maanantai 24. heinäkuuta 2017

Elokuvissa X: Pirates of the Caribbean – Salazar´s Revenge



Moi!

“Pirate´s life”

Tällä kertaa metsästetään Poseidonin kolmikärkeä, joka voi rikkoa kaikki merten kiroukset. Jackin ja Barbossan lisäksi tavataan Willin Turnerin ja Elisabeth Swanin poika Henry ja tietysti espanjalainen kapteeni Salazar.

+ keveys

·         Minusta paras sana kuvaamaan tätä osaa muihin PotC-leffoihin verrattuna on nimenomaan kevyt. Jotenkin tuli heti alusta lähtien sellainen tunne, että kuvat eivät yksityiskohdissa niin turboahdettuja kuin aiemmin. Tästä voinee antaa kiitokset uusille ohjaajille. Etenkin sisäkuvia laajassa mielessä (siis myös vedenalaisjaksot) oli tosi miellyttävää katsoa.

+ Carina ja Barbossa

·         Toisin kuin moni muu minä pidin Carinasta ylipäänsä. Kyllä, hän on omassa genressään kliseinen hahmo, mutta kun vertaa Henryyn niin ainakin hänellä on aivot ja hän on sympaattinen eikä ihan perinteinen neito hädässä kuitenkaan. Barbossa on mukana tässä lähinnä sen takia, että haluan huomauttaa, että jos hän palaa mahdollisessa jatko-osassa, niin antaisivat hänen olla ilman sitä kammottavaa kapteenin takkia, hän kun näyttää paljon paremmalta ilman sitä kuten leffan lopussa voi todeta.

+ näyttelijät

·         Javier Bardem Salazarina on loistava murtuneella englannillaan (”Sparrouv”), Depp vetää Jackin roolin pieteetillä, vaikka hahmossa ei olekaan samaa uutuuden viehätystä kuin ensimmäisen elokuvan aikaan. Orlando Bloom on parantunut vanhetessaan, on mukava saada hänet takaisin sarjaan (tämän myönnän hyvin nöyränä, 10–15 vuotta sitten Sormusten herran aikaan oli toinen ääni kellossa, silloin en pitänyt herra Bloomista juurikaan).

 ̶   suomenkieliset tekstit

·         Välillä tuntui, että suomentaja on ollut ulkona kohtauksen kontekstista. Tajuan, että Sparrowta selitettiin välillä sanana, jolloin suomennos sieppo oli ihan paikallaan (Miksei muuten varpunen? Onko niin, että niitä ei ole Karibialla?). Mutta esimerkiksi trailerissakin esiintynyt kohtaus, jossa sanottiin ”They are looking for a sparrow” olisi suosiolla voitu kääntää viittaukseksi Jackiin ilman mitään lintu välivaiheita eli kirjoittaa tekstitykseen Sparrow isolla alkukirjaimella. En muista oliko näitä muita, mutta pisti silmään erityisesti siksi, että oli jo trailerissa.

̶   Henry

·         Henry-parka, jonka aivojen tilalla tuntuu välillä tosiaan olevan pumpulia. Itse asiassa hän edustaisi hyvin tyhjäpäisen naisen arkkityyppiä, ellei olisi mies. Tätä on vähän vaikea selittää, kun ei hän varsinaisesti ole tyhmä, enkä minä sanoisi häntä hitaallakaan käyväksi. Ehkä naiivi olisi oikea sana. Katsojasta kuitenkin tuntuu, ettei Henrystä ole ainakaan tällaisenaan olemaan pääroolissa sarjan mahdollisessa seuraavassa osassa.

̶  pienet epäloogisuudet tarinassa/ vitseissä

·         Esimerkiksi se, että Henry puhui isänsä etsimisestä. Eihän Will missään kadoksissa ollut vaan Lentävän hollantilaisen kapteenina. Henryhän käykin hänen tykönään leffan alussa. Toki hän etsii ratkaisua isänsä kiroukseen, mutta tämän pilkunviilaajan mielestä viittaukset saisivat sitten olla vähän tarkempia. Lisäksi haluan mainita horologi-vitsin, joka toimii minusta suomeksi paljon paremmin kuin alkuperäiskielellä. Sanojen hoor (whore) ja horoulodzi (horology) lausuminen on minun korvaani liian eroavainen, mutta kaipa tuo menee merirosvoilla, joille tieteelliset kontekstit eivät ole tuttuja.

Itse pidin kovasti leffasta ja suosittelen sitä etenkin, jos on tykännyt aiemmistakin PotC-elokuvista. Nuo miinukset ovat tosi pieniä asioita, Henryllekin on ajoittain kirjoitettu hauskaa dialogia.  Numero- tai tähtiarvostelua ei nyt tule, mutta kyllä tämän parissa illan mielikseen viihtyy.


                                                          -Roona-

 

sunnuntai 16. heinäkuuta 2017

Lehmuksen alla (Livia 3)



Moikka!

Tämä on jatkoa Kuolleelle isälle ja Odottamattomalle vieraalle.
 
Tian ja sir Hugh´n häät tulivat ja menivät ja komeat juhlat ne olivatkin. Ehdottomasti yksi vuoden seurapiiritapauksista täällä, kuten eräs kauempaa saapunut kreivitär totesi. Morsian itki puolet ajasta, mikä ei ollut minulle suurikaan yllätys ja sir Hugh onnistui näyttämään jokseenkin ylväältä, mikä taas oli suuri yllätys. Minä keräsin paheksuvia katseita äidiltä kierrellessäni vieraiden joukossa, sillä hänen mielestään minun olisi vain pitänyt istua paikallani siivosti, kuten morsiamen nuoremmalle sisarelle sopi. Mitä Harlyyn tulee, hän hoiti tehtävänsä enemmän kuin mallikkaasti. Seuraavana päivänä jopa liikuttunut nuorikko soi hänelle rehellisen halauksen. Äiti jakoi Harlylle niin vuolaita kiitoksia, että tämän täytyi jo toppuuteella ja sanoa, ettei hän ihan kaikkea tuota ansainnut, vaikka pääosan kuitenkin. 

Me kaikki - ja ennen kaikkea minä - tiesimme, että Harlyn olisi lähdettävä pian. Olin nauttinut siitä, että hän asui kanssamme. Huomasin ajattelevani perin mustasti, että vajoaisimme hänen saapumistaan edeltävään tylsyyteen, kun hän lähtisi. Oli loppukesä ja minä makailin laiskasti lehmuksen alla. Olin niin sukeltanut kiehtovaan ajatukseen auringon ikuisesta liikkeestä, että en huomannut Harlya lainkaan ennen kuin hän istui viereeni. ”En kai häiritse sinua kovin paljon?”, hän kysyi suu virneessä. Minä korjasin asentoani enemmän istuvaksi ja vastasin sitten: ”Et toki. Uppoudun vain silloin tällöin pohtimaan elämän suuria kysymyksiä.” ”Uskallan arvata, että ne ovat jotain muuta kuin pohdintaa siitä kuka olisi sopivin sulhanen”, hän totesi pureskellen katkaisemansa heinän päätä. Hymyilin. Harly oli jo oppinut, missä mielessä en ollut ollenkaan siskojeni kaltainen. En vielä tähän ikään mennessä ollut uhrannut kovinkaan montaa ajatusta sille kenet mahdollisesti naisin. Omasta mielestäni olisin tulevaisuudessa aivan hyvin voinut opiskella itselleni jonkun ammatin ja elellä ihan tyytyväisen sen tuottamilla tuloilla, mutta äiti ei halunnut kuullakaan mistään sellaisesta.

Harly rykäisi. ”Olen puhunut äitisi kanssa ja hän on suoraan sanottuna hieman ymmällään kanssasi. Siksi ehdotin, että ottaisin sinut mukaani. Sanoin, että ympäristön vaihdos voisi rauhoittaa sinua, kun saisit niin paljon uutta ajateltavaa. Lisäksi vilautin aviomieskorttia. Minulla on kuitenkin hyvät verkostot kotopuolessa.” Kohautin harteitani. ”Voin kyllä lähteä puhtaan tieteellisen kiinnostuksen vuoksi, mutta en minä ketään nai.” Harlylta pääsi rämäkkä nauru. ”Mitä sinä olitkaan, yksitoistako? Ei kukaan ottaisikaan sinua vielä moneen vuoteen, he kun ovat vanhoillisia sen suhteen, että avioon menevien täytyy olla täysi-ikäisiä, saatikka, että minä pakottaisin sinua mihinkään. Äitiäsi tuollaiset sanat vain rauhoittivat kummasti.” Minun oli pakko virnistää hänelle. Äiti oli taatusti saanut noista sanoista enemmän sielunrauhaa kuin Harly pystyi aavistamaankaan.

Annoimme auringon hetken lämmittää kasvojamme lehtiverhon välistä emmekä sanoneet mitään. Ajattelin kuinka jännittävää olisi lähteä Harlyn mukaan niin kauaksi. Silloin eräs pimentoon jäänyt asia pomppasi mieleeni kuin karannut tennispallo. ”Mitä sinä muuten ihan tarkalleen ottaen teet työksesi Cortinassa?” Harly venytteli hetken ja vastasi katse minussa: ”Minä olen kuninkaan eksoottisten eläinten kouluttaja. Älä kerro äidillesi, mutta ajattelin, että voisin opettaa sinulle hieman ammattini saloja mikäli hovi vain antaa siihen suostumuksensa.” Innostuin toden teolla, mutta samalla ymmärsin miksi hän oli pysynyt vaitonaisena työnsä ja etenkin asemansa yksityiskohdista. Perheemme olisi saanut varsinaisen kohtauksen, jos olisi tiennyt eikä täysin hyvässä mielessä. Asian todellinen laita jäi siis meidän väliseksemme ja minä suostuin lähtemään hänen mukaansa. Siitä tulisi eittämättä siihenastisen elämäni suurin seikkailu.

