sunnuntai 27. tammikuuta 2019

Näiden tähtien alla (NTA 1)


Heippa!

Tämä 29.1. päivitys, mutta olen silloin muilla mailla.

Kenna oli palaamassa kotiin. Hän oli viettänyt jonkin aikaa Danderryn kreivin luona, yrittänyt luoda sopivia suhteita ja osallistunut Derryn vilkkaaseen seuraelämään. Hän oli mittaansa myöten kyllästynyt hienostelijoihin, jotka puhuivat hänestä selän takana suoraan sanottuna paskaa. Tietenkin Derryssä oli ollut myös hyvät puolensa, etenkin eräs tietty mieshenkilö. Kenna huokasi katsellen ulos postivaunujen ikkunasta. Williamin perintötalo sijaitsi upeissa maisemissa. He tulisivat pian metsätielle, joka johtaisi kartanolle. Nyt näkyi vielä peltoja, jotka näyttivät upeilta herätessään kevääseen. Päivä oli lämmin ja Kenna antautui jälleen miettimään miten hyvin talo, jota hän oli oppinut kutsumaan kodikseen, sopi siinä asuvalle boheemiyhteisölle. Ympäristö oli niin kaunis, että inspiraatiota ei tarvinnut hakea parhaassa tapauksessa kuin oma huoneensa ikkunasta, silloin kun oli liian krapulassa mennäkseen ulos, siis.

Vaunut jättivät hänet tavaroineen kartanon portille. Tallirenki Thomas kiirehti toivottamaan hänet tervetulleeksi takaisin ja lähti raahaamaan hänen matka-arkkuaan kohti palvelijoiden ovea. Sisäköt tyhjentäisivät sen ja toimittasivat Kennan huoneeseen, kunhan olivat erotelleet pestävät vaatteet pyykkien joukkoon. Hän käveli jykevät portaat ovelle ja työnsi sen auki odottamatta ketään avaamaan. Hän veti keuhkoihinsa talon tunnelmaa ja tuttua tuoksua. Tupakka, mausteinen ruoka, ummehtuneisuus sekoittuivat hänen nenässään. Hmmm... Lumous särkyi, kun hän oli seisonut eteisessä noin kaksi sekuntia. Jostakin yläkerrasta kuului naisen ei niin viehkeä kirkaisu. Ai niin, minähän tosiaan asun neljän kiimaisen miehen kanssa, hän muistutti itseään tuhahtaen. Hän jätti takkinsa naulakkoon ja lähti kävelemään salia kohti. William istui antiikkisohvalla ja luki sekavan näköistä käsikirjoitusnippua. Hänen vierellään pöydällä oli syödyn aamiaisen tähteet ja sanomalehti.

Hän huomasi Kennan vasta, kun tämä kävi istumaan vastapäiseen pirusti natisevaan tuoliin. Keskittymisestä mutristunut suu suli hymyyn ja hän nousi kaapatakseen tytön halaukseen.

”Sinä palasit. Millainen matka oli? Entä Danderryn kreivi? Kirjoitit turhan harvoin ja lyhytsanaisesti”, hän moitti päästäessään tytön takaisin istumaan.

”Saatte kyllä tarkan selonteon kaikesta heti, kun siihen tarjoutuu sopiva tilaisuus”, Kenna sanoi ja jatkoi: ”Täällä mikään ei näytä muuttuneen. Kuka Bartilla on yläkerrassa?”

Se oli oikeastaan valistunut arvaus, sillä yhtä hyvin yläkerrassa olisi voinut olla kuka tahansa Williamia lukuunottamatta, mutta nyt elettiin vielä aamupäivää, eivätkä John ja Michel olleet yleensä tähän aikaan hereillä.

William katsoi häntä hieman anteeksipyytävästi. ”Auri on uusi valloitus. Hänen miehensä on mennyt asioille, joten...” Lause jäi roikkumaan ilmaan ja Kenna täydensi sen mielessään juuri niin kuin tiesi oikeaksi.

Kenna asettui mukavammin tuolilleen. ”Kenen vaimo Auri sitten on?”

”Majurin vieraan”, William kertoi naama peruslukemilla.

Majuri Kedel asui heidän talonsa jälkeen tulevien viljavainioiden takana. Hänellä on vaimo ja veljenpoika, joka perisi talon, kun majurista joskus jättäisi aika.

”Oletan, ettei arvoisalla vieraalla ole harmainta hajua, että hänen nuorikkonsa pelehtii kaiken maailman boheemihunsvottien kanssa”, Kenna sanoi venytellen.

William kohautti harteitaan. ”Hän tuli katsomaan Bartin tauluja. Se on virallinen syy. Tutustuimme häneen sosialiseeratessamme majurin luona. Auri ihastui heti Bartiin, sen näki. Tai siis aviomies ei nähnyt.”

Kennaa nauratti. ”Te tulette olemaan varsinainen piikki lihassa minun aviomiehelleni.”

Heidän rupattelunsa keskeytyi, kun he kuulivat kolinaa salin ovelta ja kääntyivät katsomaan. Nuori nainen seisoskeli siellä päällä vain aluspaita ja aamutakki ja oli kasvoiltaan tulipunainen.

”A-anteeksi William-herra, en tiennyt, että teillä on seuraa. Tai siis en tiennyt, että olette hereillä tai täällä,” nainen sopersi hämmentyneesti.

William pyöritti päätään hyväntahtoisesti. ”Tule tänne juttelemaan Kennan kanssa. Minä käsken tuoda teille kevyttä syötävää. Nyt, kun Bart on vapaa minulla on joka tapauksessa kysyttävää tästä käsikirjoituksesta.” Hän lähti niine hyvineen huoneesta.

Auri hiipi varovasti istumaan Williamin jättämälle lämpimälle paikalle. Hänen kasvonsa rusottivat edelleen, joskin Kenna arveli, että ainakin osa rusotuksesta olin Bartin otteiden ansiota. Sisäköt toivat heille pian ruokaa ja jättivät sitten heidät kahden. Kenna viittasi Auria valikoimaan rohkeasti ja otti itse marmelaadisämpylän.

”Pidät minua varmaan kauheana”, Auri sanoi hetken kuluttua saatuaan hieman syödyksi.

Kenna muikisti suutaan. ”Sinun pitää ottaa huomioon, että minä asun täällä näiden ihmisten kanssa joka päivä. Ei minulla ole varaa pitää sinua huonona.”

Auri rentoutui silmin nähden. ”Bart on niin erilainen kuin minun mieheni. Ei tylsä”, hän sanoi kuitenkin selitykseksi.

”Varmasti hän on erilainen”, Kenna totesi jättäen kuulijan tulkittavaksi kumpaa tarkoitti. ”Mutta sinun kannattaa ehkä mennä majurin luo ennen kuin miehesi palaa. Ja toivoa, että tuo rusotus haihtuu myös ennen sitä.”

Auri hymyili ja nyökkäsi. Hän menisi takaisin, kunhan oli syönyt. Hän piti kovasti Kennasta, josta oli kuullut jo Bartilta ja muilta. Tyttö ei tuntunut välittävän, että asui neljän naimattoman miehen kanssa, Auri piti häntä rohkeana.


                                                             -Roona-



tiistai 22. tammikuuta 2019

Elokuvissa XXVI: Mortal Engines


Moikka!

Mortal Engines perustuu Philip Reeven samannimiseen kirjaan, joka on suomennettu nimellä Kävelevät koneet. Aikoinaan käytiin 60 sekunnin sota, joka hajotti maailman niin perusteellisesti, että kaupunkien oli lähdettävä liikkeelle ja alettava metsästää toisiaan. Leffan tunnetuin näyttelijä on Thaddeus Valentinen roolissa nähtävä Hugo Weaving. Päähahmoja Tom Natsworthiä ja Hester Shaw´ta näyttelevät Robert Sheehan ja Hera Hilmar. Jenny Haniver –aluksen lentäjä-ässän ja Kulkemisen vastaisen liiton johtajan Anna Fangin roolissa on Jihae.

Elokuva oli visuaalisesti hengästyttävän upea. Esimerkiksi kaupunkien telaketjujen jättämät syvät jäljet, joissa Hester ja Tom kulkivat, olivat juuri sellaisia kuin olin kuvitellut lukiessa. Minulle leffa oli positiivinen yllätys, joten kun seuraavassa vertailen sitä kirjaan, en tee sitä kritiikin kautta vaan lähinnä sen vuoksi, että kirja nyt sattui olemaan pohjalla luettuna, kun menin leffaa katsomaan.

Kaikkien tehtyjen valintojen valossa toimi ihan hyvin se, että Valentinesta oli tehty täysi pahis. Kirjassa hän oli huomattavasti monisäikeisempi, mutta lähinnä minua ärsytti pahikseuden alleviivaaminen etenkin puvustuksella. Jo ekaa traileria katsoessani totesin, että eipä ainakaan vaatteiden osalta jää kenellekään epäselväksi kuka on pahis. Juonelle tästä koituvat muutokset oli kuitenkin toteutettu mielestäni tosi hyvin. Tomin fanboy-asennetta Valentinea kohtaan on vähennetty minimiin. Toki hän mainitsee lukeneensa kaikki Valentinen kirjat, mutta se on pientä siihen verrattuna, millainen obsessio hänellä romaanissa oli suurta idoliaan kohtaan. Myös Valentinen tyttären Katen asemaa tarinassa on muutettu ja hän ja Tom ovat tuttavia/kavereita jo heti leffan alussa. Näin elokuva pystyy välttämään kirjan yksipuolisen kaukoihastussuhteen. En tiedä mitä Katen hahmolla aiotaan jatkossa tehdä, sillä hänet jätettiin lopussa eloon toisin kuin kirjassa.

Hesterin ja Tomin dialogi oli ainakin hengeltään ilahduttavan uskollista kirjalle, vaikka Hester lämpenikin Tomille huomattavasti nopeammin elokuvassa. Lisäksi Tomin kaksitoistaanvuotiaan valitus kuulosti hassulta, kun sen tuli kaksikymppisen näköisen näyttelijän suusta. Tomia ja Hesteriä on vanhennettu elokuvaan jonkin verran. Arvasin, että visuaalinen media aiheuttaa sen, että Hesterin kasvoja kaunistellaan, kun kirjassa oikein korostettiin sitä, kuinka runnellut ja arpeutuneet ne olivat. Tämän takia muutama kohtaus oli perin hupaisa, kun hahmot katselivat Hesteriä kuin olisivat nähneet hirviön ja yleisö näki vain sievän tytön, jolla oli pari kauniisti parantunutta arpea naamassa.

Ihmettelin vähän MEDUSA –aseen tuhovoimaa oli leffassa huomattavasti vähennetty kirjaan verrattuna. Yleensähän toimitaan juuri toisinpäin. Täytyy kuitenkin antaa jälleen visuaalisia pisteitä siitä, miten MEDUSAn aiheuttamat räjähdykset paineaaltoineen oli kuvattu. Lisäksi pidin siitä, että Fangin lentolaivue esiteltiin kattavasti, mikä sai katsojan välittämään siitä, mitä heille tapahui lopputaistelussa. Loppu erosi kirjasta huomattavasti jättäen avoimeksi jopa sen kuoliko Valentinen todella (kirjassa sekä isä että tytär kuolevat). Muutoinkin Katen osuutta lopussa oli pienennetty ja Anna Fangin suurennettu.

Jos ei välitä kirjaa lukemattomalle hahmojen pohjustamattomuudesta aiheutuvaa pientä hämäävyyttä (haluan huomauttaa, että isä-Valentine, Tom, Hester ja Anna Fang oli pohjustettu hyvin elokuvan tarpeet huomioon ottaen), Mortal Engines on mukavaa seurattavaa ja juhlaa silmille sekä steampunkin ystäville.




                                                                 -Roona-


tiistai 15. tammikuuta 2019

Sweet nightmare, part 2


Hello!

