Yhtä piinaa (Aina on liian kauan -originaalifiktion 12. luku)

 Moikka!

Autossa soi jälleen radio, mutta onneksi viikonlopun nostalgiaohjelmat olivat menneen talven lumia ja biisi oli yhdentekevä hoteinta hottia rynkytys. Tämän kerrostalon pihaan sentään näki viereiseltä yleiseltä parkkipaikalta, joten kukaan ei voisi tulla ajamaan heitä pois, sikäli kun he itse käyttäytyisivät ihmisiksi. 

Daniel oli jo kyllästynyt ja tökki jalallaan hansikaslokeroa. ”Saako tuosta kuulumaan mitään muuta?” 

Milla käänsi katseensa ikkunasta. ”Vaihdat kanavaa noist napeist mis on numerot.” 

Mies kokeili nappuloita ja vieläpä volumen keskustaakin, kunnes löysi kaunista pianomusiikkia. ”Tämä on paljon parempaa kuin tuo äskeinen”, hän sanoi tyytyväisenä. 

Milla ei ollut Yle Klassisesta ihan samaa mieltä, mutta ainakin se sai Danielin lopettamaan sijaistoimintonsa. Oli kulunut jo tunti saapumisesta eikä mitään merkittävää ollut tapahtunut. 

”Mitähän Nemo tarkoitti sanomalla, että on hyvis?” Danielin kysymys oli yhtäkkinen. 

Milla kohautti harteitaan. ”Et niil on siel joku jako hyviin ja pahoihin? Mua jotenkin hämmensi ku se niin auliisti ilmotti olevansa hyvis. Niin ku se ois joku fakta ja me tavattas jossain vaihees joku, joka varottaa yhtä varmasti olevansa pahis.” 

Daniel maalaili musiikin sävelkulkua sormillaan reiteensä. Se oli aika söpönnäköistä. ”Mutta eikö se olisi luonnollista taivaassa? Tai välitilassakin? Niin ainakin minulle on opetettu pyhäkoulussa”, mies totesi pohtivasti. 

Milla saattoi vain nyökätä. Danielin pohdinta oli ihan looginen, hänkin muisti uskonnontunneilta, että Jumala oli taivaassa tarkka rajojen suhteen.

”Ehkä se meinas, et se on hurskas ku tulee kertoo meille yleensä yhtään mitään. Siis, et pahis ois vaa ollu, et meh hautukoot omissa liemissään.” 

Daniel loi Millaan sulattavan koiranpentukatseen. ”Ainakin hän hurskasteli kuin mikäkin maailman omistaja. Käskytti meitä kuin jotain maan matosia.” 

Milla veti toisen jalkansa syliin ja naputteli rattia. ”Niin teki. Kiitti muuten, puhuit musta tosi kauniisti.” 

Daniel vaikutti hämmentyvän vilpittömistä sanoista. ”Voisitko oikeasti... tuota... kuvitella, että me tekisimme sen? Siis olisimme mies ja vaimo ihan vain virallisissa papereissa”, hän mumisi varovasti. 

Milla tarkkaili taas hetken kerrostalon pihaa, jossa ei ollut ristin sielua ja mietti samalla. ”Kyl mä voisin”, hän totesi yllättäen itsensäkin.

Koko juttuhan olisi feikki, joten miten se muka erosi siitä, että hän esitteli itsensä toiseksi henkilöksi, kun kalasteli tietoja. No, ehkä oli kyse jostain vähän vakavammasta, mutta avioeronhan saisi helpolla. Milla pyrähti omille ajatuksilleen. 

Daniel nojasi raskaasti penkkiinsä. ”Voiko sen tehdä näinä aikoina salaa?” Hänen otsansa oli rypistynyt kurttuun. 

”Maistraatis tarvii todistajat, mut ne kai voi olla jotain niiden omii virkailijoitakin. Jenniina ja Petrus kyl varmaan suostuu tuleen meille”, Milla vastasi. 

Danielilta pääsi tuhahdusnaurahdus. ”Pelkäänpä, että Jenniina saattaisi olla minulle siinä tapauksessa niin vihainen, ettei auttaisi, vaikka kertoisin kuinka kauniin tarinan siitä, miksi minun on ehdottoman pakottavasti mentävä naimisiin.”

