Mietteitä kirjasta LXXVII: Maailman pisin pajunköysi ja Miekan mahti

 Heippa!

Oletko aina tiennyt, Julius Caesarin viimeiset sanat olivat ”Sinäkin, Brutukseni”, orjat rakensivat Egyptin pyramidit, viikingeillä oli kypärissään sarvet, Kolumbus löysi Amerikan ja Jeesus syntyi Betlehemissä. Pötyä! Joskus vain hyvä tarina jää elämään totuutena, kuten se, että Newton muka hoksasi painovoiman lain omenan kopsahtaessa hänen päähänsä. Joskus taas valtaapitävät ovat kertoneet muunneltua totuutta, joka on paremmin sopinut heidän pirtaansa. Siksi Napoleonista muistetaan ensimmäisenä hänen väitetty lyhytkasvuisuutensa. Maailman pisin pajunköysi tarinoi viihdyttävästi maailman ja Suomen historian harhakäsityksistä. Totuus niiden taustalla on yllättävä, ja jokainen varmasti löytää kirjasta ainakin yhden historiallisen pajunköyden, jota on luullut todeksi. Kirja on itsenäinen jatko-osa teokselle Maailmassa on virhe, joka on ollut myyntimenestys.

Ihan hauska teos. Suomennos oli ajoittain hyvinkin kökkö, liekö suomentajalle maksettu huonosti. Olisin itse nauttinut enemmän karsitusta versiosta. Osa väitteistä oli vähän väkisin väännettyjä tyyliin Robert Peary kävi viiden kilometrin päässä maantieteelliseltä Pohjoisnavalta, joten hän ei käynyt Pohjoisnavalla. Arkiajattelussa tällainen on aivan turhaa pilkun viilausta. Arkiajattelu ja tarkka tieteellinen ajattelu, kun ovat kaksi eri asiaa. Muutenkin olisin tykännyt, että joidenkin väitteiden kohdalla olisi painotettu enemmän väitteen syntymistä kuin kaikkea muuta. Esimerkiksi Kristian II kohdalla olisi voinut pohtia ja avata enemmänkin vain yhdessä lauseessa mainittua lisänimien Tyranni/Hyvä propagandistista merkitystä sekä jälkimaailman näkemystä siitä, miten se on katsonut nimien avulla, että historiaa voidaan kirjoittaa monesta näkökulmasta.

”Ylivoimainen vihollinen. Viimeinen mahdollisuus.” Fantasiatrilogian huikeassa päätösosassa kaupunkia uhkaa häikäilemätön valloittaja kuningas, jolla on komennossaan pimeyden voimat. Juonittelut, petos ja sodan uhka varjostavat Darienien kaupunkia. Féalin kuningas Jean Brieland laajentaa valtakuntaansa murskaavalla voimalla. Piiritykseen valmistautuvassa Darienissa Tellius kokoaan salassa iskuryhmän. Peloton joukko taistelijoita ja mahtavia loitsijoita lähtee miekkapyhimys Hondon johdolla vihollislinjojen taakse viimeiseen uhkayritykseen, jossa ratkaistaan kaupungin kohtalo. Heillä on vastassaan mahtavaa armeijaakin kammottavampi voima, jota uhmaava on kuoleman oma. Miekan mahti on Conn Igguldenin Suolan valtakunta -trilogian päätösosa.

Minä en yleensä sure kirjojen hahmoja, mutta tulipa surku, kun Tellius tämän tarinan lopuksi kuoli. Hieman irtonaisiksi hahmoiksi ensimmäisessä osassa jääneet Elias ja Nancy olivat tärkeä osa Telliuksen kokoamaa iskujoukkoa eli pay-off tuli nyt. Tämä oli mielestäni ehkä trilogian kirjoista paras. Tykkäsin Shiang suurlähettiläästä. Parka ei osannut käyttää pottaa. Jean Brieland oli prologissa esitelty kivasti ja tiedonmuruja paljastui tarinan edetessä lisää. Minulle jäi mielikuva, että Louisilla olisi ollut vanhempia veljiä. Tai ainakin kuninkaalla oli suhteellisen samanikäisiä lapsia, jolloin voisi ajatella, että perimys olisi kyseenalainen. Armeija näytti kuitenkin hyväksyvän hänet vallanperijäksi vastalauseitta. Helppolukuista perusfantasiaa.

 

-Roona-

Hei, tää on vain työtä (Aina on liian kauan: 6. luku)

 Moikka!

Milla petasi vuoteensa ja pani Daniel lukemaan makuuhuoneeseen, jotta saisi tehdä rauhassa töitä keittiössä. Ensimmäiseksi hän kirjoitti pahoittelevan sähköpostin Mirella Nikanderille siitä, ettei ollut lähettänyt hänelle kuvia ensi tilassa. Tässä ne nyt olivat liitteenä. Hän liitti mukaan myös laskun tähän astisista maksuista, mikäli nainen ei tarvitsisi hänen palveluksiaan enää tämän jälkeen. Sitten hän tarkasti Saapuneet-kansion. Siellä oli viesti herra Lahdelta, joka tiedusteli, oliko hänen tyttärellään kaikki hyvin. Milla vastasi rauhoittelevasti, että tytön sosiaalisen median kanavat olivat täynnä tavanomaista, jokunen törkykommentti sen jälkeen, kun hän oli viimeksi lähestynyt isää, mutta pääasiassa kaikki oli positiivista ja kilttiä. Herra Lahti vaikutti vähän reppanalta ja Millasta tuntui hieman luihulle pyytää häneltä rahaa, sillä hän oli ihan kunnon kaveri. (Milla oli tehnyt erityisen tarkan taustatutkimuksen, koska ei todellakaan halunnut auttaa ketään tytärtään sairaalloisesti kontrolloivaa creepy-daddya.)

Saatuaan pakolliset asiat hoidettua hän avasi puhtaan Word-tiedoston. Siihen Milla naputteli kaiken minkä tiesi Danielista. Muistiinpanojen perään muodostui tavallista suurempi kimppu avoimia kysymyksiä. Milla lukaisi ne toistamiseen läpi ja tajusi, että moni niistä oli jutun kannalta täysin toissijainen. Miksi hänen olisi tarvinnut tietää mikä Danielin lempiväri oli? Et sinä ole mikään teini-ikäinen fanityttö, joka on salaa ihastunut johonkin fiktiiviseen henkilöön ja haluaa tietää tästä romanttisia yksityiskohtia, hän sätti itseään. Millan katse vaelsi olohuoneeseen ja äkkäsi Danielin salkun, jonka mies oli jättänyt makoilemaan sohvaa vasten. Hän väänsi jalkansa rististä, meni salkun luo, kuulosteli ja alkoi sitten penkoa sisältöä. Kukkarosta löytyi rahaa, mikä oli hyvä juttu ja luottokorttitaskuista myös henkilökortti, mikä oli vielä parempi.

Milla yllättyi, sillä henkkari oli suomalainen, vaikka nimesikin Ison-Britannian Danielin syntymäpaikaksi. Kortti näytti myös aidolta niin pitkälle, kun hän saattoi kotikonstein varmistella. Joku oli saanut uskoteltua, että Danielilla oli vakinainen asuinpaikka Suomessa, mikä oli valetta. Ehkä kyseessä oli se kaaputyyppi, josta mies oli kertonut. Milla kiinnitti myös huomiota siihen, että sukunimeksi oli merkitty Weather eikä Willougby. Se pitäisi muistaa huomenna, vaikka tuskin perhe sentään vaatisi saada nähdäkseen yllätyspoikkiksen rekisteriotetta. Hän uskoi, ettei Danielkaan tiennyt muutoksesta. Seuraavaksi Milla avasi vetoketjulla suljettavan keskilokeron. Siellä oli pari puoliksi taitettua paperia ja yksi sinetöity kirje. Kirjeen päällä ei lukenut mitään, mutta sinettiin oli liitetty oikein nauhat, joten varmaan se oli peräisin arvokkaalta taholta. Hän ei tohtinut murtaa punaista vahaa itse vaan käveli makuuhuoneen ovelle.

Daniel oli venynyt pitkäkseen kuin mikäkin pantteri ja keskittyi innokkaasti Potteriin. 

Milla rykäisi. ”Tämä löytyi sun salkustas”, hän sanoi kirjettä heilutellen. 

Daniel laski kirjan rintansa päälle. ”Tutkitko sinä minun tavaroitani?” Hänen äänessään oli äkkipikaista kiivautta. Hän nousi kyynärpäidensä varaan silmät pistävinä. 

Milla tyytyi vain nyökkäämään. ”Tää on sitä mun työtä, hei. Et oo itekään tainnut tutkia niitä kovin tarkasti”, hän kysyi vastaan.  

Daniel ei sanonut mitään, kohottautui vain istuma-asentoon. Milla antoi kirjeen hänelle. 

”En ole nähnyt tätä koskaan ennen. Enkä tunnista sinetin vaakunaakaan”, Daniel totesi käänneltyään paperia hetken aikaa. ”Kai minä voin avata sen, koska se oli minun salkussani.” 

Milla huomasi miehen katsovan itseään kuin viimeistä rohkaisua odottaen. ”Mä voin todistaa oikeudessa, et avasit sen hyvässä uskossa siitä, et se on osotettu sulle”, hän hoputti.

Daniel repäisi vahan siististi kahtia ja suoristi taitokset. ”Luenko ääneen?” 

Milla nyökkäsi ja kävi hänen viereensä. 

”Daniel Willoughby, Kun palaatte takaisin, teidän on oltava naimisissa. Olisi erinomaista, jos teillä olisi mukana myös asian tilan osoittava asiakirja, mutta tieto löytyy kyllä rekistereistämme. Jos ette ole täyttänyt velvollisuuttanne, allekirjoittaneen on valittaen todettava, että lakkaatte olemasta kokonaisuudessaan. Ei siis taivasta, helvettiä, uudelleen syntymisen mahdollisuutta tai muitakaan mukavuuksia. Pelkkä olemattomuus ilman oikeudenkäyntiä. Mikäli naima-asia onnistuu, mutta ette selvitä murhaanne, joudutte kummittelemaan muutamaksi vuodeksi. Tuollaiset rikkeet katsotaan pieneksi. Sen jälkeen olette tervetullut välitilaan odottamaan viimeistä, oikeudenmukaista tuomiota. Allekirjoitus Scriptor.” Daniel taittoi kirjeen takaisin kasaan ja tihrusteli vahan kuviota. 

Milla tuijotti paperia pöllämystyneenä. ”Absurdeinda mitä oon ikinä kuullut. Tai siis toi kaveri samaan aikaan on supervakava ja vittuilee sulle ihan kympillä. Eikä Scriptor oo mikään nimi.” 

Daniel vilkaisi häntä alta kulmain. ”Se tarkoittaa kirjuria. Siellä kaiketi käytetään ammattinimikettä allekirjoituksena. Se selittäisi myös sinetin mustepullon ja sulkakynän.” 

Milla päätti jättää asian sikseen, sillä Daniel oli varmasti oikeassa sen suhteen. Hänen aivonsa kuitenkin raksuttivat kirjeen muun sisällön parissa. ”Melkoinen sanktio, jos et satu löytään sopivaa morsiota. Ilmeisesti sun sielukin vain katoo.” 

Daniel valahti kalpeaksi hänen sanojensa myötä. Milla meinasi korjata heti, että oli vain vitsaillut, mutta tajusi että Daniel oli varmaan häntä itseään huomattavasti uskonnollisempi ja oikeasti huolissaan sielustaan. Mies puri huultaan. Suu oli kiristynyt viivaksi. Äänettömyyttä kesti pari minuuttia. Sitten Danielin kasvot valaistuivat hieman. ”Siinä ei ollut mitään ehtoja”, hän kuiskasi toiveikkaasti ja riuhtoi paperin suoraksi. 

”Mitä sä tarkotat?” Milla ehätti ennen kuin Daniel hiljensi hänet shh-eleellä. Tämän ilme muuttui voitonriemuiseksi, kun oli saanut luettua tekstin uudestaan. ”

Ei ehtoja. Minä voisin vaikka hoitaa homman sinun kanssasi pois päivä järjestyksestä.” 

Milla ei oli halunnut torpata toisen mielialaa, mutta hänen oli pakko. ”Ton kans oli vielä kaks muuta paperia. En oo kattonu vielä, mut ne voi olla ehtoja.” 

Danielin into laimeni vähän, mutta hän näytti reippaammalta kuin aiemmin. ”Voisitko tuoda ne tänne, niin katsotaan.” 

Milla astahteli keittiöön ja tuli kohta takaisin arkkien kanssa. Paperit eivät olleet ukaasiluettelo siitä, kuinka Danielin tulisi rakastaa tulevaa vaimoaan, olla ikuisesti uskollinen ja panna avioliitto täytäntöön tai saada lapsia. Ne olivat itse asiassa valokopioita dokumenteista, joista saattaisi olla hyötyä esteiden tutkinnassa. Ehkei se kirjuri ollutkaan täysin leipiintynyt byrokraatti, Milla ajatteli. 

”Minun nimekseni on laitettu Weather”, Daniel sanoi tökäten saraketta. ”Joku varotoimi kaiketi.” 

Millan oli pakko hymyillä. Mies alkoi päästä jyvälle jutun juonesta. Tai pikemmin alkushokki oli sulamassa pois, Daniel oli pohjimmiltaan ihan terävä kaveri. ”Sun suomalaisessa henksussakin lukee niin. Et hauska tutustua herra Weather.” Mies oli selvästi aikeissa kommentoida, mutta Milla kiirehti jatkamaan. ”Ennen ku alat valiittaan, niin sanon vaan, et on hitosti hyötyä, et sul on se kortti. Olitpa siinä sitten Weather tai Willoughby.”

Daniel asetteli kirjeen sängylle. Hän taivutti jalkansa kippuran kautta lattialle, jottei Millan tarvinnut nousta ja alkoi käveleskellä edes takaisin. ”Mitä mieltä olet? Jos siis ei oteta lukuun sitä, että Scriptor tosiaan piikittelee”, hän mumisi päätään raapien. 

Milla levitteli käsiään. ”No, mä en tiiä juurikaan esim pakkoavioliitoista, mut oon kuunnellu muutamat hääseremoniat läpi ja siel luvataan rakastaa, kunnes kuolema erottaa. Et epäilen, ettei toi kirjurikaan tyydy vaan tsiigaan, et jaaha oot naimisissa tervetuloo sisään, vaan saattaa kaivaa esiin ihan uuden sääntökirjan.” 

”Niin, kuolema erottaa minut ja tulevan vaimokultani niin pian, että sitä tuskin kannattaa pitää rajapyykkinä.” Danielin äänen kuivuus sai Millan tyrskähtämään.

-Roona-

Elokuvissa LVIV: Ihmeotukset: Dumledoren salaisuudet

 Moikka!

Ihmeotukset-sarjan kolmannen osan on ohjannut David Yates. Pääosissa näyttelevät tuttuun tapaan Eddie Redmayne (Newt Scmander), Jude Law (Albus Dumbledore), Dan Fogler (Jacob Kowalski), Katherine Waterson (Tina Goldstein), Callum Turner (Theseus Scamander), William Nadylam (Yusuf Kama), Victoria Yeates (Bunty), Ezra Miller (Credence Barebone), Alison Sudol (Queenie Goldstein) ja Poppy Corby-Tuech (Vinda Rosier). Lisäksi mukana on joukko uusia henkilöitä: Dumbledoren veli Aberforth (Richard Coyle), Ilvermornyn opettaja Lally Hikcs (Jessica Williams), myöhemmin Voldyn kannattajina esiin nousevat Zabini (Paul Low-Hang) ja Carrow (Maja Bloom) sekä tietysti Grindelwaldin uusi esittäjä Mads Mikkelsen.

Pakko sanoa ensi alkuun, että kirjoittaessa näyttelijälistaa mietin, että onpa tässä hitokseen paljon hahmoja! Kaikki eivät toki ole yhtä keskeisiä esim. puheroolittomat Zabinin ja Carrowin halusin ottaa mukaan, koska nämä suvut esiintyvät myöhemmin Pottereissa ja siellä kyllä puherooleissa. Myöskin Tina esiintyy elokuvassa hyvin vähän johtuen siitä, että Waterson ei ilmeisesti ollut käytettävissä suurimman osan kuvauksia ajan. Leffa oli laadultaan paljon tasaisempi kuin mitä traileri antoi odottaa. Sarjaa on rohkeasti lähdetty viemään aikuismaisempaan suuntaan, mikä onkin hyvä ottaen huomioon millaisia aiheita käsitellään. Tai no, samoja teemoja Pottereissakin on, mutta siellä niitä on kuitenkin katsottu lasten näkökulmasta, olivat nämä millaisia maailman pelastajia tai valittuja tahansa.

Jos Grindelwaldin rikoksissa vielä taiteiltiin sillä rajalla, oliko Albuksen ja Gellertin välillä varsinaista romanttista suhdetta, niin tässä se tehtiin jo alusta alkaen selväksi. Mikkelsenin ja Law välillä on sopivan vinksahtanutta kemiaa ja erityisesti Madsia on kiitettävä siitä, että katsoja uskoo myös Gellertin joskus olleen ainakin hetken ajan oikeasti rakastunut Albukseen. Credencen ongelma oli ratkaistu kiinnostavasti ja hänestä oli tehty Aberforthin lehtolapsi. Johtuiko Credencen kyky kirjoittaa juuri Sianpään peiliin isän ja pojan välisestä biologisesta yhteydestä? Credencen ja Grindelwaldin suhde taas eteni perinteisiä ja kliseisiäkin uria, mutta se toimi hyvin. Lempeä isähahmo paljastaa todelliset karvansa, kun orpo ei enää olekaan yhtä alistuva ja tottelevainen.

Newtista en voi lakata pitämästä, hän on aivan ihana hahmo. Etenkin tykkäsin siitä kohtauksesta, jossa veljekset ovat juuri pelastuneet sieltä skorpionivankilasta (sillä paikalla ja niillä otuksilla on siis oikeat nimetkin, en vaan muista niitä :D) ja he ovat käsi kädessä ja Newt on nimenomaan se, joka ravistaa kätensä pois, kun arvelee sen selvästi olevan vähän liiallinen tunteiden osoitus. Tykkäsin rempseästä Lallysta ja myös Fogler ja Sudol hoitavat tonttinsa Jacobina ja Queeniena kivasti.

Minua jäi ehkä hieman vaivaamaan, missä asemassa qilinin tekemän valinta oli koko tuossa prosessissa. Puhuttiin kuitenkin äänestyksestä eli ilmeisesti velhot ja noidat kuitenkin äänestivät jotain. Ja eikös tuossa ole ongelmana, että qilin valitsee joka kerta jonkun ihan random tyypin ehdokasasettelun ulkopuolelta, jos paikalla sattuu olemaan hyvin puhdassydäminen henkilö? Sitä paitsi kaikissa ruumiin ja sielun voimissa olevaan qiliniinkin pystyi vaikuttamaan kuten Dumbledore tässä teki.

Kokonaisuutena tykkäsin leffasta kovasti. Oli kiva palata taikamaailmaan ja nähdä taas uusia maita, tällä kertaa pääasiassa Saksaa. Ikävä kyllä vertauspisteitä tämän hetkiseen oikeaan maailmantilaan löytyy vähän liikaakin.

-Roona-

Ilosanoma (Aina on liian kauan: 5. luku)

 Heippa!

Aamulla Daniel öhisi vielä peiton alla, kun Milla hipsi keittiöön. Mies oli ilmeisesti nukkunut ihan yhtä hyvin kuin hän. Kolistelu ja kahvin tuoksu saivat tämän pian kampeamaan itsensä aamiaiselle. Daniel pyyteli anteeksi asuaan, kunnes huomasi, että Milla oli pelkissä nuhjuisissa pyjamanhousuissa ja topissa. Hän käänsi katseensa muualle ja istui rivakasti vetämälleen tuolille. 

Millaa huvitti. ”Häiritseekö liikaa vai käynkö laittamassa rintaliivit ja korkeekauluksisen paidan.” 

Daniel huitaisi kädellään vähätellen, mutta katsoi häntä edelleen viistosti. Milla kohautti harteitaan ja kaatoi kummallekin kahvia. Törkätessään pannua takaisin keittimeen hän vasta tajusi, ettei ollut edes kysynyt halusiko Daniel sitä. 

”Onko tätä tarkoitus juoda näin paljon?” Mies tuijotteli oudoksuen kuppiinsa. 

”Öh.. mun päivä ei kato käynnisty ilman tollasta määrää. Ei sitä kaikkea ole pakko juoda. Laita maitoa joukkoon.”

Aamiainen sujui hyvin, sillä pöydässä olevat tuotteet olivat sattumalta helposti tunnistettavia lukuunottamatta kauramaitopurkkia. Milla pyöritteli lusikkaa hitaan tyytyväisesti puolityhjässä mukissaan. 

”Kertosit sä mulle ensin tosta naimisiinmeno hommasta? Tai siis mikä tarve sulla on siihen, jos oot kerran kuollut?” Nämä olivat ensimmäiset niistä kysymyksistä, joita uni oli hänen päässään järjestellyt. 

Danielin puoliksi sulkeutuneet silmät siristyivät. ”Et usko, jos kerron oikeasti miksi.” 

