Elokuvissa LXXVIII: Venetsian aaveet

 Heippa!

Kenneth Branaghin kolmas Hercule Poirot -elokuva tuo näytille vähemmän tunnetun Agatha Christie -tarinan. Pääosissa ovat Kenneth Branagh itse (Hercule Poirot), Tina Fey (Ariadne Oliver, kirjailija), Kelly Reilly (Rowena Drake, oopperalaulaja), Fernando Piloni (Vincenzo di Stefano, Poirot´n henkivartija, ex-poliisi), Michelle Yeoh (ruova Reynolds, meedio), Camille Cottin (Olga Seminoff, kotiapulainen), Jamie Dornan (Leslie Ferrier, lääkäri), Jude Hill (Leopold Ferrier, edellisen poika), Kyle Allen (Maxime Gerard, Alician ex-kihlattu), Emma Laird (Desdemona Holland, rouva Reynoldsin assistentti), Ali Khan (Nicholas Holland, rouva Reynoldsin apulainen, Desdemonan velipuoli) ja Rowan Robinson (Alicia Drake, kuollut tyttö, Rowenan tytär).

Poirot on vetäytynyt omaehtoiselle eläkkeelle Venetsiaan ja palkannut henkivartijan pitämään innokkaat uusien juttujen tarjoajat loitolla. Eräänä päivänä kylään saapuu kuitenkin hänen vanha tuttunsa kirjailija Ariadne Oliver, joka saa hänet lähtemään Halloween-juhliin, jossa kuuluisa meedio rouva Reynolds aikoo pitää spiritualistisen istunnon. Oliko talon tyttären kuolema sittenkään itsemurha? Saako meedio yhteyden piinattuun sieluun?

Katsoin ihan ensi alkuun Wikipediasta, millainen juoni alkuperäisteoksessa on. Leffan voi sanoa olevan adaptaatio Agatha Christien romaanista Hallowe´en Party vain nimellisesti. Tapahtumapaikka on siirretty kotoisesta Englannista Venetsiaan, Rowena Drakesta on tullut oopperalaulaja (joskin hän edelleen on sanottujen Halloween-juhlien järjestäjä), Joyce Reynoldsista, alkuperäisestä 13-vuotiaasta uhrista, on tullut meedio ja rouvashenkilö ja au pair Olgaa on myös vanhennettu ja hänet on muutettu kotiapulaiseksi. Oikeastaan ainoastaan Poirot ja Adriane vaikuttavat säilyneen samoina hahmoina kuin Christien tarinassa.

Juoni on myös muuttunut. Nyt ensimmäinen uhri on Rowenan aikuisuuden kynnyksellä oleva tytär Alicia. Hän on kuollut noin vuosi ennen elokuvan tapahtumien alkua. Alicia on selkeästi paikkaa alkuperäisen Joyce Reynoldsin puutetta, joskin myös hän on pohjimmiltaan eri hahmo. Joycen kuolintavan kaiku nähdään kohtauksessa, jossa murhaaja yrittää hukuttaa Poirot´n omenan nappaamispelin vesiastiaan. Murhaaja on luonnollisesti toinen kuin Christiellä, sillä kyseinen mies ei esiinny Venetsian aaveissa lainkaan. Samoin Leslie Ferrier on herätetty uutta juonta varten henkiin ja on nyt sotatraumasta kärsivä lääkäri (alun perin asianajajan apulainen, kuollut jo ennen tarinan alkua). Leopoldista oli tehty Leslien poika, vaikka hän oli Christiellä Joycen pikkuveli.

Leffan kauhukuvasto oli aika tavanomaista. Pidin erityisesti Tina Feyn ja Jamie Dornanin roolisuorituksista. Fey oli omiaan innokkaana ja reippaana kirjailijana ja Dornan näyttelee väliin niin herkästi, ettei varmaan saanut muistioita, jossa kerrottiin, ettei tällaisista elokuvista jaeta Oscareita. Elokuva on ihan pätevää kauhuviihdettä, jossa itse Poirot jättää hieman kylmäksi.

-Roona-

Syksyn supervoima

 Moikka!

Viuhuva tuuli

ropiseva sade

kuohuvat vaahtopäät

 

Pimenevät illat

pirteät aamut

ja vielä valoisat keskipäivät

 

Väriloisto

ankea harmaus

ja elon tuoksu

 

Kori täynnä marjoja

villasukat kumisaappaissa

loimottava nuotio

 

Toisesta päästä vilkuttaa haikeasti kesälle

toisessa tervehtii iloiten talvea

ja keskellä on harmaa keski-ikäinen

 

Kesä kastelee

talvi kohmettaa

kevät herättää henkiin

 

Entä syksy?

se aloittaa uuden

sen tiesivät jo entiset vuotta silloin aloittaessaan

 

Sytytetään siis kekrikokot

venetsialaisten tulet

ja katuvalot!

 

Syödään rapuja

keitetään sienikeitto

ja juodaan pantua simaa

 

Pisarat putoavat

puuska lennättää

katsotaan vilttien alta

 

Kuolema kietoutuu

yhteen elämän kanssa

vanha ja tuore käsi kädessä

Ja epäilystäkään ei jää

-      tämä on syksyn supervoima

-Roona-

Mietteitä kirjasta XCV: Loihdittu valkeus, Vuosi horroksessa sekä Apteekkari Melchor ja pyövelin tytär

Heippa!

Muinainen vihollinen on tullut noutamaan kruunuaan. Punainen Lontoo on vajoamassa pimeyteen, ja Kell alkaa epäröidä kilpailevien uskollisuuksien paineessa, kun panokset kasvavat ja varjokuningas Osaron käy täyteen hyökkäykseen. Taskuvaras Lila Bard selvisi maagisesta voimanmittelöstä, mutta voidakseen auttaa Kelliä hänen on opittava hallitsemaan taikuuttaan. Kell ja Lila yhdistävät voimansa kapteeni Alucard Emeryn kanssa ja kolmikko lähtee mahdottomaan aarrejahtiin. Kaikki toivo uhkaa kuitenkin sammua, kun kammottava onnettomuus kohtaa Mareshien valtakuntaa. Voiko Arnes selviytyä tragedian jälkimainingeissa?

