Tuulikki ja sen uusi poikaystävä (Aina on liian kauan 9. luku)

 Moikka!

Aamu valkeni vuodenaikaan nähden aurinkoisena. Kauniin päivän tuhlaisi mielellään jossain muuallakin kuin myöhäisellä lounaalla vanhempien kanssa, Milla ajatteli. He söivät juuri aamupalan viimeisiä murusia. Danielilla oli yksi Millan ylisuurista t-paidoista, koska Petruksen lainaamat pari tyylikkäämpää oli syytä säästää muuhun kuin yöasukäyttöön. 

”Mitä puen päälleni tänään?” hän tiedusteli tökkien mehulasiaan. 

Milla kippasi kahvinsa perät kurkusta alas. ”Sen sinisen villapaidan ja farkut. Ei me mihinkään juhliin olla menos.” 

Daniel nyökkäsi. ”Mitä sinä laitat päällesi?” 

Milla nousi ja vei kuppinsa tiskialtaaseen. ”Mikä kyselyikä sulle on tullu? Jos on tekemisen puute, niin voisit vaik keksii, miten me tavattiin.” 

Mies virnisti ja tuli sitten Millan jalanjäljissä lasinsa kanssa. ”Kotona sanoisin varmaan, että kiinnitin huomioni sulavaan ja eleganttiin käytökseesi ja viattomaan kauneuteesi joissakin juhlissa. Täällä se ei kai toimi.” Ääni oli kiusoitteleva ja hymy jo leveä kuin Naantalin auringolla. 

”No ei. Äiti nauras niin, et juomat valuis nenästä. Mut juhlat on ihan ok idea, täytyy vaan miettii kenen bileissä ollaan oltu.” Milla naputti otsaansa ja yritti miettiä, milloin oli edes ollut viimeksi viihteellä niin, ettei se tarkoittanut vain kahta kaljaa terassilla. Viimein hän keksi. ”Ne Jenniinan frendin hienot kokkarit kesän alussa. Siel oli kaiken maailman someihmisiä ja muusikoita ja taiteilijoita. Helposti sinne yks paronin poika mahtuu.” 

Daniel näytti epäileväiseltä. 

Milla pyöräytti silmiään. ”No, tietty me sanotaan, että sun isä omistaa jonkun rahakkaan yrityksen Englannissa. Aatelisarvoista ei puhuta mitään. Keskusteltiin vaik siellä soittaneesta bändistä. Oli muuten tosi hyvä. Voidaan kuunnella niiden musaa ajomatkalla.”

Daniel siirtyi takaisin pöydän ääreen. Hän suki olematonta sänkeään. ”Pitäisiköhän minun tietää jotain romanttista sinusta? Sinähän olit kiinnostunut lempiväristäni, että ehkä voisit kertoa omasi.” 

Milla tuli keräämään loput aamiaistarvikkeet pois. ”Se on sininen. Ja porukat vitsailee aina mun kahvijuonnista, ku sitä kuluu niin hirveitä määriä. Et siihen saat kyl vastakaikua.” 

Daniel hörähti myöntyvästi, mutta vakavoitui sitten. ”Kannattaa kai pysyä pinnallisissa aiheissa. Ja antaa sinun kertoa, jos vaaditaan jotain tarkkoja tietoja.” 

Milla oli saanut tavarat tungettua jää kaappiin. ”Joo, äläkä muuten mainitse systeristäs ja broidistaskaan. Mitä vähemmän sukulaisia, sitä vähemmän tietoja, jolla sua voi googlata.” 

Daniel valutti ilmeensä irvistykseksi. ”Haluanko tietää mitä ´googlata´ tarkoittaa?”

Milla läpsäytti otsaansa. ”Sori, multa meinaa unohtua, että sä oot pudonnut kehityksen kelkasta. Se meinaa vaan tietojen hakemista tollaisella laitteella.” Hän osoitti läppäriään. 