                                                          -Roona- 


keskiviikko 5. heinäkuuta 2017

Mietteitä kirjasta XV: Palava maa ja Itsevaltias



Heippa!

Palava maa kuuluu Bernard Cornwellin Uthred-sarjaan, josta olen kirjoittanut jo aiemminkin, joten en sano siitä kovinkaan pitkästi. Taisin olla edelliseen osaan todella tympääntynyt, mutta tästä pidin muun juonen osalta paljonkin, ainoastaan taistelukohtaukset toistavat itseään häiritsevällä tavalla. Kolmannen taistelun kohdalla huomasi miettivänsä, että enkö minä lukenut tämän saman jo pari kertaa (ja useamminkin, jos aikaisemmat osat otetaan lukuun). En oikein tiedä miten niihin voisi saada eroja, koska kaipa se varsinainen taistelu todellisuudessa on aina yhtä ja samaa. 

Skade ja Athelflæd ovat kirjan vahvat naishahmot. Tykkäsin heistä kovasti, vaikka Skade kieltämättä olikin välillä pelottavan hullu. Minua miellyttää myös yhä vain enemmän millainen reaalipoliitikko Alfred on. Uthred kyllä tappaa munkin, mutta hänestä on niin kovasti hyötyä valtakunnalle, että sellainenkin synti voidaan antaa anteeksi. Käsittääkseni Cornwell on pyrkinyt pitämään Alfredin sellaisena kuin hänet historiallisista lähteistä tunnetaan, joten varmaan hän sitä olikin. Joka tapauksessa sarjan lukeminen jatkuu.

Samsonin Itsevaltias kertoo Henrik VIII:n aikaisesta asianajaja Matthew Shardlakesta. Katselin vielä kirjastossa, että otan varmasti sarjan ensimmäisen osan, mutta niin vaan otinkin kolmannen. Ei se kyllä mitään haitannut, ihan hyvin nämä pystyy lukemaan itsenäisinä romaaneina. Olisin vain toivonut, että tämä olisi ollut joko historiallisten romaanien tai sitten ihan normaalin kaunokirjallisuuden osastolla, koska sen kaikkein kiinnostunein lukijakunta löytäisi sen sieltä helpommin. Minä ainakin miellän rikoskirjat pääasiassa dekkareiksi, joten siihen osastoon ei tule yleensä mentyä. Nytkin eksyin sinne vahingossa ja lievästi epätoivoisena. 

Kuninkaan kiertue on matkalla Yorkiin ja sinne on Shardlakekin saanut käsky mennä huolehtimaan kuninkaalle tulevista kansalaisten pyynnöistä. Hänellä on kuitenkin myös toinen, salainen tehtävä: huolehtia, että vaarallinen vanki päätyy elossa Toweriin. Entä kun kiertueelle työskennellyt lasimestari murhataan? Tietääkö Shardlake liikaa, kun sama tappaja on pian jo hänenkin perässään? Itse tykkäsin kirjasta paljon ja tutustun tulevaisuudessa varmasti muihinkin osiin. 

Pidin kovasti Matthew:n apulaisen Barakin sekä Tamasinin hahmoista. Yksi ainoa seikka jäi häiritsemään minua ja se oli, että miten Barak tiesi varmasti, että he ovat saamassa pojan. Kenties kyse oli vahvasta toiveesta - pojat olivat varmasti tyttöjä toivotumpia tuolloin - , mutta minulle tuli sellainen tunne, että hän tietää ultraäänikuvan varmuudella, mikä ei sentään ole ihan mahdollista. Mietin ennen kaikkea Shardlaken ja William Malevererin nimien kohdalla, että onko kirjoittaja ihan tarkoituksella antanut nuo nimet. Shard on äänteellisesti hyvin lähellä sanaa sharp, terävä, jota asianajaja ystävämme todellakin on. Samoin latinan male tarkoittaa pahaa (tai pahasti) ja aika ikävä tyyppihän tuo sir Maleverer on. Kumpikin heistä on siis keksitty hahmot, monet kirjan hahmoista kun ovat ihan todellisia historiallisia henkilöitä.

JK. Nämä olivatkin yllättävän samankaltaiset kirjat.


¨                                                                  -Roona-

 

Mietteitä kirjasta CII: Tarkoin vartioitu talo, Leijona ja Pimeitten vetten paholainen

Heippa! Venäjä, 1915. Kuusitoistavuotias maalaispoika Georgi Daniilovits Jatsmenev pelastaa Venäjän suuriruhtinaan hengen, ja hänen elämänsä...