Pidin siitä, että tämä sarja vain parani loppua kohden. Veritaikuutta ja sen aiheuttamia jälkiseuraamuksia selitettiin paremmin toisessa ja kolmannessa osassa. Tykkäsin, että tässä saatiin kurkistuksia menneisyyteen. Oli hauska tietää Hollandin taustatarina, vaikka se ei itsessään mukava ollutkaan. Aika jännää olisi myös ollut, jos olisimme saaneet tietää, keitä Kellin biologiset vanhemmat olivat, mutta hän valitsi olla saamatta sitä selville. Rhystä tuli varmasti hyvä kuningas ja Alucardista hänelle hyvä vartija (ja puoliso). Lilasta en oppinut oikein koskaan pitämään, mutta hänelläkin oli tässä hetkensä. Olivatkohan ne Nedin kuulemat äänet Harmaassa Lontoossa jotain Osaronin kaikuja vai oliko joku osa hengestä päässyt kulkeutumaan sinnekin?

Häpeämätön, hillitön ja herkkä romaani nuoren naisen vuoden mittaisesta lääkehuuruisesta horroksesta ja kenties kirjallisuuden historian huonoimmasta psykiatrista. Kirjan päähenkilön elämässä on kaikki mallillaan, ainakin päälle päin. Kaunis nuori nainen on hiljattain valmistunut Columbian yliopistosta, asuu Manhattanilla Upper East Sidella ja elelee mukavasti perintörahoilla. Mutta hänen sisällään on huutava tyhjiö, musta aukko, eikä se johdu siitä että hän menetti vanhempansa hiljattain tai siitä miten hänen miesystävänsä häntä kohtelee tai oudosta suhteesta niin sanottuun parhaaseen ystävään. On vuosi 2000 New Yorkissa, vaurauden ja lukemattomien mahdollisuuksien mekassa. Mutta hän haluaa vain nukkua. Ottessa Moshfeghin armottoman mustan huumorin läpäisemä romaani siitä, miksi joskus on välttämätöntä olla sivussa, poissa ja vieras maailmalle.

Minä en juurikaan tykännyt tästä. Päähenkilö oli todella tympeä. Ymmärrän, että hän oli masentunut ja kärsi varmaan muunkinlaisista mielenterveysongelmista, mutta silti. Lääkecocktail oli välillä niin huima, että ihmettelin, miten hän ei kuollut silkkaan yliannostukseen. Toki elimistö varmasti tottuu ja tässä ei käynyt ilmi minkä verran lääkkeitä hän oli jo syönyt ennen horrostamisen alkamista. Pidin Revasta, hän oli päähenkilöön verrattuna sympaattinen. Tohtori Tuttle oli outo höseltäjä ja tosiaan melkoisen kehno psykiatri. Ei hän kaiketi koskaan edes yrittänyt terapoida päähenkilöä. Kirja loppui siinä mielessä positiivisissa merkeissä, että päähenkilö selvisi horroksestaan ja halusi sen jälkeen jatkaa elämäänsä.

Tallinna vuonna 1422. Nuori Wibeke, kaupunginpyövelin tytär, pettyy rakkaudessa ja pakenee suruissaan kaupungin laidalle, jossa joutuu tahtomattaan todistamaan raakaa veritekoa. Pahoinpidelty nuorukainen jää yllättäen henkiin, vaikka muistinsa menettäneenä, ja vie nuoren neidon sydämen. Uusi rakkaus ei kuitenkaan johda onneen vaan murheeseen, ja kun apteekkari Melchior alkaa selvittää salaperäisen nuorenmiehen henkilöllisyyttä, hänellä on pian ratkottavanaan myös murhamysteeri. Uppoutuessaan tutkimuksiin Melchior huomaa olevansa askelen lähempänä oman sukunsa arvoituksen ratkaisua. Pyövelin tytär on kolmas osa Indrek Harglan keskiaikaiseen Tallinnaan sijoittuvassa Apteekkari Melchior -sarjassa.

Joku oli Goodreadsissa maininnut juonen tylsäksi, mutta minusta rikos oli itse asiassa aika mielenkiintoinen. Kyse ei ollut ainoastaan murhista vaan myös huijauksesta. Melchior on nyt jo yli neljänkymmenen, joten tulevissa romaaneissa vuodet vierinevät hitaammin, koska muuten hän ehtii kyllä ennen sarjan viimeisiä romaaneja kuolla useammankin kerran luonnollisesti. Oikeusvouti Dorn oli yllättävän vähän mukana tutkimuksissa, mutta saisiko Melchior nyt hoitaa itse asioita vapaammin, kun on raadin jäsen. Tykkään aina, kun oppii uutta vanhoista tavoista esimerkiksi nuo pyövelin tehtävään liittyvät privilegiot olivat tosi kiinnostavia. Wibeke oli ihastuttavan omanarvontuntoinen eikä ollut menossa naimisiin kenelle tahansa, vaikka olikin pyövelin tytär.

-Roona-

Väärä Weasley

 Moikka!

Disclaimer: Tämä on fanifiktiota. Harry Potterin hahmot ja maailma kuuluvat J. K. Rowlingille ja Warner Brosille. Kirjoitan huvikseni enkä saa tästä rahaa.

Hermione rojahti työpöytänsä tuoliin. Hän hieroi ohimoitaan sormillaan, sillä niillä kohdin tuntui pieni tykyttävä päänsärky. Hän oli tehnyt viime aikoina paljon töitä. Hän oli tietysti valtavan ylpeä, että oli yhteistyöprojektin johtaja omalla osastollaan. Hänen oma esimiehensä oli suosittanut häntä tehtävään, itsensä ohi. Hermione huokasi. Oli onni onnettomuudessa, että toista tiimiä johti Percy Weasley, joka oli vähintään yhtä kova ja kurinalainen työntekijä kuin hän. Heidän yhteistyönsä oli sujunut erinomaisesti. Miettiessään Percyä Hermione ajautui kuitenkin yhä useammin pohtimaan henkilökohtaisuuksia. Hän tunsi Percyä yllättävän vähän, vaikka oli Tylypahkassa ollessaan viettänyt pitkiä pätkiä kesistä Weasleyden luona Kotikolossa.

Percy oli välillä ollut perheensä kanssa erittäin huonoissa väleissä ja mitä tuli häneen itseensä Ron ja – sivumennen sanoen – Harryn ongelmat olivat vieneet keskittymisen muualle. Hermione ähkäisi tuskastuneena. Olikin pitänyt rueta ajattelemaan Ronia. He olivat olleet yhdessä jonkin aikaa sodan jälkeen, mutta ei siitä ollut mitään tullut. He toimivat paremmin rakkaina ystävinä kuin rakkaina rakastavaisina. Nyt Ron oli ollut vuoden uudelleen löytämänsä Lavender Brownin kanssa. Hermionea kirpaisi kummasti joka kerta heidät nähdessään, mutta hän tiesi Ronin olevan onnellinen ja se oli tärkeintä. Hänen ajatuksensa keskeytyivät, kun oveen koputettiin.

