Moikka!
Ihmeotukset-sarjan
kolmannen osan on ohjannut David Yates. Pääosissa näyttelevät tuttuun tapaan
Eddie Redmayne (Newt Scmander), Jude Law (Albus Dumbledore), Dan Fogler (Jacob
Kowalski), Katherine Waterson (Tina Goldstein), Callum Turner (Theseus
Scamander), William Nadylam (Yusuf Kama), Victoria Yeates (Bunty), Ezra Miller
(Credence Barebone), Alison Sudol (Queenie Goldstein) ja Poppy Corby-Tuech
(Vinda Rosier). Lisäksi mukana on joukko uusia henkilöitä: Dumbledoren veli
Aberforth (Richard Coyle), Ilvermornyn opettaja Lally Hikcs (Jessica Williams),
myöhemmin Voldyn kannattajina esiin nousevat Zabini (Paul Low-Hang) ja Carrow
(Maja Bloom) sekä tietysti Grindelwaldin uusi esittäjä Mads Mikkelsen.
Pakko
sanoa ensi alkuun, että kirjoittaessa näyttelijälistaa mietin, että onpa tässä
hitokseen paljon hahmoja! Kaikki eivät toki ole yhtä keskeisiä esim.
puheroolittomat Zabinin ja Carrowin halusin ottaa mukaan, koska nämä suvut
esiintyvät myöhemmin Pottereissa ja siellä kyllä puherooleissa. Myöskin Tina
esiintyy elokuvassa hyvin vähän johtuen siitä, että Waterson ei ilmeisesti
ollut käytettävissä suurimman osan kuvauksia ajan. Leffa oli laadultaan paljon
tasaisempi kuin mitä traileri antoi odottaa. Sarjaa on rohkeasti lähdetty
viemään aikuismaisempaan suuntaan, mikä onkin hyvä ottaen huomioon millaisia
aiheita käsitellään. Tai no, samoja teemoja Pottereissakin on, mutta siellä
niitä on kuitenkin katsottu lasten näkökulmasta, olivat nämä millaisia maailman
pelastajia tai valittuja tahansa.
Jos
Grindelwaldin rikoksissa vielä taiteiltiin sillä rajalla, oliko Albuksen ja
Gellertin välillä varsinaista romanttista suhdetta, niin tässä se tehtiin jo
alusta alkaen selväksi. Mikkelsenin ja Law välillä on sopivan vinksahtanutta
kemiaa ja erityisesti Madsia on kiitettävä siitä, että katsoja uskoo myös
Gellertin joskus olleen ainakin hetken ajan oikeasti rakastunut Albukseen. Credencen
ongelma oli ratkaistu kiinnostavasti ja hänestä oli tehty Aberforthin lehtolapsi.
Johtuiko Credencen kyky kirjoittaa juuri Sianpään peiliin isän ja pojan
välisestä biologisesta yhteydestä? Credencen ja Grindelwaldin suhde taas eteni
perinteisiä ja kliseisiäkin uria, mutta se toimi hyvin. Lempeä isähahmo
paljastaa todelliset karvansa, kun orpo ei enää olekaan yhtä alistuva ja
tottelevainen.
Newtista
en voi lakata pitämästä, hän on aivan ihana hahmo. Etenkin tykkäsin siitä
kohtauksesta, jossa veljekset ovat juuri pelastuneet sieltä skorpionivankilasta
(sillä paikalla ja niillä otuksilla on siis oikeat nimetkin, en vaan muista
niitä :D) ja he ovat käsi kädessä ja Newt on nimenomaan se, joka ravistaa
kätensä pois, kun arvelee sen selvästi olevan vähän liiallinen tunteiden
osoitus. Tykkäsin rempseästä Lallysta ja myös Fogler ja Sudol hoitavat
tonttinsa Jacobina ja Queeniena kivasti.
Minua
jäi ehkä hieman vaivaamaan, missä asemassa qilinin tekemän valinta oli koko
tuossa prosessissa. Puhuttiin kuitenkin äänestyksestä eli ilmeisesti velhot ja
noidat kuitenkin äänestivät jotain. Ja eikös tuossa ole ongelmana, että qilin
valitsee joka kerta jonkun ihan random tyypin ehdokasasettelun ulkopuolelta,
jos paikalla sattuu olemaan hyvin puhdassydäminen henkilö? Sitä paitsi kaikissa
ruumiin ja sielun voimissa olevaan qiliniinkin pystyi vaikuttamaan kuten
Dumbledore tässä teki.
Kokonaisuutena
tykkäsin leffasta kovasti. Oli kiva palata taikamaailmaan ja nähdä taas uusia
maita, tällä kertaa pääasiassa Saksaa. Ikävä kyllä vertauspisteitä tämän
hetkiseen oikeaan maailmantilaan löytyy vähän liikaakin.
-Roona-
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti