tiistai 27. kesäkuuta 2023

Muodonmuutos

 Heippa!


1.     Ilta

Kuljen kapean tien reunaa

päivän kuumuus vielä poskipäissä.

Luonto vetää puoleensa kuumeen lailla

kivien pistellessä paljaita jalkoja.

Kutsu kuuluu metsän tuolta puolen.

 

Hämärä laskeutuu selkäni takana

ja vie minulta ensimmäisenä varjon.

Luonnotar ei sellaista kaipaa

metsänymfi sitä haikaile.

Korvani ovat pian suipot.

 

Tuuli leikkii hiuksissani

avaa ne ihmisten kahleista

vaatimattomalta letiltä.

Ojan yli hypäten poikkean heinikkoon

Sääreni ovat jo sorjat.



 

2.    


Ilta kuolee metsän laitaan

ja tulee salaperäinen kesäyö.

Usva on vallannut puiden välit.

Minä juoksen kuin metsäkauris

kevyesti, pomppien.


Olen nyt kokonaan toinen

ja tapaan toisia, jotka ovat muita.

Villi leikki johdattaa meitä

huumaantunut karkelo osoittaa reittiä.

Sammal tömisee kaikista jaloista.

 

Ennen perille pääsyä

minut kaadetaan nautintoon.

Sitten: metsän toinen reuna.

Ei tänne eksynyt sivistys koskaan

ei ihmisen turha kiire ja sota.

 



3.     Aamu


Herään aamulla aukiolta

hiukset yhä vihreinä.

Auringon arka kilo kutittelee

viimeisten viiksikarvojeni jäänteitä.

Haukotus ravistaa leukoja.

 

Käännyn katsomaan latvuksen aukkoja

heitän käteni niskan taakse.

Rintani kohoilevat paljaina

taika vei asun kuten aina.

Iho kihelmöi muistoja.

 

Nousen ja lähden.

Paidanrutale löytyy niityltä

kukkien tuoksu siihen tarttuneena.

Kotiin saapuu vanha olento

uuden ihmisen vaatteissa.



-Roona-



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Elokuvissa: LXXXVI: Back to Black

 Heippa! Sam Taylor-Johnson on ohjannut elämäkertaelokuvan Amy Winehousesta. Pääosissa näyttelevät Marisa Abela (Amy), Jack O´Connell (Blake...