Muodonmuutos

 Heippa!

1.     Ilta

Kuljen kapean tien reunaa

päivän kuumuus vielä poskipäissä.

Luonto vetää puoleensa kuumeen lailla

kivien pistellessä paljaita jalkoja.

Kutsu kuuluu metsän tuolta puolen.

 

Hämärä laskeutuu selkäni takana

ja vie minulta ensimmäisenä varjon.

Luonnotar ei sellaista kaipaa

metsänymfi sitä haikaile.

Korvani ovat pian suipot.

 

Tuuli leikkii hiuksissani

avaa ne ihmisten kahleista

vaatimattomalta letiltä.

Ojan yli hypäten poikkean heinikkoon

Sääreni ovat jo sorjat.

 

2.     Yö

Ilta kuolee metsän laitaan

ja tulee salaperäinen kesäyö.

Usva on vallannut puiden välit.

Minä juoksen kuin metsäkauris

kevyesti, pomppien.

Olen nyt kokonaan toinen

ja tapaan toisia, jotka ovat muita.

Villi leikki johdattaa meitä

huumaantunut karkelo osoittaa reittiä.

Sammal tömisee kaikista jaloista.

 

Ennen perille pääsyä

minut kaadetaan nautintoon.

Sitten: metsän toinen reuna.

Ei tänne eksynyt sivistys koskaan

ei ihmisen turha kiire ja sota.

 

3.     Aamu

Herään aamulla aukiolta

hiukset yhä vihreinä.

Auringon arka kilo kutittelee

viimeisten viiksikarvojeni jäänteitä.

Haukotus ravistaa leukoja.

 

Käännyn katsomaan latvuksen aukkoja

heitän käteni niskan taakse.

Rintani kohoilevat paljaina

taika vei asun kuten aina.

Iho kihelmöi muistoja.

 

Nousen ja lähden.

Paidanrutale löytyy niityltä

kukkien tuoksu siihen tarttuneena.

Kotiin saapuu vanha olento

uuden ihmisen vaatteissa.

-Roona-

Mietteitä kirjasta XCII: Kesämyrsky, Kirke ja Kuunnousu

 Heippa!

Andrew on katsellut koko kevään houkuttelevaa Josh Royta, joka johtaa eliittikoululaisten Nokisiipien jengiä. Sattuman oikusta Andrew pääsee viettämään kesäänsä Joshin perheen loisteliaalle huvilalle ja kurkistamaan maailmaan, johon hän ei kuulu. Joshin sisko, hemmoteltu Penelope Roy, on joutunut todistamaan kaupunkia kuohuttanutta murhaa, ja koko Summersuttonin huvilan väki kulkee varpaillaan hänen takiaan. Mutta mitkä Penelopen totuuksista ovat valhetta? Andrew´n lapsuuden viimeinen kesä Summersuttonissa on viattomuuden ja turmeluksen piirileikkiä, tihenevää kehää kiertävä ruma arvoitus kiiltävässä kuoressa. Kesämyrsky on Finladia-voittaja Siiri Enorannan yhdeksäs romaani.

Päähenkilöt ovat tässä todella nuoria siihen nähden, miten he puhuvat seksistä puhumattakaan siitä, miten kypsästi sekä Andrew että Josh suhtautuvat seksuaaliseen suuntautumiseensa. Ei epäilyksiä, ei paineita, että ulkopuolisten vuoksi pitäisi esittää, että tykkäävät tytöistä. Antoihan Josh Nokisiipityttöjen halailla, mutta sekin oli enemmän sellaista johtajan kuin ihastushalailua. Appletonien perheessä taas vaikuttaa kerrotun perusteella olevan suvaitsevainen ilmapiiri minkä lisäksi Andrew on vielä luonteeltaan sellainen, että hyväksyy asiat, jotka hänen osakseen tulevat. Pidin siitä, miten Andrew näki kauneutta kaikessa ja nautti kaikesta, ihan pienistäkin asioista. Penelopen ja Andrew´n salaisuudet selviävät lopussa varsin kiinnostavasti, vaikka olinkin hieman tuollaista loppua uumoillut.

Kirke varttuu isänsä, auringonjumala Helioksen saleissa. Nuori nymfi on syrjitty ja kiusattu omiensa parissa, joten hän hakeutuu pian ihmisten seuraan. Kun Kirke rohkenee uhmata jumalia, hänet karkotetaan kauas Aiaian-saarelle. Saaren yksinäisyydessä Kirke koulii itsestään mahtavan noidan ja kasvaa oman elämänsä vahvaksi valtiattareksi. Vaikka näyttämönä on mystinen jumalien, hirviöiden ja nymfien maailma, Kirke on sisimmältään kuin kuka tahansa meistä. Ja vaikka Kirke tunnetaan noitana, joka taikavoimillaan muutti Odysseuksen miehet sioiksi, hän on myös nainen ja omistautuva äiti. Ja kyllä, huonosti käyttäytyviä miehiä eksyy Kirken saarelle: sikala täyttyy. Kirke on yhdysvaltalaisen Madeline Millerin toinen romaani.