Daniel sai hänet nauramaan nyrpistäessään vielä nenänsä happaman suunsa päälle. ”Selitätkö joskus tarkemmin?” mies tyytyi kuitenkin vain sanomaan. 

Milla läksi seuraavaksi kylpyhuoneeseen tukanpesulle. Hän ei yleensä käynyt suihkussa aamuisin, mutta nyt oli kai pakko. Puolivilli pehko olisi harjattava kosteana järjestykseen muuten äiti vilkuilisi valittavilla silmäyksillä koko ajan. Daniel oli taas painunut lukemaan. Railakasta elämää viettäneeksi hänessä on yllättävän paljon nörtin vikaa, Milla ajatteli lämpimän veden sataessa päälleen.

Auton stereoista kaikui pehmeä indiepop. Millan oli pakko myöntää, että alkoholi ja livetilanne olivat tehneet bändille hyvää, sillä eivät biisit olleetkaan niin kummoisia kuin hän oli muistanut. 

Daniel istui suhteellisen jäykkänä kädet sylissään, mutta hän ´nauttikin´ vasta elämänsä toisesta automatkasta. ”Mahtaakohan koko tämä juttu mennä vanhemmillesi läpi?” mies kysyi. 

Nyt olikin helvetin erinomainen hetki rueta epäröimään. Milla huokasi. ”Sä oot varmaan leikitellyt tyttöjen kanssa. Tää on ihan sama juttu. Jos sä mietit liikaa, uskooko vastapuoli sun juttuihin, sit ne ei ainakaan usko.” 

Daniel katsahti häneen ja laski kätensä pitämään kiinni penkin reunoista. ”En minä ole väittänyt olevani ihastunut tai rakastunut sellaiseen, johon en ole. Mutta lupaan olla miettimättä liikoja.” 

Milla sävähti hieman. Eikö Daniel muka flirttaillut hänelle vähän väliä. 

Mies oli huomannut hänen reaktionsa. ”Minä pidän sinusta kyllä, en tarkoittanut sitä. Silmäpeli tulee minulta vähän niin kuin luontaisesti.” 

Milla lukitsi katseensa tiehen. ”Ehkä keskität sen muhun uskottavuuden nimissä siks aikaa ku ollaan vanhusten luona.”

He saapuivat okranpunaisen omakotitalon pihaan. Milla pysäköi Anttonin hopeanhohtoisen mersun viereen. 

Äiti oli jo ovella vastassa. ”Tämäkö on Daniel?” hän kyseli innostuksissaan kuikkiessaan Millan olan taakse.

”Päästä meidät ensin sisään, mutsi, ennen kuin alat tenttaamaan.” Milla onnistui pidättelemään äitiään sen verran, että Daniel sai kengät jalasta ja takin päältä. Sitten tämä jo syöksyi pudistelemaan hämmästyneen miehen kättä. 

”Maija. Onpa hauska tavata. Meille olikin tässä yllätystä kerrakseen.” 

Daniel ehti lopulta mukaan. ”Minustakin on hauska tavata teidät”, hän sanoi melkein ujosti. 

”Sinut, Dani”, Milla korjasi ja virnisti leveästi äidilleen. ”Danilla tuuppaa tuleen noita anglismeja, vaik ei täällä Suomes teititellä tarvii.” 

Myös Ella ja Anttoni olivat tulleet olohuoneesta käteltäviksi. Ella näytti uteliaalta. ”Ootsä sitten jostain muulta kuin Suomesta?” 

Daniel nyökkäsi ja soi viehättävän hymynpoikasen. ”Englannista. Onnittelut muuten vauvasta. Milla kertoi, että tulokas on toivottu.” Hän viittasi Ellan kauniisti pyöristyneeseen vatsaan.

Ella punastui hieman ja Milla kiitti mielessään 1800-luvun lopun brittiläistä tapakasvatusta. Hän ei ollut muistanut mainita koko raskaudesta mitään, mutta Daniel näköjään osasi paikata kohteliaisuuksilla. 

”Sä osaat kyllä tosi hyvin suomea”, Anttoni kehui totisena. 

Tuo oli minun merkkini, Milla ajetteli. ”Danin mutsihan on siis suomalainen, nii se on opettanu.” Kaikkien katseet suuntautuivat häneen. Daniel näytti kiitolliselta, äiti siltä kuin haluaisi ojentaa häntä. ”Siis, joo. Olis Dani osannu sen itekin kertoo”, hän mutisi yrittäen kuulostaa mahdollisimman ihastuneelta hölmöltä.

Selitys upposi jokaiseen, Oscarin arvoinen suoritus siis. Isä tuli vielä alkuhössötyksen jälkeen sanomaan hei ja ohjasi koko porukan pöytään, koska ruoka oli valmista. Tarjolla oli karjalanpaistia ja Milla huokaisi helpotuksesta. Onneksi äiti ja isä olivat ruokakonservatiiveja. Danielilla ei ollut selkeästi mitään vaikeuksia tunnistaa ainesosia ja hän söi hyvällä ruokahalulla. 

Lisäksi mies esitti erinomaisesti ujoa, mutta sympaattista poikaystävää. Hän jopa yllätti Millan hyräilemällä hieman yhtä kappaleista, jota he olivat autossa kuunnelleet. Se kuitenkin kävi perheelle hyvästä todisteesta siitä, että he olivat tavanneet kyseisen bändin soittaessa. Äiti tietysti uteli kaikenlaista ja Danielin omasta ilmeestäkin näki välillä, etteivät kysymykset olleet hänen mielestään sopivia. Sellaisissa tilanteissa Ella siirsi keskustelun nopeasti tulevaan lapsenlapseen, mistä Milla oli tyytyväinen. Hän alkoi tehdä lähtöä heti, kun jälkiruokakahvit oli juotu.

Äiti ei olisi millään halunnut päästää heitä niin äkkiä, mutta Milla perusteli, ettei hänen ollut ollut tarkoitus edes esitellä poikkistaan vielä, kyseessä oli vain hetken mielijohde. He tulisivat uudestaan, jos suhde jatkuisi. 

Äidin suu meni mutruun. ”Tuulikki, et nyt aja tätä kivaa kaveria pois puhumalla tuollaisia.” 

Milla inhosi, kun äiti kutsui häntä toiselta nimeltään, se oli sallittua vain Ellalle. ”Äh, mutsi, Dani tajuu kyl. Heippa sitten.” 

Daniel hyvästeli kaikki herrasmiesmäisesti ja sai äidiltä lämpimän halauksen, joka oli ilman muuta tarkoitettu mielenosoitukseksi Millalle, enemmän kuin Danielille itselleen.

-Roona-

Mietteitä kirjasta LXXVIII: Taistelun myrskyt ja Ennen päivän laskua ei voi

 Heippa!

Lupauksia on annettu ja rikottu. Ystäviä on saatu ja menetetty. Sota pimeyttä vastaan on alkanut. Salamurhaaja ja kuningatar Aelin Galathynius on valmis nousemaan valtaistuimelleen. Hänen ympärillään Erilean valtakunnat murenevat ja ikivanha pahuus pyrkii valtaamaan koko maailman. Ne, joilla on taikavoimia, huomaavat olevansa vastakkain niiden kanssa, joilla taikuutta ei ole. Haltiaprinssin rinnallaan Aelin kerää armeijaa puolelleen. Sodan uhatessa joka rintamalla Aelinin on tehtävä vihollisistaan liittolaisia, jos hän haluaa suojella kansaansa. Mikä pahinta, hänen ainoa toivonsa voittoon saattaa tietää loppua kaikelle, mitä hän rakastaa. Taistelun myrskyt on Sarah J. Maasin Throne of Glass -fantasiansarja viides osa.

Tämä sarja paranee vain osa osalta. Pidin ideasta, että oma puoliso voi syntyä aivan eri maailman aikaan kuin itse. Haltiat ovat toki kuolemattomia, mutta odottavan aika lienee silti pitkä. Toisaalta heillä näyttää olevan mahdollisuus rakastua toiseen, ainakin jollain lailla syvästi, olihan Rowankin rakastunut Lyriaan. Täytyy myöntää, että siinä vaiheessa, kun Rowan Aelinin oksentaessa hyppäsi oletukseen raskaudesta, olin vaan, että WTF Rowan oot sä yhtään seurannut tätä tarinaa – tai sitä mitä juuri äsken puhuttiin. Aedion vaikutti äksyilevän vähän kaikille. Lysandran muodonmuutostaidosta on ollut yllättäviä hyötyjä. Tykkäsin Eliden tarinasta ja siitä, miten Lorcan häntä ulkopuolisen silmin katseli. Myös Manonin juonikaari oli kiinnostava. Hänen ja Dorian suhdettahan pedattiin jo viime osassa. Muutenkin tarinassa tuli paljon paybackia, mikä oli kivaa.

Nuori valokuvaaja Mikael löytää kotitalonsa pihalta jotakin, mitä hän ei ole eläessään nähnyt, mutta minkä hän tietää saman tien haluavansa omakseen. Hetkeäkään epäröimättä hän ottaa hoiviinsa öisen metsänpeikon, kansantaruista tutun salaperäisen olennon. Mikaelin ja peikon välille solmiutuu maagisen tiivis suhde, joka saattaa vähitellen sijoiltaan koko elämän. Jos hän olikin aluksi kuvitellut voivansa vangita palan villiä luontoa luokseen, joutuu hän pian toteamaan jääneensä itse vangiksi. Eikä hän tiedä elävänsä hetkeä, jolloin alistettu luonto on juuri iskemäisillään takaisin. Yhdistellen ikivanhaa mytologiaa ja uusinta luonnontiedettä Johanna Sinisalo maalaa hurjan ja oudolla tavalla puoleensavetävän vaihtoehtohistorian, joka jää kihelmöimään lukijan mieleen vielä pitkään jälkeenpäin.

Kirjassa on jännä rakenne, joka ensiselailulta saattaa tuntua vaikealta, mutta lukiessa toimii yllättävän hyvin. On jännittävä valinta, ettei kirjan tärkein henkilö Pessi-peikko puhu mitään. Tai ehkä olisi parempi sanoa, ettei Pessi koskaan ole näkökulma hahmona, olisikin vähän hassua, jos peikot puhuisivat samaa kieltä ihmisten kanssa. Mielenkiintoinen tuo ajatus, että peikon erittämä feromoni vetoaisi jotenkin erityisesti homoseksuaaleihin ja vielä miespuolisiin sellaisiin. Hyvinhän tuossa sitä perusteltiinkin, alfaurosjutuilla ja sellaisella. Ecke oli minusta vähän irtonainen hahmo, kunnes kävi selville, että hän on se, joka kuolee lopussa. Muuta varten hän ei tuntunut kirjassa olevankaan, mikä on sinänsä harmi. Kiinnostava kirja kyllä, hyvin pohdittu sitä, jos peikot olisivatkin todellisia.

-Roona-

Myöhemmin huomaat sen valheeksi (Aina on liian kauan 8. luku)

 Moikka!

Iltapäivä sujui mallikkaasti. Daniel nyrpisteli vähän pizzalle, mutta söi maistettuaan hyvällä ruokahalulla. Milla esitteli hänelle Giletten käyttöä. ”Voisit oikeestaan hoitaa sen ajamisen nyt.” 

Sohvalla istuvan Danielin ilme oli innoton. ”Sänki ehtii kasvaa takaisin yön aikana.” 

Milla heittäytyi hänen viereensä. ”Varmaa joo, mut myös haavat ehtii parantua huomiseen mennessä.” Hän heilutteli laitetta toisen silmien edessä. ”Mäkin saan haavoja joka kerta, ku laitan uuden terän omaani. Ne on pirun teräviä. Ja voithan sä siistiä vähän huomenna, jos on pakko.” 

