Elokuvissa XXV: Ihmeotukset: Grindelwaldin rikokset

Moikka!

Johnny Depp, vau! Mies varastaa kyllä koko elokuvan itselleen. Sekä Depp itse että hänet roolissa itsepintaisesti kritiikistä huolimatta pitänyt Rowling saavat rauhassa näyttää pitkää nenää epäilijöille. Grindelwaldia rakennettiin hienosti ja hänestä saatiin tietää juuri se minkä hän halusi näyttää. Esimerkiksi trailerissa mainitusta Grindelwaldin näystä ei saada mitään sisällöllistä tietoa (paitsi tietysti se mikä jo tiedettiin eli Credence liittyy siihen jotenkin). Tämä avaa mielenkiintoisia näkökulmia hahmon tarkoitusperien kehittämiseen jatkossa. Lisäksi Dumbldoren ja Grindelwaldin vastakkaisuus korostuu, kun Gelertistä näytetään vain tarkoin harkittu julkisuuskuva, kun taas muut hahmot ja yleisö vaikuttavat tietävän Albuksesta lähes kaiken. Ja onhan Dumbledore valmis tunnustamaan suoraan, että he olivat ”enemmän kuin veljeksiä”, mitä Grindelwald ei varmasti tekisi. Asia kuitenkin näkyy etenkin monenlaisia tunteita herättäneessä lopputwistissä.

Ylipäänsä roolitus on erinomainen. Eddie Redmayne ja Jude Law ovat nappivalintoja, tosin Dumbledorea näyttelevän Law´n ruutuaika on yllättävän rajallinen. Zoe Kravitz näyttelee herkästi ja hienopiirteisesti Leta Lestrangeä, joka taistelee menneisyytensä mörköjen kanssa. Muutkin näyttelijät tekevät aivan kelpo suorituksia; Theseuksen (Callum Turner) ja Newtin suhdetta ja sen kehitystä seuraan jatkossa sydän syrjällääm (meinasi tulla tippa linssiin, kun Newt veljesten halatessa sanoi valinneensa puolensa). Vaikka leffa keskittyy Grindelwaldiin, niin ei se ole unohtanut taikaotuksia. Etenkin leijonamainen zouwu ja yleisön suosikit haiskut vetoavat.

Elokuvassa oli muutamia ongelmia. Ensimmäinen ja suurin oli, että sillä vaikutti olevan kiire jonnekin ilman sen kummempaa syytä. Potter-elokuvien ongelma oli aikoinaan, että pitkä ja monipolvinen kirja piti sovittaa kahden tunnin leffaksi niin, että kirjaa lukematonkin katsoja jotakin asiasta ymmärtää. Ihmeotuksten kohdalla tätä ei pitäisi tarvita, ne kun kirjoitetaan suoraan elokuviksi. Kokonaisuus parani loppua kohden juuri siksi, että kerrontaa hidastettiin. Tai ehkä hidastaminenkin on väärä sana, ehkä oikeanlaiseen pohjustukseen keskittyminen olisi oikeampi termi. En kaivannut leffaan yhtäkään kohtausta (tai takaumaa) lisää vaan haluamani pienet korjaukset hahmopohjustuksiiin olisi voitu tehdä ihan teatteriversiossa olemassa oleviin kohtauksiin.

Esimerkiksi Jacobin ja Queenien tuominen kakkososan tarinaan ja Jacobin muistojen palautumisen selitys olisi voitu toteuttaa toisin. Jouduin nimittäin ihmettelemän ovatko nämä ihan samat hahmot kuin ykkösosassa, mikä ei ole hyvä asia. Muutoin pidän kummastakin hahmosta ja he ovat ansaitusti mukana, siksi huono esittely harmitti erityisesti. Lisäksi silmiin pisti Minerva McGarmivan sijoittaminen Tylypahkaan. Potterwikia antaa Minervan syntymävuodeksi 1935 ja oman muistini perusteella olisin sijoittanut sen elokuvan tapahtuma-aikaan eli vuoteen 1927. Periaattessa Minerva voisi olla 7. vuosikurssin oppilas ja head girl, minkä takia hän päästää ministeriöläiset sisään Dumbledoren luokkaan. Tämä vaatisi kuitenkin sitä, että hän on syntynyt 1910, enkä minä uskaltaisi yhtään aikaisempaa vuotta veikatakaan.

