Moikka!
Huom: Tämä on fanifiktiota, jossa hahmot ovat muualta, mutta juoni on omani. MCU kuuluu tekijöilleen, kirjoitan huvikseni enkä saa tästä rahaa.
Loki vietti lauantain yksin lukien, pelaten kännykällä ja käyden juoksemassa. Hän oli tottunut siihen ja oli oikeastaan rentouttavaa, kun tiesi ettei voisi törmätä kiusaajiinsa edes vahingossa koko päivänä, koska näillä oli muuta tekemistä. Sunnuntaina isä oli krapulassa ja purki sen häneen vänisemällä jälleen siitä, kuinka hän oli epänormaali, kun ei riekkunut poikien kanssa kaupungilla vaan istui kotona pänttäämässä kuin mikäkin nörtti. Loki puri hammasta ja mumisi vastaukseksi ainoastaan jotain epäselvää. Joskus hän vielä tärskäyttäisi isää naamaan ja saisi nuo puheet loppumaan siihen paikkaan. Alkuviikosta koulussa kaikki puhuivat Bradleyn bileistä. Kuka oli suudellut ketäkin, ketkä olivat tapelleet, ketkä juoneet aivan liikaa. Loki tyytyi murahtelemaan hyvänpäivän tutuilleen ja pyrki kääntämään puheen koulutehtäviin. Thorin hän näki vain pari kertaa ohimennen, he eivät käyneet samoilla tunneilla. Tosin kummallakin kerralla vaikutti siltä, että poika yritti tervehtiä häntä iloisesti. Bradleyn hännystelijät Colin ja Eric sattuivat kerran vessaan samaan aikaan Lokin kanssa ja tyrkkäsivät hänet naureskellen seinään niin, että polveen kävi kipeästi. Hän käski typerysten suksia suolle. Nämä häipyivät nimitellen häntä pikkuhinttariksi. Keskiviikkona puoli koulua tunki katsomaan jalkapallojoukkueen avoimia harjoituksia Thorin takia. Loki jätti kyseisen tapahtuman suosiolla väliin. Torstai-ilta koitti sateisena ja Loki kastui sateenvarjosta huolimatta kävellessään ensin kotoaan bussipysäkille ja sitten bussipysäkiltä Thorin kotiin.
”Olisimmehan me voineet hakea sinut”, Thorin äiti päivitteli hänen astuessaan vettä tippuvana eteiseen.
”Ei minua ole tehty sokerista”, Loki vastasi ujosti.
Thor odotteli häntä samassa paikassa. ”Olitko sinä eilen harjoituksissa? Olisin tullut moikkaamaan, mutta en huomannut sinua.” Ääni oli iloinen ja katse odottava, aivan kuin Thorista olisi mukava nähdä hänet.
”En minä… jalkapallo ei kiinnosta minua kauheasti”, hän sanoi vältellen.
Thor hymyili. ”Ei se kaikkia. Sinä kai olet kiinnostunut matematiikasta?”
Mistäs muustakaan nörtti voisi olla kiinnostunut, Loki ajatteli kirpeästi ja ajatus taisi kuvastua hänen ilmeestään, sillä Thor epäröi.
”Tarkoitan… kun olet niin hyvä… siinä. Kun ihmisiä yleensä kiinnostaa… asiat, missä ne ovat… hyviä.”
Kirpeys suli pois, sillä toinen yritti selvästi olla hänelle mieliksi, kenties hieman kömpelöllä tavalla, sen Lokikin ymmärsi. Ja sydämensä pehmeässä sopukassa hämmästeli. Hän kohautti olkiaan. ”No, en minä hyvästä tiedä. Minä vain lasken tehtävät ja ne tuntuvat helpoilta. En sen kummemmin ajattele niitä.”
Thor hymyili jälleen varovasti. ”Minä olisin iloinen, jos matikka tuntuisi helpolta enkä saisi siitä välillä päänsärkyä. Missä sinä sitten olet omasta mielestäsi hyvä?”
Loki tunsi jonkin sielustaan hieman esiin tulleen vetäytyvän takaisin onkaloonsa epäillessään kysymyksen tarkoitusperiä. ”Eikös meidän ollut tarkoitus opiskella? Haluatko, että selitän ne uudet kaavat, joita Haskins on alkanut käymään läpi?”
Thorin rennossa ilmeessä pehmenneet silmäkulmat tiukkenivat aavistuksen, kun tämä siirtyi ajattelutyömoodiin. Viimeinen pilke tuntui kuitenkin sanovan, että vielä minä saan vastauksen kysymykseeni. ”Joo. Kunpa herra Haskins selittäisi kotitehtävätkin aina yhtä selvästi kuin esimerkkilaskut”, tämä huokaisi alistuneena.
Loki pyöritti päätään piilottaen virneenpoikasen. ”Me ei ikinä päästäisi eteenpäin, jos se tekisi niin. Sitä paitsi minulta loppusi työt, kun et enää tarvitsisi tuutoria.”
Thorin kasvoilla häivähti pikaisesti jotain pakokauhun tapaista. ”Onneksi minä kuitenkin tarvitsen.”
Äänikin oli hieman hätäinen, ei lainkaan Lokin odottama ´koska sinä tarvitse ne rahat, köyhimys´-taustavireinen. Hän ei enää osannut vastata vitsikkäästi, joten he siirtyivät vaivaantuneina laskemaan. Tunnelma keveni kuitenkin pian, aika hujahti ja nostaessaan päätään Loki huomasi rouva Odinsen katselevan heitä.
”Hyvin näkyy sujuvan. Uskaltaako odottaa, että Thor saa jo seuraavasta pistokkaasta kohtuullisen arvosanan?” nainen tiedusteli.
Loki alkoi ujostuttaa itsevarman aikuisen läsnäollessa. ”Rouva Odinse, kyllä Thor osaa. Hänen vain täytyy saada miettiä rauhassa”, hän vastasi jäykästi.
Nainen hymyili ja heilautti päätään niin, että hunajanvaaleat kiharat lehahtelivat. ”Ei sinun tarvitse rouvitella. Minun nimeni on Helene, niin kuin Troijassa.”
Thorin suusta kuuluvassa huokauksessa oli aimo annos vanhempiinsa kyllästynyttä lasta. ”Pitääkö sinun kertoa tuo viittaus kaikille kavereilleni, äiti? Ei se niin hauska ole.”
Helene tuli pörröttämään poikansa hiuksia. ”Äläs nyt, Loki on varmasti Iliaansa lukenut.”
Lokia kirpaisi kuinka rakkaalta ja turvalliselta ele näytti. Ja Thor oli lähinnä nolo, olisi arvostanut, kun sai tuollaisia hellyydenosoituksia. Kyllähän hänen äitinsä sipaisi hänen tukkaansa joskus, mutta se oli laimeaa isän irvailuun verrattuna.
”Bussi tulee kohta”, hän totesi alkaen pakata reppuaan. Thor lähti jälleen hyvästelemään hänet.
”Minulla ei ole nyt käteistä, mutta saat neljäkymppiä ensi kerralla”, rouva Odinse huikkasi vielä ovenraosta.
Loki mutisi ei se haittaa ja kiitos ja käveli pysäkille.
”Sinä pidät hänestä, eikö vain?” Äidin kysymys sai Thorin tuhahtamaan.
”Tietysti. Hän on tosi hyvä opettaja.”
Äiti taputti häntä olalle. ”Tarkoitin vähän toisenlaista pitämistä.”
Thor marssi mielenosoituksellisesti takaisin ruokasaliin, vaikka tämä oli oikeassa. Vanhemmat olivat tienneet hänen seksuaalisesta suuntautumisestaan varmaan kauemmin kuin hän itse ja olivat vain todenneet, että kunhan Thor oli kumppaneidensa kanssa onnellinen, ei näiden sukupuolella ollut mitään väliä. Se oli sydäntälämmittävää, ärsyttävää sen sijaan oli se, että äiti tuntui aina tietävän, milloin hän oli ihastunut. Kuten nytkin, kun kaikki oli vasta kutkutusta ja jään kokeilemista kepillä. Lokin homoseksuaalisuus oli koulussa yleistä tietoa. Thor ei ollut vielä uskaltanut kysyä pojalta itseltään, jottei ajaisi tätä pois, sitä hän nyt viimeksi halusi. Hän oli vakaasti päättänyt ystävystyä toisen kanssa ensin, rikkoa kuoren, joka tällä jostain syystä tuntui olevan.
”Ethän sinä suuttunut?” äiti sanoi kietoen kätensä hänen ympärilleen.
”En oikeasti”, Thor huokasi. ”Mutta minusta tuntuu, että… tämän kanssa pitää edetä hitaasti. Niin pidä minun pitämiseni vain omana tietonasi.”
Äiti hymyili ja silmissä pilkahti ylpeyttä. ”Minulla on viisas poika, vaikka numerot eivät aina taivukaan.”
-Roona-
