se tekisi niin. Sitä paitsi minulta loppusi työt, kun et enää tarvitsisi tuutoria.” 

Thorin kasvoilla häivähti pikaisesti jotain pakokauhun tapaista. ”Onneksi minä kuitenkin tarvitsen.” 

Äänikin oli hieman hätäinen, ei lainkaan Lokin odottama ´koska sinä tarvitse ne rahat, köyhimys´-taustavireinen. Hän ei enää osannut vastata vitsikkäästi, joten he siirtyivät vaivaantuneina laskemaan. Tunnelma keveni kuitenkin pian, aika hujahti ja nostaessaan päätään Loki huomasi rouva Odinsen katselevan heitä. 

”Hyvin näkyy sujuvan. Uskaltaako odottaa, että Thor saa jo seuraavasta pistokkaasta kohtuullisen arvosanan?” nainen tiedusteli. 

Loki alkoi ujostuttaa itsevarman aikuisen läsnäollessa. ”Rouva Odinse, kyllä Thor osaa. Hänen vain täytyy saada miettiä rauhassa”, hän vastasi jäykästi. 

Nainen hymyili ja heilautti päätään niin, että hunajanvaaleat kiharat lehahtelivat. ”Ei sinun tarvitse rouvitella. Minun nimeni on Helene, niin kuin Troijassa.” 

Thorin suusta kuuluvassa huokauksessa oli aimo annos vanhempiinsa kyllästynyttä lasta. ”Pitääkö sinun kertoa tuo viittaus kaikille kavereilleni, äiti? Ei se niin hauska ole.” 

Helene tuli pörröttämään poikansa hiuksia. ”Äläs nyt, Loki on varmasti Iliaansa lukenut.” 

Lokia kirpaisi kuinka rakkaalta ja turvalliselta ele näytti. Ja Thor oli lähinnä nolo, olisi arvostanut, kun sai tuollaisia hellyydenosoituksia. Kyllähän hänen äitinsä sipaisi hänen tukkaansa joskus, mutta se oli laimeaa isän irvailuun verrattuna. 

”Bussi tulee kohta”, hän totesi alkaen pakata reppuaan. Thor lähti jälleen hyvästelemään hänet. 

”Minulla ei ole nyt käteistä, mutta saat neljäkymppiä ensi kerralla”, rouva Odinse huikkasi vielä ovenraosta. 

Loki mutisi ei se haittaa ja kiitos ja käveli pysäkille.

”Sinä pidät hänestä, eikö vain?” Äidin kysymys sai Thorin tuhahtamaan. 

”Tietysti. Hän on tosi hyvä opettaja.” 

Äiti taputti häntä olalle. ”Tarkoitin vähän toisenlaista pitämistä.” 

Thor marssi mielenosoituksellisesti takaisin ruokasaliin, vaikka tämä oli oikeassa. Vanhemmat olivat tienneet hänen seksuaalisesta suuntautumisestaan varmaan kauemmin kuin hän itse ja olivat vain todenneet, että kunhan Thor oli kumppaneidensa kanssa onnellinen, ei näiden sukupuolella ollut mitään väliä. Se oli sydäntälämmittävää, ärsyttävää sen sijaan oli se, että äiti tuntui aina tietävän, milloin hän oli ihastunut. Kuten nytkin, kun kaikki oli vasta kutkutusta ja jään kokeilemista kepillä. Lokin homoseksuaalisuus oli koulussa yleistä tietoa. Thor ei ollut vielä uskaltanut kysyä pojalta itseltään, jottei ajaisi tätä pois, sitä hän nyt viimeksi halusi. Hän oli vakaasti päättänyt ystävystyä toisen kanssa ensin, rikkoa kuoren, joka tällä jostain syystä tuntui olevan. 

”Ethän sinä suuttunut?” äiti sanoi kietoen kätensä hänen ympärilleen. 

”En oikeasti”, Thor huokasi. ”Mutta minusta tuntuu, että… tämän kanssa pitää edetä hitaasti. Niin pidä minun pitämiseni vain omana tietonasi.” 