Lisäksi elokuvan hirvittävän synkkä ja harmaa väripaletti kummastutti minua. Ainoa valopilkut olivat Newtin asu ja taikaotukset. Sitten siihen lopputwistiin: joo, Letan sukupuu on monimutkainen ja se kuuluko Credence siihen sitä myötä samanlainen. En suoraan sanoen kiinnittänyt tähän hirveästi huomiota, suhtauduin siihen normaalina osana juonta. Isompana twistinä pidin Credencen ”nimen” paljastamista, mutta toisaalta tuollainen manipulointi sopii Grindelwaldin hahmolle todella hyvin. Ja tämän perusteella minä uskon, että kyseessä on nimenomaan manipulointi, joka liittyy alussa mainittuun näkyyn, jonka sisällöstä emme vielä tiedä tarkemmin.

Kaiken kaikkiaan pidin kuitenkin leffasta ja se avasi niin paljon ovia, että jään suurella mielenkiinnolla odottamaan, mitä seuraavissa osissa tuleman pitää.

                                                                -Roona-

Joulu on taas

Hyvää joulua!

Tuijotan kaupan näyteikkunaa. Lokakuun lopussa joulu ei ole tahtotila, se on markkinavoimien temppu, jota suomalainen kaamos kummasti avittaa. Te tarvitsette valoa, huutavat mainokset, eikä haitta, että ne lamput ovat poronmuotoisia, porothan on tosi söpöjä. Ja sitten voidankin hyvällä omalla tunnolla laittaa Petteri Punakuonon taustalle soimaan (maustetta saa sillä, että kappale on englanniksi). Kanssaihmiset valuvat kaupan ovista sisään samalla tavalla kuin minä muuna harmaana arkipäivänä tahansa. Äidit ja isät ovat vasta selvinneet syyslomasta, jospa niiden ei tarvitsisi ajatella sitä joulua vielä kahteen viikkoon. Livun massan mukana ostamaan jokapäiväisen leipäni.

Marraskuun loppuun mennessä olen kuullut Veskun Sydämeeni joulun teen niin monesti, että toivon Jeesus-lapsen syntyvän jonkun muun sydämeen kaiken mahdollisen enkellaulun välttämiseksi. Puolet radioon soittaneista on ilmoittanut lempijoululeffakseen Die Hard kakkosen ja toimittajat ovat lypsäneet kaikkein kovimman kuuloisilta kavereilta pehmeämpää näkökulmaa. Miklu Tampereelta suostui joviaalisti myöntämään naistoimittajalle, että omien pikkutyttöjen kanssa tulee katsottua Frozen. Me katsottiin aina Lumiukko ja Joulupukki ja noitarumpu. Liekö viimeksi mainittua enää näytetäänkään, muisteli joku feministiksi ilmoittautunut nuori nainen. En tiedä miten feminismi liittyi tähän haikeaan muisteloon, mutta päätin panna radion siinä vaiheessa kiinni.

Joulukuun alussa olen hyvissä ajoin lahjaostoksilla. Varhaiset paketoijat ovat vallanneet omille pisteilleen jo muutaman kaupan edustan. Kunhan päästään vielä eteenpäin, heitä tulee vastaan joka kulmassa. Iloinen mummeli paketoi siskontytölle löydetyn sekalaisen Disney-tuotteen. Kiittelen kauniisti, toivotan hyvät etukäteisjoulut ja kalpin tieheni mummon vielä huudellessa perään jouluja pikkuprinsessallekin. Jessi on kyllä varsin kaukana suloisesta pikkuprinsessasta, vaikka ei suostu ottamaan penaaliinsa muita Disney-kuvioituja tarvikkeita. Hän on jo ilmoittanut perivänsä minun moottoripyöräni, sitten kun olen vanha kääkkä. Tietenkin hän on reilu ja voi kyyditä minua silloin, kun haluan, pitäähän vanhuksenkin päästä joskus jonnekin.

Alan todella virittäytyä tunnelmaan, kun aattoon on puolitoista viikkoa. Siitä alkaen joulukoristeet saavat suuni irveen tai tyytymättömyyden sijasta hymyyn. Alan kaivata riisipuuroa ja löydän vuoden kadoksissa olleet lempijoululevyni. Lähden jopa mielelläni äidin ja isän vetämänä lähimpään kirkkoon Kauneimpiin joululauluihin. Tyttöystäväni toistaa saman minkä joka vuosi: sustakin mörököllistä kuoriutuu jouluihminen. Ei nyt sentään, niin hulluksi en ole tullut, mutta onhan jokavuotinen perinne rajoitettuna annoksena oikein mukavaa.

Jouluaattona olemme kaikki ahtautuneet vanhempieni joulupöytään. Äiti, sisko ja miniäehdokas (jo monivuotinen sellainen – he kaikki vitsailevat asiasta keskenään ja siitä kuinka minä en saa kosittua) ovat laittaneet kystä kyllä ja jokainen saa varmasti syödä niin paljon, että maha repeää. Onnellisuus valtaa mielen ja antaa sijaa sille, että jaksaa vielä kerran kuulla Veskun Sydämeeni joulun teen.

                                                          -Roona-

Mietteitä kirjasta XXXIII: Muinainen ja tuleva kuningas sekä Halki puolen maailman

Heippa!

T. H. Whiten Muinainen ja tuleva kuningas kertoo kaikille tutu tarinan kuningas Arthurista ja pyöreästä pöydästä uudella tavalla. Nuori Wart tapaa taikuri Merlynin, joka alkaa hänen opettajakseen. Merlyn koulii Wartia viisaaksi ja oikeudenmukaiseksi käyttäen eri eläimiä esimerkkinä. Noustuaan kuninkaaksi Arthur vastustaa vahvemman valtaan perustuvaa oikeutta ja perustaa Pyöreän pöydän ritarikunnan ihanteitaan puolustamaa. Pääsemmen tutustumaan Lancelotiin, Gawaineen, Percivaliin, Galahadiin ja muihin ritareihin mielenkiintoisesta näkökulmasta. Lisäksi vahvasti nousee esiin Arthurin, Gueneverin ja Lancelotin tragedia – kahden viimeksi mainitun kielletty suhde. Ja viimeiseksi – joskaan ei vähäisimmäksi – Arthuria nousee vastustamaan oma katkeroitunut poika Mordred.

Olen nähnyt Disneyn Miekka kivessä vain jokusen kerran ja viimeisimmästä on aikaa vähintään 18 vuotta aikaa, mutta tuttuus iski heti. Disneyn versio Arthurin legendasta on tosiaankin tehty Muinaisen ja tulevan kuninkaan ensimmäisen osan pohjalta. Lievästi sanoen eksentrinen Merlin oli heti kirjan riveille pöllähdettyään tuttu kuin mikä. Yllättävän monet asiat näyttävät päätyneen elokuvaan viimeistä piirtoa myöten kuten esimerkiksi Merlinin lemmikkipöllö Arkhimedes. Toki leffan juonta on nopeutettu ja Arthur taitaa olla koko ajan samanikäinen, kun kirjassa Merlin opettaa häntä monta vuotta ennen kuin mitään miekkoja vedellään kivestä.

Kirjassa on paljon muutakin eksentristä kuin Merlin. Hulvattomimpia kohtauksia ovat ehdottomasti Jahtipedon esiintyymiset. Se on eläinmorfi (muistaakseni ainakin leijonaa ja lohikäärmettä), jota Pyöreään pöytään kuuluva ritari sir Pellinore jahtaa. Yhdessä koko teoksen parhaista osioista Jahtipeto käy varsin lemmekkäaksi, kun Pellinore ja eräs toinen ritari pukeutuva vastakkaista sukupuolta edustavaksi pedoksi saadakseen varsinaisen Pedon lopettamaan erään linnan piirityksen. Gueneveren maalataan sen sijaan varsin ikävässä valossa. Hänen luonteensa ei ole kovin ihailtava eikä hän ole erityisen kauniskaan. Ajoittain tätä oli vähän hassua lukea, kun omat ennakkokäsitykset Gueneveresta olivat niin erilaiset.

Kirja oli paikoin raskas lukuinen, vaikka henkilökohtaisesti tykkäsinkin Whiten pitkistä lauseista ja hyvistä sanavalinnoista. Arthurin syvälliset pohdinnat oikeudenmukaisuudesta ja sodan ja vahvemman oikeuden mielettämyydestä toivat kirjaan mukaan yhteiskunnallista tasoa. Mikäli Arthurin tarusto kiinnostaa, niin Muinainen ja tuleva kuningas antaa siihen mielenkiintoisen näkökulman.

Halki puolen maailman on Joe Abercrombien Särkynyt meri –sarjan toinen osa. Thorn haluaa seurata isänsä jalanjälkiä ja tulla Gettlannin soturiksi, vaikka onkin tyttö. Harjoituskentällä sattuu kuitenkin onnettomuus ja Thorn surmaa vastustajansa vahingossa. Hänet tuomitaan kuolemaan, mutta kohtalo on varannut hänellä osansa kuninkaan papin isä Yarvin suunnitelmista. Yarvin joukoissa Thornin on kuljettava halki puolen maailman löytääkseen liittolaisia taisteluun vallanhimoista suurkuningasta vastaan. Toisena nappulana Yarvin laivan kyytiin joutuu Brand, joka jätettiin rannalle kuninkaan lähtiessä sotaretkelle. Millainen soturi lopulta sukeutuu Äiti Sodan selvästi koskettamasta Thornista? Entä onnistuuko Brand tekemään hyvää niin äiti kuolinvuoteellaan häntä kehotti?

Pidin kovasti tästä toisesta osasta. Thorn ja Brand ovat miellyttäviä uusia tuttavuuksia ja hääriihän tuttu isä Yarvikin taustalla ja välillä etunäyttämölläkin. Thornin ja Brandin romanssi tuntuu vähän pakolliselta, mutta on kirjoitettu hahmoihin sopivasti söpön kömpelösti. Taistelutaitojen opettajasoturi on varmasti maailman epäreiluin ihminen: hän ei pidä Thornista ja siksi tämän joutaakin kuolla, vaikka toisen oppilaan kuolema oli vahinko. Ja Brand jää ansioistaan huolimatta ulos sotaretkeltä, koska uskalsi toimia oikeamielisesti ja sanoa, että kyseessä oli ollut vahinko. Kirjan naishahmot ovat joka tapuksessa ihailtavan voimakkaita, niin voimakkaita, että voivat olla tasa-arvoisia miesten kanssa. En tarkoita, että kirjan maailma olisi tasa-arvoinen, mutta Abercrombie saa pisteet, koska voimakas naishahmo ei tarkoita hänelle yltiö badassia vaan vaikkapa Brandin siskon kaltaista kovaa työskentelevää tyttöä.

Odotan suurella kiinnostuksella mitä tapahtuu viimeisessä osassa ja miten esimerkiksi Thornin kouluttamat Gettlannin tytöt antavat panoksensa tulevaan sotaan. Ai niin, kuten on varmasti jo käynyt selväksi, Thornista sukeutui erinomainen ja sitkeävartinen soturi ;)

                                                                 -Roona-

Uusia ystäviä (Zach 5)

Moikka!

Ardan syötyä ja kun viimeinenkin pisara teestä oli juotu he nousivat ja Arda esitteli Zachille naamiomestarin ja tämän kisällien työtilaa. Pitkillä tikkailla pääsi kapuamaan katonrajaan, jossa korkeimmalla olevat naamiot odottivat hakijaansa. Naamioiden järjestys vaikutti Zachistä sekavalta, mutta Arda vakuutti osaavansa hakea mestarin pyynnöstä juuri sen, joka oli käsketty. ”Jos minä tulisin yksityishenkilönä ostamaan kuolinnaamiota sinulta, minkälaisen möisit minulle?”, Zach kysyi, kun he olivat katselleet aikansa. ”Etkö muista, kun sanoin, että se riippuu siitä kuin paljon sinulla on rahaa”, Arda naurahti kepeästi. Zach pohti hetken: ”No sanotaan vaikka, että minulla on varaa pitää siistiä pientä taloa tässä kaupungissa ja elettää päälle vielä perheeni, mutta en ui rahoissa.” ”Siinä tapauksessa ehdottasin mustaa silkkipohjaa ja kaunista verkkokuviointia. Ja kysyisin tietenkin oletko sattunut olemaan sotapalveluksessa.”

Zach kohautti harteitaan. ”En olisi ollut ollut armeijan mukana. Eli varmaan tyytyisin ehdotukseesi.” ”Se olisikin ensimmäinen kerta. Sinun pitäisi kiistellä vähintääkin kuvion väristä”,  Arda moitti ja otti tärkeilevän asiakkaan ilmeen: ”Viininpunainen on aivan hirveä ehdotus! Minun herkkään hipiään sopii paljon paremmin hempeä ruusu.” Zachia nauratti, kun tyttö suipisti suutaan, jotta se muistuttaisi pientä suppua. Hänestä alkoi tuntua oikein mukavalta, että oli tutustunut johonkuhun paikalliseen. Yhtäkkiä ensin liikkeen puolelta kuului räminää ja sitten työtilaan rymisteli sisään isokokoinen ehkä kolmissakymmenissä oleva mies. ”Jaaha, jaaha täällä sitä vain laiskotellaan poikien kanssa”, hän sanoi Ardalle hyväntuulisen nuhtelevasti. Tyttö näytti hänelle kieltä. ”Päinvastoin Ricci meillä on täällä erittäin tärkeä vieras. Tämä Zach tässä sattuu olemaan ei enempää eikä vähempää kuin Valkean suden henkilökohtainen apulainen”, hän julisti kuin olisi esitellyt Saban kuningatarta.

Ricci työntyi Zachin tykö ja ojensi valtavan kouransa, josta Zachin oli pakko ajatella, että sillä täytyi olla hankala tehdä pikkutarkkaa maalaustyötä. ”Hienoa tavata. Minä olen Ricci, pääkisälli. Isäni on naamiomestari ja omistaa tämän liikkeen.” Zach mulkaisi Ardaa silmäkulmastaan vain nähdäkseen tämän hymyilevän mielevästi. Hän puristi tukevasti isoa kämmentä. ”Hauska tutustua. Mutta en minä vielä kovin kummoinen apulainen ole. Opiskelen asioita kaiketi niin kauan kunnes ammuskelu varsinaisesti alkaa”, hän selitti hellittäessään otteensa. Zach sai vastaansa kaksi oudoksuvaa katsetta ja tajusi, että oli valinnut sanansa väärin. ”Tarkoitan siis sinne saakka, kun taistelut alkavat. Suurimmalla osalla kai on miekat. Joka tapauksessa menen kai sitten sinne minne Valkea susikin menee.” Arda tointui ensimmäisenä. ”Sinä et tosiaankaan ole ollut armeijassa. Ei siitä tulisi mitään, jos kaikki vain ampusivat jousella”, hän kiusoitteli. Ricci myötäili nöykkäilemällä kömpelösti päätään. ”Sitä paitsi nuolimestari valittaa jo nyt, että hän hukkuu työhön, vaikka asioita vasta valmistellaan.”

Zach heilautti tyytymättömänä kättään merkiksi siitä, että he voisivat ohittaa koko jutun jo. Lisäksi hän tajusi, että oli varmaan korkea aika rueta tekemään lähtöä. Iltapäivän täytyi olla muuttumassa illaksi ja palatsissa olisi suotavaa olla takaisin ihmisten aikana. ”Minun on varmaan parempia häipyä täältä häiritsemästä teitä kumpaakin ennen kuin mestarinne ja sinun isäsi palaa”, Zach oli osoittanut viimeiset sanansa Riccille. Tämä liikkautteli isoja harteitaan paitansa alla. ”Ei hän pane pahakseen. Voi olla kyllä, että hän yrittäisi myydä sinulle jotain”, hä totesi kuivakkaaasti. Zach veti päälleen takkinsa, joka oli odottanut uskollisesti hylättynä kangaspakkakasan päällä. Arda tuli saattamaan häntä liikkeen etuosaan samalla, kun Ricci alkoi asettua omiin töihinsä.

”Tule tapaamaan minua toistekin, jos tärkeiltä opiskeluiltasi suinkin ehdit”, Arda sanoi hänelle kujeilevasti ovella. Harmikseen Zach punastui jälleen hieman. ”Minä tulen joskus, jos kerran haluat”, hän sanoi hieman turhan happamesti, mutta Arda vain hymyili arvoituksellisesti sulkiessaan oven. Oli tullut hämärämpää, mutta pimeän tuloon oli vielä hetki aikaa. Zachillä vei hetken aikaa tajuta, ettei hän ollut edes päässyt kovin kauas palatsista eli hänellä ei olisi ollut kiire lähteä työpajasta ja uusien tuttaviensa luota. Hän talsi kuitenkin siipeen, jossa asui ja etsiytyi huoneeseensa. Hän pyysi palvelustyttöä tuomaan ruokaa ja kysyi oliko Valkea susi jo syönyt. Tyttö vastasi, ettei tiennyt. Hänelle oli kerrottu vain, ettei Valkea susi kaivannut tänään illallista huoneisiinsa ainakaan itselleen, kuten tyttö huomaavaisesti lisäsi.

                                                                  -Roona-