The first part is in the post of 22nd May 2018

Next morning was Sunday and everybody was at home. Nora ate a long, slow breakfast with her family. She had slept well and the dream hadn´t bothered her. Mum and dad talked about work related stuff and hoped to get their vacation at the same time. Mum had prepared self-made Danish rolls which were extremely delicious. Afterwards Nora played video games with Mikey, losing on purpose most of the time for little brother´s joy. Late afternoon she wanted to have bit of fresh air and left for a stroll. The weather was frisky like it had been yesterday but the sun shined like never before. She had her headphones on, listening her favorite tunes. Suddenly she had a cold feeling on her back. Someone was watching her.

Nora turned her head around only to see a suspicious looking guy scrolling his phone. She speeded up her steps and saw from the corner of her eye that the man followed her. Panic started to rise on her mind. Is he going to kill me, Nora thought just when the man grabbed her arm. He crushed her heavy-handedly to near fence.

“Little cutesy”, said the creep, “give me a kiss.” 

Nora tried to pull her face away from the guy´s lips. Her body was frozen under his hold. She couldn´t even cry for help. Then, like someone had heard her prayers, a very demanding voice said: 

“Are you harassing this lady?” 

The man turned his eyes toward the voice and abled also Nora to see the speaker. He was tall or maybe it was just his well-tailored trench coat that made him look sky-high.

Her harasser grinned for the sudden newcomer. “Is this cutesy your girlfriend?”, he snuffled.

Trench coat looked at him like he was the most loathsome thing on earth. “Oh, I see I need to speak extra clearly. Hands off of the girl! Or otherwise I have to start taking measures,” he said rather calmly. 

Nora´s harasser laughed nastily. “Polish boy don´t have dare.” 

But he had. Before Nora could blink her eyes the creep was on his knees in front of her seemingly in great pain. His eyes had swollen big staring the trench coat wearing man and you could see that he was trying to escape. He fought against something Nora couldn´t see for a while and then, like he had been freed, jumped to his feet and run off as fast as he could spitting curses behind him.

Trench coat seemed to forget him immediately he was out of sight. He came to Nora and offered his hand. 

“Are you alright?”, he asked. 

Nora grabbed his hand and stood up. Her legs were shaking and the stranger had to help her stay on her feet. “I…I can manage. Thank you for banishing that creep”, she mumbled hastily. 

“No worries. You seem to have a following. I thought I was the only one who is after you.” 

Nora ripped her hand violently off the man´s grip and took few steps back. Man looked somewhat amused about her reaction but didn´t do anything threatening. Nora took her phone from the pocket and waved it around. “I will call the police”, she said with high-pitched voice. But the phone fell off of her sweaty hand.

Man sighed. “Pick it up. And call the cops if you feel like it. In the meantime, my name is Marvel. You can tell that to the cops too.” 

Nora could hear how the last bit came out with some amount of sarcasm. She took her phone from the ground and straightened herself up. “I was almost raped, if you didn´t notice. I have every right to be afraid and suspicious of you and your stupid made-up name”, she uttered angrily. 

Marvel showed his palms as to reassure Nora that he didn´t intent to harm the girl in any way and came a step or two closer. “I understand and you have right. But my name is not made-up. And since I have revealed myself to you I can explain why I´ve been following you. Let´s get to some nice – and maybe warmer – place and have a talk there”, he said looking Nora into eyes.

Nora was the one to sigh now. “Next you are going to suggest that we go to your house which surprisingly happens to be nearby”, she claimed. 

Marvel looked frustrated. “My flat is far away. I was going to suggest that we go to one of those cafes on the beach boulevard since I need a cup of coffee. I don´t save girls from rapists on daily basis, you know.” 

Nora thought for a moment. She was indeed anxious to hear an explanation to what Marvel had said. And they would be in a crowded place, so if he tried something… “Ok but keep your hands where I can see them all the time when we walk there. And you´ll go in front of me.” 

Marvel seemed to settle on this and started walking to the right direction. Nora followed and thought this had to be a good sign. They were obviously going toward the beach. She relaxed a bit but still stared Marvel´s hands readily.




                                                            -Roona-


tiistai 8. tammikuuta 2019

Mietteitä kirjasta XXXIV: Pieni kirjapuoti Pariisissa, Myrskylintu ja Mifongin kätkemä


Moikka!

Kirjamietteet venyvät kolmen kirjan pituisiksi ainakin alkuvuoden ajaksi. Katsotaan, jos näin ottaisin omaa lukemistahtiani hieman kiinni.

Nina Georgen Pieni kirjapuoti Pariisissa kertoo kirjakauppias Jean Perdusta, joka osaa löytää jokaiselle asiakkaalleen juuri tämän mielialaan sopivan kirjan. Hänen ”kaunokirjallisuusapteekistaan”, pienestä Seinellä kelluvasta proomusta, saa kirjoja kaikkiin vaivohin. Perdun oma sydän on särkynyt kauan sitten, ja entisen rakastetun Manonin lähettämä kirje on edelleen avaamatta. Eräänä päivänä Perdu vihdoin lukee kirjeen, ja se muuttaa kaiken. Perdu irrottaa laivansa kotilaiturista ja lähtee proomullaan unohtumattomalle jokiseikkailulle kohti menneisyytta ja Provencen sydäntä – ja kohti elämää. Hän seurassaan purjehtii Max Jordan, esikoisteoksellaan maailmansuosioon ponkaissut nuori kirjailija, jota painaa tyhjän sivun kammo.

Tämä oli valloittava, sympaattinen ja ihana kirja. Yksi kirjan tärkeimmistä henkilöistä ihmisten lisäksi ovat Ranskan jokimaisemat kanavineen ja sulkuineen. Voimakkaat tuoksut ja luonnonäänet täyttävät aistimukset kaupungin yksitoikkoisuuden jälkeen. Lukijakin saa otteen täyteläisistä hajuista ja Provencen maalaiselämän vapaudesta. Ja se kaunokirjallisuusapteekki – voitte uskoa, että minä oli ihastunut pelkkään ajatukseen. Perdu suoltaa viisauksia asiakkailleen liukuhihnalta, mutta on äärimmäisen epätäydellinen, eihän hän ole uskaltanut avata Manonin kirjettä vuosikymmeniin. Ja Max-parka, joka selvästi halusi vain kirjoittaa romaanin, mutta kirjoittikin ohessa bestsellerin. Julkisuus on pirulllinen rakastaja. Lisäksi tapaamme tukun loistavia sivuhahmoja. Suosittelen kirjaa lämpimästi seuraaville lukijoille.

Myrskylintu aloittaa Keisarin ja Valloittajan kirjoittaja Conn Igguldenin uuden Ruusujen sota –sarjan. Englannin arvostettu hallitsija, ”Englannin Leijona”, sotasankari Henrik V on kuollut. Vuonna 1437 uudeksi kuninkaaksi kruunataan hänen hauras ja sairaalloinen poikansa Henrik VI. Uusi kuningas ei ole isänsä veroinen, vaan heikko ja altis manipuloinnille. Kuningaskuntaa johtavatkin hänen lähimmät neuvonantajansa, vakoojamestari Derry Brewer ja Suffolkin herttua William de la Pole. Myrskypilvet alkavat kerääntyä Englannin ylle, ja näyttä siltä, että Henrik tukijoineen on viemässä valtakuntaa kohti tuhoa. Moni uskoo, että maa tarvitsisi selvitäkseen vahvan kuninkaan. Yksi heistä on kruunua havitteleva Yorkin herttua Rikhard.