Pansy Parkinson asteli pyytämättä sisään. Naisen naama oli hapan kuin hän ei koskaan joisi muuta kuin pilaantunutta maitoa. 

”Herra Weasley käski tuomaan nämä sinulle.” 

Hän pudotti paperipinkan tömähtäen Hermionen pöydälle ja marssi saman tien pois. Hermione tiesi, että Pansya inhotti olla Percyn alainen. Vielä enemmän naista kyrsi, että Draco Malfoy oli mennyt naimisiin jonkun Astoria-nimisen puhdasverisen kanssa. Parkinsonin huono työmoraali toi kitkaa muuten tiimin puolelta asiallisesti menevään projektiin. Hermione alkoi lehteillä muistioita, joissa oli alleviivausloitsuilla tehtyjä merkintöjä ja Percyn siistiä pientä käsialaa.

Lähtiessään ministeriöstä Hermione törmäsi Muriel McCormaciin, joka lyöttäytyi hänen seuraansa. He tapasivat jutustella silloin tällöin lounaalla. 

”Kai sinä olet tulossa Taikalakien ja Taikaolentojen kurpitsajuhlaan?” Muriel pulputti innokkaasti. Hän oli valmistunut edellisenä vuonna ja aloittanut työt tammikuussa. 

Hermione kohautti harteitaan. ”Olen minä. Vaikka sekin ilta olisi viisaampi kuluttaa työtä tekemällä.” He saapuivat takkojen eteen. 

Muriel hymyili haaveksivasti. ”Uskaltaisikohan herra Weasleyä pyytää tanssimaan? Sinähän tunnet hänet siviilissäkin.” 

Kysymys oli niin latautunut, että Hermione epäili tytön olevan vähän pihkassa Percyyn. ”Toki. Hän on ihan mukava”, hän vastasi ja astui takkaan.

Juhlien päivänä kaikki lähtivät aikaisemmin kotiin. Hermione jäi kuitenkin toimistoonsa viimeistelemään töitään. Hän oli ollut kaukaa viisas ja ottanut illan asun mukaan. Vaatteet voisi hyvin vaihtaa ministeriössäkin, sosiaalitilat oli vastikään remontoitu. Juhlat alkaisivat seitsemältä. Vähän ennen kuutta hän lukitsi työhuoneensa oven ja hipsi kasseineen alakerrokseen nimetylle kaapilleen. Riisuttuaan hän taputteli kainaloitaan kosteuspyyhkeellä, sipaisi deodoranttia ja sujahti punaiseen mekkoonsa. Hermione oli ostanut mekon hetken mielijohteesta ja se oli maannut käyttämättömänä kaapin perällä. Se oli pikkuisen liian seksikäs hänelle, mutta kenties puheet hänen takakireydestään häviäisivät, kun hän näyttäisi työkavereilleen, että osasi repäistä. Hän alkoi selvittää omapäistä hiuspehkoaan vilkaistuaan ensin peiliin ja todettuaan, että hänen aamulla tekemänsä meikki saisi kelvata juhlissakin.

Hermione hymyili astuessaan ministeriön koristeltuun kabinettiin. Ihmisiä oli paikalla jo jonkin verran. Joku huikkasi hänelle boolimaljan luota. 

”Vau, Granger. Olet näköjään vaihtanut vapaalle tänään”, Terry Boot totesi ojentaessaan hänelle punertavan juoman täyttämää lasia. 

Hermione kohautti harteitaan muka välinpitämättömästi. ”Sinäkin näytät tyylikkäältä.” 

Boot nyökkäsi virnistäen ja alkoi puhella siitä miten ilmiömäinen Ginny Potterin viimeisin huispauspeli oli ollut. Hermione kuunteli puolella korvalla. Hän ei juuri välittänyt huispauksesta, vaikka iloitsikin vilpittömästi Ginnyn menestyksestä. 

”Kuulin, että mainitsit siskoni, Terry”, Percy sanoi ilmestyen heidän luokseen. Miehellä oli avomallinen juhlakaapu, jonka alla oli hopeinen liivi, kauluspaita ja mustat suorat housut.

”No, hänestä passaa puhua, vai kuinka? Ja katsopa mitä Hermione on tehnyt. Nyt teidän tiiminvetäjien on tanssittava yhdessä”, Boot yllytti. 

Hermione näki Percyn silmissä ylpeyden häivähdyksen, kun hänen siskoaan kehuttiin, mutta tämä vilkaisi häntä vain hyvin nopeasti päästä varpaisiin. ”Neiti Grangerhan on aina pukeutunut tilaisuuksiin asianmukaisesta. Niin, että varmaankin sitten täytyy.” 

Percy nieleskeli viimeisten sanojan kohdalla ja näytti sitten helpotuksekseen huomaavan jonkun, jolle halusi jutella ja luikahti pois suhteellisen tahdittomasti. Boot pyöräytti silmiään ja lähti hänkin. Hermione ammensi lasiinsa lisää boolia. Neiti Granger, hän ajatteli, olenko minä Percylle vain neiti Granger, joka pukeutuu tylsiin ja pikkusiisteihein virkavaatteisiin. Sehän nähdään.

Hermione kierteli pienten keskustelevien ryhmien joukossa. Kaikki olivat rennolla tuulella. Percy vältteli häntä selvästi. Kun taustamusiikki oli ohi ja tanssilattia avautui, Hermione huomasi kuinka Muriel veti Percyn mukaan. Hän itse meni Pettyn kanssa. Petty oli Hermionea kymmenen vuotta vanhempi ja hänet tunnettiin Taikaolentojen osastolla laajasti naisten miehenä. Kupliva alkoholi alkoi nousta päähän. Hermione tiesi ottaneensa jo vähän liikaakin, mutta kerrankos sitä. Petty pyöritti häntä muutaman kappaleen ajan, mutta siirtyi sitten Sally Greeniin. Se ei Hermionea hidastanut. Lopulta Boot vaati kovaäänisloitsun avulla, että erinomaisten ja erittäin ammattitaitoisten projektijohtajien oli suoritettava yhteistanssi.

Percy työnnettiin ihmismassan keskeltä hänen eteensä. Mies näytti äärimmäisen vaivaantuneelta. Hermione tuhahti ja astui ottaakseen otteen Percyn käsistä, mutta kompastuikin omiin jalkoihinsa. 