Äiti hymyili ja silmissä pilkahti ylpeyttä. ”Minulla on viisas poika, vaikka numerot eivät aina taivukaan.”

-Roona-

Hän siellä, minä täällä

 Moikka!

1.     Eilen

Vesi valuu virtanaan räystäistä

Katselen tulvivaa maankamaraa

ja minusta tuntuu

että joku muukin katselee

 

Kello tikittää tahtiaan seinällä

Kuulen kun isä huutaa minua tulemaan

ja minusta tuntuu

että joku muukin kuulee

 

Korsetin luut pureutuvat kylkiin

Tunnen kuinka mustelmat syntyvät

ja minä tiedän

että joku muukin tuntee

 

2.     Tänään

Vesi virtaa valtoimenaan joessa

Katselen viileää vuolautta

ja minusta tuntuu

että joku muukin katselee

 

Aallot lyövät rantaan

Kuuntelen niiden leikkisää liplatusta

ja minusta tuntuu

että joku muukin kuuntelee

 

Tuuli livahtaa säärieni takaa

Tunnen sen pehmeän hohteen

ja minä tiedän

että joku muukin tuntee

 

3.     Huomenna

Me kosketamme peiliä yhtä aikaa

ja näemme tuntemattomat sormet

Toiset sateesta kostuneet

toiset tuulen hellimät

 

Henkäys on sama kummallekin

Vihreä silmäpari tuijottaa sinistä

Kummankin mielessä sama kysymys

Sinuako minä olen katsellut, kuullut ja tuntenut?

 

Maailmojen rajat hämärtyvät hetkeksi

Todellisuuksien välinen ohut verho sulaa

ja me tiedämme

että olemme yhtä

-Roona-

Liikaa (sydämenkyllyydestä), osa 2

 Moikka!

Huom: Tämä on fanifiktiota, jossa hahmot ovat muualta, mutta juoni on omani. MCU kuuluu tekijöilleen, kirjoitan huvikseni enkä saa tästä rahaa.

Torstai-iltana Loki seisoi katetulla puukuistilla ja soitti tyylikkään talon ovikelloa. Hän oli pitkään ämpyillyt päässään lähdön kanssa, mutta oli ehtinyt kertoa tuutoroinnista äidille ja tämä olisi ihmetellyt, jos hän ei olisi mennyt. Nyt häntä jännitti niin, että sydän oli laukata pois rinnasta. Ovi avautui ja sen takaa katsahti vaaleanruskeatukkainen mies. 

”Sinä taidat olla se Thorin tukiopettaja?” 

Loki nyökkäsi häiritsevän nopeasti. Mies hymyili. Hänellä oli samanlainen suu kuin Thorilla. ”Tule sitten ihmeessä sisään. Thor odottaa sinua jo ruokasalissa.” 

Loki inahti jotain, jonka piti kuulostaa kohteliaalta ja jätti takkinsa ja kenkänsä eteiseen. Herra Odinse (mies oli esittäytynyt Henrikiksi – mutta voit kutsua minua Henryksi) johdatti hänet keittiöön ja suuren pöydän luo, jonka ääressä Thor tosiaan jo istui kirjoineen. 

”Minäpä menen tästä tekemään vielä hieman töitä. Kutsukaa minua, jos on jotain asiaa.” 

Herra Odinse siirtyi toiseen huoneeseen ja tuntui sulkevan oven perässään. Loki rentoutui, vaikka tämä oli ollut kaiketi ihan mukava. 

”Isä on etänä. Mutta iltaisin hän ei soittele tai mitään sellaista, tekee vain kirjoitusjuttuja ja taulukoita ja muuta”, Thor selitti kuin se olisi ollut tarpeen. 

Ei Loki ollut odottanut, että isä jäisi heidän seurakseen. Hänen oma isänsä ei ainakaan olisi jäänyt. Tosin hänen isänsä ei tehnyt etätöitäkään vaan joi kotona ollessaan lähinnä olutta ja valitti, kuinka rankkaa töissä oli. Eikä Loki todellakaan saanut häiritä hänen äärimmäisen tärkeää television katseluaan. 

”Mihin sinä oikeastaan tarvitset apua?” hän tiedusteli hiljaisuuden venyttyä liiaksi. ”Herra Haskins ei eritellyt ihan tarkkaan.”

 Thorin kulmien väliin ja nenän yläpuolelle ilmestyi pieniä ryppyjä. ”Minä yritin laskea tänään läksyksi tulleita laskuja, mutta näissä vaikeammissa jonkin on pielessä, enkä tajua mikä. Jos voisit aloittaa selvittämällä vaikka niitä.” 

Loki otti vastaan vihon, jossa oli kohtuullisen siistejä laskumerkintöjä. Ne olivat myös johonkin ongelman selvityksen keskivaiheille saakka ihan oikein, jonka jälkeen menivät todella metsään. 

”Ymhyy, otetaan vaikka tehtävä 10. Selitä minulle, mitä olet tehnyt tähän mennessä.” Loki osoitti sormellaan kohtaa, jossa ratkaisu oli vielä uomissaan. 

Thor tökki kynällään eri kohtia ja kertoi, ehkä hieman ihmetellen, miten oli laskun suorittanut. ”Mutta näethän sinä tuon kaiken itsekin”, tämä totesi lopuksi hämmentyneen oloisena. 

Loki kohautti harteitaan. ”No joo, mutta pitää varmistaa, että olet myös ymmärtänyt, mitä teet. Luepa nyt tehtävänanto kokonaan uudestaan.” Hän ihmetteli, kun Thor totteli kiltisti eikä väittänyt vastaan, ei ollut väittänyt vielä kertaakaan. No, parempi kai niin, ei hän kaivannut yhtään uutta paskamaista ihmistä elämäänsä. Jos kerran kaikki sujuisi siististi näin, hän pysyttelisi opettajamoodissa enemmän kuin mielellään. 

”Minä luin sen”, Thor ilmoitti. 

”Tajusitko, mikä on vikana?” 

”Minä käytin väärää kaavaa?” toinen vastasi epävarmana ja avuttoman oloisena. 

Loki ei voinut estää ilmeensä pehmentymistä. ”Kyllä tuollakin kaavalla saa oikean vastauksen, tarvitsee vain mennä kiertotien kautta.” Hän neuvoi kärsivällisesti, kuinka päästiin oikeaan lopputulokseen. Oli oikeastaan aika mukava seurata, kun ymmärryksen ilme levisi toisen kasvoille. 

”Luulen, että tajuan nyt, mikä virhe seuraavassa on”, tämä sanoi jo innokkaammin. 

Ja toden totta, Thor selvisi seuravasta tehtävästä aivan itse ja näytti niin tavattoman ylpeältä, että Lokin sydän jätti lyönnin välistä. He jatkoivat, kunnes Lokin oli aika lähteä. Hän oli juuri pakkaamassa tavaroitaan takaisin reppuun, kun rouva Odinse ilmaantui keittiöön. 

”Anteeksi, että meni myöhään. Te olette jo ehtineet lopettaa”, hän valitteli katsahtaen poikaansa. ”En voinut tarkkailla miten teillä sujui.” 

Loki olisi voinut vannoa, että Thorin poskille kohosi punaa, mutta valot tekivät hänelle varmasti tepposet. ”Äh, äiti, Loki on mahtava opettaja. Me sovimme jo, että hän tulee ensi torstaina uudestaan”, tämä lasketteli. 

Emme kyllä sopineet, Loki ajatteli, vaikka olihan herra Haskins kertonut hänelle, että tukiopetus olisi kerran viikossa tapahtuvaa. 

Rouva Odinse pyöräytti silmiään kujeilevasti ja mukakyllästyneesti. ”Vai niin. No, sanopa, oliko se kahdenkymmenen dollarin arvoista kuten herra Haskins minulle ehdotti?” 

