Hän siellä, minä täällä

 Moikka!

1.     Eilen

Vesi valuu virtanaan räystäistä

Katselen tulvivaa maankamaraa

ja minusta tuntuu

että joku muukin katselee

 

Kello tikittää tahtiaan seinällä

Kuulen kun isä huutaa minua tulemaan

ja minusta tuntuu

että joku muukin kuulee

 

Korsetin luut pureutuvat kylkiin

Tunnen kuinka mustelmat syntyvät

ja minä tiedän

että joku muukin tuntee

 

2.     Tänään

Vesi virtaa valtoimenaan joessa

Katselen viileää vuolautta

ja minusta tuntuu

että joku muukin katselee

 

Aallot lyövät rantaan

Kuuntelen niiden leikkisää liplatusta

ja minusta tuntuu

että joku muukin kuuntelee

 

Tuuli livahtaa säärieni takaa

Tunnen sen pehmeän hohteen

ja minä tiedän

että joku muukin tuntee

 

3.     Huomenna

Me kosketamme peiliä yhtä aikaa

ja näemme tuntemattomat sormet

Toiset sateesta kostuneet

toiset tuulen hellimät

 

Henkäys on sama kummallekin

Vihreä silmäpari tuijottaa sinistä

Kummankin mielessä sama kysymys

Sinuako minä olen katsellut, kuullut ja tuntenut?

 

Maailmojen rajat hämärtyvät hetkeksi

Todellisuuksien välinen ohut verho sulaa

ja me tiedämme

että olemme yhtä

-Roona-

Liikaa (sydämenkyllyydestä), osa 2

 Moikka!

Huom: Tämä on fanifiktiota, jossa hahmot ovat muualta, mutta juoni on omani. MCU kuuluu tekijöilleen, kirjoitan huvikseni enkä saa tästä rahaa.

Torstai-iltana Loki seisoi katetulla puukuistilla ja soitti tyylikkään talon ovikelloa. Hän oli pitkään ämpyillyt päässään lähdön kanssa, mutta oli ehtinyt kertoa tuutoroinnista äidille ja tämä olisi ihmetellyt, jos hän ei olisi mennyt. Nyt häntä jännitti niin, että sydän oli laukata pois rinnasta. Ovi avautui ja sen takaa katsahti vaaleanruskeatukkainen mies. 

”Sinä taidat olla se Thorin tukiopettaja?” 

Loki nyökkäsi häiritsevän nopeasti. Mies hymyili. Hänellä oli samanlainen suu kuin Thorilla. ”Tule sitten ihmeessä sisään. Thor odottaa sinua jo ruokasalissa.” 

Loki inahti jotain, jonka piti kuulostaa kohteliaalta ja jätti takkinsa ja kenkänsä eteiseen. Herra Odinse (mies oli esittäytynyt Henrikiksi – mutta voit kutsua minua Henryksi) johdatti hänet keittiöön ja suuren pöydän luo, jonka ääressä Thor tosiaan jo istui kirjoineen. 

”Minäpä menen tästä tekemään vielä hieman töitä. Kutsukaa minua, jos on jotain asiaa.” 

Herra Odinse siirtyi toiseen huoneeseen ja tuntui sulkevan oven perässään. Loki rentoutui, vaikka tämä oli ollut kaiketi ihan mukava. 

”Isä on etänä. Mutta iltaisin hän ei soittele tai mitään sellaista, tekee vain kirjoitusjuttuja ja taulukoita ja muuta”, Thor selitti kuin se olisi ollut tarpeen. 

Ei Loki ollut odottanut, että isä jäisi heidän seurakseen. Hänen oma isänsä ei ainakaan olisi jäänyt. Tosin hänen isänsä ei tehnyt etätöitäkään vaan joi kotona ollessaan lähinnä olutta ja valitti, kuinka rankkaa töissä oli. Eikä Loki todellakaan saanut häiritä hänen äärimmäisen tärkeää television katseluaan. 

”Mihin sinä oikeastaan tarvitset apua?” hän tiedusteli hiljaisuuden venyttyä liiaksi. ”Herra Haskins ei eritellyt ihan tarkkaan.”