Percy sai hänet kiinni ja esti kaatumasta. ”Olisikohan sinun parempi mennä kotiin?” tämä kuiskasi tiukasti hänen korvaansa. 

Hermionea huimasi, mutta hän ei päästänyt irti, joten heidän oli heiluttava kappaleen loppuun. Sen jälkeen Percy johti hänet päättäväisesti pois tanssilattialta. Hän toivotti kaikille hyvää yötä ja hauskaa juhlien jatkoa ja sanoi saattavansa neiti Grangerin takoille ja lähtevänsä itse samalla nukkumaan. Humu jäi oven sulkeutuessa taakse. 

Percy ei virkkanut mitään ennen kuin he pääsivät aulahalliin. ”Mitä Merlinin tähden sinä oikein ajattelit”, hän pihahti hampaidensa välistä. 

Hermione ryhdistäytyi, vaikka koko vartalo tuntui hieman hataralta. ”Minä pidin vähän hauskaa, herra Weasley. Tiukkapipo.” Nikkaus vei sanoilta vähän tehoa. 

Percy pyöritti päätään huolekkaan näköisenä. ”Minä lainaan sinulle hormipulveria.” Ajatus alkoi kehkeytyä Hermionen päässä. ”Voin lausua kohteesikin...” 

Percy ei ehtinyt lopettaa lausettaan, kun Hermione otti häntä kauluksista, veti mukanaan takkaan, hulmautti jauhetta käsilaukustaan ja sanoi selkeästi hänen asuntonsa osoitteen.

Seuraavana aamuna Hermione heräsi tykyttävään päänsärkyyn. Hänen ensimmäinen mietteensä nähdessään punaisen pään vieressään oli, että hän oli mennyt sänkyyn Ronin kanssa ja Lavender saisi kohtauksen tullessaan makuuhuoneeseen. Sitten hän muisti ja tunsi punastuvansa korvannipukoitaan myöten. Percy nukkui autuaan rauhallisesti kiharainen tukka sotkussa. Minä olen ollut täydellinen ääliö, Hermione ajatteli. Hän nousi hiljaa ja pukeutui äänettömästi eilisiin vaatteisiinsa. Keittiössä hän repäisi pöydällä olevasta vanhasta Päivän profeetasta sivun ja kirjoitti siihen viestin, jonka hipsi yöpöydälle yhä tuhisevan Percyn viereen. Sitten hän lähti.

Hermione saapui maanantaina ministeriöön äärimmäisen hermostuneena. Hän saattoi kuitenkin huokaista pian helpotuksesta. Kukaan ei tuntunut pitävän hänen hölmöilyään erityisen pahana. Hänelle kyllä virnuiltiin ja iskettiin silmää vähän siellä sun täällä ja Sally Green kyseli oliko hänellä ollut paha krapula lauantaina, mutta Percystä ja hänestä ei mainittu halaistua sanaa. Itse asiassa hän ei edes tavannut miestä koko päivänä. Tämä oli kuulemma sulkeutunut työhuoneeseensa tekemään kuukausiraporttia ja palaisi projektin pariin keskiviikkona.

Niinpä Hermione yllättyi, kun tiistaina luonaan jälkeen Percy törötti hänen pöytänsä edessä odottamassa. Miehellä oli selvästi epämukava olo, hän löysytteli kravattiaan etusormellaan. 

Hermione veti oven perässään kiinni. ”Hei.” 

Percy käännähti hetkellisesti. ”Hei”, hän inahti ja karautteli sitten kurkkuaan. 

Hermione istuutui työtuoliinsa. Olisi varmasi parasta vain käyttäytyä normaalisti. ”Onko tiimissä ilmennyt jotain odottamatonta? Kuulin, että olet kirjoittamassa osaston kuukausiraporttia.” 

Percy pyyhkäisi otsaansa. Hän viittasi kädellään, kun Hermione osoitti toista huoneen tuoleista. ”Ei mitään sellaista. Ajattelin vain... tuota... ymh... että olemmeko me sujut?” mies änkytti. 

Hermione muisteli, mitä hän oli kirjoittanut viestiin. Että he voisivat unohtaa koko jutun ja olla niin kuin ennenkin. Kollegoita, perhetuttavia. Heillehän oli vain sattunut vahinko. Sujut sopi Percyn suuhun huonosti, hän kuulosti hätäiseltä. 

”Mikäpä meillä olisi?” Hermione sanoi hymyillen. Hän toivoi, ettei mies huomannut kireyttä silmien tienoilla, koska hän ei ymmärtänyt miksi se oli siellä. ”Ne raportoinnit ovat kyllä ikävää työtä. Huomenna päästään taas kiinnostavamman homman pariin.” 

Percy nyökkäsi, aikoi selvästi sanoa jotakin, mutta suorikin sitten onnahtelevasti ovelle ja käytävään ja jätti Hermionen hämmentyneeseen hiljaisuuteen.  

Hermione tuijotti silmät suurina raskaustestiä, joka iloisesti näytti plussaa. Lattialla vasemman jalkaterän vieressä oli toinen, joka ilmoitti samaa tulosta. Hän laski päänsä käsiinsä. Oli todellakin sattunut vahinko. Juhlien jälkeen yhteisprojektissa oli alkanut hyvin stressaava jakso eikä Hermione ollut juurikaan kiinnittänyt huomiota pois jääneisiin kuukautisiin. Joskus kouluaikanakin ne olivat kerran tai kahdesti jäänet pois kokeiden ollessa kuumimmillaan, se oli ihan normaalia. Mutta stressi oli jo hellittänyt ja hän oli kaksi viikkoa myöhässä. Siksi hän oli ostanut testit, rajatakseen epätodennäköisimmän pois. Kaupassa hän oli vielä ollut hilpeällä mielellä, nyt ei enää naurattanut.

Mitä hän sanoisi Percylle? Kaikessa kiireessä ja toimerruksessa he olivat pystyneet unohtamaan pienen lipsahduksensa eikä se ollut haitannut heidän yhteistyötään. He olivat jopa jutelleet muutamana iltana niitä näitä puurtaessaan. Halusiko hän edes lapsen? Hermionella oli vähän ystäviä, joiden kanssa puhua näin intiimistä asiasta. Harryä ei voinut ajatellakaan, puhumattakaan Ronista, joka varmaan suuttuisi silmittömästi. Hän oli jo vaipumassa hiljaiseen turtumukseen, kun ovikellon soitto pompautti hänet pystyyn. Hän potkaisi hädissään yhden testin sohvan alle ja piilotti toisen hupparinsa taskuun.

Oven takana hymyili Ginny. ”Yllätys! Meillä on peräti kaksi harjoitusvapaata päivää, koska valmentajalla ja kapteenilla on kummallakin lohikäärmerokko. Ajattelin, että voitaisiin viettää tyttöjen iltapäivää, kun Harry on töissä.” 

Hermionen ensimmäinen ajatus oli lyödä ovi kiinni ja mennä hyperventiloimaan kylpyhuoneeseen. Hän kuitenkin päästi Ginnyn sisään ja yritti esittää iloista. He menivät keittiöön ja Hermione alkoi puuhailla teepannun parissa. Pian kummallakin oli edessään muki höyryävää juomaa ja hänen oli pakko istua. 

Ginny katseli häntä tarkasti hörppiessään. ”Näytät väsyneeltä. Johtuuko se ministeriöistä? Percy kertoi viime perhelounaalla, että teillä on siellä meneillään joku valtavasti työtä teettävä juttu.” Se oli jostain syystä Hermionelle liikaa ja hän alkoi nyyhkyttää.

Ginny kiersi äkkiä hänen taakseen ja laittoi kätensä hänen hartioidensa ympärille. ”Mikä sinun on? Ei mitään hätää.” 

Nainen taputteli rauhoittavasti Hermionen hiuksia. Hermione kiersi sormensa raskaustestin ympärille ja ojensi sen Ginnylle. Tämä tarkasteli puikkoa hetken aikaa. ”Hyvä tavaton. Et ehkä halua onnitteluja, mutta olen tässä, mitä sitten tarvitsetkin.” 

Kädet halasivat nyt Hermionea tiukasti ja hänestä alkoi jo tuntua paremmalta. Hän kurotti ottamaan nenäliinan pöydän reunalla olevasta paketista ja niisti. ”Anteeksi. Koko juttu oli aikamoinen yllätys. Kerkesin jo ylikierroksille miettiessäni mitä sanon isälle...” Hermione puri kieltään. Hänhän pullauttaisi koko jutun kohta ulos. 

Ginny oli vetänyt tuolin hänen omansa viereen. ”Se ei ole tämän päivän murhe. Sait itsekin tietää vasta. Pelataanko vaikka erä kitakiviä, jotta saat muuta ajateltavaa?” hän sanoi päättäväisesti. 

Hermione oli kiitollinen ja osoitti Ginnylle, missä kitakivilauta oli. Pelaamisen jälkeen Ginny keitti uudet teet ja he söivät kaapista löytynyttä kuivakakkua. Hermione huomasi, kuinka toinen nainen kalisutteli tyhjää kuppiaan lusikalla. 

”Herm, onhan se isä kuitenkin ihan hyvä tyyppi? Ei sinun tarvitse sanoa kuka, minä vain ettei sinua ole pakotettu tai mitään...”, tämä kysyi varovasti. 

Lämmin tuuli kouraisi Hermionen sydänalaa. Miten häneltä oli päässyt unohtumaan, että Weasleyt olivat hänen velhoperheensä. ”Omasta tahdostani minä hänen kanssaan olin. Mutta sen oli kai tarkoitus ennemmin olla sellainen yhden illan juttu.” 

Ginny tarttui hänen kämmeniinsä ja hymyili lämpimästi. ”Hyvä.”

He juttelivat koko iltapäivän ja heti kun Ginny huomasi, että keskustelu oli luisumassa johonkin, mihin Hermione ei halunnut, he vaihtoivat aihetta. Lopulta naisen oli pakko lähteä kotiin. 

Hermione puristi häntä vielä tiukkaan ovella. ”Kiitos hirveästi. Tämä helpotti todella paljon.” Ginny virnisti. ”Sitä varten siskot ovat.” 

Hermione piilotti kurkkuun nousevan palan yskäykseksi. ”Voinko pyytää yhtä asiaa? Älä sano tästä Harrylle tai kenellekään muullekaan vielä mitään. Haluan... tuota... jutella ensin isän kanssa.” Ginny nyökkäsi vakaasti, sanoi heit ja lähti.

Maanantaina Hermione päätti nostaa kissan pöydälle ja marssi heti töihin päästyään Percyn luo. Mies tuijotti häntä ihmeissään, mutta ystävällisesti. ”Hermione, mikä sinut tänne tuo?” 

Hän ei jäänyt odottelemaan. ”Lähtisitkö kahville töiden jälkeen? Minulla olisi asiaa.” 

Percy oli nyt vieläkin hämmentyneempi ja naputti pöytäänsä rystysillään. ”Kyllä se sopii. Minä...”, hän takelteli. 

”Hyvä. Nähdään neljältä aulassa”, Hermione töksäytti ja viiletti omaan toimistoonsa ennen kuin polvet pettivät alta.

Iltapäivä koitti, Hermione kokosi tavaransa ja varusti kasvonsa tuimimmalla ilmeellään. Percy odotti häntä suihkulähteen luona. Hän nyökkäsi ja mies lähti kiltisti seuraamaan häntä. He saapuivat pian jästi-Lontoon katuvilinään. Hermione johdatti heidät erääseen kahvilaan, tilasi juomat ja ohjasi istumaan hiljaiseen loosiin. Percy näpitteli takeawaymukiaan kuin se olisi suurestikin eronnut niistä paperisista, jotka olivat käytössä ministeriöllä. 

”Näytätpä vakavalta. Ron on kertonut kauhutarinoita tuosta ilmeestä”, hän naurahti yrittäen selvästi keventää tunnelmaa. Ikävä kyllä Percy oli varsin huono vitsailija.

Hermione huokasi ja rentoutti kasvojaan. ”Ei tämä ole huono juttu. Ehkä.” Miten uutisen kertoisi pehmeästi. Mies näytti nyt jopa hieman kiinnostuneemmalta. ”No, minä olen raskaana.” 

Percy oli juuri nostanut kupin huulilleen hörpätäkseen siitä, mutta laskikin sen hitaan konemaisesti takaisin pöydälle. ”Sinä.... minä... olenko minä isä?” hän sammalsi. Ainakin mies osasi hädissäänkin laskea yhteen yksi plus yksi. 

”Kyllä. Siksi minä...”. 

Percy keskeytti hänet harmaantunein kasvoin. ”Oletko aivan... täysin varma?” 

