sunnuntai 24. joulukuuta 2017

Joulua



Lämmintä joulua!

It was a Christmas night/ a boy and a girl were holding on tight/
For it was cold and they were on the run/ Not many things on their minds but only one/
That boy loved girl and girl loved boy/ was the reason of their inner joy.

So, out of the town they went / to where the boy had once been sent
A little farm by the river/ oh, how the wind made them shiver
There was for animals a shady hut/ the door of which was never locked or shut.

Light a candle, she said/ by the warm light I thy wed. /
No, said he/ for someone might see/
Our endeavour and come to stop/ our lovely and fortunate lot.

So, in the darkness of Christmas night they said yes/ and as you can guess
Were warmed by each other. / Next morning found them in peaceful sleep.
And it was long and it was deep. /

When they woke up they saw a light/ which blinded their eye sight.
What it was they didn´t know/ but to it they yearned to go
The wondrous glow / was from pure, fresh snow

 What came to them, you might ask/ to tell you that is my lovely task
Together they grew old/ fondly remembering this night of cold.
For love and wonder it is said/ warm us all till we are dead


                                                  -Roona- 


lauantai 16. joulukuuta 2017

Elokuvissa XIV: Justice League


Heippa!


Kahden supersankarielokuvan katsominen peräkkäin ei kyllä alunperin ollut suunnitelmissa, mutta niin vain siinä sitten kävi. Olivat myös yllättävän erilaiset nämä kaksi. Kuten Thorista kirjoittaessani jo sanoinkin, se oli humoristinen ja eikä ottanut itseään turhan vakavasti. Toisaalta Justice League on vakava muutamis keventäviä kohtia lukuunottamatta eikä siinä yritetäkään mitään itsetietoisuutta, itseironisuudesta nyt puhumattakaan. Juoni ei ole järin monimutkainen: Superman on kuollut ja maahan kohdistuu uhka vieraalta taholta. Steppenwolf parademoneineen haluaa yhdistää emolaatikot ja päästä näin hallisemaan maailmaa. Batman kokoaa ympärilleen tiimin, joka voisi taistella uhkaa vastaan.

En ole vieläkään ihan sinut sen kanssa, että Ben Affleck on Batman, mutta hyvin se veti ainakin tässä leffassa. Huvittavinta on kyllä se ääni. Siis miksi pitää murista kuin joku karhu? Bruce Waynenä olleessaan hän puhuu kuitenkin ihan normaalisti ja kuulostaa paljon uskottavammalta ja minusta tarpeeksi pelottavaltakin. Tajuaakohan kukaan mitä se muristessaan edes sanoo? (Okei, kyllä Affleckin Batman-murinasta paremmin selvän saa kuin monen näyttelijän normaalipuheesta, mutta se kuulostaa koomiselta.) Tämän lisäksi Albert nillitti Batmanille/ Brucelle koko ajan. Vissiin A on kyllästynyt olemaan hovimestarina, isänä, äitinä ja vaimona Brucelle. Olen lukenut jostain, ettei Jeremy Irons ole erityisen ihastunut rooliin – ts. tekee sitä vain rahasta – ja se kyllä näkyi. Hän oikein luki repliikitkin niin, että niihin tuli ekstrataso nillitystä, siis äänenpainojen ja muun mukana. Vielä propsit Brucelle – ja käsikirjoittajille – ”supervoimani on olla rikas” –vitsistä. Huippua, että tuo tuotiin esille. Minusta Marvelin puolellakin Tony Starkin tärkein supervoima on ne rahat, Ironman puku/ puvut tulee sitten hyvänä kakkosena.

Mitä tulee muuhun roolitukseen tulee niin se oli loistava. Gal Gadot on viehättävä ja hänen erikoinen aksenttinsa sopii mainiosti Dianalle. Minulle oli vähän outoa, että Wonder Womanin ja Batmanin välille yritettiin luoda jotain romanttista. Ehkä noille vihjailuille, olivat ne sitten vitsejä tai todellisia vihjailuja, annettiin jotain pohjaa Batman v. Supermanissa, mikä selittäisi etten niitä ymmärrä, kun en ole kyseistä elokuvaa nähnyt. Beyond the Trailer –kanavan Grace ylisteli Ezra Milleriä jo elokuvan trailereihin reagoidessaan ja oli kyllä täysin oikeassa. Erityisesti Ezran ilmeet olivat loistavia: kaikilla muilla oli tiukat supersankari-ilmeet ja kaveri virnuilee siinä vierässä, koska saa olla mukana. Varsin aito reaktio siis. Jason Momoasta Aquamaninä tykkäsin myös. Mulla oli taas täysin omat ilon aiheeni tämän suhteen. Joka kerta, kun hahmoa kutsuttiin siviilinimeltä niin se tuntui jotenkin väärältä. Arthur Currysta tulee mieleen lähinnä britti ja valkea heebo. Kyborgin näyttelijään en oikein saanut otetta, mutta kyllä hänkin ihan kelpo suorituksen teki.

Elokuva näytti aika ajoin hyvin tietokonepelimäiseltä ja yllättäen pidin tästä faktasta kovasti. En siis tarkoita mitään pikselimössöä vaan sitä, että siinä oli reilusti annettu näkyä, että suurin osa maailmasta on luotu tietokoneella. Kiva leffa oli, voisin katsoa joskus vielä uudestaankin.


                                                         -Roona-

 

perjantai 8. joulukuuta 2017

Kruunajaiset (Kaspian 2)



Moikka!

100. päivitys! Tämä on jatkoa viime vuoden marraskuussa julkaistulle tarinalle ja lisäksi Jinna esiintyy myös tässä (hänen nimissään on julkaistu yksi postaus).

Kruunajaissalissa oli pirullisen kuuma. Iso tila oli ääriään myöten täynnä vieraita ja Kaspian hikoili vuolaasti. Selässä täytyi näkyä märkä läntti, mutta kukaan ei tohtisi huomauttaa siitä kesken seremonian. Jälkeen päin kaikki kyllä kuiskuttelisivat asiasta. Hän oli juuri asettunut polvilleen kuuntelemaan litanioita. Hän oli kuullut ne kerran ennenkin – isänsä hautajaisissa. Sinä olet kuullut ne kahdesti, Severuksen ääni sanoi hänen päässään, ne luettiin myös meidän ristiäisissämme. Niistä pirskeistä minä en muista yhtään mitään, Kaspian ajatteli luoden sekunnin silmäyksen veljeensä, joka luonnollisesti seisoi omalla paikallaan hiljaa ja vakavana. Litaniakirja avattiin vain harvoissa tilaisuuksissa, joskin viimeiseen kahteenkymmeneen vuoteen niitä oli tämänpäiväinen mukaan lukien mahtunut neljä. 

Sali hymisi rukousten sävelen mukana. Se oli ylittää papin äänen kohdassa, jossa puhuttiin avioliitosta ja lapsista. Kaspian tunsi pienen painon harteillaan ja yritti liikuttaa niitä näkymättömästi takkinsa alla. Odotukset olivat käsin kosketeltavissa – helvetti, hän saattoi melkein hengittää niitä. Ääni kuitenkin hiljeni lukijan päästessä eteenpäin, rukouksiin muille jumalille. Lopulta pappi lopetti ja kysyi yhtyykö kruununperijä kaikkeen edellä sanottuun. Kaspian ei noussut eikä sanonut mitään. ”Yhtyy ja viisastuu itse jumalten viisaudesta.” Hän kuuli Severuksen äänen kirkkaasi ja selkeästi. ”Kuka puhuu kruununperijän puolesta?”, pappi kysyi. ”Minä olen hänen kaksosensa, veri hänen verestään. Minä puhun sen puolesta, joka on nöyrästi tullut pyytämään kruunua.” ”Hyväksyttekö, että veli puhuu veljensä puolesta ja uskotteko, että kruununperijän lupauksiin?” pappi messusi osoittaen sanansa yleisölle. Ihmismassasta pääsi ilmoille yleinen ja yhtäläinen kyllä. 

Nyt oli hallitsijanvalan vuoro. Kaspian sai vihdoin avata suunsa. ”Kuninkaana minä sitoudun palvelemaan alamaisiani. Minä suojelen. Minä yhdistän. Tämän minä vakuutan oman nimeni, joka on Kaspian I, kautta ja kaikkien nyt kuulevien jumalten kautta. Toteutukoon oikeus ja kohtuus minun hallituskaudellani – ja aina.”

Pappi asetti kruunun Kaspianin päähän. ”Tämän lahjan antavat jumalat ja läsnäolijat.” Kaspian suoristi selkänsä, nousi ja kääntyi ihmisiä kohti. ”Minä olen nyt teidän kuninkaanne. Kunnioitan teitä, kunniottakaa tekin siis minua”, hän sanoi ja taivutti kaulansa arvokkaaseen nyökkäykseen. Vieraat taipuivat hovikumarrauksiin ja –niiauksiin ja pysyttelivät katse alas painettuna, kunnes Kaspian oli salin ovella. Ovi vedettiin kiinni heti, kun hän oli arvokkaasti astunut kynnyksen yli ja hän saattoi kuulla kuinka salissa kohosi moninkertainen hurraa-huuto uudelle kuninkaalle. Pieni ja tarkoin valittu sotilassaattue vei hänet takaisin omiin huoneisiinsa, joissa vastakruunattu kuningas saisi keskittyä illallista varten.

”Se meni upeasti. Et ehkä nähnyt, mutta äiti itki”, Severus sanoi tullessaan huoneeseen jonkin verran myöhemmin. Kaspian suki tukkaansa, jonka yksi palvelijoista oli juuri laittanut uudelleen ojennukseen. ”Tiedä sitten mistä syystä. Mikä se veri minun verestäni – juttu oikein oli? Olisit voinut mainita siitä etukäteen, minulta meinasi pettää pokka”, Kaspian virnisteli. Severus oli tullut istumaan veljeään vastapäätä ja katsoi tätä nyrpeästi. ”Minä valitsin sanoa niin. Se kuulosti arvokkaalta, eikö vain?” Kaspian siemaisi pikaristaan, joka oli näemmä kristallia. Huomenna minäkin joudun tyytymään aivan tavalliseen maljaan, vaikka kuningas olenkin, hän ajatteli. ”Kuulosti kyllä. Ja jos minä olisin ollut vakuuttaja, sieltä olisi tullut jotain vielä pateettisempaa”, hän sanoi sovittelevasti. Severus naurahti kuivasti. ”Minä olen meistä se pateetikko. Sitä paitsi minä olisinkin ollut kaukaa viisas ja ottanut puolestapuhujaksi äidin.” 

Kaspian laski pikarinsa ja hyökkäsi äkkiarvaamatta veljensä kimppuun niin, että tuoli oli pettää heidän allaan. ”Maanpetos ja pyhäinhäväistys!”, hän huusi pitäen Severusta leikillisessä niskalenkissä. ”Hirveää saada tietää, ettei oma veli ottaisi minua tehtävistä pyhimpään. Onneksi minä olen armelias kuningas ja lasken tämän vain hetken hairahdukseksi enkä suunnitelluksi sanottavaksi.” Severus koetti pyristellä pois hänen otteestaan. ”Päästä irti senkin tolvana. Minä en muuttunut kruununperijäksi tullessani painimestariksi. Apua.” Huoneessa olevat palvelijat jatkoivat toimiaan riehumisesta huolimatta. He olivat kaikki ollet jo monta vuotta näiden poikien henkilökohtaisessa palveluksessa ja nähneet samanlaisia kohtauksia monta kertaa. Lopulta Kaspian hellitti nauraen ja pörrötti veljensä päätä. 

Ovi kävi ja yksi kaartilaisista tuli sisään. ”Teidän korkeutenne. Kruununprinssi”, hän sanoi ja kumarsi tyylikkäästi. Kumpikin puhutelluista näytti tyytymättömältä. ”Käskikö äiti hakea minut, Jinna? Tunnen kyllä ajan kulun”, Severus sanoi happamesti. Jinna nyökkäsi ja katsoi parhaaksi olla sanomatta mitään. ”Mene vain. Kaikki täällä odottavat hermostuksissaan, että saisivat puunata minut valmiiksi. Äiti on – jälleen kaukaa viisaasti – ajatellut estävänsä, ettei kenellekään tule kiire”, Kaspian tuhahti. Severus nousi tuolista, suoristi rypistyneitä vaatteitaan ja lähti ilman muodollisuuksia. Jinna poistui hänen peräänsä, mutta Kaspian tiesi, että tämä jäisi odottamaan käytävänvartioon ja joku palveluspoika veisi Severuksen leskikuningattaren – äidin – luo. Hän huokasi ja salli palvelijoiden aloittaa virallisen hössäyksen juhlaa varten.

                                                    -Roona- 


Mietteitä kirjasta CII: Tarkoin vartioitu talo, Leijona ja Pimeitten vetten paholainen

Heippa! Venäjä, 1915. Kuusitoistavuotias maalaispoika Georgi Daniilovits Jatsmenev pelastaa Venäjän suuriruhtinaan hengen, ja hänen elämänsä...