Ruusujen sodan aloitus ei lämmittänyt mieltäni aivan yhtä paljon kuin Keisari ja Valloittaja. Ongelmana on edellä mainittuihin verrattuna yksittäisen päähenkilön puute. Caesar ja Tsingis pitävät omia sarjojaan otteessaan vielä kuolemiensa jälkeenkin (sarjat ovat viisiosaisia; Caesar murhataan nelosessa ja Tsingis kuolee kolmannessa osassa). Iggulden aikonee kuitenkin seurata kuningatar Margaretan ja hänen vielä syntymättömän lapsensa, tulevan Henrik VII:n, matkaa. Iggulden on toki säilyttänyt erinomaisen tyylinsä ja taitavan tarinan kerrontansa. Toivon kuitenkin Ruusujen sotaankin lisää henkilökeskeisyyttä, jotta kaikki eivät jää pelkästään oman elämänsä statisteiksi. Vakoojamestari Brewer selvisi ainakin seuraavaan kirjaan saakka, mutta hän on ärsyttävä enkä siis erityisesti pidä hänestä. William de la Pole oli enemmän makuuni, harmi, että hän kuoli.

Mifongin kätkemä on neljäs osa J. S. Meresmaan Minfonki-sarjaa. Merontesissa kuohuu. Nuori kuningas Ciaran joutuu pakenemaan henkensä kaupalla vallananastajan vainoa. Pakomatkassa Ciarania auttaa harvojen ja valittujen hovin edustajien lisäksi hänen äitinsä Ardis, joka on omien kiperien ratkaisujen edessä. Ardisin tytär, mifongin mahdin siunaama Fewrynn, vie itsensä äärirajoille kajotessaan niin mielensä kuin mahtinsa varjopuoleen. Jokaisella teolla on seurauksensa, ja Fewrynn saattaa alulle jotakin, joka saa koko Merontesin kauhun valtaan. Ardisin ja hänen lastensa lisäksi vauhdikkaaseen tarinaan punoutuu Merontesin vallannut kuningas, muistinsa kadottanut salaperäinen Joentuoma, sekä tietenkin Dante Rondestani.

Mitähän tästä sanoisi. Pidin ainakin nelosesta kolmososaa enemmän. Salaperäisen Joentuoman henkilöllisyys on salaista tasan takakansitekstissä, se paljastetaan käytännössä kirjan ensisivuilla. Olin hyvin tyytyväinen, etteivät ”teini”rakastavaiset Ardis ja Dante olleet yhdessä juuri lainkaan. Erikseen he ovat hyvin siedettäviä hahmoja, mutta yhdessä he tuovat toisistaan esiin jos eivät pahimpia niin ainakin ärsyttävimmät puolet. Fewrynn ja Ciaran toisaalta ovat kasvaneet kiinnostaviksi aikuisiksi ja heidän kauttaan pohditaan monia raskaitakin teemoja. Sisarusten väliseen pinnan alla kipeään suhteeseen saisi pureutua enemmänkin. Danten sisar Linn on kehittänyt varjon vankina ollessaan taidon nähdä kuoleman puolelle. Saa nähdä mihin Meresmaa aikoo tätä taitoa vielä jäljellä olevissa osissa käyttää.




                                                           -Roona-


tiistai 1. tammikuuta 2019

Yön huumassa (Kaspian 4)


Heippa ja hyvää uutta vuotta!

Malissa tarkkaili tanssilattiaa samalla, kun hoiti työtehtäviään. Hän kuului keittiöpäädyn henkilökuntaan, oli kuulunut koko palatsissa olonsa ajan. Prinssi – siis kuningas, hän korjasi mielessään – tanssitti hyvin sievää tyttöä, joka oli pukunsa ja ihonvärinsä perusteella kotoisin jostain kaukaa, epäilemättä kyseisen maan tai kaupungin prinsessa tai ruhtinatar tai vastaava. Malissa huomasi toivovansa, että kuningas menisi heti naimisiin, vaikka hän tiesi sen olevan epätodennäköistä. Ehkä Kaspianin olisi kuitenkin nyt lopetettava hänen vikittelynsä. Mahdolliset morsiammet tuskin katsoivat hyvällä liian lämpöisiä välejä palvelijattariin. Sitä paitsi hänen omat romanttiset toiveensa eivät suinkaan suuntautuneet vastakruunattuun kuninkaaseen, vaan koko kuningasperheen luotettuun upseeri Jinnaan, josta tämä ilta oli tehnyt kuninkaan kaartin komentajan.

Malissa huokasi ja lähti keittiöitä kohti tarjottimen täydeltä laseja käsivarrellaan. Jinna ei ollut vielä naimisissa, mutta kuningattarella oli epäilemättä hänelle joku sopiva tyttö katsottuna. Ja se ei varmasti ollut hänen poikansa himoitsema palvelijatar! Malissa tuhahti mielessään. Ei Kaspiankaan häntä oikeasti halunnut, tahtoi vain purkaa miehisyytensä johonkin sopivaan kohteeseen ennen ukkomieheksi tuloa. Prinssin lähentelystä ei vain ollut voinut kieltäytyä ja se oli tehnyt hänen olonsa epämukavaksi. Hän saapui keittiöiden käytäville ja häntä vastaan leyhähti lämpömatto. Uuneja oli lämmitetty lähes koko ajan jo useita päiviä, jotta kaikki vieraat saataisiin ruokittua ja keittiöissä oli lähes tukahduttavan kuuma. Malissa laski tarjottimensa tiskaushuoneen pöydälle, jossa kourallinen nuoria tyttöjä työskenteli hikihatussa saadakseen tarvittavan määrän astioita jälleen puhtaaksi herrasväelle.

Jinna tunsi päässään lievää kuplivaisuutta. Hän ei ollut varsinaisesti humalassa, mutta oli nauttinut aika monta lasillista kuohuviiniä. Vahvempaa sisältävistä laseista hän oli järjestäen kieltäytynyt, sillä uuden kuninkaan kaartin komentajan oletettiin olevan vielä illan lopussakin sellaisessa kunnossa, että hän pystyisi komentamaan kaartia, jos jotain niin ikävää sattuisi. Häntä oli aseman julkistamisen jälkeen vedetty milloin kenenkin ylimyksen nuoremman – tai rumemman – tyttären tanssipariksi. Esikoiset ja kaunottaret oli tietenkin varattu uuden kuninkaan ja kruununprinssin katseltaviksi, mutta jäljelle jääville Jinna olisi erinomainen saalis. Tanssiminen oli miellyttävää varsinkin kun mieliala huiteli muutenkin seitsämännessä taivaassa, mutta ei hän halunnut ketään näistä tytöistä naida. Toisaalta Jinna tiesi, että lähemmäksi leskikuningattaren kanssa naimisiin menoa kuin uskollinen palvelu kaartin päällikkönä hän tuskin saattoi päästä.

Severus oli hämmentynyt. Moni tyttö, jota oli taatusti käsketty hymyilemään kutsuvasti vain Kaspianille, flirttaili hänellekin varsin avoimesti. He pyrkivät takamaan asemansa. Jos kuninkaan kanssa ei onnista, voi olla yllättävää hyötyä siitä, että on ollut ystävällinen kuninkaan kaksoisveljelle, hän ajatteli. Mutta politiikan ja vakauden vuoksi Kaspianin olisi ainakin kihlauduttuva ennen häntä. Severuksen puoliso valittaisiin kuitenkin hieman sen mukaan kenet Kaspian naisi. Mahtisukuja piti hyvitellä, mikäli heidän tyttärensä eivät saisi kuningasta. Severus tuhahti mielessään. Hän kaipasi vierelleen kaikkein vähiten vallanhaluista vaimoa – vallanhaluinen isä oli vielä kauheampi ajatus. Kunpa saisin vain jatkaa tutkimuksia ja opiskeluani, niin olisin tyytyväinen, hän pohti lähtiessä viemään jälleen yhtä nuorta neitoa parketille.

Leskikuningatar ummisti silmänsä hetkeksi. Hän oli kierrellyt koko illan aatelisten ja valtionjohtajiien joukossa varmistamassa, että he olivat tyytyväisiä. Hän oli viihtynyt tanssilattialla vain vähän, protokollan vaatimat tanssit sekä muutaman muun yleisen kohteliaisuuden ja hyvän emmännyyden osoituksina. Väsymys iski vähemmästäkin, vaikka hän oli vielä varsin nuori, 34-vuotias. Kruunajaisia oli valmisteltu jo viikkoja ja etenkin viimeisinä päivinä yöunet olivat jääneet vähiin. Hän oli ylpeä pojistaan. Kumpikin oli puhunut puhuttavansa hienosti ja yleinen mielipide oli illan valuessa kohti loppuaan pitkälti positiivisen puolella. Hän raotti silmiään huomatakseen, että prinssi Alderan, hänen edesmenneen miehensä avioton poika ja hänen poikiensa veli, oli käynyt istumaan samaan pöytään.