Thor nyökkäili innokkaasti. Loki jähmettyi tuijottamaan naista. Ei hän ollut tiennyt saavansa tästä rahaa. ”Ei… ei teidän tarvitse maksaa… minulle. Minä… minä saan jo to-todistuspisteitä tästä”, hän änkytti ja siirsi katseensa pikaisesti jalkoihinsa. 

”Poikakulta, tietysti me maksamme sinulle. Olisihan sinulla torstai-iltaisin parempaakin tekemistä”, rouva Odinse sanoi iloisesti ojentaen hänelle jostain sormiinsa ilmaantunutta kahdenkympin seteliä. 

”Ki-kiitos. Täy-täytyy lähteä. Myöhästyn muuten bussista. Ja… kii-kiitos vielä”, Loki sammalsi ja työntyi halliin tunkemaan vaatteensa jotenkuten päälleen. Hän oli hämillään ja halusi vain nopeasti ulos. 

”Nähdään huomenna koulussa!” Thor huusi hänen peräänsä ovelta. 

”Joo, nähdään”, Loki huikkasi tuskin kuuluvasti, vaikka tietenkään he eivät näkisi.

Kotiin saapuessaan Loki oli jo onnistunut kokoamaan itsensä. Isällä oli ilmeisesti hyvä päivä, sillä äiti istui myös olohuoneessa ohjelmaa katsellen. Hän ilmoitti mahdollisimman lyhyesti ja värittömästi tulleensa ja että saisi itse iltapalaa keittiöstä. Hän teki pari voileipää ja kuljetti ne mukanaan huoneeseensa talon perällä. Hän laski lautasen sängylle ja piilotti ensi töikseen saamansa setelin rahajemmaansa. Jos minä tosiaan saan jokaisesta kerrasta kaksikymppiä, niin siitähän kertyy mukava summa, hän ajatteli. Ehkä hän voisi collegen alkaessa ostaa asuntolahuoneeseensa jotain kivaa. Tai surkeaan vuokrakämppäänsä, jos ei saisikaan stipendiä ja joutuisi hanttihommiin johonkin pikaruokaravintolaan. Thorin vanhemmilla oli varmaan rahaa lähettää kultapoikansa mihin tahansa yliopistoon, vaikka, jos Thor oli niin taitava pelaaja kuin oli luvattu, oli todennäköisempää, että colleget kilpailivat tästä. Niin kuin ne aina tekivät urheilijoiden kohdalla, Loki pohti katkerasti. Hänen olisi tehtävä vielä loput omista läksyistään. Hän rojahti työpöytänsä tuolille, joka päästi valittavan äänen. Loki viimeisteli historian esseensä ja kirjoitti kemian koeraportin loppuun. Sitten hän meni pesemään hampaansa ja vaihtoi päälleen virttyneen pitkähihaisen paidan, jota käytti nukkuessaan. 

Äiti oli ilmestynyt hänen huoneensa ovelle huomaamatta. ”Tulin vain toivottamaan hyvää yötä.” Epäröintiä. ”Onnistuiko tuutorointi hyvin? Oliko se Thor mukava poika?” 

Loki sai loihdittua kasvoilleen hymyn. ”Joo, ihan ok. Hän sanoi, että minä olen taitava opettaja.” 

Äitikin hymyili vienosti. ”Sehän on hienoa, kultapieni. Toivon, että… saisit hänestä ystävän. Mutta no niin, hyvää yötä nyt kuitenkin.” 

”Hyvää yötä.” Ovi sulkeutui äidin jäljessä ja Loki tiputti ilmeen kasvoiltaan. Ei hänestä ja Thorista tulisi ystäviä, vaikka hän kilttinä poikana yrittäisi äitinsä hartaan toiveen täyttääkin ja vaikka Thor olikin toistaiseksi kohtuullisen mukava. He tulivat eri maailmoista ja viimeistä Bradley pakottaisi heidät pysymään omilla paikoillaan.

-Roona-