Kaupungissa (Zach 2)

Heippa taas!

Tämä on jatkoa maaliskuiselle Zachin tarinalle.

He jatkoivat kävellessään jutustelua ja Kardan kertoi Zachille, miten kaupunki oli järjestetty. Varkaiden portista pääsi sisään slummialueella ja sitä vartioitiin melkein yhtä tarkkaan kuin Pääporttia, joka oli käytännössä kaupungin vastakkaisella puolella. ”Isot rötöstelijät tulevat tietenkin muista porteista, mutta jokaisen vähänkin rikkaamman mielestä köyhät ovat kaiken pahan alku ja juuri, joten me olemme haukkoina tuijottamassa jokaista raatavaa kunnon kansalaista”, sanoi Kardan. Zach nyökkäsi. Hän oli jo oppinut, että Kardan oli alun perin kotoisin slummista ja oli siksi tuntenut sen reitit niin hyvin. He olivat nyt paremmassa osassa kaupunkia, joskaan eivät vielä kovin lähellä kuninkaallisia asuntoja. Katu oli levennyt bulevardiksi ja reunoilla saattoi nähdä päiväkävelijöitä. Porvarien tyttäriä ja heidän vaimojaan, Zach epäili.

”Miten sinä olet muuten päätynyt Valkoisen suden palvelukseen? Näytät kuitenkin ihan tavalliselta kunnon kaverilta etkä miltään pyrkyriltä”, Kardan kysyi. ”Minä olen tavallinen kunnon kaveri”, Zach sanoi närkästyneesti, mutta jätti kiusauksesta huolimatta lisäämättä mitään hakkerin taidoistaan, joiden takia hänet oli alun perin otettu töihin. ”Minun taidoistani on hänelle hyötyä. Ja hän pitää minusta.” Kardan loi häneen kummallisen katseen ja Zach tajusi, ettei viimeinen lisäys ollut ollut erityisen asiallinen. ”Siis tarkoitan, että hän on tunnettu siitä, että valikoi palvelukseen sellaisia, joista pitää jollakin tavalla ja joista kukaan muu ei välttämättä pidä”, Zack selitti kiireesti. Kardan kohautti harteitaan ja he olivat hetken hiljaa edetessään yhä rikkaampiin kortteleihin. Aatelisten suuret kaupunkipalatsit olivat alkaneet reunustaa katuja ja kuninkaan linnakkeen rakennusten ja pihojen muoto erottui jo selvästi.

Ilta oli jo pimennyt, kun he saapuivat ensimmäisille linnan porteille. Kardan tunsi sattumalta vuorossa olevan upseerin, joka lähetti heti juoksupojan viemään sanan Valkoiselle sudelle, että tämän apulainen oli saapunut. Pian Rosa astelikin portille pokkuroiva pikkuvesseli mukanaan. Upseeri kumarsi ja Rosa nyökkäsi hänelle vastaukseksi. ”Tämä poika sanoo olevansa teidän apulaisenne.” Rosa tarkkaili Zachia (ja Kardania) päästä varpaisiin. ”Niin näkyy olevan. Hän tarvitsee kyllä kylvyn toisin kuin teidän sotilaanne, joka on ystävällisesti toimittanut hänet tänne.” Zach irvisti, vaikka hän toden puhuakseen kaipasikin vettä ja puhtaita vaatteita. ”Siinä tapauksessa luovutan hänet teidän vastuullenne”, upseeri sanoi selvästi innoissaan päästessään siirtymään seuraavaan asiaan. Hän ei selvästikään pidä Valkoisesta sudesta, Zach ajatteli. ”Luovuttakaa pois. Seuraa minua Zach”, Rosa sanoi puolittainen hymy suupielillään ja lähti takaisin linnan ja sen pihojen uumeniin. Kardan heilautti kättään hyvästiksi ennen kuin sai kipan käskyn lähteä takaisin vartiopaikalleen.