Milla tirskahti puolihuolimattomasti. ”No, voi olla. Ei sitä nyt tänään tartte päättää. Yhtä juttua mitä Nemo sano mäkin oon kyllä miettiny. Sun ois helpompi selvittää murhaas omassa ajassas. Tai siis kai me voidaan saada joku nimi selville täältäkin, mut hyödyttääkö se?” 

”Miksi ei hyödyttäisi?” Danielin äänen taustalla kuului pienen pieni pakokauhu. 

”Aattelin vaan ku ei avioliittokaan näytä olevan mikään läpihuutojuttu kaikesta huolimatta. Et ehkä sun oletetaan kostavan sun tappajalle tai jotain.” Milla veti huomionsa taas hetkeksi kyttäyskohteeseen. 

”Voinhan minä käydä potkimassa hänen hautakiveään, jos sellainen jossain on”, Daniel märisi. 

Miehen vastaus huvitti Millaa. ”Hyvä tietää, ettei hautarauhan rikkominen ole sulle ongelma. Vippaa mulle ne kiikarit sieltä hansikaslokerosta niin nähään onko toi juuri pysäköivä auto just se sininen, jota varten me ollaan tääl.”

Kyseessä ei Millan harmistukseksi kuitenkaan ollut oikea kohde vaan luultavasti joku tavallinen töistäpalaaja. Hän sääsi penkkinsä taaksemmaksi, että voisi röhnöttää sillä. Daniel kaiveli jalkatilansa muovikassista banaanin ja antoi hänellekin yhden. Kumpikin keskittyi mussuttamaan hedelmäänsä. 

”Sinä osaat varmaan etsiä minun nimeäni siitä laitteesta”, Daniel sanoi sitten. ”Koolaamiseksiko sitä sanottiin?” 

Milla nyökkäsi. ”Googlaamiseksi. Mut et sä ole mikään kuuluisuus, et se ei ehkä paljoo auta. Oon miettiny, et meidän pitää yrittää päästä eri brittiarkistojen sivuille. Jos löytys vaik kuva kirkonkirjasta, johon sut on merkitty. Tai jotain sun jutun rikostutkintaan liittyvää. Kaiketi sun perhe ja Elsewooditkin on halunnut, et asiaa tutkitaan.”

Daniel ei vastannut mitään, upottui vain ajatuksiinsa. Milla näki hänen ilmeensä synkkenevän, mitä pitemmälle hän päänsä sisällä kulki. Oli alkanut jo hämärtyä, mutta siihen ei syksyllä kovin myöhää tarvittu. Silmäkulmassa vilahti jotain sinistä. Milla terästäytyi ja heilautti kiikarit nenälleen. Tällä kertaa se oli heidän odottamansa Audi ja Milla könysi kameran takapenkiltä ja napsi muutamat kuvat. 

”Nyt voidaan mennä. Päivän työ tehty”, hän iloitsi Danielille, joka oli yhä hiljaa. ”Hei mörökölli, mikä sulle nyt tuli? En mä oikeesti tarkottanu, et mentäis hautuumaalle kaatelemaan kiviä.” 

Daniel palasi todellisuuteen ja pudisti päätään. ”Ai, en minä sitä. Ajattelin vain, että missähän kapasiteetissa minä olen täällä?” hän sanoi huolestuneena.

”No, äsken et ollu missään”, Milla lohkaisi. 

Daniel katsoi häntä turhautuneena. ”Sinä kysyit minulta alussa olenko kummitus. Silloin torjuin ajatuksen ehdottomasti. Mutta en kai minä voi oikea ihminenkään olla. Ruumiini on jo ajat sitten maatunut.” 

Milla alkoi asetella kuljettajanpaikkaansa takaisin ajoasentoon. ”En mä tohon osaa vastata. Älä ny kiduta ittees ajattelemalla tollasia.” 

Daniel ei kuitenkaan luovuttanut. ”Se onkin piinallista, mutta kun aloit puhumaan poliisitutkinnasta... Omassa mielessäni kuolin muutama päivä sitten. Mutta entä oikeasti? Entä jos en kuollut tällä aikalinjalla?” Miehen silmät hakivat apua kuin hukkuva, sillä hän esitti jotain sellaista, jota ei ollut koskaan aikaisemmin edes ajatellut. 

”Siis meinaak sä, et oisit jostain toisest ulottuvuudest?” Milla tiedusteli rauhallisesti.

Daniel nyökkäsi hätäisesti pehmyttä ovilistaa naputellen. ”Luulisin.” 

Milla käynnisti pikkucorsan. ”En usko. Jos oletetaan, et me voidaan luottaa Nemoon, nii sehän sano, et et oo omassa ajassas. Ei se puhunu mitään rinnakkaistodellisuukisista. Ehkä jos sä kuolisit tääl – tai sun ruumis kuolis – nii DNA-testit näyttäs tyhjää tai jotain. Mut mun mielestä Nemon sanat vahvistaa, et me ollaan samalla timelinella.” 

Jo Millan selityksen aikan Daniel oli päästänyt ulos pitkän pihisevän huokauksen. ”Jos sinä olet sitä mieltä.” 

”En mä ny hyvänen aika mikään asiantuntija ole, mut useimmiten asiat on tapahtunu kaikkein yksinkertasimman mahdollisella tavalla. Mun asiakkailla on välil mitä hurjimpii pettämisskenaarioit, vaik totuus on, et se puoliso käy vaa sillon tällön kiksauttamassa naapurin Pirkkoa/Pekkaa.”

Milla kaarsi pois ruudusta ja liittymään. 

Daniel oli taas upottanut sormensa penkin reunoihin. ”Selvintä tosiaan olisi, että olemme samassa historiassa”, hän totesi edelleen hieman epävarmasti. 

”Huomen siihen saadaan siihen vahvistusta, ku ruetaan kunnolla penkoon. Mut tänään sä jätät eksistenssikriisit tähän. Se on käsky.” 

Danielin huulille muodostui viimeinkin hymy.

-Roona-

Mietteitä kirjasta LXXX: Järki ja tunteet sekä Tarja Kulho – Räkkärimarketin kassa

 Heippa!

Jane Austenin (1775-1817) tunnettu klassikko Järki ja tunteet ilmestyi vuonna 1811. Kuten muissakin Austenin teoksissa, romantiikan ja huumorin rinnalla tarkastellaan terävästi esimerkiksi luokkaeroja, tapojen pintaliitoa, kasvatusta ja naisten asemaa. Teemoja, jotka ovat edelleen ajankohtaisia. Dashwoodin sisarusparven kahdella vanhimmalla on täysin vastakkaiset luonteet: Elinor on tyyni, rauhallinen ja järkevä, kun taas Marianne tunteissaan vahva ja aika ajoin hyvistä tavoista välittämätön. Mitä tapahtuu, kun kumpikin tahollaan rakastuu? Edward Ferrars, Willoughby ja eversti Brandon kilpailevat tyttöjen sydämistä, mutta kuka lopulta saa ja kenet? Hilpeän ja viisaan klassikkoteoksen uudesta suomennoksesta vastaa maamme palkituimpiin suomentajiin kuuluva Kersti Juva.

Pidin tästä enemmän kuin Ylpeydestä ja ennakkoluulosta. Pystyin ehkä samaistumaan kaikessa järkevään Elinoriin, joka pyrki säilyttämään tyyneytensä hyvien tapojen, mutta myös itsensä vuoksi. Mariannehan ajautui valtaviin vuoristoratoihin, kun lähti voimakkaiden tunteidensa vietäväksi. Willoughbyn juoni oli vähän samalainen kuin Ylpeyden ja ennakkoluulon Wickhamilla. Austen lienee kierrättänyt aihetta tarkoituksella. Hauskasti oli esitetty Mariannen vakaumus siitä, että 35-vuotias on liian vanha rakastumaan (uudelleen). Varmasti 17-vuotiaasta kolmikymppinen tuntui ikälopulta varsinkin, kun tuolloin oli todellinen mahdollisuus, että tällainen pari saattoi joutua naimisiin. Tosin olihan Marianne sitten naimisiin mennessään täysi-ikäinen nykymittapuunkin mukaan.