 Thorin kulmien väliin ja nenän yläpuolelle ilmestyi pieniä ryppyjä. ”Minä yritin laskea tänään läksyksi tulleita laskuja, mutta näissä vaikeammissa jonkin on pielessä, enkä tajua mikä. Jos voisit aloittaa selvittämällä vaikka niitä.” 

Loki otti vastaan vihon, jossa oli kohtuullisen siistejä laskumerkintöjä. Ne olivat myös johonkin ongelman selvityksen keskivaiheille saakka ihan oikein, jonka jälkeen menivät todella metsään. 

”Ymhyy, otetaan vaikka tehtävä 10. Selitä minulle, mitä olet tehnyt tähän mennessä.” Loki osoitti sormellaan kohtaa, jossa ratkaisu oli vielä uomissaan. 

Thor tökki kynällään eri kohtia ja kertoi, ehkä hieman ihmetellen, miten oli laskun suorittanut. ”Mutta näethän sinä tuon kaiken itsekin”, tämä totesi lopuksi hämmentyneen oloisena. 

Loki kohautti harteitaan. ”No joo, mutta pitää varmistaa, että olet myös ymmärtänyt, mitä teet. Luepa nyt tehtävänanto kokonaan uudestaan.” Hän ihmetteli, kun Thor totteli kiltisti eikä väittänyt vastaan, ei ollut väittänyt vielä kertaakaan. No, parempi kai niin, ei hän kaivannut yhtään uutta paskamaista ihmistä elämäänsä. Jos kerran kaikki sujuisi siististi näin, hän pysyttelisi opettajamoodissa enemmän kuin mielellään. 

”Minä luin sen”, Thor ilmoitti. 

”Tajusitko, mikä on vikana?” 

”Minä käytin väärää kaavaa?” toinen vastasi epävarmana ja avuttoman oloisena. 

Loki ei voinut estää ilmeensä pehmentymistä. ”Kyllä tuollakin kaavalla saa oikean vastauksen, tarvitsee vain mennä kiertotien kautta.” Hän neuvoi kärsivällisesti, kuinka päästiin oikeaan lopputulokseen. Oli oikeastaan aika mukava seurata, kun ymmärryksen ilme levisi toisen kasvoille. 

”Luulen, että tajuan nyt, mikä virhe seuraavassa on”, tämä sanoi jo innokkaammin. 

Ja toden totta, Thor selvisi seuravasta tehtävästä aivan itse ja näytti niin tavattoman ylpeältä, että Lokin sydän jätti lyönnin välistä. He jatkoivat, kunnes Lokin oli aika lähteä. Hän oli juuri pakkaamassa tavaroitaan takaisin reppuun, kun rouva Odinse ilmaantui keittiöön. 

”Anteeksi, että meni myöhään. Te olette jo ehtineet lopettaa”, hän valitteli katsahtaen poikaansa. ”En voinut tarkkailla miten teillä sujui.” 

Loki olisi voinut vannoa, että Thorin poskille kohosi punaa, mutta valot tekivät hänelle varmasti tepposet. ”Äh, äiti, Loki on mahtava opettaja. Me sovimme jo, että hän tulee ensi torstaina uudestaan”, tämä lasketteli. 

Emme kyllä sopineet, Loki ajatteli, vaikka olihan herra Haskins kertonut hänelle, että tukiopetus olisi kerran viikossa tapahtuvaa. 

Rouva Odinse pyöräytti silmiään kujeilevasti ja mukakyllästyneesti. ”Vai niin. No, sanopa, oliko se kahdenkymmenen dollarin arvoista kuten herra Haskins minulle ehdotti?” 

Thor nyökkäili innokkaasti. Loki jähmettyi tuijottamaan naista. Ei hän ollut tiennyt saavansa tästä rahaa. ”Ei… ei teidän tarvitse maksaa… minulle. Minä… minä saan jo to-todistuspisteitä tästä”, hän änkytti ja siirsi katseensa pikaisesti jalkoihinsa. 

”Poikakulta, tietysti me maksamme sinulle. Olisihan sinulla torstai-iltaisin parempaakin tekemistä”, rouva Odinse sanoi iloisesti ojentaen hänelle jostain sormiinsa ilmaantunutta kahdenkympin seteliä. 

”Ki-kiitos. Täy-täytyy lähteä. Myöhästyn muuten bussista. Ja… kii-kiitos vielä”, Loki sammalsi ja työntyi halliin tunkemaan vaatteensa jotenkuten päälleen. Hän oli hämillään ja halusi vain nopeasti ulos. 

”Nähdään huomenna koulussa!” Thor huusi hänen peräänsä ovelta. 

”Joo, nähdään”, Loki huikkasi tuskin kuuluvasti, vaikka tietenkään he eivät näkisi.

Kotiin saapuessaan Loki oli jo onnistunut kokoamaan itsensä. Isällä oli ilmeisesti hyvä päivä, sillä äiti istui myös olohuoneessa ohjelmaa katsellen. Hän ilmoitti mahdollisimman lyhyesti ja värittömästi tulleensa ja että saisi itse iltapalaa keittiöstä. Hän teki pari voileipää ja kuljetti ne mukanaan huoneeseensa talon perällä. Hän laski lautasen sängylle ja piilotti ensi töikseen saamansa setelin rahajemmaansa. Jos minä tosiaan saan jokaisesta kerrasta kaksikymppiä, niin siitähän kertyy mukava summa, hän ajatteli. Ehkä hän voisi collegen alkaessa ostaa asuntolahuoneeseensa jotain kivaa. Tai surkeaan vuokrakämppäänsä, jos ei saisikaan stipendiä ja joutuisi hanttihommiin johonkin pikaruokaravintolaan. Thorin vanhemmilla oli varmaan rahaa lähettää kultapoikansa mihin tahansa yliopistoon, vaikka, jos Thor oli niin taitava pelaaja kuin oli luvattu, oli todennäköisempää, että colleget kilpailivat tästä. Niin kuin ne aina tekivät urheilijoiden kohdalla, Loki pohti katkerasti. Hänen olisi tehtävä vielä loput omista läksyistään. Hän rojahti työpöytänsä tuolille, joka päästi valittavan äänen. Loki viimeisteli historian esseensä ja kirjoitti kemian koeraportin loppuun. Sitten hän meni pesemään hampaansa ja vaihtoi päälleen virttyneen pitkähihaisen paidan, jota käytti nukkuessaan. 

Äiti oli ilmestynyt hänen huoneensa ovelle huomaamatta. ”Tulin vain toivottamaan hyvää yötä.” Epäröintiä. ”Onnistuiko tuutorointi hyvin? Oliko se Thor mukava poika?” 

Loki sai loihdittua kasvoilleen hymyn. ”Joo, ihan ok. Hän sanoi, että minä olen taitava opettaja.” 

Äitikin hymyili vienosti. ”Sehän on hienoa, kultapieni. Toivon, että… saisit hänestä ystävän. Mutta no niin, hyvää yötä nyt kuitenkin.” 

”Hyvää yötä.” Ovi sulkeutui äidin jäljessä ja Loki tiputti ilmeen kasvoiltaan. Ei hänestä ja Thorista tulisi ystäviä, vaikka hän kilttinä poikana yrittäisi äitinsä hartaan toiveen täyttääkin ja vaikka Thor olikin toistaiseksi kohtuullisen mukava. He tulivat eri maailmoista ja viimeistä Bradley pakottaisi heidät pysymään omilla paikoillaan.

-Roona-

Liikaa (sydämenkyllyydestä), osa 1

 Moikka!

Huom: Tämä on fanifiktiota, jossa hahmot ovat muualta, mutta juoni on omani. MCU kuuluu tekijöilleen, kirjoitan huvikseni enkä saa tästä rahaa.

”Mitä hintti?” 