Hermionea alkoi pikkuhiljaa suututtaa. ”Tietenkin. En minä juoksentele sängystä toiseen kuin ajattelematon huitukka. Me olimme kummatkin humalassa ja ehkäisyloitsu meni kai pieleen. Sehän pitää sanoa niin hirveän tarkasti”, hän sanoi ylpeänä siitä, että kykeni kiivastuneenakin sovittelevuuteen. 

Percy näytti pahoinvoivalta. Hän tökki lasejaan, vaikka ne olivat oikealla paikallaan nenällä. Kaulus näytti jälleen kuristavan häntä. ”Minun olisi mentävä. On tapaaminen...”

Hermione tuijotti suu auki miestä, joka asetteli takkimaista kaapuaan miten sattuu. ”Percy, meidän on puhuttava. Maha alkaa näkyä pian. Ennen kuin on pakko.” Lauseet tulivat sekavassa järjestyksessä. Hän ei ollut odottanut tällaista reaktiota. 

Percy oli noussut ylös. ”Näkemiin”, hän sorahti ja kiiruhti tiehensä, hyvä ettei juossut. 

Hermione jäi paikalleen ja ihmiset tuijottivat kenties arvaillen, mikä oli noin järkyttänyt söpön pariskunnan yhteistä hetkeä.

Hänen päänsä oli sekaisin. Kotiin tultuaan Hermione oli mennyt hetkeksi pitkäkseen sohvalle ja jumittunut siihen. Suuttumusta, surua, pelkoa. Hän halusi rikkoa jotain. Repiä palasiksi, nähdä sirpaleita. Miten Percy oli voinut suhtautua sillä tavoin? He olivat fiksuja aikuisia, ainakin Hermione oli luullut niin. Ei kai lapsen saaminen hänen kanssaan voinut tuntua niin kauhealta ajatukselta. Miten minä ikinä kerron Mollylle ja Arthurille, hän mietti. Nyyhkäys kasvoi hänen sisällään. Hän ei tahtonut rikkoa Weasleyden välejä. Ehkä hän valehtelisi isästä, mikäli Percy ei tulisi järkiinsä ja huolehtisi asiasta jotenkin hänen kanssaan. Hermione nukahti synkkiin mietteisiinsä.

Seuraavana päivänä hän meni töihin silmät punaisena, mutta väitti sen johtuvan allergiasta. Lounaalla Muriel palpatti tapansa mukaan ja tuli paljastaneeksi, että herra Weasley oli lähtenyt yllättävälle työmatkalle. Hermione tiedusteli mihin matka suuntautui. Muriel ei tiennyt, mutta selitti Percyn palaavan perjantaina. 

Harry pelmahti hänen luokseen iltapäivällä. Mies hymyili happamasti. ”Aurorit ovat piruja tekemään tarkentavia kysymyksiä.”

Hermione olikin kuullut, että Harry oli luennoinut koko osastolleen viime viikon loppupuolella. Hän ei kuitenkaan kyennyt samaistumaan tämän kepeään yrmyilyyn. Ei juuri nyt. ”Oliko sinulla jotain asiaa”, hän kysyi jäykästi. 

Harry vakavoitui. ”Ginny lähetti terveisiä ja pyysi käymään luonasi. Hän sanoi, että on ajatellut paljon viikonloppuista keskusteluanne.”

Hermione rentoutui hieman, sillä miehen olemus ilmaisi, ettei Ginny ollut puhunut keskustelun sisällöstä sen tarkemmin. ”Ole ystävällinen ja kerro Ginnylle, että se juttu, joka minua huoletti sujui hyvin. Minun pitäisi nyt jatkaa hommia.” Hän onnistui taivuttamaan huulensa ylös päin.

Harry katsoi häntä oudoksuen. ”Niin kai minunkin. Välitän viestisi. Sinä voisit tulla käymään meillä.” Mies kuulosti varovaisen huolekkaalta ja oli haluton lähtemään. Hermione joutui nyökkäämään päällään ovea kohti ja laskemaan katseensa papereihinsa ennen kuin tämä meni.

Perjantaina Hermionella oli aamulla palaveri. Palattuaan sieltä hän löysi pöydältään lapun, jossa Percy pyysi häntä Viistokujan teehuoneeseen viideltä. Hän äsähti, rutisti viestin ja heitti sen roskakoriin. 

Puddifootin paikassa oli väljää ja rauhallista, vaikka ihmiset olivat juuri päässeet viikonloppuvapaille. Hermionella oli kuitenkin vaikeuksia paikallistaa Percyä ja hän ajatteli, että mies oli jänistänyt, kunnes tämä nousi viittoilemaan hänelle kulman taakse jäävästä pöydästä. Siellä oli jo valmiina kuuma teepannu ja kaksi kaunista posliinikuppia. Hermione meni istumaan ilme kovana. 

”Olen pahoillani...”, Percy aloitti. 

”Pahoillasi? Pahoillasi!? Sinä häivyit kuin rehellinen mies ainakin heti kun sattui jotakin epämukavaa. Kuvittelitko, että olin tullut vaatimaan sinulta jotain? Halusin vain selvittää asiat. Minä aion pitää lapsen, mikäli se sinua yhtään liikuttaa. Toivoin... luulin, että sinä haluaisit olla isä, mutta et näköjään”, Hermione sähisi hampaidensa välistä, sillä jos hän ei oli tehnyt niin hän olisi huutanut täyttä kurkkua.

Percy oli valahtanut kalpeaksi, mutta istui edelleen ryhdikkäästi. ”Voi Hermione, minä olen ollut maailman suurin pelkuri”, hän sanoi hiljaa. ”Säikähdin kauheasti ja ajattelin vain itseäni.”

Hermione puristeli käsiään nyrkkiin pöydänkannella. ”Totisesti”, hän tiuskaisi. 

Percy asetti omat kätensä syliinsä. Hermione näki niiden tärisevä hienoisesti. ”Tiedän, että on liikaa pyydetty, ettet keskeyttäisi minua, mutta en muuten usko saavani tätä koskaan sanotuksi.” Mies nielaisi kuuluvasti. ”Panikoin, koska olin ajatellut kertoa sinulle tunteistani ja kysyä voisimmeko pitää sitä tapaamista ensimmäisinä treffeinä, vaikka minussa ei ollut ollutkaan selkärankaa pyytää sinua ulos. Sitten sinä kerroit raskaudesta ja ainoa asia, jota pystyin ajattelemaan oli, että olin tuhonnut mahdollisuuteni suhteesi. Olin jo monta kuukautta miettynyt miten paljastaa ihastukseni ja sitä ennen vakuutellut itselleni, että se on ylipäänsä sallittua, koska sinulla on historiaa pikkuveljeni kanssa. Minun olisi silloin kurpitsajuhlailtana sanoa ei tai ainakin keskittyä siihen hiton loitsuun. Sinä varmaan vihaat minua.” Hänen vuodatuksensa loppui seinään kuin hänen aivonsa olisivat tyhjentyneet sanoista.

Hermione pohti hetken aikaa mitä sanoa. Hän otti toisen ruusukuvioisista kupeista ja kaatoi hitaasti itselleen teetä. Percy tuijotti käsiään, jotka olivat nyt liikkumattomat. ”Minä olen vihainen sinulle. Enkä ala miksikään uhriksi. Olen keittänyt tämän sopan ihan yhtä lailla kuin sinäkin”, Hermione totesi. ”Keskitytään nyt ihan lähitulevaisuuteen, jooko? Meidän pitää kertoa sinun perheellesi ja miettiä sitä, että asiasta varmaan puhutaan myös julkisesti. Lisäksi täytyy hoitaa käytännöllisiä asioita. Minulla ei ole vielä paljon tietoa, mitä velholaki sanoo huoltajuudesta, se on minulle tuntemattomampi lain osa-alue, mutta oletettavasti aika vanhoillinen. Ai, niin minun vanhempanikin tahtovat tavata sinut.” Hän ei ottanut kantaa Percyn ilmaisemiin tunteisiin, koska pelkäsi menettävänsä siinä tapauksessa malttinsa.

Percy oli nostanut katseensa. ”Sinä olet pohtinut tätä paljon.” 

”Minulla on neljä kokonaista päivää aikaa!” Hermione sanoi tuikeasti.

Percy nyökkäsi ja huokasi äärimmäisen syvään. ”Meillä on perhelounas ensi viikon lauantaina. Voisimme kertoa raskaudesta siellä. Jos siis se on sinusta hyvä idea. Merlin tietää, etteivät minun ideani ole toimineet tähän mennessä.” 

Viimeisessä huomiossa oli itseironinen taustaväre ja Hermionen oli pakko hymyillä yhdessä mielensä huoneista, sillä Percyllä oli sittenkin huumorintajua. ”Minusta se on pätevä suunnitelma. Haluaisin myös, että tulet mukaan jästilääkärille, jolla kävin. Hänelle on selitettävä, miksi siirryn pois terveydenhuoltosysteemistä heti, kun kerromme vauvasta kaikille täällä.” 

Percy sipaisi silmille laskeutuneen etutukkansa pois. ”Miten se käy? Eihän hänelle voi mainita Pyhästä Mungosta.”

Hermionen oli pakko hörähtää. Jos hän oli jotain oppinut heidän projektityöskentelynsä aikana, niin sen, ettei mies näin tyhmä ollut. Oli yllättävän vapauttavaa ajatella, että kyse oli ehkä pohjimmiltaan kuitenkin vain ylihätääntymisestä. ”Ei tarvitsekaan. Kerrot vain, että olet saanut siirron Ranskaan ja meidän on muutettava ensi tilassa. Olen sanonut, että lapsen isä on poikaystäväni ja ettet päässyt mukaan ensimmäiselle kerralle, koska töissä on niin kiirettä. Uskon, ettei lääkäri ihmettele nopeaa lähtöämme.” 

Percyn kasvoilla oli vakuuttunut ilme. ”Vau, olet tosiaan ajatellut kaikkea. Minä tulen, tietenkin. Ja Mungoon myös. Haluan olla mukana meidän lapsemme elämässä. Sydämeni pohjasta.” Miehen silmät loistivat sellaista rehellisyyttä, että Hermionelta jäi yksi henkäys väliin.

”Se on... hienoa. Minun oli pakko kertoa Ginnylle raskaudesta. Hän kirjaimellisesti käveli sisään juuri, kun olin tehnyt testit. Mutta hän ei tiedä... tuota sinun osuudestasi asiaan.” 

Percy oli juuri koukistamassa sormeaan tyhjän kupin korvan ympärille. Kesken jäänyt ele uhkui surumielisyyttä. ”Hän olisi syönyt minut, jos olisi tiennyt. Ja luulen, että Ron saattaa toivoa, että lounaalla olisi lopulta tarjolla Percy-piirakkaa.”

Hermione hymähti pienesti. ”Ron tottuu kyllä. Mutta toivon, etteivät Molly ja Arthur ole pahoillaan.”

Percy hipaisi hänen rystysiään hyvin nopeasti. ”Äiti ja isäkö? Hermione, he rakastavat sinua varmaan enemmän kuin minua. He ilostuvat.” Hän veti nyt kupin eteensä ja kaatoi siihen teetä. Heidän välilleen laskeutui jälleen hiljaisuus, mutta se ei ollut enää raskas.

”Se lääkäri on keskiviikkona. Ja ehkä voisimme mennä vanhempieni luo torstaina”, Hermione sanoi jonkin ajan kuluttua.

Percy oli saanut kupillisensa juotua. ”Tehdään niin.” Hän kuulosti vielä hieman aralta, mutta äänessä oli vakautta. He vaihtoivat muutaman sanan kellonajoista ja lähtivät sitten Puddifootin teehuoneesta.

Viikko hurahti siivillä. He lounastivat yhdessä päivittäin ja Percy tiedusteli ujosti erilaisia asioita. Yhtä ujosti hän käyttäytyi Grangereiden luona, joskin se oli tarpeetonta, sillä Linda ja Evan pitivät kovasti Weasleyistä ja suhtautuivat yllätysvauvaan varsin rauhallisesti. Nyt Hermione kiiruhti Percyn asunnolle, koska he olivat sopineet ilmiintyvänsä yhdessä Kotikoloon. Häntä oli alkanut jännittää. Kun Percy oli kysynyt äidiltään haittaisiko, jos hän kutsuisi Hermionen mukaan lounaalle, paluupostin mukana oli tullut myöntävä vastauksen lisäksi tieto, että myös Charlie olisi kotona käymässä. Koko katras olisi siis paikalla. 

Percy odotti häntä jo kaiketi yhtä hermostuneena. ”Mennään sitten.”

He saapuivat viimeisinä. Olohuone oli melkoisessa vilskeessä. Victoire ja Dominique olivat kirjaimellisesti valloittaneet Arthurin. He kiipeilivät tyytyväisesti myhäilevän isoisänsä sylissä. Charlie selitti laajoin käden liikkein jotain Billille, Georgelle, Angelinalle ja Harrylle, Ron ja Lavender kuiskuttelivat toisilleen sohvalla. Kului hetki, että koko joukko ehti huomata heidän tulleen. 

