Mietteitä kirjasta CI: Ennen hirttämistä, Merten gorilla ja Emma

 Heippa!

Logen Yhdeksänsormen kuulumisissa ei ole hurraamista. Tämä entinen barbaaripäällikkö on vastentahtoisella matkalla kohti maailman äärtä seuranaan epämääräinen joukko toinen toistaan hankalampia matkalaisia, kärjessä hämäräperäinen velhovanhus. Jos Logenin kuulumisista on jotain hyvää sanottava niin ainakin hän on vielä hengissä. Bayaz, ensimmäinen tietäjä ja velhoista väkevin, on mies jolla on suunnitelma. Hän on koonnut ympärilleen huolella valitun eliittiryhmän, joiden kanssa hän matkaa kohti salaista päämäärää: etsimään muinaista asetta maailman äärestä. Eteläisessä Dagoskassa Glokta, rampa kiduttaja, on uransa petollisimpien haasteiden edessä. Pohjoisen rajoilla taas Bethod joukkoineen on sotaretkellä kohti Anglantia, ja kruununprinssi Ladisla on ilokseen saanut tilausuuden todistaa olevansa suuri sota sankari. Ennen hirttämistä on Ensimmäinen laki -trilogian toinen osa, jossa juonien vyyhti kiristyy entisestään.

Olin odottamattomasti kaivannut näitä hahmoja. Tykkäsin erityisesti Logenin ja Ferron orastavasta suhteesta. Kumpikaan raukka ei vain osaa puhua tunteistaan, joten orastavaksi se taitaa jäädäkin. Pidin myös siitä, miten Jezalin hahmo oli kirjoitettu kasvamaan henkisesti. West oli myös saanut mielenkiintoisen tarinan. Selviääköhän koskaan kenellekään, joka siitä välittäisi, että hän tappoi Ladislan? Ja Cathil ei valinnutkaan West-parkaa, koska tämä oli hänelle liian vihainen. Gloktaan en ole vieläkään erityisen kiintynyt, mutta Vitari, Severard ja Kuura ovat kiinnostavia. Lisäksi koko Dagoskan sotku oli mielenkiintoinen poliittinen peli. Nautin kirjasta kovasti eikä se ainakaan pettänyt odotuksia. Etenkin Logenista ja Ferrosta sekä Westistä olisin lukenut mielelläni enemmänkin.

Merten gorilla kertoja on Sally Jones, pienen rahtilaiva Hudson Queenin koneenkäyttäjä – ja gorilla. Kun Sally Jones ja hänen Pomonsa, suomalaiskapteeni Henry Koskela, saavat lastikeikan Portugalissa, kaksikko huomaa joutuneensa mukaan hämäriin salakuljetusbisneksiin. Pian Koskela tuomitaan syyttömänä Alphonse Morro -nimisen miehen murhasta ja koko Lissabon jahtaa ”murhaajan apinaa”. Uskollinen Sally Jones päättää todistaa kaikille, että Pomo on syytön. Siitä alkaa seikkailu, joka vie neuvokkaan gorillan Lissabonin sataman hämyisistä kortteleista maailman merille ja kaukomaille asti. Jakob Wegeliuksen teos on Pohjoismaiden parhaaksi valittu hieno tarina salaisuuksista, ystävyydestä, toivosta ja anteeksiannosta.

Pidin kovasti tarinasta ja Sally Jonesista. Välillä kyllä ihmettelin, miksi Sally ei vain kirjoittanut monimutkaisempia ajatuskulkujaan paperille, sen sijaan, että vain nyökkäili tai kohautteli harteitaan. Ainakin Ana ja signor Fidardo tiesivät hänen osaavan kirjoittaa eikä missään myöskään mainittu etteikö Sally olisi voinut käyttää kynää. Alphonse Morron ja Elisan tarina oli kaunis. Liikuttavaa, että hän lähetti rahaa haudanhoitoon. Kukaan ei muuten koskaan tuntunut erityisemmin pelkäävän Sally Jonesia sen takia, että tämä oli gorilla, mikä oli aika yllättävää. Tykkäsin Anan laulajanurasta ja signor Fidardon soitinrakennusverstaasta. Bhapurin maharadza oli hauska ja piikittelevä kuvaus itämaisesta hallitsijasta.