Loki jähmetti kasvonsa ja esitti, ettei ollut kuullut loukkausta. Bradley nauroi karkeasti kaveriensa joukosta, mutta ei tällä kertaa ryhtynyt mihinkään sen enempään. Loki käveli urheasti eteenpäin. Uusi poika ei näköjään vielä ollut jalkapalloilijoiden jengissä, vaikka tästä puhuttiin avoimesti koulun käytävillä. Oli kuulemma onni, että sellainen lahjakkuus oli muuttanut heidän pikkukaupunkiinsa, Bradleyn ei tarvinnut enää kannatella koko joukkuetta harteillaan. Bradley olisi Lokin puolesta saanut painua vittuun tehtyään hänen elämästään helvettiä viimeisen vuoden ajan. Hän tuuppasi kotikaupungin kultapojan pois mielestään ja siirtyi pohtimaan matematiikan opettajan ehdotusta. Tämä oli pyytänyt häntä tuutoroimaan tuota uutta jalkapalloihmettä, jonka nimi oli Thor. Loki huokasi. Ei hänen mielihaluillaan ollut asiassa väliä. Thor kieltäytyisi varmasti koulun hyljeksityimmän oppilaan avusta. Hanki joku coolimpi, tämä sanoisi ja herra Haskins kipittäisi saman tien luokkiin etsimään. Sellainen vaikutus sen typerän sianrakonpotkijoilla oli kaikkiin. Joku tyttö siirtyi käytävän toiselle puolelle ohittamaan hänet. Ihan kuin minusta voisi saada luuseritartunnan, Loki ajatteli katkerasti. Ei hän oikeasti mikään luuseri ollut, vaan niitti monessa aineessa huippuarvosanoja ja oli mielestään ikäisekseen kypsä, mutta kuka täällä sellaisesta välitti? Isäkin olisi vaihtanut hänet Bradleyhin riemusta kiljuen. Hän huokasi uudemman kerran. Ehkä elämä näyttäisi hänellekin joskus lempeämpiä kasvoja, kenties pikku hymynkin.

”Loki on paras oppilaani, rouva Odinse”, herra Haskins selitti innokkaasti tyylikkääseen housupukuun pukeutuneelle naiselle. 

Thor seisoskeli rennosti äitinsä vieressä ja Loki yritti olla luomatta katsekontaktia kumpaankaan. Liian hienoja ihmisiä minulle, hänen päässään suhisi. 

”Thor saa varmasti häneltä erinomaista tukiopetusta”, opettaja jatkoi selostustaan. 

”Ja sinulle siis sopii, kultaseni, että tulet pitämään opetusta meille kotiin?” nainen tiedusteli yllättäen suoraan Lokilta. 

”Kyllä se minulle käy, rouva Odinse”, hän vastasi hiljaa. 

Rouva Odinse hymyili opettajalle herttaisesti. ”Sittenhän asia on sovittu. Luotan kehuihinne herra Haskins ja tietysti herra Layfetten taitoihin. No niin Thor, minulla on vielä muuta asiaa opettajalle. Voit tulla kyydissä kotiin sen jälkeen, jos haluat. Tässä menee vain hetki, tutustukaa vaikka uuden tuutorisi kanssa sillä aikaa.” Rouva Odinse viittoi ihastuneen oloisen herra Haskinsin kanssaan syrjemmälle. 

Loki kipristeli varpaita kengissään ja kului monta hiljaista sekuntia, kun kumpikaan ei sanonut mitään. 

”Me kai nähdään taas sitten jo torstaina?” Thor kysyi lopulta. 

”Joo tietysti”, Loki ehätti vakuuttelemaan. Jalkapalloilijalla oli viljanvärinen tukka ja tämän kasvoille kohosi pieni hymy. 

”Kiva, kun tulet opettamaan minua. Pitää kyllä varoittaa, että minä olen aika kovapäinen. Edelliseltä tuutoriltani meinasi aina välillä mennä hermo.” 

”Varmaan me pärjätään”, Loki sanoi kohauttaen harteitaan kuin suhtautuisi asiaan kuin mihin tahansa muuhunkin. Todellisuudessa hän pohti, esittikö Thor vain ystävällistä, koska äiti ja opettaja olivat läsnä. Poika naurahti pehmeästi. 

”Joo eiköhän. Tuletko Bradley Porterin bileisiin lauantaina?” 