Milla nyrpisti nenänvarttaan. ”Hei, mä uskon jo, et sä oot 1800-luvulta”, hän ynähti kuin se olisi uskomattominta mitä voisi olla. 

”Naimisiinmeno on minun keskeneräinen asiani.” Daniel lopetti siihen, vaikka huomasi Millan odottavan jatkoa. 

”Siis sellainen, jonka takia palataan kummittelemaan? Olitsä sydäntäsärkevän rakastunut johonkin tytsyyn?”

”En ollut rakastunut. Ja varmaan olet havainnut, etten ole kummituskaan. Jouduin johonkin välitilaan, jossa…” 

Millan oli pakko keskeyttää. ”Taivaan ja helvetin väliinkö? Voi hyvä tavaton.” Hän sai miehen nauramaan tuskastuneesti muka-yllätykseen pyöristyneelle suulleen. 

”En minä siitä tiedä. Vaikka luulin, että se tyyppi siellä oli pyhä Pietari. Joka tapauksessa hän oli se, joka laittoi minut takaisin tänne hoitamaan asioita, jotka minun on tarkoitettu hoitaa.” 

Milla pyöritti irtonaista hiussuortuvaa sormensa ympärille. ”Tarkoitettu hoitaa? Hmm... Minkä näköinen se olento oli?” 

Daniel muljautti silmiään. ”Tavallisen ihmisen. Hänellä oli jonkinlaiset kaavut päällä. Vaikutti aika työhönsä tympääntyneeltä.” Miehen äänessä kuului selkeää vitsailua. Hän elehti käsillään kuin osoittaakseen millaiset lentävät liehukkeet asussa oli ollut.

Millan huulet sulivat väkisin hymyyn. ”Mietin vaa, jos se oli enkeli. Mut pointti oli, et se siis lateli sulle jotain ehtoja.” 

”Ei hänellä ollut siipiä. Tarkalleen ottaen se meni näin ´Sinun tehtäväsi elämässä oli solmia avioliitto. Se ei kuitenkaan toteutunut, joten sinut lähetetään takaisin. Lisäksi tulee ottaa selvää, kuka tappoi sinut´. Hän luki kaiken jostain isosta tilikirjan tapaisesta.” 

Millan kännykkä piippasi tasolla. Hän ei välittänyt. 

Daniel osoitti sitä kohti. ”Eikö sinun pitäisi ymm.... reagoida tuohon?” 

”Ai, ei sillä kiirettä ole. Jos olis, niin se olis soittanut.” Milla nyppi huultaan. Daniel mulkaisi häntä vaativasti. ”Okei, mä katson. Herran mun Jeesuksein, sä oot nillittäjä.”

Perheen whatsapp-ketjuun oli tullut viesti. Äiti pyysi Millaa tulemaan syömään huomenna iltapäivällä. Ella ja Anttonikin olivat tulossa. Hän ei aikonut mennä. Sama vanha virsi siellä vain kaikuisi. Ruutu haipui kiinni. 

”Mitä se oli?” Danielin kysymys nosti hänet ajatuksistaan. 

”Sä oot vielä uteliaskin. Ei kyllä kuulu sulle, mut äiti käski käymään. Palattasko aiheeseen? Se välitilatyyppi siis merkitsi jotain kirjoihin ja kansiin, vai?” Milla professionaali ohitus meni harakoille, kun kätensä puuskaan vienyt Daniel pokkasi häntä jalkaan pöydän alla. 

”Kai sinä vastaat, että menet? Vanhempiaan pitää kunnioittaa. Älä ainakaan maalaa minua syylliseksi siihen, että olet tahditon.” Mies kuulosti alentuvalta kuin olisi saarnannut raskaalle pikkusiskolle. 

Millalla kiehahti. ”Kuules, helvetin hienostelija. Mä en kuuntele sulta mitään paskaa...”

Hän keskeytti, kun ajatus pulpahti hänen mieleensä kuin ilmakupla. Danielkin huomasi kuinka hänen ilmeensä muuttui juuri herkullisen varpusen syöneen kissan tyytyväiseksi. 

”Mä sekotan sut tähän. Todellakin sekotan.” Hän pyyhkäisi puhelimen näytön auki ja alkoi näpytellä. Hän oli hypätä tuoliltaan yllättyneenä, miten nopeasti soittoääni alkoi kaikua siitä, kun hän painoi lähetä. Äiti ei meinannut antaa hänelle suunvuoroa ollenkaan. 

”Rauhotu, hyvä ihminen... Joo no Daniel sattu olemaan täällä... Joo sen nimi on Daniel... Tää on aika uus juttu, nii on haluttu pitää matalaa profiilia...” Milla vilkuili Danielia, jonka kasvoilta paistoi epäuskon lisäksi... ehkä jännitystä? 

”Mutsi me tullaan huomenna. Näät sitten”, hän lopetti lyömällä luurin korvaan.

”Kerroit äidillesi, että olen kosijasi?” Danielin lause oli karhea. 

”Poikakaveri”, Milla vastasi kärkkäästi. 

”Hänpä innostui. Toisaalta oletan, ettei sinulla ole ollut pyytäjiä jonoksi asti, koska…” 

Milla taklasi Danielin tuolilta niin, että tämä parahti. Hän lukitsi miehen ranteet lattiaan ja istui kahareisin tämän alavatsan päälle. ”Nyt vittu otat ton takas tai meet loppuiäkses sillan alle tai vittu, minne tahansa hornan kuuseen.” 

Danielin naama oli näkemisen arvoinen. Kukaan nainen ei varmaan oo kellistänyt sua ennen, Milla ajatteli penseästi. Mies hänen allaan inahti. ”Anteeksi, anteeksi. Päästä minut ylös.” 

Milla pysytteli paikallaan vielä hetken, mutta nousi sitten. Daniel kohottautui hitaasti puistellen itseään ja tunnustellen ranteitaan. Hän kampesi takaisin istumaan. ”Aika brutaalia. Toisaalta pani veren kummasti kiertämään.” Huulten virne oli kokeileva. 

Milla irvisti. ”Toivottavasti ei väärissä paikoissa.” 

Aavistus katosi suupielestä ja Daniel näytti loukkaantuneelta. ”Minä säikähdin. Ja mitä sitten ajatteletkin minusta, en ole mikään perverssi. Häpeäisin kovasti, jos tässä tilanteessa minulla.... niin, tiedäthän.” Hän ei ollut selkeästi tottunut puhumaan tällaisista asioista naisen kanssa, jonka oli tuntenut vuorokauden. 

Ei Millakaan voinut väittää itseään yhtään paremmaksi. Jos tämä olisi sattunut kaveriporukassa, koko juttu olisi lyöty leikiksi. Daniel oli hyvä tyyppi, vaikka ei varmaan omannutkaan moderneja arvoja naisten suhteen. Keskustelu oli varmasti viisaampaa ohjata toisille urille.

”Joo, mä reagoin aika kovaa. Mut sä olit oikeessa. Mutsille oli varsinainen ilosanoma kuulla mun poikaystävästä.” 

Daniel kihnutti kämmentään posken sänkeä vasten. ”Mukavaa, että jotakuta miellytti. Onkohan kuitenkaan... tuota... järkevää lähteä huomenna? Jos äidilläsi on samanlainen temperamentti kuin sinulla ja hän ei pidäkään minusta.” 

Millan oli pakko hörähtää ystävällisesti, koska mies todella kuulosti huolekkaalta. ”Jos vaan oot yhtä kohtelias mitä oot ollut mulle, niin pahimmassa tapauksessa äiti hukuttaa sut halauksiin. Mut onhan olemassa se sanonta, kill them with kindness, et varovaisuus ei kai oo liioteltua.” 

Kireys hävisi Danielin ohimoilta ja hän hymyili hieman. ”Suden suuhun sitten vain. Nuo teidän sanontanne ovat muuten erittäin outoja. Kiltteydestä ei ketään tapeta.”

Milla pyöritti päätään. ”Kyl sä tajuat, mitä se tarkottaa. Mä nään sen. Kestätsä olla iltaan asti ajamatta tuota?” 

Daniel sormeili taas haiveniaan. ”Ei ole ketään käyttämässä partaveistä. Ei sillä ettekö osaisi itsekin. On vain... tuota... mukavampi, kun joku toinen tekee sen.” 

Milla tuhahti ja alkoi kerätä heidän kuppejaan. ”Mä käyn ostaa sulle tosta lähikaupasta vaahtoa ja Giletten myöhemmin tänään, sillä kysyin. Ja joo, saat hoitaa sheivaamisen ihan itse.”

-Roona-