”Kaspian ja Severus ovat pärjänneet loistavasti. Ja heillä näyttää kaiken lisäksi olleen hauskaa”, Alderan sanoi kuningatterelle pehmeällä äänellä. 

Tämä suoristi ryhtinsä ja kiinnitti katseensa prinssiin. ”En minä sitä epäillytkään. Entä sinä itse? Olet varmaan ehtinyt tanssimaan minua enemmän”, hän sanoi viitaten kädellään tanssilattiaan päin. 

Alderan kohautti harteitaan. ”No jaa. Yritin isännöidä tupakkasalonkia, joten se vähän rajoitti, mutta kyllä jalkani ovat kipeät. Sen sijaan sinä olet kuulemani mukaan pelkästän huhkinut töitä.” 

Kuningatar hymyili nyrpeästi. ”Sellainen on lesken ikävä osa. Sitä paitsi jonkun on huolehdittava, että myös ne, joiden tyttäret eivät yksinkertaisesti voi ehtiä tanssimaan poikieni kanssa, saavat jotain hyvitystä, vaikka se olisikin vain keskustelu kuningataräidin kanssa.” 

Alderan ojensi kätensä hienovaraisesti kuningatarta kohti, jotta saattoi hipaista tämän sormia. ”Sinun pitää ajatella itsestäsi enemmän”, hän sanoi lähtiessään pöydästä kuningattaren katsellessa häntä merkitseväati silmiin.

Juhlat Suuressa salissa olivat vihdoinkin päättyneet. Viimeinenkin viesras oli vetäytynyt yöpuulle, tosin heidän yönsä oli kaikkien muiden päivä. Malissa kulki muiden palvelijoiden joukossa siistimässä tilaa, koska sen olisi oltava jälleen illalla kiiltävän puhdas. Kaspian antaisi järjestään ensimmäiset viralliset illalliset kuninkaana. Malissa tiesi, että tapahtuman vierasmäärä oli vähäisempi kuin kruunajaisten ja paljon tarkemmin harkittu. Esimerkiksi suurinta osaa eilisiltaisista tytöistä ei aterialla nähtäisi. Kyseessä oli politiikan ja liittoutumien vahvistaminen ja se hoidettiin edelleen pääasiassa miesten kesken. Malissa järjesteli tuoleja edestä pois, jotta pöydät voitaisiin laittaa toiseen muotoon. 

Luvassa olisi jäykkää ja protokollan mukaista seurustelua aiempaan kepeyteen verrattuna. Meillä palvelijoilla kuitenkin helpottaa, Malissa ajatteli. Tarjoiluun ei tarvittu yhtä montaa käsiparia kuin aiemmin ja he saisivat omissa tiloissaan nauttia juhla-ateriasta, sillä kuningatar oli määrännyt, että he saisivat syödä juhlista jäljelle jääneen ruuan.

Joku huusi Malissan nimeä ja hän kiirehti ripeästi äänen suuntaan. Ennen ateriaa oli kuitenkaan turha kuvitella, että pääsisi laiskottelemaan, sillä työtä olisi edessä runsaasti etenkin sitten, kun ylimykset suvaitsisivat herätä. Näissä ajatuksissa Malissa suuntasi palatsin toiseen päähän etsimään, jotain ylihovimestarin sinne hukkaamaa tavaraa.




                                                                -Roona-



Mietteitä kirjasta CII: Tarkoin vartioitu talo, Leijona ja Pimeitten vetten paholainen

Heippa! Venäjä, 1915. Kuusitoistavuotias maalaispoika Georgi Daniilovits Jatsmenev pelastaa Venäjän suuriruhtinaan hengen, ja hänen elämänsä...