Moikka!
Huom: Tämä on fanifiktiota, jossa käytän Critical Rolen Vox Machina -kampanjan hahmoja. Tarina on itse keksimäni. Kirjoitan huvikseni enkä saa tästä rahaa.
Sir
Bertrand Bell katseli ikkunasta miellyttävää rantamaisemaa. Dalen´s Closet oli
tosiaankin leppeä tähän aikaan vuodesta. Hän oli vaihtanut haarniskansa
kevyempiin paitaan ja housuihin vaimonsa vaatimuksesta. Sen mies saattoi täysin
kunnioitettavasti tehdä.
”Berty, tuijotteletko sinä taas ulos ikkunasta? Tule
tänne!” kuului pehmeä, mutta vaativa ääni makuuhuoneesta.
Sir Bertrand huokasi,
mutta suoristi ryhtinsä ja astui kamarin puolelle. ”Niin, rakkaani?” hän
tiedusteli kuten huomaavainen aviomies ainakin.
Liev´tel istui sängyllä tyynyjä
vasten kauniisti laskeutuvissa mustissa kaavuissaan. Ne olivat tosin jokseenkin
pinkeät vatsan kohdalta. ”Berty, hanki minulle mansikoita!” tämä ilmoitti kuin
se olisi ollut maailman normaalein pyyntö esitettäväksi taisteluissa karaistuneelle
ritarille.
”Öhöm…tuota… ahaa…”, sir Bertrand änkytti. ”Ehkä sinulle
maistuisivat viinirypäleet, Liev-kulta.” Hän oli pannut merkille, että
oleskelutilan pöydällä oli kulhossa hieman hedelmiä heidän ilokseen.
”Lopeta
tuo aviomiehen esittäminen heti paikalla, Berty, se saa pääni särkemään. Minä
olen naimisissa ainoastaan Korppien emännän kanssa. Sinä olet minun kumppanini
kuten erittäin hyvin teidät. Ja haluan mansikoita enkä mitään viinirypäleitä!”
Tummahiuksinen
papitar osasi olla pyynnöissään varsin vakuuttava. Ja toki hän kantoi sir
Bertrandin lasta.
Sir Bertrand koki hetkellistä miehistä ylpeyttä. ”Minäpä
kysäisen joltain palvelijalta.”
Hääjärjestelyistä vastaavaa väkeä liikkuu
jatkuvasti bungalowien ympärillä. Sir Bertrand ihmetteli hiukan mikseivät lordi
ja lady de Rolo olleet tuoneet omaa palveluskuntaansa mukanaan, mutta olivat
nämäkin ihmiset oikein hyviä.
”Käske tuomaan samalla kaakaota”, nainen vielä
huusi hänen peräänsä.
Pihapolulla sir Bertrand äkkäsi pian nuoren naisen, joka
kiiruhti jonnekin sylillinen liinoja mukanaan. ”Sinä siellä, anteeksi vain,
mutta olisiko mahdollista saada mansikoita ja kuppia kaakaota!” hän huudahti.
Nainen pysähtyi tuijottamaan kuin hän olisi kysynyt jotain hyvin outoa. ”Nyt ei
ole mansikka-aika”, tämä tokaisi varsin tylysti.
Sir Bertrand veti kasvonsa
vakavaan ja asemaansa osoittavaan mutruun. ”Vaimoni on katsokaas raskaana…”
Nainen keskeytti hänet ja virnisti. ”Ahaa… minä ymmärrän… lähetän jonkun
tuomaan.” Tämä vinkkasi vielä silmää tapsuttaessaan pois.
Sir Bertrand ei aivan
voinut sanoa ymmärtäneensä, mitä tuo hupsu nainen oli ymmärtänyt, mutta ainakin
tilaus toimitettaisiin piakkoin perille. Jälleen yksi jalo teko hoidettu, vanha
kunnon Bertrand, hän onnitteli itseään. Hän astui takaisin bungalowin varjoon.
Olisi hienoa, kun hän pian saisi kutsua itseään pienen pojan isäksi. Sir
Bertrand oli nimittäin varma, että hänen tuleva jälkeläisensä oli poika. Olihan
hän sentään hyvin miehekäs mies. Lordi de Rolon esikoinen oli tyttö, mutta tämä
olikin aina ollut hoikka ja viihtyi sir Bertrandin makuun liikaa sisätiloissa.
Hänen
ajatuksensa katkesivat huudahdukseen: ”Berty, tänne!”
Hän kiiruhti Lievin luo.
”Niin, rakkaani?”
Nainen pyöräytti silmiään paljon puhuvasti. ”Lapsi potkii.
Kokeile.”
Sir Bertrand asetti kämmenensä vatsalle ja toden totta tunsi
rytmikästä liikahtelua. Hän lumoutui siitä sen verran, että ei kyennyt heti
reagoimaan ovelta kuuluvaan koputukseen.
”Minun mansikkani ja juomani”, Liev
ilmaisi käskevästi.
Kohta nuori poika kipittikin yöpöydälle tarjottimen, jolla
oli höyryävä muki ja pieni kulhollinen punaisia marjoja. Poika kumartaa
kupsautti ja lähti yhtä nopeasti kuin oli tullutkin. Papitar alkoi heti
nautiskella antimistaan ja sir Bertrand päätti kunnioittavasti antaa hänen olla
hetken rauhassa. Hän asettui jälleen mielipaikkaansa ikkunan ääreen.
Ei
kuitenkaan kulunut kauaa, kun tumma ääni taas kutsui häntä: ”Berty, ne
viinirypäleet voisivat nyt maistua!”
-Roona-