Varakkaan kartanonomistaja herra Woodhousen lemmikkitytär Emma on älykäs, sievä ja hemmoteltu nuori nainen. Hän on päättänyt lujasti torjua kaikki avioliittoansat, joita hänen tielleen viritetään. Sen sijaan hän punoo toimeliaassa päässään lakkaamatta juonia ystäviensä lemmenasioiden järjestämiseksi. Ennen pitkää Emma kuitenkin huomaa, että hänen hyvää tarkoittavat järjestelynsä aiheuttavat kokonaisen väärinkäsitysten ja rakkaussurujen kaaoksen ja mikä katalinta, hän tarttuu itse rakkauden pauloihin. Jane Austen on maailman hauskimpia klassikoita. Hänen kuvauksensa 1700-luvun lopun englantilaisesta vallasväestä ja pikku kylien originelleista vetoavat lukijoiden huumorintajuun sukupolvesta toiseen. Hänen tyylinsä kodikkuus, luonnollisuus ja viehkeys ovat säilyttäneet tehonsa lähes 200 vuoden ajan.

Arvostelin Kersti Juvan Ylpeys ja ennakkoluulo sekä Järki ja tunteet suomennoksia suoriksi, jopa lakonisiksi, mutta kylläpä tätä Brotheruksen ilmeisesti 50-luvulla tehtyä käännöstä lukiessa tuli Juvaa ikävä. Korukielensä takia Emma oli ajoittain hyvin raskaslukuinen. Emma itse on loppujen lopuksi aika ärsyttävä tyyppi. Ensin herra Martin ei kelpaa Harrietin mieheksi, koska yhyy byhyy sitten en enää voi olla hänen ystävänsä, koska luokkarajat ja viimeksi sitten se onkin ihan hyvä liitto, kun ei me nyt enää olla niin läheisiä kavereita joka tapauksessa. Pidin kirjan miestyypeistä herra Eltonista, Frankistä, herra Knightleystä ja tietysti Emman isästä herra Woodhousesta. Romaanina kokonaisuudessaan aika erilainen kuin Y&e ja J&t.

-Roona-

Kirsikkaviini

 Moikka!

I

He joivat kirsikkaviiniä sekä ennen että jälkeen ensimmäisen kertansa. Hermio luuli, että jokainen kerta tulisi olemaan yhtä makea. Hän sai oppia, että lähes kaikki hunaja oli kulutettu tähän ensimmäiseen.

II

”Kontillesi”, Ash sammalsi kiskoen hänen housujaan alas. Hermio totteli halukkaasti, mutta katsahti kuitenkin taakseen. ”Olethan varovainen?” Ash naurahti räkäisesti. ”Tulet nauttimaan tästä.” Hermiolle kävi selväksi, että nautinto ja kipu kuuluivat saumattomasti yhteen.

III

”Jää yöksi”, Hermio pyysi. Ash tuhahti vyötään kiristäessään. ”Tännekö? Minä pidän sinusta Hermikko, mutta ymmärräthän sinä, ettei niin voi tehdä.” Mies puki päälleen ja häipyi suikattuaan makeilevan lähtösuukon. Ei Hermio ymmärtänyt, vaikka joutui jälleen tuijottamaan tyhjää sängyn puolikasta.

IV

Hermio tiesi vaistomaisesti, että koskaan oli turha kysyä, saisiko hän olla päällä. Mutta kun Ash seuraavan kerran rynkytti häntä ja himo hyökyi hänen sisällään, hän raakkui: ”Rakastatko minua?” ”Sinä olet minun. Sano se”, Ash mörähti takaisin. ”Minä olen sinun”, Hermio ynisi. Vastaukseksi hän sai vain himonsekaista huokailua.

V 

Hermio makasi sängyllään jalka kipsattuna. Ash katseli häntä vaivautuneena. ”No, pikaista paranemista sitten”, hän tokaisi ja lähti. Ne olivat heidän suhteensa viimeiset sanat ja Hermio jäi yksin. Tulevaisuudessa kirsikkaviini maistui aina happamalta.

-Roona-

Elokuvissa LXXXIII: Next Goal Wins

 Heippa!

Next Goal Wins on ohjaaja Taika Waititin uusin elokuva. Se kertoo maailman huonoimmasta kansallisesta jalkapallojoukkueesta Amerikan Samoasta. Pääosissa nähdään Michael Fassbender (Thomas Rongen, valmentaja), Oscar Kightley (Tavita, Amerikan Samoan jalkapalloliiton puheenjohtaja), Kaimana (Jaiyah), David Fane (Ace), Rachel House (Ruth, Tavitan vaimo), Beulah Koale (pelaaja, Tavitan poika), Will Arnett (Alex Magnussen, amerikkalainen jalkapallopomo), Elisabeth Moss (Gail, Thomaksen ex-vaimo), Uli Latukefu (Nicky Salapu, maalivahti), Semu Filipo, Chris Alosio, Lehi Makisi Falepapalangi, Ioane Goodhue ja Hio Pelesasa (Rambo, Jonah, Pisa, Smiley ja Samson, kaikki joukkueen pelaajia).

Rongen palkataan valmentamaan joukkuetta, ei voittamaan ottelua vaan tekemään edes yksi maali. Amerikan Samoa hävisi vuoden 2001 MM-karsinnoissa Australialle luvuin 31-0, joka on historian suurin häviö jalkapallossa. Nyt joukkue pyrkii vuoden 2014 karsintoihin. Paikallinen valmentaja Ace oli kyllä todella lepsu, mutta muuten hyvin sympaattisen oloinen kaveri. Oikeastaan kaikki olivat tosi sympaattisia, mikä toimii ehkä kentän ulkopuolella, mutta kentällä täytyy olla vähän ronskimpi. Myös joukkueen kuntotaso on arveluttava. Kerrankin elokuvassa olisi loistava paikka harjoittelumontaasille, mutta Waititi ei ole sellaista leffaansa lisännyt, mitä valintaa kyllä arvostan (vaikka asian tässä esiin nostinkin). Taiteellinen valinta, jota en sitten arvostanut löytyi leffan lopusta. En tiedä, miksi tärkeän Tonga-ottelun lopputulos kerrottiin toisen käden tietona, vaikka pelitapahtumat kuitenkin näytettiin. Olihan sillä Waititille tyypillisesti komediallista arvoa, mutta olisimme kyllä ehtineet kuulla, miten Tavita selvisi sydänkohtauksestaan (oikeasti lämpöhalvaus) reaaliaikaisen ottelun jälkeenkin.

Pidin erityisesti Jaiyahista, joukkueen transpelaajasta. Minulla meni jonkin aikaa tajuta, oliko hän transitoitumassa miehestä naiseksi vai naisesta mieheksi. Ilmeisesti kuitenkin ensimmäinen vaihtoehto, koska hän taisi sanoa jotain sellaista, ettei pian saisi enää virallisesti pelata miesten joukkueessa ja hän oli alkuperäiseltä nimeltään Johnny. Vaikka eipä tuolla tarinan kannalta ollut mitään väliä paitsi, että joukkue suhtautui häneen tosi ihanasti. Taisipa saarella olla joku ihan oma nimi hänen kaltaisilleen ja heitä pidettiin kukkina yhteisön joukossa, mikä on kaunis ajatus. Myös Thomasin perheen tragedia oli ovelasti rakennettu. Aluksi luuli, että tytär yritti vain tavoittaa isäänsä, joka oli maapallon toisella puolen ja ehkä aikaerosta johtuen oli helppo soitella ristiin. Lopulta sitten selvisi, että Nicole olikin kuollut ja Thomas vain kuunteli vanhoja vastaajaviestejä käsitelläkseen suruaan. Ihmettelin kyllä, että Gail oli näin nopeasti halunnut uuden suhteen, mutta ehkä se oli hänen tapansa selvitä asiasta. Heidän eroaan en paheksu, lapsen kuolema ajaa varmasti suhteen kuin suhteen kriisiin.

