Ilosanoma (Aina on liian kauan: 5. luku)

 Heippa!

Aamulla Daniel öhisi vielä peiton alla, kun Milla hipsi keittiöön. Mies oli ilmeisesti nukkunut ihan yhtä hyvin kuin hän. Kolistelu ja kahvin tuoksu saivat tämän pian kampeamaan itsensä aamiaiselle. Daniel pyyteli anteeksi asuaan, kunnes huomasi, että Milla oli pelkissä nuhjuisissa pyjamanhousuissa ja topissa. Hän käänsi katseensa muualle ja istui rivakasti vetämälleen tuolille. 

Millaa huvitti. ”Häiritseekö liikaa vai käynkö laittamassa rintaliivit ja korkeekauluksisen paidan.” 

Daniel huitaisi kädellään vähätellen, mutta katsoi häntä edelleen viistosti. Milla kohautti harteitaan ja kaatoi kummallekin kahvia. Törkätessään pannua takaisin keittimeen hän vasta tajusi, ettei ollut edes kysynyt halusiko Daniel sitä. 

”Onko tätä tarkoitus juoda näin paljon?” Mies tuijotteli oudoksuen kuppiinsa. 

”Öh.. mun päivä ei kato käynnisty ilman tollasta määrää. Ei sitä kaikkea ole pakko juoda. Laita maitoa joukkoon.”

Aamiainen sujui hyvin, sillä pöydässä olevat tuotteet olivat sattumalta helposti tunnistettavia lukuunottamatta kauramaitopurkkia. Milla pyöritteli lusikkaa hitaan tyytyväisesti puolityhjässä mukissaan. 

”Kertosit sä mulle ensin tosta naimisiinmeno hommasta? Tai siis mikä tarve sulla on siihen, jos oot kerran kuollut?” Nämä olivat ensimmäiset niistä kysymyksistä, joita uni oli hänen päässään järjestellyt. 

Danielin puoliksi sulkeutuneet silmät siristyivät. ”Et usko, jos kerron oikeasti miksi.” 

Milla nyrpisti nenänvarttaan. ”Hei, mä uskon jo, et sä oot 1800-luvulta”, hän ynähti kuin se olisi uskomattominta mitä voisi olla. 

”Naimisiinmeno on minun keskeneräinen asiani.” Daniel lopetti siihen, vaikka huomasi Millan odottavan jatkoa. 

”Siis sellainen, jonka takia palataan kummittelemaan? Olitsä sydäntäsärkevän rakastunut johonkin tytsyyn?”

”En ollut rakastunut. Ja varmaan olet havainnut, etten ole kummituskaan. Jouduin johonkin välitilaan, jossa…” 

Millan oli pakko keskeyttää. ”Taivaan ja helvetin väliinkö? Voi hyvä tavaton.” Hän sai miehen nauramaan tuskastuneesti muka-yllätykseen pyöristyneelle suulleen. 

”En minä siitä tiedä. Vaikka luulin, että se tyyppi siellä oli pyhä Pietari. Joka tapauksessa hän oli se, joka laittoi minut takaisin tänne hoitamaan asioita, jotka minun on tarkoitettu hoitaa.” 

Milla pyöritti irtonaista hiussuortuvaa sormensa ympärille. ”Tarkoitettu hoitaa? Hmm... Minkä näköinen se olento oli?” 

Daniel muljautti silmiään. ”Tavallisen ihmisen. Hänellä oli jonkinlaiset kaavut päällä. Vaikutti aika työhönsä tympääntyneeltä.” Miehen äänessä kuului selkeää vitsailua. Hän elehti käsillään kuin osoittaakseen millaiset lentävät liehukkeet asussa oli ollut.

Millan huulet sulivat väkisin hymyyn. ”Mietin vaa, jos se oli enkeli. Mut pointti oli, et se siis lateli sulle jotain ehtoja.” 

”Ei hänellä ollut siipiä. Tarkalleen ottaen se meni näin ´Sinun tehtäväsi elämässä oli solmia avioliitto. Se ei kuitenkaan toteutunut, joten sinut lähetetään takaisin. Lisäksi tulee ottaa selvää, kuka tappoi sinut´. Hän luki kaiken jostain isosta tilikirjan tapaisesta.” 

Millan kännykkä piippasi tasolla. Hän ei välittänyt. 

Daniel osoitti sitä kohti. ”Eikö sinun pitäisi ymm.... reagoida tuohon?” 

”Ai, ei sillä kiirettä ole. Jos olis, niin se olis soittanut.” Milla nyppi huultaan. Daniel mulkaisi häntä vaativasti. ”Okei, mä katson. Herran mun Jeesuksein, sä oot nillittäjä.”

Perheen whatsapp-ketjuun oli tullut viesti. Äiti pyysi Millaa tulemaan syömään huomenna iltapäivällä. Ella ja Anttonikin olivat tulossa. Hän ei aikonut mennä. Sama vanha virsi siellä vain kaikuisi. Ruutu haipui kiinni. 

”Mitä se oli?” Danielin kysymys nosti hänet ajatuksistaan. 

”Sä oot vielä uteliaskin. Ei kyllä kuulu sulle, mut äiti käski käymään. Palattasko aiheeseen? Se välitilatyyppi siis merkitsi jotain kirjoihin ja kansiin, vai?” Milla professionaali ohitus meni harakoille, kun kätensä puuskaan vienyt Daniel pokkasi häntä jalkaan pöydän alla. 

”Kai sinä vastaat, että menet? Vanhempiaan pitää kunnioittaa. Älä ainakaan maalaa minua syylliseksi siihen, että olet tahditon.” Mies kuulosti alentuvalta kuin olisi saarnannut raskaalle pikkusiskolle. 

Millalla kiehahti. ”Kuules, helvetin hienostelija. Mä en kuuntele sulta mitään paskaa...”

Hän keskeytti, kun ajatus pulpahti hänen mieleensä kuin ilmakupla. Danielkin huomasi kuinka hänen ilmeensä muuttui juuri herkullisen varpusen syöneen kissan tyytyväiseksi. 

”Mä sekotan sut tähän. Todellakin sekotan.” Hän pyyhkäisi puhelimen näytön auki ja alkoi näpytellä. Hän oli hypätä tuoliltaan yllättyneenä, miten nopeasti soittoääni alkoi kaikua siitä, kun hän painoi lähetä. Äiti ei meinannut antaa hänelle suunvuoroa ollenkaan. 

”Rauhotu, hyvä ihminen... Joo no Daniel sattu olemaan täällä... Joo sen nimi on Daniel... Tää on aika uus juttu, nii on haluttu pitää matalaa profiilia...” Milla vilkuili Danielia, jonka kasvoilta paistoi epäuskon lisäksi... ehkä jännitystä? 

”Mutsi me tullaan huomenna. Näät sitten”, hän lopetti lyömällä luurin korvaan.

”Kerroit äidillesi, että olen kosijasi?” Danielin lause oli karhea. 

”Poikakaveri”, Milla vastasi kärkkäästi. 

”Hänpä innostui. Toisaalta oletan, ettei sinulla ole ollut pyytäjiä jonoksi asti, koska…” 

Milla taklasi Danielin tuolilta niin, että tämä parahti. Hän lukitsi miehen ranteet lattiaan ja istui kahareisin tämän alavatsan päälle. ”Nyt vittu otat ton takas tai meet loppuiäkses sillan alle tai vittu, minne tahansa hornan kuuseen.” 

Danielin naama oli näkemisen arvoinen. Kukaan nainen ei varmaan oo kellistänyt sua ennen, Milla ajatteli penseästi. Mies hänen allaan inahti. ”Anteeksi, anteeksi. Päästä minut ylös.” 

Milla pysytteli paikallaan vielä hetken, mutta nousi sitten. Daniel kohottautui hitaasti puistellen itseään ja tunnustellen ranteitaan. Hän kampesi takaisin istumaan. ”Aika brutaalia. Toisaalta pani veren kummasti kiertämään.” Huulten virne oli kokeileva. 

Milla irvisti. ”Toivottavasti ei väärissä paikoissa.” 

Aavistus katosi suupielestä ja Daniel näytti loukkaantuneelta. ”Minä säikähdin. Ja mitä sitten ajatteletkin minusta, en ole mikään perverssi. Häpeäisin kovasti, jos tässä tilanteessa minulla.... niin, tiedäthän.” Hän ei ollut selkeästi tottunut puhumaan tällaisista asioista naisen kanssa, jonka oli tuntenut vuorokauden. 

Ei Millakaan voinut väittää itseään yhtään paremmaksi. Jos tämä olisi sattunut kaveriporukassa, koko juttu olisi lyöty leikiksi. Daniel oli hyvä tyyppi, vaikka ei varmaan omannutkaan moderneja arvoja naisten suhteen. Keskustelu oli varmasti viisaampaa ohjata toisille urille.

”Joo, mä reagoin aika kovaa. Mut sä olit oikeessa. Mutsille oli varsinainen ilosanoma kuulla mun poikaystävästä.” 

Daniel kihnutti kämmentään posken sänkeä vasten. ”Mukavaa, että jotakuta miellytti. Onkohan kuitenkaan... tuota... järkevää lähteä huomenna? Jos äidilläsi on samanlainen temperamentti kuin sinulla ja hän ei pidäkään minusta.” 

Millan oli pakko hörähtää ystävällisesti, koska mies todella kuulosti huolekkaalta. ”Jos vaan oot yhtä kohtelias mitä oot ollut mulle, niin pahimmassa tapauksessa äiti hukuttaa sut halauksiin. Mut onhan olemassa se sanonta, kill them with kindness, et varovaisuus ei kai oo liioteltua.” 

Kireys hävisi Danielin ohimoilta ja hän hymyili hieman. ”Suden suuhun sitten vain. Nuo teidän sanontanne ovat muuten erittäin outoja. Kiltteydestä ei ketään tapeta.”

Milla pyöritti päätään. ”Kyl sä tajuat, mitä se tarkottaa. Mä nään sen. Kestätsä olla iltaan asti ajamatta tuota?” 

Daniel sormeili taas haiveniaan. ”Ei ole ketään käyttämässä partaveistä. Ei sillä ettekö osaisi itsekin. On vain... tuota... mukavampi, kun joku toinen tekee sen.” 

Milla tuhahti ja alkoi kerätä heidän kuppejaan. ”Mä käyn ostaa sulle tosta lähikaupasta vaahtoa ja Giletten myöhemmin tänään, sillä kysyin. Ja joo, saat hoitaa sheivaamisen ihan itse.”

-Roona-