tiistai 31. toukokuuta 2016

Runoilua

Moi,

tällä kertaa laitan sitten runoja. Aiemmissa päivityksissä onkin ollut puhetta luovan kirjoittamisen kurssista, jonka kävin 2012. Nämä runot on kirjoitettu sitä varten.

Kolme miestä

Kolme miestä istui kapakassa
pelaamassa korttia kai
Yksi oli jalkansa pöydälle laittanut
ja huijasi vai
Oliko toisellakaan puhtaat jauhot pussissaan
hän laski ja laski
kortteja kai
Kolmas mies oli tummanpuhuva
ja tuskin tyytyväisyyttä pelistä sai
Mitä heillä oli mukanaan?
Vain reikärauta, helmitaulu ja rukousnauha
Tarjoilija tyttö heihin haikean katseen loi
kun lähdön hetki koitti
Niin meni kolme miestä ovesta yön selkään,
pimeyteen.
 
 
Sinä yönä
kun olin jo melkein kuollut
Hän tuli luokseni
minut pystyyn nostaen
Hän oli hirveän kaunis
kultainen, silkkinen tukka
 
Hän minulle paljon opetti
ja nopeasti kasvoin
Nyt itse opetan toista
jolla ruskea, silkkinen tukka
Kumpaakin minä rakastan
ja puolesta taistelisin
rohkeasti kuin ritari
Mutta ilman ratsua tietenkin
olenhan hevonen itsekin.
 
Hetki syyskuussa
Lammen pinnalla kuvia
kohti vettä kurottavien ruokojen
Veden pinta väreilee kuin tuulessa
Pitkät lehdet puussa
vielä vihreät
Korvissa kaikenlainen
raakunta, piipitys ja laulu
Kaukaa jostakin kuuloon kurottuu
liikenteen kuohuva virta
Lammen rannalla tuntuu ilman raikkaus
ja viileyskin sen pistelee
Maa on pehmeä ja tuoksuva
On syksy.
 
 
 
                                                                   -Roona-
 
Post scriptum:
Kuulostavatpa mun kolme miestä pateettisilta! Ihan kuin olisivat niitä jokaisen ennustajan mainostamia salaperäisiä, tummia miehiä kaikki tyynni. Tarjoilijatyttö-motiivikaan ei enää minua miellytä. Se kun ei ihan anna oikeaa kuvaa runon naishahmosta. Pitääkin työstää tätä uuteen uskoon...
Kaksi muuta runoa toimivat vieläkin . Jee!
 

tiistai 17. toukokuuta 2016

Tarinaa jälleen (Adanat 1)

Heippa taas!

Päivityksestä on sanottava seuraavaa:

1. Kirjoitin tämän vuonna 2011 alunperin englanniksi englannin kurssille ja käänsin suomeksi luovan kirjoittamisen kurssin jälkimainingeissa 2012. Ja se näkyy. Oikoluin tämän itse nopeasti ennen kuin rupesin kirjoittamaan tätä postausta ja siellähän oli paljon sellaista, mikä on englanniksi toiminut hyvin, mutta kuulosta suomeksi kapulalta tai ainakin vähän kömpelöltä. Juuri nyt ei kuitenkaan ole aikaa rueta niitä muuttamaan, joten koettakaa kestää.

2. Tarinassa esiintyvät hahmot ovat  minulle tärkeitä. Keksin tämän maailman alunperin kymmenen vuotta sitten tai jopa aikaisemmin. Hahmot ovat muuttuneet mielessäni paljonkin tänä aikana ja heitä on tullut lisää. Itse asiassa muutosta on tapahtunut jo tänä aikana, joka on kulunut alla olevan kirjoittamisesta tähän hetkeen. Varsinkin tiettyjä Rosaan liittyviä kohtia olisi tehnyt mieli muuttaa, sillä ne eivät enää vastaa mielikuvaani hahmosta tällä hetkellä.

Siispä:

Kadut olivat aina aamulla kiireisiä. Kauppiaat ja kansalaiset riensivät toimiinsa ja shantipalvelijat kiiruhtivat asioillaan. Rosa Adana vetelehti eräässä kulmauksessa sukunsa kaupunginosassa. Hän oli huomannut kuinka yhdelle kujalle antavista ikkunalaudoista oli tuotu jäähtymään mustikkapiirakka. Se tulisi olemaan toinen hänen sillä viikolla lainaamansa, koko vuodesta puhumattakaan. Ilkeimmät kielet kutsuivat häntä tämän tavan vuoksi pikku varkaaksi, jonka isä oli lellinyt piloille. Rosa ohitti moiset puheet olankohautuksella, eihän hän loppujen lopuksi tehnyt kenellekään hallaa. Niinpä kun kuja tyhjeni, hän nappasi piirakan mukaansa ja jätti rikospaikan ripein askelin.