Loki oli kuullut juhlista supistavan ohimennen, mutta häntä ei totisesti oltu kutsuttu. Sitä hän ei tietenkään aikonut kertoa mokomalle pallonpotkijalle. ”Minulla on silloin muuta”, hän urahti. 

Thor näytti siltä kuin olisi oikeasti harmissaan, kun ei tapaisi häntä siellä. ”Olisi ollut kiva, kun tuntisi jo jonkun siellä vähän paremmin, mutta ei voi mitään. Sinne on kai kutsuttu paljon porukkaa.” 

”Niin kai”, Loki mumisi ja heidän keskustelunsa kuihtui siihen. 

Kohta rouva Odinse nyökkäsi pojalleen ja he lähtivät kumpikin hyvästellen Lokin kohteliaasti. Herra Haskins alkoi pajattaa hänelle jotain, mutta Lokin ajatukset olivat muualla eikä hän kuullut sanoja.

-Roona-

Bygone

 Moikka!

What was before

is there ever more

Tomorrow comes and goes

with its highs and lows

 

Yesterday spreads its wings

And like a bird it sings

It waves to today

when it is on its way

 

Where have the former men gone?

Maybe to gardens of Babylon

What about their lovely wives?

Maybe to the busy beehives

 

Past tense is always sad

it makes many people mad

Some think it’s okay

it’s gone anyway

 

Don´t cry over the spilled milk

Don´t worry about the ripped silk

They went already

So, for them don´t get sweaty

 

Days are swift

Away day drift

Of them make the best

and live happily the rest

-Roona-

Veljellistä opastusta

 Moikka!

Huom: Tämä on fanifiktiota, jossa henkilöt ja maailma on otettu J. K. Rowingin Harry Potter kirjoista, mutta juoni on omani. Olen kirjoittanut tarinan huvikseni enkä saa kirjoittamisesta rahaa.

Kotikolon piha kylpi auringossa ja Charlie istui yhden puun lehvästön varjossa, kuten Ron hetken etsittyään huomasi. Veli oli kaiketi paennut sisätilojen vilskettä ja se oli nyt Ronille vain eduksi. Hän tallusti nurmikon poikki ja istahti tämän viereen. Charlie vaikutti torkkuvan eikä Ron aikonut häiritä ennen kuin veli tekisi aloitteen. 

”Rauhallista”, Charlie lausahti ehkä viidentoista minuutin kuluttua. 

”Niin”, Ron vastasi varovasti. 

Isoveljen naurahdus oli karhea kuin sellaisen, joka on hengittänyt oman osansa lohikäärmeen tulien savuja. ”Jotain varten sinä tulit, että kakista ulos vain.” 

Ron tunsi äkkiä itsensä hyvin noloksi. ”No, kun asia on aika yksityinen.” Charlie loi häneen mahonginvärisen katseen. ”Niin siis kun minä… tar-tarvisisin neuvoja… miten naisen kanssa… kyllä sinä tiedät”, hän änkytti. 

Charlien silmät muuttuivat pohtivaisiksi. ”Hermione näyttää sinun läsnäollessasi melkoisen onnelliselta, että et sinä sen perusteella tarvitse neuvomista. Ja sitä paitsi, mikset kysy Billiltä, hän on jo naimisissa? Tai isältä, hänellähän on seitsemän…” 

Ron oli karahtanut kirkkaan punaiseksi. ”En minä nyt ainakaan isältä voi kysyä!” hän vinkaisi. 

Charlie hymyili hänelle ilkikurisesti, mutta ilme pehmeni, kun tämä tajusi hänen olevan häpeissään. ”Olenhan minä tosiaan ollut oman osani naisten – ja miesten – kanssa”, veli totesi ja taisi huomata hänen ilmeessään vilahtaneen järkyttyneisyyden, koska lisäsi: ”Kyllä te siitä tiesitte. Tai ainakin minä kirjoitin kaikista seikkailuistani Billille, ja hän varmaan jakoi kirjeeni kanssanne.” 

Se oli totta ja koska muut veljet olivat suhtautuneet tyynesti satunnaisiin miehennimiin Charlien petikumppaneiden joukossa, oli Ronkin pitänyt sitä ihan hyväksyttävänä. Hän nyökkäsi vakavana. 

”Kerrohan sitten, miksi arvelet, että teillä on Hermionen kanssa jotain, johon tarvitset neuvoja. Kai kyse on Hermionesta?” Charlie tiedusteli rapsuttaen käsivartensa pitkää arpea. 

”Tietysti kyse on Hermystä!” Ron tuhahti tulisesti. Miten veli oli saattanut muuta epäilläkään. ”Me… siis olemme… olleet… tuota… lähekkäin…” 

Charlie puristi rauhoittavasti hänen reittään. ”Emme pääse puusta pitkälle, jos jatkat tuohon tyyliin. Sano vain suoraan, tuskin minä järkytyn mistään, mitä te olette tehneet.” 

Ron nielaisi ja selvitti kurkkuaan rykimällä. ”Me olimme alasti ja hän… hän oli mi-minun sylissäni… ja me koskettelimme toisiamme… ja sitten minä vain…” hän ei kyennyt saamaan viimeistä sanaa suustaan. 

Charlie alkoi nauraa. ”Sinä tulit liian aikaisin”, tämä vahvisti vedet silmissä. 

Ron olisi halunnut lyödä veljeään niin loukkaantunut hän vitsailusta oli. Hän nousi lähteäkseen. 

Charlie tarttui häntä käsivarresta. ”Älä nyt mene, en minä nauranut sinulle. Istu takaisin alas.” Tämä veti hänet puun juurelle. ”On ihan normaalia, että niin käy. Varsinkin, kun olet ollut ihastunut Hermioneen niin pitkään ja nyt vihdoinkin saanut hänet ja tunteet ovat varmasti vielä molemminpuolisia. Minullekin on käynyt niin ja huomattavasti vähemmän tärkeän ihmisen kanssa kuin Hermione on sinulle.” 

Ron tyyntyi selityksestä, vaikka olikin vielä hiukkasen nyreissään. ”Mitä minun pitäisi tehdä, ettei se tapahtuisi uudestaan?” 

Hän yllättyi, kuinka lempeän katseen Charlie loi häneen. ”Et tykkää tästä vastauksesta, mutta anna itsellesi aikaa tottua läheisyyteenne.” 

Ron irvisti. ”Mutta Hermy… minä olen jo säheltänyt hänen kanssaan aivan tarpeeksi.” 

Veli huokasi ja kohautti harteitaan. ”Kuten jo sanoin, en usko, että Hermione on pahoillaan yhtään mistään. Kuule, me velhot olemme tosi vanhoillisia näiden asioiden suhteen, mutta jästit eivät niinkään. Hermionella saattaa olla monenlaisia ajatuksia ja ehdotuksia siitä, miten voisitte edetä ja mitä kokeilla. On, tiedätkö, ihan okei jutella sänkyjutuista kumppanin kanssa päivänvalossa.” 

Ron tunsi punastuneensa korvannipukoitaan myöten. Itse asiassa hänestä tuntui, että tukkakin oli punastunut siitä, mitä se oli jo ollut. ”Mutta pitäisihän minun tietää jo ainakin perusasiat. En halua Hermyn ajattelevan, että olen ihan tyhmä… ja lähtevän.” 

Charlie tarttui pehmeästi hänen niskavilloihinsa. ”Pikkuveli, sinä ja Hermione täytätte pian vasta yhdeksäntoista. Sinun ei todellakaan tarvitse tietää mitään muuta kuin se, että hän on se, jota haluat. Mitä tulee tyhmyyteen, luulen, että hän jo tässä vaiheessa tietää millainen pöhkö olet ja pystyy elämään sen kanssa.” 

Nyt Ron todella pukkasi veljeään nyrkillä, ei tosin järin kovaa. ”Ainakaan minun ei tarvitse vältellä katsettasi, kun tulemme seuraavan kerran Kotikoloon. Etkös sinä lähde pian takaisin Romaniaan?” hän murahti. 