Terse. Näin sinua tervehtii Räkkärimarketin kassalta Tarja Kulho. Hän on profeetta omalla liukuhihnallaan, terapeutti ja kokemusasiantuntija, eikä hän epäröi jakaa näkemyksiään tiskin takaa, halusit sitä tai et. Tämän kirjan avulla opit ymmärtämään paremmin paitsi Tarja Kulhoa myös itseäsi. Paula Noronen on toimittaja, kasikirjoittaja ja kirjailija. Televisiossa hänet on nähty muun muassa Villin kortin ja Hyvien ja huonojen uutisten panelistina. Kirjailija hänet tunnetaan suositusta Supermarsu-sarjasta. Tarja Kulho – Räkkärimarketin kassa on hänen ensimmäinen aikuisille suunnattu kirjansa.

Mielensäpahoittajan tapaan en lämmennyt tällekään hirveästi. Goodreadsin arvosteluissa aika monet olivat kuunnelleet tämän äänikirjana, mikä varmasti paransi kokemusta, semminkin, kun lukija ilmeisesti on Noronen itse. Luin äidille vähän alkua ääneen ja se tuntui jo paljon luontevammalta ja hauskemmalta kuin lukea hiljaa itsekseen.  Vantaan harrasteopiston kurssi työelämän uudelle suunnalle oli kyllä mainio parodia työkkärin kaiken maailman kursseille, jossa itse pitää panostaa aika paljon, mutta vastapuoli ei panosta juuri mitään, kuten harrasteopiston kurssipalautteestakin näkyi (olivat tainneet kaikille lähettää saman viestin). Myös Tarjan lapsista tykkäsin jotenkin, Pyry ja Ula olivat sympaattisia. Tarja oli kivan ymmärtäväinen ja laajakatseinen persoona, vaikka välillä olikin ärsyttävä.

-Roona-

Neuvoja anomaan (Aina on liian kauan 11. luku)

 Moikka!

Seuraavana aamuna Milla ilmoitti, että Danielin olisi tultava mukaan kytikselle myöhemmin. Mies ei ollut erityisen innostunut ajatuksesta, mutta ymmärsi, kun Milla selitti, että jostain raha oli revittävä varsinkin nyt, kun oli kaksi ihmistä syömässä. Milla oli jo hyväksynyt, että Danielin olisi asuttava hänen luonaan. Minne muuallekaan tämä voisi mennä? Aamiaisen jälkeen Milla oli käynyt selälleen olohuoneen lattialle tehdäkseen vähän vatsalihaksia. Vessasta palaava Daniel näki hänet äheltämässä. 

”Onko tuo ihan terveellistä?” mies kysyi silmät suurina. 

”Sitä just. Kai sä nyt liikuntaa oot nähny. Eikös brittiaateliset ratsasta ja Etonis suodetaan.” 

Daniel ei vastannut vaan liittyi Millan yllätykseksi hänen seuraansa lattialle. ”Tämähän on ihan mukavaa”, hän totesi muutaman noston tehtyään.

He eivät ehtineet jatkaa kovin kauan, kun ulko-oveen koputettiin. Milla vääntäytyi ylös ja meni avaamaan. Oven takan seisoi mies, jonka takin halkiot oli uurrettu lantiolle saakka. 

”Päästääkö neiti Vesenterä minut sisään vai pitääkö tässä pönöttää huomiseen asti?” Mies kuulosti tympääntyneeltä. 

Milla sen sijaan oli ällikällä lyöty, mutta kokosi itsensä nopeasti. ”Mikä sä oot mua käskeen ketä päästetään sisälle? Voisit vaik esittäytyy ensin.” 

Mies kohautti harteitaan. ”Daniel Willougby on täällä, eikö totta? Tulin tapaamaan häntä.” Se ei ollut mikään tyydyttävä vastaus. 

”Mistä sä oot sellaista kuullut?” Milla tiedusteli maireasti. 