Rosa oli menossa keskusaukion katedraalikoululle tapaamaan siellä opiskelevaa ystäväänsä Jack Twilliä. Samalla kun väisteli ihmisiä kapeilla sivukaduilla, hän mursi piirakasta palan maistaakseen sitä. Rosa sai pian huomata, että olisi ollut viisasta tehdä se vasta perillä. Häneltä jäi nimittäin huomaamatta kuinka hänen vanhin veljensä Maverick astui kadulle eräältä sivukujalta ja hän törmäsi suoraan tätä päin. ”Sinun pitäisi katsoa eteesi, pikkusisko”, Maverick tuhahti noustessaan ylös vaatteitaan puistellen. ”Ja mistä sinä olet saanut tuon piirakan?” Rosalla oli yhä kädessään puoliksi syöty pala ja loput piirakasta oli hänen vierellään maassa suhteellisen vahingoittumattomana. ”Tuota, torilta tietenkin”, Rosa nieleskeli ja hymyili viattomasti. Maverick katsoi häntä ja vilkaisi sitten ympärilleen. ”Sittenhän voit varmasti mennä jakamaan sen isän kanssa. Tiedäthän, kuinka suuri piirakan ystävä hän on”, hän ehdotti ivallisesti. ”Minä… siis… olin aikonut jakaa sen Jackin kanssa. Ja minun pitäisikin olla jo menossa, että ehdin tavata hänet.” Rosa yritti ottaa jalat alleen, mutta Maverick tarttui häntä viitan kauluksesta. Rosa joutui seisomaan varpaillaan, jottei ote olisi tuntunut ikävältä. ”Tämä nuori neiti tulee nyt minun mukaani”, hän totesi kuivasti. ”Mitä minä muka olen tehnyt?”, Rosa valitti. Veli ei ollut vieläkään laskenut irti kauluksesta, mikä oli varsin nöyryyttävää. Maverick irrotti sormensa hitaasti siskonsa kauluksesta ja sanoi sitten: ”Tule vain kiltisti perässä tai allekirjoittanut taluttaa sinut omakätisesti kotiin.”

He saapuivat jonkin ajan kuluttua kotinsa eteen. Se oli suuri valkoiseksi rapattu huvila, joka oli kuulunut jo pitkään Adanoiden pääsukuhaaralle. Vartiomies avasi oven Maverickin merkistä. Tämä meni sisään ja varmisti, että sisko seurasi perässä. Rosa näytti siltä kuin hänet olisi pakotettu haistamaan eilistä kalaa. Eräs perheen shantipalvelijoista oli juuri lakaisemassa eteishallia. ”Annoura, missä isä on?” Maverick tiedusti häneltä tylysti. ”Isäntä on työhuoneessaan yläkerrassa”, Annoura vastasi ja niiasi hieman liian kipakasti. ”Tiedätkö voiko hänen luokseen mennä? Onko hänellä…” Rosan kysymys katkesi, kun Maverick työnsi hänet portaikkoon. He kiipesivät toiseen kerrokseen ja kävelivät isänsä huoneen ovelle, johon Maverick koputti. ”Sisään vain”, Brave huusi. Maverick tökkäsi oven auki ja tuuppi hyvin vastahakoisen siskonsa sisään.

Brave näytti yllättyneeltä nähdessään vanhimmaisensa ja nuorimmaisensa huoneessaan siihen aikaan päivästä. ”Mitä te täällä teette? Minun tietääkseni Rosan pitäisi olla opiskelemassa ja sinun asioilla, joille sinut lähetin.” ”Törmäsin neiti näppärään tuolla kadulla, kun hän oli aivan liian kiireinen katsoakseen eteensä varastetun piirakan kanssa juostessaan”, Maverick totesi ja katsoi parhaaksi lisätä: ”Ja tämä tuskin oli ensimmäinen kerta.” Rosa soi hänelle murhaavan katseen moisen lausuman johdosta. Brave raapi päätään ja mietti mitä sanoisi. Rosa oli tuottanut hänelle viime aikoina suuresti pään vaivaa. ”Olen hyvin pettynyt, että kuulemani varastelupuheet näyttävät olevan totta”, hän totesi tyttärelleen surullisesti. Rosa otti kasvoilleen kaikkein syyllisimmän ilmeensä ja päästi muutaman nyyhkäisyn. ”Voi isä, en minä tee enää niin.” Brave heltyi tästä kuten yleensäkin: ”Toivottavasti myös pidät lupauksesi.” Hän alkoi tehdä lähtöä, nousi ja otti viittansa tuolin selkämykseltä. ”Minulla on nyt kiire”, hän totesi Maverickille puuhastellessaan. ”Rankaise siskoasi parhaaksi katsomallasi tavalla.” Niine hyvineen hän lähti huoneesta paukauttaen oven hätäisesti kiinni perässään.

Huoneeseen laskeutui hiljaisuus ja sisarukset katselivat toisiaan turhautuneina. Maverick käveli ikkunan luo ja heitti kätensä yläkarmille. ”Isä ei ikänä rankaise pikku kullannuppuaan”, hän sanoi katkerasti pikemmin itselleen kuin Rosalle. Sitten hän käveli Braven pöydän taakse ja istui tämän tuoliin. ”Vihaatko sinä meitä muita, koska me itse asiassa annamme sinulle piiskaa?” Rosa tarkkaili häntä alta kulmain. ”Älä viitsi, Mav. Kerro vain mitä minun pitää tehdä.” Maverick harppoi siskonsa luo ja katseli tätä hetken aikaa miettien jotain sopivaa tehtävää. ”Minun täytyy kirjoittaa sopimuksia illalla. Saat tulla auttamaan siinä. Mutta mene nyt tapaamaan Jackiä niin kuin aioit.” Veli lähti huoneesta odottamatta vastausta ja Rosa tiesi, että hänen odotettiin olevan illalla paikalla.

Rosa lähti kotoaan nyrpeänä. Hän hiippaili suorinta tietä keskusaukiolle ja katedraalikoulun portaille, josta löysi Jackin kirjaan syventyneenä. Hän koputti poikaa olkapäähän. ”Minulla oli vakaana aikomuksena tuoda sinulle palanen mustikkapiirakkaa, mutta epäonnistuin, kuten huomaat.” Jack kohotti katseensa rukouksesta, jota oli lukemassa. ”Mitä luultavimmin varastettua. Saiko joku sinut vihdoin kiinni?” hän kysyi yllättymättä. ”Mav sai… tai no minä oikeastaan juoksin hänen syliinsä”, Rosa myönsi punastuen. ”Hän vei minut isän luo tunnustamaan syntini.” Jack laittoi kirjansa kiinni ja nousi seisomaan kaapuaan suoristaen. ”Voi varmaan olettaa, että isäsi oli kiireinen eikä Maverick keksinyt mitään erityistä, koska sinä olet nyt siinä”, hän totesi kuivakkaasti. Rosa irvisti hieman. ”Kyllä hän keksi. Minun on mentävä illalla kyllästymään sopimusten pariin.” He lähtivät laskeutumaan alas marmorisia portaita. ”Mennään juomaan lasit simaa. Minulla on aikaa ennen seuraavan tunnin alkua ja sinne sinä minut kuitenkin olisit pyytänyt”, Jack sanoi osoittaen läheistä tavernaa. Rosa hymyili tyytyväisesti. ”On minun vuoroni maksaa.” Jack voihkaisi. Hän ei ollut vielä unohtanut viime kertaa, jolloin he olivat melkein joutuneet tiskaamaan. ”Lupaa, että sinulla on tällä kertaa oikeaa rahaa.” Rosa nyökkäsi ilkikurisesti ja juoksi Jackin edeltä tavernaan.
                                                   


                                                                    -Roona-

keskiviikko 4. toukokuuta 2016

Uusi alku

Wooh... pitkästä aikaa!

Tarkotukseni olisi herättää blogi henkiin ja alkaa jakamaan säännöllisesti kirjoituksia. Inspiraatio tuli Uranostajista, joskaan tästä ei ole tarkoitus tulla työnhakuun keskittyvää paikkaa. Mutta ajattelin, että kun CV:ssä ja usein hakemuksissakin mainostaa hyvää kirjoitustaitoaan, niin linkki blogiin voisi olla ihan hyvää referenssimateriaalia omien sanojen tueksi. Suoraan sanottuna en vielä tiedä mitä kaikkea tulen blogiin laittamaan eli luultavasti aluksi mennään postauksesta toiseen hyvinkin vaihtelevin sisällöin. Blogin nimikin muuttuu heti, kun keksin uuden hyvän. Vanhat, vaihdossa kirjoitetut postaukset jätän tarkoituksella näkyviin.

Tämän sanottuani asiaan: yksi juttutyyppi, jota aion tänne laittaa, on itse kirjoitetut fiktiiviset tarinat. Ja sellaisella myös aloitetaan; tämä on kirjoitettu luovan kirjoittamisen kurssi jälkihuuruissa keväällä 2013:


Ero

Nostan sormeni pystyyn. Haluaisin vielä yhden. Kyllä, viskiä niin kuin edellinenkin. Juon niin monta, että mieli turtuu edes hetkeksi.  Minä ja Ville erottiin kolme päivää, kahdeksan tuntia ja kymmenen minuuttia sitten.  Päähän ja sydämeen sattuu, kun ajattelee sen olevan mennyttä. Yöt ovat olleet kaikkein vaikeimpia. Nytkin olen täällä vain sen takia, että aika kuluisi. Viisarit kulkisivat yli puolen yön. Aamuyöllä aivot ovat niin huurtuneet väsymyksestä, että voisi pystyä nukkumaankin, sitten. Voi, kun nuo oldies:it soisivat kovempaa, uppoutuisin niihin.  Ehkä huomenna tämä on helpommin siedettävissä. Ei, minä vain narutan itseäni. Minä tarvitsen ja kaipaan sitä, että Ville halaa minua nukkumaan mennessä ja herätessä.

Mä liikuin tänään toisen kanssa. Kaverit kysyivät, että eikö ole vielä liian aikaista, kaikkihan tapahtui vasta kolme päivää sitten. Mä nauroin ja sanoin, että oon päässyt sen yli ja mennyt eteenpäin. Että Sara ja mä ei edes loppujen lopuksi sovittu yhteen. Nyt mä istun yksin meidän kämpässä, josta Sara lähti ja kaipaan sitä helvetisti. Kolmas väkevä ryyppy ei paljoa auta. Mä onnistuin huijaamaan mun parhaita kavereita ja sitä tyttöä, mutta itsepetos on vaativampi laji. Saralla oli tapana pussata kaikki huolet pois musta.

Puhun totta, kun sanon, että mikään ei oikeastaan ollut huonosti. Me rakastettiin toisiamme valtavasti. Minä ihmettelin aina, miten Villen kaltainen jätkä kesti minua ja luonnettani. Se olisi saanut kenet tahansa, mutta valitsi minut. Villen mielestä minun jatkuva vittuiluni oli seksikästä, mutta välillä se kyllästyi ja valitti, etten minä koskaan sano mitään suoraan, ilman taka-ajatusta. Yhtenä yönä minä tunnistin sille, että pelkään jonkun vievän sen minulta. Mä olisin tyhmä, jos jättäsin jonkun sun kaltaisen, se sanoi ja minä nukuin loppuviikon yöt kuin lapsi. Ville piti lupauksensa, vaikka se oli tänään nähty jonkun toisen kanssa. Minä tiedän, että se on Villen tapa selviytyä tästä paskasta. Rakkaus on julma. Se satuttaa vielä kaiken päätyttyä.

Mä ajattelin tietäväni, mitä rakkaus on silloin, kun olin tavannut Saran. Kaikki aikaisemmat tytöt tuntuivat pelkiltä ihastuksilta häneen verrattuna. Ja muutama päivä sitten mun oli sanottava se, mitä en olis koskaan Saralle halunnut sanoa. Erotaan, se on kummallekin parasta. Ei se varsinaisesti yllätys ollu, homma oli ollut ilmassa jo pidemmän aikaa. Sara lähti heti. Pakkasi vain välttämättömiä tavaroita mukaan ja meni frendilleen. Sillä oli oikeus suuttua. Mä tiedän, että se olis sallinut mulle saman, jos olisi itse ottanut asian esille. Mä odotin kuitenkin Saraa kotiin illaksi. Mä voisin nukkua sohvalla ja se sängyssä. Voitaisiin jutella aamulla. Kello tuli kymmenen eikä Sara tullut. Silloin mä tajusin, ettei se tulisikaan. Se oli sanonut kerran, että jos joskus erotaan, niin täytyy repäistä saman tien kunnolla. Muuten me ollaan ikuisessa on-off:ssa, mikä ei ole kummallekaan hyväksi. Se on oikeessa ja on mun oma virheeni olettaa jotain muuta.

Minun olisi pitänyt välillä vain purra kieltäni ja pitää typerä turpani kiinni. Tiedättehän, antaa vaan olla. Mutta en minä voinut. En voinut mitään itselleni. Ja nyt kaikki on niin väärin kun olla voi.

Mä en voi hyväksyä, että oon kadottanu Saran elämästäni. Mä pitelin siitä kiinni niin kauan. Nyt se ei enää koskaan tule takaisin. Ja maailma on kääntyny väärinpäin kysymättä lupaa kummaltakaan.

Tiedän, olen hölmö, mutta tarvitsen sinua vielä kaiken jälkeenkin.
Oon vain hölmö, joka rakastaa sinua vielä kaiken jälkeenkin.

                                               

                                                            -Roona-



PS. Tämä perustuu todella vahvasti Christinan Just a Fool (feat. Blake Shelton) -biisiin. Käy kuuntelemassa, jos et usko ;)

Mietteitä kirjasta CII: Tarkoin vartioitu talo, Leijona ja Pimeitten vetten paholainen

Heippa! Venäjä, 1915. Kuusitoistavuotias maalaispoika Georgi Daniilovits Jatsmenev pelastaa Venäjän suuriruhtinaan hengen, ja hänen elämänsä...