Zach sai todeta, että Valkealle sudelle oli varattu iso huoneisto linnakkeen länsipäädystä. Niin iso, että Rosa olisi saman tien voinut hänen lisäkseen kutsua puoli tusinaa muutakin apulaista. Palvelijoita käskettiin valmistamaan hänelle kylpy ja pari tirskuvaa tyttöä lähti pikipäin hoitamaan asiaa. Zach istui oleskelutilan reunassa olevalle tyylikkäälle divaanille, joka oli päällystetty tummalla yksinkertaisella kankaalla toivoen, ettei likaisi mitään kovin arvokasta pölyisillä vaatteillaan. Huoneen ikkunoista näkyi tekojärvelle, joka sijaitsi jollain monista pihoista. Zach arveli, että Rosa oli ainakin jossain määrin saanut valita asuintilojensa sijainnin, koska kauniimmillakin näkymillä olevia huoneita olisi varmaan ollut saatavilla. Hän tiesi, että Rosa halusi nähdä vettä eikä järvi ollut mitenkään luotaantyöntävä, mutta moni aatelisnainen olisi varmaankin halunnut nähdä mielummin aamulla herätessään suloisen puutarhan. Mutta Rosa ei olekaan aatelisnainen, Zach ajatteli muistaen yliolkaisesti Kardanin sanoja.

”Olet kaikesta päätellen joutunut kävelemään jonkin verran tänään ja varmaan väsynyt, joten perehdytän sinut tehtäviisi vasta aamulla. Mutta sinun on hyvä tietää, että tämä on vakavaa opetusta ja että jokaista asiaa tullaan kysymään kokeessa”, Rosa sanoi hänelle tiukan sävyisesti hymyillen kuitenkin puolittain. Zach ei viitsinyt kysyä mitä Rosa tarkoitti kokeella, sillä hän arveli tämän äänensävystä, että lisäkysymysten vastaukset olisivat maailmaa syleilevien elämänohjeiden tasoa eivätkä erityisen informatiivisia. Kysymykset kannatti epäilemättä keskittää seuraavalle aamulle. ”No, tuota, siinä tapauksessa minä sitten kai vain kylven ja painun pehkuihin”, hän sanoi kysyvästi (ja toiveikkaasti). ”Teepä niin. Makuuhuoneesi on heti kylpytilan vieressä. Minä yritän hoitaa vielä muutamia asioita tänä iltana.” Niine hyvineen Rosa häipyi kohti kammiota, joka oli hänen työtilansa. Zach etsi vähin äänin huoneensa, riisuitui ja etsiytyi peseytymään. Palatessaan takaisin hän huomasi, että pöydälle oli jätetty iltasta syötäväksi. Hän tajusi olevansa valtavan nälkäinen ja söi tyytyväisenä kaiken. Sen jälkeen hän pani maati ja nukahti heti.

                                                         -Roona- 

Mietteitä kirjasta XVIII: Kolkko kaupunki ja Hän sanoi nimekseen Aleia

Moi!
 
Ransom Riggsin Kolkko kaupunki jatkaa neiti Peregrinen eriskummallisten lasten tarinaa. Lapset ovat joutuneet luopumaan omasta turvallisesta aikasilmukastaan ja seilaavat (alussa varsin kirjaimellisesti) maailman tuulissa. Neiti Peregrine täytyy pelastaa ja muuttaa jälleen ihmiseksi, mutta kuinka se onnistuu ja millaisia uhrauksia vaatii? Riggs esittelee myös joukon uusia eriskummallisia sekä ymbrynen, jota emme ole ennen tavanneet.
 

Riggs osaa ajatella laatikon ulkopuolella mitä tulee eriskummallisten lasten kykyihin. Hän on heittänyt romukoppaan ajatuksen siitä, että kyvyn pitäisi olla jokin itsestään selvä ja helposti vertailtava asia kuten supervoimat. Vai mitä sanotte tytöstä, jolla on suuri, pyöreä vartalon läpi ulottuva reikä mahassa ja tämä ei tytön arkista olemista mitenkään haittaa. Tosin minusta Riggs haluaakin korostaa, että lapset eivät ole mitään supersankareita, minkä takia jokaisen kyvylle ei tarvitsekaan olla suoraa loogista käyttöä.

Alun perin ajattelin, että minulla ei ole tästä kirjasta mitään sanottavaa. Se on hyvä jatko-osa edeltäjälleen, mutta ei minusta sen enempää. Fiksumpaa luettavaa kuitenkin kun vaikka Puoliksi paha.

Erika Vikin Hän sanoi nimekseen Aleia kertoo muistinsa menettäneestä tytöstä, jolla on erikoisia voimia. Hän päätyy seleesi Corildonin hoiviin ja tämän matkakumppaniksi. Seleesit ovat ylivertainen laji, jolla on erityisiä kykyjä. Corildon käskee tuulia ja hänen suureksi hämmästyksekseen ja kauhukseen tuulten tuntemiseen pystyy myös Aleia. Miten Aleia on voimansa saanut ja kuka häntä jahtaa? Corildonin on taisteltava tytön arvoituksen lisäksi vielä menneisyytensäkin haamujen kanssa.

Tykkäsin Aleiasta todella paljon ja Vik on onnistunut luomaan kiinnostavan maailman. Aleian ja Corildonin välinen vetovoima on kutkuttava ja on jännä nähdä, mihin se sarjan edetessä johtaa. Kuinkahan vetovoimaisia seleesimiehet ovat ihmisnaisille? Vik antaa lukijalle tilaa leikitellä ajatuksella, vaikka Alein ja Corildonin välillä vaikuttaisi olevan syvempääkin kemiaa, eräänlaista sielujen sympatiaa, joka kyllä ilmenee myös seksuaalisessa muodossa. Sitä paitsi meille annetaan aika paljon vinkkejä siitä, että Corildon on melko charmantti yksilö ja toisaalta kohtalokas ”tall, dark stranger”. (Minä olen kyllä jotenkin huono rekisteröimään suoria ulkonäkökuvauksia. Siis tietysti minä luen ne, mutta jos tiettyjä piirteitä, vaikka nyt hiusten väriä, ei koko ajan paukuteta, niin minä käsitykseni henkilön ulkonäöstä paljolti siitä mitä muuta hänestä kirjoitetaan. Minulla on tälläkin hetkellä jonkinlainen kuva Corildonista päässäni, mutta enpä osaisi sanoa minkä väriset hiukset tai silmät hänellä virallisesti on.) 

Palatakseni aikaan ennen ajatuksen lavenemista… Ennakkoluulot näyttelevät kirjassa suurta osaa. On jotenkin hullua, että Corildon joutuu miettimään pelastaako tytön kylmettymästä vaiko ei. Eikä tätä mietintöä tehdä oman moraalin takia (vaikka Corildon ei seuraa haluakaan, hänen moraalinsa taatusti kieltää jättämästä tyttöä paleltumaan kuoliaaksi) vaan siksi, että muut kuvittelevat hänen vietelleen tai muuten pakottaneen tytön Seuran tiloihin. Mutta ainakin kaikki tarinan puitteissa tavattavat seleesit käyttäytyvät ihan asiallisesti, joten ennakkoluulo kohdistunee enemmän heidän kykyynsä ”taikoa” ja projisoituu loogisesti niin, että ”ne viettelee meidän naiset”. Moinen vaan kuulostaa pelottavan tutulta…

                                                          -Roona-

 

Tankatarina

Moikka!

Harjoittelin kirjoittamaan tankoja. Jokainen säkeistö on yksittäinen tanka, jonka säkeiden tavut menevät 5-7-5-7-7. Tästä tuli aiheelta vahingossa juuri sellainen kuin tankan kuulukin olla, niissä on tavallista valittaa menetettyä rakkautta.

 

Kylmä henkäys / Kaukana kesän lämpö / Tuuli viiltelee/

Posket tihkuvat verta / Matka jatkuu surevan

Rakkaan kosketus / Kesänlämpöinen syli / Muisto katkera /

Hammasta yhteen purren / Talvimyrskyssä luovii

Huomaa pehmeät / ketunjäljet lumella. / Hetken siinä on /

Silmänräpäys – poissa / Pyry häivyttää itkun

Pisara jäätyy / silmäkulma kylmenee / Hän nieleskelee /

Tunnoton ja sieluton / Tekonsa teki talvi

Näkyy talo nyt / Kotilieden lämpö on / Askelten päässä /

Saisiko sydän sulaa / Pelko mielen pohjalla

Astuu sisälle / Lämpö. Pyry unohtuu /

Vanha ystävä / Antaa teetä ja leipää / Sydän löytää sijansa

Onni kulkevi / Pitkin pirtin seiniä / Henkäys rauhan / 

Hetkellinen vainen on / Huomenna viima palaa.

                                             

                                                              -Roona-