”Scriptorilta, tyttö hyvä. Mennäänpä nyt asiassa eteenpäin”, mies tiuskaisi. 

Daniel oli tullut Millan taakse ja kuullut viimeiset sanat. ”Laske hänet tänne. Nuo liehukkeet minä tunnistan.”

Mies kutsui itsensä muitta mutkitta keittiöön. Millan teki mieli murjaista jotain todella loukkaavaa, mutta hän hillitsi itsensä. Danielkin vaikutti hämmentyneeltä. He istuivat vastapäätä vierasta. 

”Sinulla on samanlainen kaapu kuin Scriptorilla. Työskenteletkö hänelle?” Danielin ääni oli penseä. 

Millakin tajusi nyt, että miehen takki oli todella ennemmin kaapu. ”En, herra Willougby. Työskentelen... hmm... tavallaan hänen kanssaan”, mies sanoi venytellen. 

Milla puuttui ärsyyntyneenä puheeseen. ”Voisit ees kertoo nimes, ku kerran näyt tietävän meidän.” 

”Voitte kutsua minua Nemoksi.” 

Daniel naurahdus oli jäinen. ”Melkoisen odysseiaanista.”

Milla ei täysin ymmärtänyt piikkiä, mutta päätti sivuuttaa asian. 

Nemo ei ollut millänsäkään kahdesta edessään höyryävästä ihmisestä. ”Ei ole mitään syytä olla epäkohtelias. Tulin neuvomaan teitä.” 

Daniel ilme oli dramaattinen. ”Oih, kiitos, seuraavaksi asetummekin polvillemme anomaan uskomattomia neuvojasi.” 

Nemon fasadi murtui ja hän alkoi hohottaa. ”Taivaan tähden poika, ota neiti Vesenterästä esimerkkiä”, hän sanoi silmiään pyyhkien. ”Hän on hillinnyt itsensä taitavasti koko pikku keskustelumme ajan. Johtuu varmasti ammattitaidosta.” 

Milla huomasi Danielin napsauttavan suunsa happamesti kiinni. Tilanne alkoi olla räjähdysherkkä. ”Jospa vaan selittäisit miks oot tääl”, hän hoputti. 

Nemo huokasi ja heittäytyi tuolin selkänojaa vasten. ”Pakkoavioliiton takia. Scriptor on yleensä hyvin yleisluontoinen ja pahuksen neutraali selityksissään.”

”Hän uhkasi sieluani ikuisella olemattomuudella, kuinka ihanan neutraalia”, Daniel ärähti. 

Milla huomasi miehen vihan takana oli kuitenkin silkkaa pelkoa. ”Mä jo arvasin, ettei se niin iisisti mee. Sä siis paljastat meille ne vaatimukset”, hän tuhahti. 

Nemon silmät tuikkivat. ”Erinomaista, neiti Vesenterä. Itse asiassa olisi parasta, että te kaksi hoitaisitte asian mahdollisimman nopeasti keskenänne.” 

Milla ja Daniel tuijottivat toisiaan. Olihan kumpikin heistä heittänyt sen vähän niin kuin vitsinä ja kokeiluna ilmaan, mutta reaalimaailmassa toteutuminen olisi toista. 

”Milla on ollut minulle hyvin ystävällinen. Hän antaa minun asua täällä, vaikka minulla ei ole millä korvata aiheuttamaani vaivaa. Ja auttaa minua vielä päälle päätteeksi. Se on ihan tarpeeksi hänen puoleltaan”, Daniel sanoi varovasti. Millan sydämessä muljahti. 

Nemo vaikutti huomaavan sen. ”Oletan, että neiti Vesenterä voisi olla valmis järjestelyyn. Sitä paitsi hänen hyväntekeväisyytensä saatetaan laskea ´rakkauden teoksi´, joita Scriptor vaatii tarkastaessaan avioliiton… hmm.. oikeellisuutta”, hän totesi nyökäten itsetyytyväisesti. 

Milla mietti kuumeisesti. ”Mitä ne ´rakkauden teot´ on?” 

