Haltiataika

 Moikka!

Aamun kaste herättää minut

niin kuin sinä joskus teit

Metsästä minä löysin sinut

mutta minne minut veit?

Kotiisi takaisin ehkä

 

Haistan lehtien tuoksun

neulaset tuntuvat allani mattona

tunnen jäniksen käpäläin juoksun

taivas aukeaa ylläni kattona

vain puiden oksien varjostamana

 

On kehoni muuttunut

syntynyt uudelleen sinun vuoksesi

on minulta aiemmin jotain puuttunut

nyt voin tulla luoksesi

jättää taakseni menneen ikuisiksi ajoiksi

 

Nousen ja ihoni värisee

sen on peittänyt pehmeä karva

nenäni innosta tärisee

on tällaista kokenut harva

yksi miljoonasta luulen

 

Aukion reunasta lähemmäksi astut

ja hymysi kuin aurinko loistaa

kevyestä sateesta kastut

kun äänesi nimeäni toistaa

”Kiira, Kiira, kiivas Kiira!

 

Minä kiiruhdan sinua halaamaan

heittäydyt syliini suureen

kukaan ei saisi enää palaamaan

ihmisten maailman kolkkoon juureen

Pysyväiseksi jää tämä koti

-Roona-