Pidin Kirkestä tosi paljon, jopa enemmän kuin Akilleen laulusta. Suosikkini oli erityisesti loppuratkaisu, jossa Kirke löytää kumppanin Telemakhoksesta ja Penelope jää Aiaiaan saaren noidaksi. Myös Kirke ja Penelope löysivät toisensa kivasti. Mieleeni jäi erityisesti, kun Penelope kuivaili, että hän spartalaisena tuntee sotatrauman ja Odysseuksella ei todellakaan sellaista ollut, päinvastoin hänelle jäi jatkuva tarve uusiin seikkailuihin, kaivata sitä, mikä ei ollut lähellä. Toisaalla pidin siitä, ettei Telemakhosta esitetty isäänsä ehdoitta palvovana poikana van miehenä, jolle isä oli jäänyt tuntemattomaksi. Kirken tarina on syvästi inhimillinen, mitä hän varmasti pitäisi suurena kohteliaisuutena. Hermeen osuus Kirken elämässä oli muuten aika suuri kirjassa, mukava tausta sille, miksi tämä osasi neuvoa Odysseusta varomaan Kirken taikoja.

”Ed oli veljeni, mutta myös tavallaan isä ja lisäksi paras kaveri.” 17-vuotias Joe ei ole nähnyt veljeään kymmeneen vuoteen. Ei Ed varsinaisesti häipynyt. Se oli rajumpi juttu. Ed on telkien takana – ja odottaa kuolemantuomiota. Nyt Edin teloituspäivämäärä on päätetty, ja aika käy vähiin. Joe tahtoo viettää viimeiset viikot veljensä kanssa. Riippumatta siitä, mitä muut ajattelevat, ja riippumatta siitä oliko Ed syyllinen siihen rikokseen, josta hänet tuomittiin. Sarah Crossanin koskettava säeromaani kysyy isoja, aina ajankohtaisia kysymyksiä: Mikä on elämän arvo, Mitä voi antaa anteeksi? Miten jäähyväiset oikeastaan tulisi jättää?

Minusta Kuunnousu oli kaikessa surullisuudessaan ihana. Pidin säeromaani muodosta. Joe vaikutti herkältä teinipojalta, vaikka olosuhteetkin häntä varmasti herkistivät. Ed taas vaikutti sellaiselta, joka ei pidä huolta itsestään, koulussakaan ei viitsi käydä, mutta pikkusisaruksista (etenkin siitä erityisen tärkeästä pikkuveljestä) huolehditaan kyllä parhaan mukaan. Joen ajatukset kulkivat aika luonnollisia uria, hän oli ehtinyt aikuistua veljen ollessa vankilassa. Siinä saakin pohtia voiko tähän Ediin enää luottaa, kun ei se ole sama, joka karkasi kotoa, kun Joe oli seitsemän. Poliisimurhat lienevät Jenkeissä sellainen asia, josta ei herkästi vapauteta, vaikka ei juuri juttua syytettyä vastaan edes olisi. Ed-parka joutui kärsimään siitä, että oli sattumalta joutunut murhatun poliisin ratsian haaviin aiemmin illalla.

-Roona-

Kesäisiä hetkiä

 Moikka!

Mahla piirtää kaarnanpalalla Hunajan kuvaa vaahteranlehteen. Malli vain ei oikein tahdo pysyä paikoillaan vaan lepattelee keijukaisille tyypilliseen tapaan. ”Joko se on valmis?” tämä kysyy kärsimättömästi. ”Kultaseni, vastahan minä aloitin”, Mahla vastaa hymyillen lämpimästi. Lepatus ja piirtäminen jatkuvat auringonsäteiden valaistessa kummankin kasvoja.

 ***

”Tule uimaan”, Hunaja houkuttelee jo viidettä kertaa. Mahla kastaa nymfinvarpaansa viileään veteen. ”Se on liian kylmää”, hän toteaa väristen. Hunaja tuhahtaa ja kroolaa muutaman pikku kierroksen näytiksi. ”Millainen puunymfi sinä oikein olet, kun et piittaa vedestä?” Mahla vetää jalkansa suppuun syliinsä. ”Maalla viihtyvä.” Hunaja virnistää, sukeltaa, nousee rannalle ja kastelee Mahlan märällä vartalollaan.

 ***

Keiju ja nymfi tuijottavat keskiyönauringon kultaamaa taivasta niityllä maaten. ”Onko tuo Orion?” Hunaja kysyy huitoen jonnekin ylöspäin. ”Hupsu, eivät tähdet näy juuri nyt. Ne ovat hetkeksi paenneet ikuista päivää, kuten niiden yön lapsina kuuluukin”, Mahla sanoo tarttuen kiinni toisen kädestä. Hunaja puristaa takaisin. ”Eivät ne ole paenneet, kunnioittavat vain. Niillä on aikaa loistaa sitten talvella.”

 ***

Mahla ja Hunaja juovat yhdessä mettä, jonka kaunis sinikello on ystävällisesti heille luovuttanut. Ystävykset nauttivat sen päihdyttävästä vaikutuksesta, sillä se maistuu aidolta kesältä. He istuvat mättäällä käyttäen ratamonlehtiä kuppeinaan. ”Päiväänsä ei voi paremmin kuluttaa”, Mahla toteaa tyytyväisenä. ”Ei todella”, Hunaja vahvistaa.

***

Loppukesä tuoksuu jo voimakkaana, kun keiju ja nymfi maiskuttavat viimeisiä mustikoita suut sinisinä. Heidän suvensa on jälleen ollut täynnä ihania seikkailuja, joita muistella talvella: Mahla puisessa kodissaan ja Hunaja maan alla toisten keijujen kanssa. ”Etkö sinä koskaan kaipaa seuraa pimeällä?” Hunaja kysyy. ”Sinun kesäystävyytesi riittää minulle koko vuodeksi, rakas keijukaiseni”, Mahla sanoo ja sotkee Hunajan mustikkaan halatessaan.

-Roona-

Elokuvissa LXXIV: Guardians of the Galaxy vol. 3

 Heippa!

Universumin suojelijoiden kolmannen elokuvan on jälleen ohjannut James Gunn. Pääosissa ovat Chris Pratt (Peter Quill), Zoe Saldaña (Gamora), Dave Bautista (Drax), Vin Diesel (Groot), Bradley Cooper (Rocket), Karen Gillan (Nebula), Pom Klementieff (Mantis), Elizabeth Debicki (Ayesha), Sean Gunn (Kraglin), Sylvester Stallone (Stakar Ogord), Will Poulter (Adam Warlock) ja Chukwudi Iwuji (The High Evolutionary).

Tämä elokuva olikin Rocket taustatarina, mikä on mielenkiintoinen näkökulma. Melko nopeaa kehitystä, jos erä 89 (Rocketin erä) oli vielä eläin/konehybridejä ja jo erä 90 oli nopeutettua evoluutiota eli siis geeni/nanotason hommaa. Teknologinen hyppäys vaikuttaa aikamoiselta. No, olihan siinä erässä 90 se suuri vika, että luomukset olivat yliaggressiivisia. Laila, Hampis ja Lattia vaikuttivat aika hylätyiltä, niin tulin miettineeksi, miten he (tai ensimmäinen heistä) oppivat puhumaan? Vai oliko ”oppineimmalta” vaikuttaneeseen Lailaan vain käytetty toisenlaista muutostekniikkaa kuin muihin (ja hän siis olisi opettanut Hampiksen ja Lattian puhumaan siinä kapasiteetissa, kun nämä siihen kykenivät). High Evolutionaryhan kuljetti Rocketia mukanaan paikoissa, joten tämä kuuli paljon puhetta ja mallioppi, niin kuin pieni lapsi.

Minusta oli vähän ärsyttävää, ettei Peter tuntunut tajuavan, että Gamora ei ole sama henkilö kuin hänen aiemmin tuntemansa. Gamora yritti ihan nätistikin sanoa, että kun me ei tunneta, että tajuan, että tunsit eri ulottuvuuden minän, mutta kun minä en ole sama. Olin vähän kauhuissani, kun trailerissa näytti, että Gamoran puutteessa Peterin ja Nebulan välille yritetään viritellä romanssia, mutta onneksi se oli vain Peterin tarvetta etsiä turvaa jostakin tutusta. Nebula vaikutti muutenkin ylipäänsä enemmän Guardiansien johtajalta kuin Peter. Ainakin hän teki kaiken raskaan työn. Minulta on jo päässyt unohtumaan tuliko ”uusi” Gamora kuvioihin jo edellisessä osassa vai jonkun muun elokuvassa. Kiinnitin vain huomiota, että siskokset ovat kaikesta huolimatta yllättävän hyvää pataa keskenään.

Hollywood tykkää tehdä näitä hyvin perheorientoituneita elokuvia, oli kyseessä sitten biologinen ja ns. löydetty perhe. Olisi muuten ollut hyvä vitsi, jos Rocket olisi ruennut isäksi niille pesukarhunpoikasille, jotka löysi. Toisaalta Rocket sai Peterin kapteenin paikan, että ehkä isyys olisi mennyt yli jo amerikkalaistenkin mielestä. Tuliko Adamista loppujen lopuksi Guardiansin jäsen? Krediittikohtaus viittasi siihen, kun hänellä oli heidän univormunsakin. Peteriä ei muuten kutsuttu Star-Lordiksi juuri ollenkaan. Liekö tietoinen valinta osoittamaan henkilön henkistä kasvua, kun ei enää tarvitse ainakaan ystävien kesken käyttää supersankarinimeä.

Elokuva oli ihan hyvä. Oli yllätys, että se oli 3D:nä, kun Finnkinokaan ei näköjään näistä enää erikseen ilmoita. Olisi mennyt normaalina 2D ihan hyvin. Joka tapauksessa pätevää mäiskintää ja siellä joukossa tunteellisia ja hauskoja hetkiä.

-Roona-