Charlie pörrötti hänen tukkaansa ja sormet sotkeutuivat muutamaan takkuun. ”Parin päivän päästä kyllä. Sitten voit olla kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan. Tai, no, osoita sentään Hermionelle, että jotain on tapahtunut.” 

Ron virnisti. ”Joo. Kiitos hyvistä neuvoista Kari.” Mieliala muuttui vielä paremmaksi, kun hän huomasi Charlien ilahtuvan lapsuusaikaisen lempinimen käytöstä. Ron asteli takaisin taloa kohti, sillä hän kaipasi jo ääntä ympärilleen. Ja aivan erityisesti erästä kiharapäistä nuorta naista.

-Roona-

Ateljeessa

 Moikka!

Mikal katseli, kuinka työmiehet virittivät liinoja kiinni kattoon. Kysyttäessä mitä hän halusi ateljeeseensa hän oli huvikseen sanonut, että keinun, koska arveli herttua Georgioksen pitävän sellaisesta vastauksesta. Herttua helli ajatusta siitä, että taiteilijoilla oli erikoisia mielihaluja. Olihan Mikalilla toki niitäkin, mutta ne koskivat lähinnä henkilöitä, jotka hän oli halukas ottamaan sänkyynsä. Hän tiesi monta äitiä, jotka olisivat ilomielin antaneet tyttärensä hänelle, vaikka taiteilija ei statuksellisesti edes ollut kovin hyvin liitto, vaikka olisi ollut yhtä lahjakas ja taitava kuin hän. Siitä lähtien, kun oli lakannut irvistelemästä pussailulle, hän oli halunnut intiimiä kanssakäymistä vain miesten kanssa. Enkä minä tyydy mihin tahansa heppuihin, Mikal virnisti itsekseen työmiesten pohtiessa, oliko keinulauta jo suorassa. Nämä kaksi eivät olleet hänen tyyppiään, vaikka hän olisi pyydettäessä piirtänyt heistä oikein mielellään hahmotutkielman. Kaspar, hänen rakas taikurinsa, sen sijaan kyllä. Ja haltia Aren, josta toinen niin usein kirjeissään kirjoitti. Mikal halusi äkkiä olla yksin. 

”Menkää vain lounaalle, hyvät ystävät. Minä testaan lautaa sillä aikaa. Eikös se ole jo tukevasti kiinni?” 

Miehet nyökkäsivät ja kiittelivät herra taiteilijaa vuolaasti, koska heidän tauostaan oli juuri tullut tavallista pidempi. Mikal saatteli heidät matkaan käden heilautuksella ja kävi istumaan keinuunsa. Hän antoi varpaidensa antaa hiukan vauhtia samalla, kun avoimesta ikkunasta käyvä tuulenviri kutitti hänen poskiaan. Ehkä tämä oli sittenkin ollut loistava idea.

-Roona- 

Phylloscopus trochilus

 Moikka!

Suruvoittoista laulua kuunnellen

vaivun kesän hehkuun

ja pientä, näkymätöntä pohdin

joka jossain pensaistossa sirkuttaa

 

Olitko joskus jumalten lintu?

Maan päälle karkotustasiko itket?

Vaiko päinvastoin ylistät

kuolevaista kauneutta?

 

Kertoivat sinusta vanhat

pajulintu pienoinen

jouduit kerran tuomiolle,

hakattuna, yksin, muiden lintujen

 

Eivät tulleet apuun jumalat

tuli livertäen pääskynen

vieläkö olet ystävä sen

haikea uunilintunen?

 

Fyllon tarkoittaa lehteä, mietin

ja niiden kahinaa kuuntelen

Skopos katselijaa

olenko minä sellainen?

 

Entä sirkutitko jo

kuululle keksijälle sotavaunujen?

Tuskin tiesi Trokhilos Argoon

sinulle nimensä antavan

 

Lämmin tuuli kasvojani huitoen

minut herättää

Pajulintu on mennyt pyöreään kotiinsa

en laulua enää kuule

 

On pensaisto hiljennyt tosiaan

lähteäkseni nousen

ja silloin, silloin nään

sinusta pajulintu, pienen vilauksen

-Roona-