Nemo siirtyi tutkiskelemaan Millan silmiä. ”Se ei ole kovinkaan tarkkaa. Pikemmin on kyse siitä, että ne on suoritettu puhtaasta sydämestä. Ja teillä on pidempi aika tehdä sellaisia tekoja, kun menette heti naimisiin.” 

Daniel oli jälleen saanut puhekykynsä takaisin. ”Kun menemme. Sinäkö sen päätät?” 

”No, niin olisi kaikkien kannalta yksinkertaisinta, kuten jo sanoin.” Nemo katsoi nyt tiukasti Danielia. 

Millan yllätykseksi Daniel tuijotti yhtä varmasti takaisin. ”Kuule, en koskaan tehnyt naiselle mitään pakosta. Enkä tee nytkään. Jos Milla ei halua, me keksimme jotakin muuta. Ja sinä et hänen päätään suostutteluillasi käännytä.” 

Millan sisällä pieni muljahtelu ei enää tuntunut riittävän vaan siellä lepatteli ihan kunnolla. 

Nemo oli nostanut kätensä rauhoittelevaan eleeseen. ”Olet tehnyt kantasi selväksi herra Willougby.” Sanat olivat happamat, mutta hän näytti kuitenkin tyytyväiseltä. 

Ritarillisuus ei ollut sumentanut Millan järkeä. ”Voi helvetti, Daniel”, häneltä pääsi. 

Mies katsoi häntä kysyvästi. 

”Ei Nemon tarvinnu mitään suostutella. Sä hoidit sen ihan ite. Toi oli tyyliesimerkki ´rakkauden teosta´, vai mitä?” 

Viimeinen oli osoitettu Nemolle, joka nyökkäsi hymyillen. ”Nomen est omen. Neiti Vesenterällä leikkaa.” Sille Millankin oli pakko nauraa.

Danielia ei oltu vieläkään vakuutettu. Hän oli vetänyt kädet puuskaksi syliinsä. ”En minä Millan pään terävyyttä epäillytkään. Ehkä voisit antaa hänelle vinkkejä murhani ratkaisemiseen, kun sinulla epäilemättä on siitäkin sisäpiiritietoa.” 

Nemo puisteli päätään. ”Itse asiassa ei ole. Ja se on epätavallista. Scriptor sanoi, ettei voi antaa murhaa koskevia tietoja minulle. En tietysti voisikaan kertoa tappajan nimeä, mutta oikeaan suuntaan tökkiminen on ollut meille hyviksille aina sallittua.” Hänen äänestään kuulsi, että kyse oli todellakin jostain lähes ennenkuulumattomasta. 

Milla tarttui hänen sanoihinsa. ”Onko siel mist ikinä sä oletkaan sit myös pahiksia?” 

Nemo suoristi ryhtinsä, ei sillä, että ryhti olisi sitä juuri kaivannut. ”Ilman muuta. Tämä on spekulaatiota, mutta heillä saattaa olla sormensa pelissä siinä, että herra Willougby -parka on selvittämässä murhaansa täällä eikä omassa ajassaan.”

Mies alkoi tehdä lähtöä yhtä yllättäen kuin oli tullutkin. Hän asetteli kaaputakkiaan, jota ei ollut edes riisunut, paremmin. 

”Älä ny viel karkaa. Me halutaan kysellä kaikenlaist. Ekaksi tarkemmin kuka sä oot”, Milla sanoi tuikeasti. 

Nemo oli jo ovella. ”En voi jäädä pitemmäksi aikaa. Palaan lähipäivinä uudestaan, toivottavasti enempien tietojen kanssa. Olkaa varovaisia siihen asti. Enkä olisi yhtään pahoillani, jos olisitte jo kunniallinen pari siihen mennessä.” Niine hyvineen hän lähti. Eteiseen ehtineet Milla ja Daniel tapittavat hänen peräänsä. 

”Ei luottamusta herättävä ja epäkohtelias”, Daniel tuomitsi, kun he olivat, seisseet hiljaa viitisen minuuttia. 

”Ainaki se anto meille hitonmoisen määrän funtsittavaa kyttärille. Eipä tuu tylsät kolme-neljä tuntii.” Milla oli halunnut kompata, mutta suusta olikin tullut ihan muuta.