Kokonaisuudessa hauska ja lämminhenkinen elokuva, jossa Waititi itse (tyylilleen sopivasti) tekee hupsun cameoroolin pappina. Suosittelen myös muille kuin jalkapallon ystäville.

-Roona-

Talviaurinkokipinöitä

 Moikka!

Marraskuun valo on kalpeaa. Aurinko jaksaa kuitenkin lämmittää vielä sen verran, ettei tuuli nipistä poskia. Takana olevassa talossa elämä soljuu eteenpäin, hidastuminen tapahtuu vasta lämpimän marraskuun jälkeen. Sotilas huokaa. Kesällä puissa olisi lehtiä ja asiat olisivat toisin. Nyt kaikki on paljasta eikä vehreyteen voi piiloutua.

”Luin sen saamasi kirjeen. Sinut kutsutaan palvelukseen, Asha.” Hänen vaimonsa sanoo sen kuin puhuisi jokapäiväisestä säästä.

”Minun pitäisi kieltäytyä siitä. Olisi hyvä syy.”

Anya astuu lähemmäs häntä. Kumpikin tuijottaa kaukaisuuteen. Sitten Asha vilkaisee sivusilmällä vaimoaan. Tämä on voimistunut, palannut entiselleen. Katse on yhtä itsevarma kuin aiemminkin, vahva kallio.

”Mikä se syy olisi?” Anya kysyy, vaikka hänen täytyy tietää vastaus.

Heidän uusi tyttövauvansa on terve ja ponteva, mutta sen maailmaan saattaminen oli tappaa äidin. Ne olivat Ashan elämän hirveimmät kaksi vuorokautta ja hän on sentään ollut sodassa, istua kyyhöttänyt juoksuhaudassa odottaen kuolemaa.

”Minun pitäisi jäädä sinun ja lasten luo. Minä rakastan teitä.”

Anya vetää hartiahuiviaan tiukemmin ylleen. Päivän kalvas kuulaus ei pue häntä lainkaan ja hän tuntee sen hyvin. ”Minä tiesin naivani sotilaan. Ja tiesin, ettet olet upseeri, mikä tarkoittaa, että sinut voidaan komentaa minne sattuu, kauaskin meistä.”

Asha ottaa tukea paksusta tammesta, jonka vieressä seisoo. Anyan ääni on vankka, hän kohtaisi katkeruuden ja hehkuvan vihankin mieluummin. ”Minä karkasin silloin, kun pojat syntyivät. Tartuin innolla kutsuun, jonka sain Rocheelta.”

Anya katsoo häntä nyt usvansinisillä silmillään. Käsi puristaa olkapäätä, jolle se on laskeutunut. Talon suunnasta kuuluu muutama villi kirkaisu. Pojat ovat karanneet opettajaltaan parvekkeelle.

”Niin teit. Ja minä olin vihainen. Ja turhautunut. Surullinenkin. Sinä luit kirjeeni silloin.”

Vaimon suu on vääntynyt mutruun. Hän ei mielellään muistele noita aikoja. Niitä, kun Asha oli tuntenut oman onnellisen perheensä kahleeksi.

”Sinun olisi pitänyt naida veljeni. Hän on kunnollinen.”

Anya naurahtaa ironisesti. ”Arvaapa kuinka monta kertaa olen kironnut sitä, etten seurannut järkeä vaan sydäntä ja intohimoa. Olisin rakastanut Madsia joka tapauksessa.”

He kaikki asuvat Madsenin talossa. Siksi, että Anya rakasti heitä kumpaakin. Siksi, että Mads suostui poikamiehen elämään, koska sai sillä tavoin olla osa rakastamansa naisen arkea. Se naisen, jonka hänen itsekäs, ailahtelevainen ja pelkurimainen pikkuveljensä oli ottanut vaimokseen. Ashaa puistattaa eikä se johdu virinneestä tuulesta. Se johtuu viime viikoista. Hän on aikuistunut.