”Hei, sehän on Percy”, Charlie huudahti keskeyttäen juttunsa. ”Ja Hermione. Voit maksaa minulle saman tien, Bill.”

Nimeltä mainittu irvisti. ”Jospa varmistettaisiin asia ensin.” 

”Mikä asia?” kysyi keittiöstä Fleur vanavedessään ilmestynyt Ginny. Hän loi arvioivan katseen punajuuren väriseksi muuttuneeseen Percyyn ja juoksi sitten halaamaan Hermionea. ”Voi Herm!”

Huone oli hiljennyt. Ginny jätti kätensä Hermionen lanteille. ”No”, hän lausui venytellen kohti Percyä. ”Haluaako byrokraattimme kertoa, mitä on mennyt tekemään?” 

Harry ja Ronkin olivat valpastuneet ja Percy karautteli kurkkuaan. Hän yritti aloittaa, mutta ei saanut aikaan ääntäkään. Hermione oli auttamaisillaan, mutta mies rykäisi uudestaan ja suoristi selkänsä.

”Me saamme lapsen. Tuota... niin.” 

Hän kuulosti yllättyneeltä, että oli saanut puristettua asian yhteen lauseeseen. Tyrmistys virtasi yli olohuoneen. Sitten Bill alkoi nauraa. Hän taputti Charlieta olalle. 

”Tuota sinäkään et kyllä arvannut. Mutta maksan ilomielin, sillä Percy on selvästi uskaltanut pyytää Hermionea paljon enemmän kuin treffeille.”

Kaikki puhkesivat puhumaan. Percy astui Hermionen viereen ja siinä olivat kohta myös Ron ja Harry.

”Tiesitkö sinä tästä?” Harry kysyi tuohtuneesti Ginnyltä. 

”Vain raskaudesta. Mutta ei ollut vaikeaa laskea yhteen yksi plus yksi, varsinkin, kun veljeni on kauttaaltaan noin ihastuttavan punainen”, nainen vastasi. 

Harry tuli vaimonsa paikalle ja Ron Hermionen toiselle puolelle. He kietaisivat käsivartensa hänen olilleen. ”Ymmärrät kai, että vauvalla on jo kaksi kummisetää – on ollut alusta asti – ja me olemme tietysti myös Hermyn tukena”, Ron murisi Percylle hampaidensa välistä. 

Hermione rutisti poikia itseään vasten. ”Kyllä hän sen tietää. Itse asiassa hän pelkäsi, että laitat hänestä pääruuan, Ron.” 

”Saatan vielä tehdäkin”, Ron kirskutti. 

Percy nyökkäsi hyvin vakavana. Molly touhotti heidän luokseen ja käski muita hajaantumaan pöytään odottamaan, että ruokailu alkaisi. Hän halasi sekä poikaansa että Hermionea.

”Olisitte voineet kertoa heti kun saitte tietää”, hän sanoi lempeän huomauttavasti. Hermionen silmiin tulvahti kyyneleitä. 

”Ei se.... minä lähdin karkuun”, Percy kuiskasi pienesti. 

”Mutta tulit takaisin, vai mitä?” Arthur totesi taputtaen häntä selkään.

He siirtyivät myös ruokailuhuoneen puolelle. Lounaan ykköspuheenaiheesta ei ollut kysymystäkään. Hermione tiedusteli Charlielta ja Billiltä, millaisen vedon he olivat lyöneet Percystä. 

”No, se oli toissa perhelounaalla, kun Percy puhui sinusta lakkaamatta. Vaikka oletkin taitava noita, et sinäkään sentään jokaiseen ministeriön byrokratian käänteeseen voi liittyä. Joten arvelimme, että kyse saattaa olla jostain muusta. Veikkasimme kehtaako hän pyytää sinua treffeille lähi aikoina – tai koskaan”, Charlie selitti.

Victoire ja Dominique innostuivat valtavasti tulevasta serkustaan ja nimesivät hänet Poppyksi. Se huvitti kaikkia varsinkin, kun Dominique kysyttäessä ilmoitti, että poikaakin voisi ihan hyvin kutsua Poppyksi.

Tapaaminen venähti iltaan saakka. Seitsemän aikoihin Hermione livahti ulos, vaikka tunsikin olonsa kotoisammaksi kuin pitkiin aikoihin Weasley-lauman joukossa. Hän hengitti pimentynyttä iltailmaa ja kuunteli ikkunoista siilautuvia perheen ääniä. Muutaman minuutin kuluttua Percy sipsutti hänen luokseen ja jäi katselemaan syttyviä tähtiä.

”Pitäisitkö sinä Rosesta?” Hermione kysyi hiljaa. Mies käänsi silmänsä häneen hämmentyneenä. ”Olen vähän ajatellut sitä nimeä. Ja pojalle Hugoa.” Hermione kosketti Percyn sivulla roikkuvan käden sormia omillaan. Sormenpäät jäivät yhteen.

”Minä... se olisi kaunis nimi”, Percy sammalsi. ”Ehkä... jos se on tyttö... tuli mieleeni Molly.” 

Hermione hymyili hänelle. ”Voimme antaa Mollyn toiseksi nimeksi.”

He kääntyivät jälleen katsomaan taivasta. Hermionesta tuntui luottavaiselta. Tulevaisuus ei näyttänyt yhtään pahalta. Ehkä hän ja Percy voisivat kehittää välilleen jotain oikeaa, kummallakin oli rinnassaan tuon taipaleen alku. 

Mies täppäsi häntä hienoisesti peukaloon. ”Toivottavasti sinusta ei tunnu, että seisot tässä väärän Weasleyn kanssa. En siis halua, että tuntuu”, tämä sanoi kaartuvalle pimeydelle.

Hermione hengitti syvään sisään ja ulos. Raikkaus kutitti kitalakea. ”Ei tunnu. En vain alun perin kuvitellut sinua siksi oikeaksi Weasleyksi. Mutta en minä lapsena tiennyt olevani noita ja koko taikuushomma on silti sujunut melko mallikkaasti.” 

Percy hymähti ja katsoi häntä vedestävin silmin. ”Se riittää minulle. Sinusta tulee mahtava äiti.” 

He vetäytyivät pian takaisin sisään ja Hermione jäi yöksi Kotikoloon muiden kanssa.

-Roona-