Daniel väänsi huulensa mutruun. ”Voisitko olla vähän hysteerisempi, vaikka oletkin oikeassa? Koko Nemo puistattaa minua”, hän märisi. 

”Niin muaki bro, usko pois”, Milla vastasi. 

He hajosivat kumpikin epävarmaan naurukohtaukseen ja vajosivat istumaan eteisen lattialle.

-Roona-

Elokuvissa LVVII: Operaatio Mincemeat

 Heippa!

Operaatio Mincemeatissa kuvataan II maailmansodan aikaista salaista brittien vakoiluoperaatiota. Elokuvan on ohjannut John Madden. Pääosissa ovat Colin Firth (Ewen Montagu), Matthew Macfadyen (Charles Cholmondeley), Kelly Macdonald (Jean Leslie), Penelope Wilton (Hester Leggett), Jason Isaacs (amiraali John Godfrey), Johnny Flynn (Ian Fleming), Lorne MacFadyen (kersantti Roger Dearborn), Mark Gatiss (Ivor Montagu) ja Simon Russell Beale (Winston Churchill).

Jotenkin ajattelen, että aiheesta olisi voinut saada aikaiseksi vetävämmänkin leffan. Romanttinen sivujuoni oli suoraan sanoen tympäännyttävä. Vaikka Montagun avioliiton ongelmiin viitattiin, tuli Jeaniin ihastuminen puun takaa, sillä sille ei annettu mitään taustaa. Sen sijaan Charlesille ja Jeanille taustaa tarjottiin sitäkin enemmän, mikä sai ainakin minut toivomaan, että heidän välilleen olisi kehkeytynyt jotain. Nyt Charlesin hahmoon jäi ikävä sivumaku stalkkerista, joka ei ymmärrä, ettei toisella ole tunteita häntä kohtaan.

Ihmettelen myös, miksi Ian Fleming oli otettu tähän vähän niin kuin kertojaksi. Hän ei sopinut rooliin yhtään, ihan sama miten paljon oikea Fleming todellisessa elämässä operaatiossa mukana olikin. Lisäksi hyvin päälle liimatun tuntuiset Bond-nimien selitykset eivät viehättäneet ainakaan minua. Sen sijaan olin iloinen, kun Montagun nimi soitti heti kelloja ja Wikipedia vahvistikin, että Montagun on merkittävä brittiläinen aatelissuku ja siis varmasti esiintynyt muissakin historiallisissa Yhdistyneen Kuningaskunnan tuotoksissa. Samoin oli laita Ainsworthin kanssa, viimeksi Ainsworthit olivat mukana Hotelli Portofino -sarjassa.

Olisin ehkä toivonut enemmän roadmovie tyyppistä lähestymistapaa, sillä pidin paljon niistä kohdista, joissa salaisten asiakirjojen etenemistä seurattiin. Olisin myös tykännyt, jos keksityn upseeri Williamin elämää olisi visuaalisuuteen perustuvassa mediassa kuvitettu vähän. Siis, että kuvien kautta olisi lihavoitettu sitä tarinan luomisprosessia, joka nyt tuli esiin lähinnä vuorosanoissa. Pidin muuten erityisesti loppukohtauksesta, jossa Ewen ja Charles istuvat portailla. En tiedä oliko Firthiä ja Macfadyenia ohjattu tekemään vai tapahtuiko ihan luonnostaan, että ensin mainittu istui perinteisen maskuliinisesti jalat haarallaan auki ja viimeksi mainittu feminiinisesti reidet yhteen liimattuina. Oli miten oli se kuitenkin sopi hahmoihin ja tuntui kertovat heistä jotain oleellista.

Näyttelijät ovat läpi koko roolituksen huippuluokkaa eikä minulla ole heidän suorituksistaan pahaa sanottavaa. Tosin aina Mark Gatissin (siis Ivorin) nähdessäni pystyin ajattelemaan vain Mycroft Holmesia, mutta se johtuu siitä, että olen katsellut Uutta Sherlockia viime aikoina. Kokonaisuudessaan tykkäsin leffasta ja voin suositella sen näkemistä muillekin.

-Roona-