”Minä ilmoitan, etten ota komennusta vastaan. Sanon, että minun on pysyttävä vaimoni ja pienen tyttäreni luona.”

Anya tulee ihan likelle, kietoo kädet hänen ympärilleen. Ashan toinen käsi kiertyy luonnostaan hänen harteilleen.

”Sitä et kyllä tee.” Sanat ovat lempeässä kuoressa, mutta alla on kovuutta. ”Olin raivoissani poikien aikaan, koska sinä todella juoksit pakoon. Mutta tyttöjen kohdalla ymmärsin, sillä se kuului ammattiisi. Komennukset.” Anya keskeyttää kuin punniten seuraavia lausumiaan.

Asha irrottaa kämmenensä puunrungosta ja halaa naista tiukasti rintaansa vasten. ”Pakenemista se oli silloinkin, vaikka virallinen käsky olikin käynyt.” Hän tuntee Anyan nyökkäyksen sydämensä päällä.

”Niin. Mukavaa, että myönnät sen. Mutta ymmärrän myös, että tulet hulluksi, jos olet aina meidän kanssamme täällä. Senkin tiesin jo sanoessani tahdon. Että sinusta ei ole paikallaan eläjäksi.”

Kipinä, hailakasta auringosta tullut liekki, vetää heitä yhteen. Asha haluaa, mutta taittaa halulta selän. Hänen halunsa on aiheuttanut tarpeeksi vaikeuksia tässä elämässä. ”Sinä olet liian hyvä minulle.”

Anya ynähtää. ”En. En ole puhunut tästä ennen, mutta silloin itkin monta yötä Madsin sylissä. Hänen lämpimässä vuoteessaan.”

Äkkipikaisuuden väristys kulkee Ashan läpi. Mustasukkaisuus viiltää, mutta on poissa yhtä pian kuin saapuikin. Tammen oksat rapsuvat toisiinsa.

”Minä ansaitsin sen.”

Anya nostaa silmänsä häneen ja niiden usva on tulkitsematonta. ”Me emme maanneet yhdessä. Mads ei olisi voinut salata sitä sinulta, vaikka minä olisinkin. Mutta se olisi silti intiimiä. Hän tiesi tarkkaan mitä surin. Anteeksi.”

Palvelija on tullut takakuistille soittamaan kelloa. Luonas on valmis. Se palauttaa Ashan todellisuuteen. ”En minä voi sinua syyttää. En sinua enkä Madsiä.” Hän irrottautuu vaimostaan hieman. ”Meidän täytyy mennä syömään. Kerron täydellä vatsalla kaikille, että minut komennettiin uudelle tehtävälle.”

Anya hymyilee tyytyväisen näköisenä. Hän vierittää kättään sotilaansa selällä. ”Sitä paitsi sehän on vain puoli vuotta. Ehkä voit pyytää, ettei sen jälkeen tulisi heti uutta, ehtisit nähdä Annan yksivuotissyntymäpäivän. Ja muidenkin lasten.”

Asha on jo kääntymässä, mutta jähmettyy. ”Miten niin puoli vuotta?”

Nyt Anyaa naurattaa hänen vieressään. ”Sinä et malttanut lukea kirjettä kokonaan!? Olet uskomaton. Taivaalle kiitos siitä, että minä tarvitsen tultasi öisin, sillä en kestäisi sinua muuten hetkeäkään.”

Tuuli on lakannut. Pilvet katoavat hiljalleen ja taivas kirkastuu. Iltapäivästä tulee kaunis. Asha pudistaa päätään. ”Täytyy tarkastaa mitä siinä lukee. Ei ole varmaan viisasta syyttää tunnekuohua, että eksyy vahingossa toiseen paikkaan kuin missä komennus varsinaisesti on.”

Anya tökkää häntä kylkeen ja he lähetevät kohti taloa. Asha rentoutuu. Hän tietää, että koti odottaa vastaanottavaisena takaisin. Yhtä varmana kuin joka aamuinen auringonnousu.

-Roona-