tiistai 25. joulukuuta 2018

Elokuvissa XXV: Ihmeotukset: Grindelwaldin rikokset


Moikka!

Johnny Depp, vau! Mies varastaa kyllä koko elokuvan itselleen. Sekä Depp itse että hänet roolissa itsepintaisesti kritiikistä huolimatta pitänyt Rowling saavat rauhassa näyttää pitkää nenää epäilijöille. Grindelwaldia rakennettiin hienosti ja hänestä saatiin tietää juuri se minkä hän halusi näyttää. Esimerkiksi trailerissa mainitusta Grindelwaldin näystä ei saada mitään sisällöllistä tietoa (paitsi tietysti se mikä jo tiedettiin eli Credence liittyy siihen jotenkin). Tämä avaa mielenkiintoisia näkökulmia hahmon tarkoitusperien kehittämiseen jatkossa. Lisäksi Dumbldoren ja Grindelwaldin vastakkaisuus korostuu, kun Gelertistä näytetään vain tarkoin harkittu julkisuuskuva, kun taas muut hahmot ja yleisö vaikuttavat tietävän Albuksesta lähes kaiken. Ja onhan Dumbledore valmis tunnustamaan suoraan, että he olivat ”enemmän kuin veljeksiä”, mitä Grindelwald ei varmasti tekisi. Asia kuitenkin näkyy etenkin monenlaisia tunteita herättäneessä lopputwistissä.

Ylipäänsä roolitus on erinomainen. Eddie Redmayne ja Jude Law ovat nappivalintoja, tosin Dumbledorea näyttelevän Law´n ruutuaika on yllättävän rajallinen. Zoe Kravitz näyttelee herkästi ja hienopiirteisesti Leta Lestrangeä, joka taistelee menneisyytensä mörköjen kanssa. Muutkin näyttelijät tekevät aivan kelpo suorituksia; Theseuksen (Callum Turner) ja Newtin suhdetta ja sen kehitystä seuraan jatkossa sydän syrjällääm (meinasi tulla tippa linssiin, kun Newt veljesten halatessa sanoi valinneensa puolensa). Vaikka leffa keskittyy Grindelwaldiin, niin ei se ole unohtanut taikaotuksia. Etenkin leijonamainen zouwu ja yleisön suosikit haiskut vetoavat.

Elokuvassa oli muutamia ongelmia. Ensimmäinen ja suurin oli, että sillä vaikutti olevan kiire jonnekin ilman sen kummempaa syytä. Potter-elokuvien ongelma oli aikoinaan, että pitkä ja monipolvinen kirja piti sovittaa kahden tunnin leffaksi niin, että kirjaa lukematonkin katsoja jotakin asiasta ymmärtää. Ihmeotuksten kohdalla tätä ei pitäisi tarvita, ne kun kirjoitetaan suoraan elokuviksi. Kokonaisuus parani loppua kohden juuri siksi, että kerrontaa hidastettiin. Tai ehkä hidastaminenkin on väärä sana, ehkä oikeanlaiseen pohjustukseen keskittyminen olisi oikeampi termi. En kaivannut leffaan yhtäkään kohtausta (tai takaumaa) lisää vaan haluamani pienet korjaukset hahmopohjustuksiiin olisi voitu tehdä ihan teatteriversiossa olemassa oleviin kohtauksiin.

Esimerkiksi Jacobin ja Queenien tuominen kakkososan tarinaan ja Jacobin muistojen palautumisen selitys olisi voitu toteuttaa toisin. Jouduin nimittäin ihmettelemän ovatko nämä ihan samat hahmot kuin ykkösosassa, mikä ei ole hyvä asia. Muutoin pidän kummastakin hahmosta ja he ovat ansaitusti mukana, siksi huono esittely harmitti erityisesti. Lisäksi silmiin pisti Minerva McGarmivan sijoittaminen Tylypahkaan. Potterwikia antaa Minervan syntymävuodeksi 1935 ja oman muistini perusteella olisin sijoittanut sen elokuvan tapahtuma-aikaan eli vuoteen 1927. Periaattessa Minerva voisi olla 7. vuosikurssin oppilas ja head girl, minkä takia hän päästää ministeriöläiset sisään Dumbledoren luokkaan. Tämä vaatisi kuitenkin sitä, että hän on syntynyt 1910, enkä minä uskaltaisi yhtään aikaisempaa vuotta veikatakaan.

Lisäksi elokuvan hirvittävän synkkä ja harmaa väripaletti kummastutti minua. Ainoa valopilkut olivat Newtin asu ja taikaotukset. Sitten siihen lopputwistiin: joo, Letan sukupuu on monimutkainen ja se kuuluko Credence siihen sitä myötä samanlainen. En suoraan sanoen kiinnittänyt tähän hirveästi huomiota, suhtauduin siihen normaalina osana juonta. Isompana twistinä pidin Credencen ”nimen” paljastamista, mutta toisaalta tuollainen manipulointi sopii Grindelwaldin hahmolle todella hyvin. Ja tämän perusteella minä uskon, että kyseessä on nimenomaan manipulointi, joka liittyy alussa mainittuun näkyyn, jonka sisällöstä emme vielä tiedä tarkemmin.

Kaiken kaikkiaan pidin kuitenkin leffasta ja se avasi niin paljon ovia, että jään suurella mielenkiinnolla odottamaan, mitä seuraavissa osissa tuleman pitää.




                                                                -Roona-



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Mietteitä kirjasta CIII: Muusa, Parittomat ja Fahrenheit 451

 Heippa! Kaksi naista, kaksi aikakautta. Kadonneen maalauksen salaisuus sitoo naiset yhteen Jessie Burtonin kiehtovassa lukuromaanissa. Vuon...