Heippa!
Tämä 29.1. päivitys, mutta olen silloin muilla mailla.
Kenna
oli palaamassa kotiin. Hän oli viettänyt jonkin aikaa Danderryn kreivin luona,
yrittänyt luoda sopivia suhteita ja osallistunut Derryn vilkkaaseen
seuraelämään. Hän oli mittaansa myöten kyllästynyt hienostelijoihin, jotka
puhuivat hänestä selän takana suoraan sanottuna paskaa. Tietenkin Derryssä oli
ollut myös hyvät puolensa, etenkin eräs tietty mieshenkilö. Kenna huokasi
katsellen ulos postivaunujen ikkunasta. Williamin perintötalo sijaitsi upeissa
maisemissa. He tulisivat pian metsätielle, joka johtaisi kartanolle. Nyt näkyi
vielä peltoja, jotka näyttivät upeilta herätessään kevääseen. Päivä oli lämmin
ja Kenna antautui jälleen miettimään miten hyvin talo, jota hän oli oppinut
kutsumaan kodikseen, sopi siinä asuvalle boheemiyhteisölle. Ympäristö oli niin
kaunis, että inspiraatiota ei tarvinnut hakea parhaassa tapauksessa kuin oma
huoneensa ikkunasta, silloin kun oli liian krapulassa mennäkseen ulos, siis.
Vaunut
jättivät hänet tavaroineen kartanon portille. Tallirenki Thomas kiirehti
toivottamaan hänet tervetulleeksi takaisin ja lähti raahaamaan hänen
matka-arkkuaan kohti palvelijoiden ovea. Sisäköt tyhjentäisivät sen ja
toimittasivat Kennan huoneeseen, kunhan olivat erotelleet pestävät vaatteet
pyykkien joukkoon. Hän käveli jykevät portaat ovelle ja työnsi sen auki
odottamatta ketään avaamaan. Hän veti keuhkoihinsa talon tunnelmaa ja tuttua
tuoksua. Tupakka, mausteinen ruoka, ummehtuneisuus sekoittuivat hänen
nenässään. Hmmm... Lumous särkyi, kun hän oli seisonut eteisessä noin kaksi
sekuntia. Jostakin yläkerrasta kuului naisen ei niin viehkeä kirkaisu. Ai niin,
minähän tosiaan asun neljän kiimaisen miehen kanssa, hän muistutti itseään
tuhahtaen. Hän jätti takkinsa naulakkoon ja lähti kävelemään salia kohti.
William istui antiikkisohvalla ja luki sekavan näköistä käsikirjoitusnippua.
Hänen vierellään pöydällä oli syödyn aamiaisen tähteet ja sanomalehti.
Hän
huomasi Kennan vasta, kun tämä kävi istumaan vastapäiseen pirusti natisevaan
tuoliin. Keskittymisestä mutristunut suu suli hymyyn ja hän nousi kaapatakseen
tytön halaukseen.
”Sinä
palasit. Millainen matka oli? Entä Danderryn kreivi? Kirjoitit turhan harvoin
ja lyhytsanaisesti”, hän moitti päästäessään tytön takaisin istumaan.
”Saatte
kyllä tarkan selonteon kaikesta heti, kun siihen tarjoutuu sopiva tilaisuus”,
Kenna sanoi ja jatkoi: ”Täällä mikään ei näytä muuttuneen. Kuka Bartilla on
yläkerrassa?”
Se oli
oikeastaan valistunut arvaus, sillä yhtä hyvin yläkerrassa olisi voinut olla
kuka tahansa Williamia lukuunottamatta, mutta nyt elettiin vielä aamupäivää,
eivätkä John ja Michel olleet yleensä tähän aikaan hereillä.
William
katsoi häntä hieman anteeksipyytävästi. ”Auri on uusi valloitus. Hänen miehensä
on mennyt asioille, joten...” Lause jäi roikkumaan ilmaan ja Kenna täydensi sen
mielessään juuri niin kuin tiesi oikeaksi.
Kenna
asettui mukavammin tuolilleen. ”Kenen vaimo Auri sitten on?”
”Majurin
vieraan”, William kertoi naama peruslukemilla.
Majuri
Kedel asui heidän talonsa jälkeen tulevien viljavainioiden takana. Hänellä on
vaimo ja veljenpoika, joka perisi talon, kun majurista joskus jättäisi aika.
”Oletan,
ettei arvoisalla vieraalla ole harmainta hajua, että hänen nuorikkonsa pelehtii
kaiken maailman boheemihunsvottien kanssa”, Kenna sanoi venytellen.
William
kohautti harteitaan. ”Hän tuli katsomaan Bartin tauluja. Se on virallinen syy.
Tutustuimme häneen sosialiseeratessamme majurin luona. Auri ihastui heti
Bartiin, sen näki. Tai siis aviomies ei nähnyt.”
Kennaa
nauratti. ”Te tulette olemaan varsinainen piikki lihassa minun aviomiehelleni.”
Heidän
rupattelunsa keskeytyi, kun he kuulivat kolinaa salin ovelta ja kääntyivät
katsomaan. Nuori nainen seisoskeli siellä päällä vain aluspaita ja aamutakki ja
oli kasvoiltaan tulipunainen.
”A-anteeksi
William-herra, en tiennyt, että teillä on seuraa. Tai siis en tiennyt, että
olette hereillä tai täällä,” nainen sopersi hämmentyneesti.
William
pyöritti päätään hyväntahtoisesti. ”Tule tänne juttelemaan Kennan kanssa. Minä
käsken tuoda teille kevyttä syötävää. Nyt, kun Bart on vapaa minulla on joka
tapauksessa kysyttävää tästä käsikirjoituksesta.” Hän lähti niine hyvineen
huoneesta.
Auri
hiipi varovasti istumaan Williamin jättämälle lämpimälle paikalle. Hänen
kasvonsa rusottivat edelleen, joskin Kenna arveli, että ainakin osa
rusotuksesta olin Bartin otteiden ansiota. Sisäköt toivat heille pian ruokaa ja
jättivät sitten heidät kahden. Kenna viittasi Auria valikoimaan rohkeasti ja
otti itse marmelaadisämpylän.
”Pidät
minua varmaan kauheana”, Auri sanoi hetken kuluttua saatuaan hieman syödyksi.
Kenna
muikisti suutaan. ”Sinun pitää ottaa huomioon, että minä asun täällä näiden
ihmisten kanssa joka päivä. Ei minulla ole varaa pitää sinua huonona.”
Auri
rentoutui silmin nähden. ”Bart on niin erilainen kuin minun mieheni. Ei tylsä”,
hän sanoi kuitenkin selitykseksi.
”Varmasti
hän on erilainen”, Kenna totesi jättäen kuulijan tulkittavaksi kumpaa
tarkoitti. ”Mutta sinun kannattaa ehkä mennä majurin luo ennen kuin miehesi
palaa. Ja toivoa, että tuo rusotus haihtuu myös ennen sitä.”
Auri
hymyili ja nyökkäsi. Hän menisi takaisin, kunhan oli syönyt. Hän piti kovasti
Kennasta, josta oli kuullut jo Bartilta ja muilta. Tyttö ei tuntunut
välittävän, että asui neljän naimattoman miehen kanssa, Auri piti häntä rohkeana.
-Roona-
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti