Kesäisiä hetkiä

 Moikka!

Mahla piirtää kaarnanpalalla Hunajan kuvaa vaahteranlehteen. Malli vain ei oikein tahdo pysyä paikoillaan vaan lepattelee keijukaisille tyypilliseen tapaan. ”Joko se on valmis?” tämä kysyy kärsimättömästi. ”Kultaseni, vastahan minä aloitin”, Mahla vastaa hymyillen lämpimästi. Lepatus ja piirtäminen jatkuvat auringonsäteiden valaistessa kummankin kasvoja.

 ***

”Tule uimaan”, Hunaja houkuttelee jo viidettä kertaa. Mahla kastaa nymfinvarpaansa viileään veteen. ”Se on liian kylmää”, hän toteaa väristen. Hunaja tuhahtaa ja kroolaa muutaman pikku kierroksen näytiksi. ”Millainen puunymfi sinä oikein olet, kun et piittaa vedestä?” Mahla vetää jalkansa suppuun syliinsä. ”Maalla viihtyvä.” Hunaja virnistää, sukeltaa, nousee rannalle ja kastelee Mahlan märällä vartalollaan.

 ***

Keiju ja nymfi tuijottavat keskiyönauringon kultaamaa taivasta niityllä maaten. ”Onko tuo Orion?” Hunaja kysyy huitoen jonnekin ylöspäin. ”Hupsu, eivät tähdet näy juuri nyt. Ne ovat hetkeksi paenneet ikuista päivää, kuten niiden yön lapsina kuuluukin”, Mahla sanoo tarttuen kiinni toisen kädestä. Hunaja puristaa takaisin. ”Eivät ne ole paenneet, kunnioittavat vain. Niillä on aikaa loistaa sitten talvella.”

 ***

Mahla ja Hunaja juovat yhdessä mettä, jonka kaunis sinikello on ystävällisesti heille luovuttanut. Ystävykset nauttivat sen päihdyttävästä vaikutuksesta, sillä se maistuu aidolta kesältä. He istuvat mättäällä käyttäen ratamonlehtiä kuppeinaan. ”Päiväänsä ei voi paremmin kuluttaa”, Mahla toteaa tyytyväisenä. ”Ei todella”, Hunaja vahvistaa.

***

Loppukesä tuoksuu jo voimakkaana, kun keiju ja nymfi maiskuttavat viimeisiä mustikoita suut sinisinä. Heidän suvensa on jälleen ollut täynnä ihania seikkailuja, joita muistella talvella: Mahla puisessa kodissaan ja Hunaja maan alla toisten keijujen kanssa. ”Etkö sinä koskaan kaipaa seuraa pimeällä?” Hunaja kysyy. ”Sinun kesäystävyytesi riittää minulle koko vuodeksi, rakas keijukaiseni”, Mahla sanoo ja sotkee Hunajan mustikkaan halatessaan.

-Roona-