Daniel koppasi varren Millan kädestä ja lampsi pesuhuoneeseen. Hän sai kuin saikin partansa ajettua ja näytti yllättävän komealta siloisena. Vasemmalla poskella tosin oli pari vekkiä. Daniel oli selvästi aloittanut sieltä.

Ovikello soi viideltä. Jenniina ja Petrus törmäsivät sisään Millan avatessa oven. ”Mikä tää juttu on?” Jenniina säkätti jo ennen kuin sai takin päältään. 

Milla huokasi ja katsahti Danieliin, joka oli tullut nojaamaan keittiönovenkarmiin varautuneen näköisenä. ”Tää on Daniel, mun asiakas. Se niitä Petruksen kuteita tarttis.” 

Jenniinan katse oli lievästi sanottuna epäluuloinen. Petruksen kädessä oli jonkun tyylikkään pikkuputiikin paperikassi, johon vaatteet oli sullottu. Jenniina otti kassin ja tökkäsi sen Danielin syliin. ”Sä meet kokeileen noita. Petrus, olohuoneeseen. Ja sä”, hän osoitti Millaa. ”Sä tuut mun kaa keittiöön.” 

Daniel hipsi vessaan mutisten epäkohteliaisuudesta, mutta Milla huomasi, että hän oli järkyttynyt Jenniinan luonteesta ihan yhtä pahasti kuin Millan omastakin. Milla jäi nojaamaan tasoon, kun Jenniina asettui istumaan selkä olohuoneeseen päin.

 ”Daniel on se sun eilinen asiakas.” Se oli toteamus. ”Se on ollu yötä tääl kaikest päätellen. Siis mitä helvettiä? Miks?” Jenniina puhui hiljennetyllä, mutta painostavalla äänellä. 

Milla seisoi jäykkänä. ”Se tartti yöpaikan. Ja ammatillistakin apuu.” 

Jenniina tuhahti. ”Toivottavasti ei sentään yöllä.” 

”En mä oo mikskään hutsuks ruennut”, Milla kirskui hampaidensa välistä. 

Jenniina jäi tuijottamaan häntä. ”En mä sitä tarkottanu. Vittu, oon vaan huolissaan, kun sul on tääl ilmeisen tuntematon mies yökunnissa.” 

Milla pyöritti päätään. ”Sit oot seuraavan jälkeen viel enemmän. Jos äiti kysyy, niin sun pitäis sanoo, et Daniel on mun kundikaveri.” 

Jenniina räpsytteli ripsiään kiivaasti kuin Millan sanat olisi siten helpompi omaksua. ”En tasan sano. Milla, tää menee liian pitkälle.” 

Milla oli vastustamaisillaan, kun Daniel pamahti keittiöön uudessa asussaan. ”Nämähän sopivat minulle ihan hyvin, vai mitä mieltä olette?” hän tiedusteli, kunnes huomasi, että oli tainnut saapua aika jäätävässä kohdassa keskustelua. Jenniina irvisti hänelle niin, että jok’ikinen hammas näkyi. Daniel perääntyi pari askelta. 

Milla naksutteli harteitaan. ”Jensku, tää on kokonaan mun idea. Tulistuin Danielille vähän ja äiti sattu soittamaan just ja must oli helvetin hyvä aate pullauttaa sille, et kun tuun huomen käymään niin tuon poikakaverin näytille.” 

Jenniinan ilme heltyi vähän, mutta hän mittaili Danielia edelleen todella tarkkaan. ”No, Millan kiihtymiset kyl tiedetään. Mut sun on parempi olla kunnolla ja maksaa hyvin.” 

Daniel katsoi Millaa kuin varmistaakseen Millan tietävän, ettei hän voinut maksaa mitään. ”Minä olen vain asiakas ja tämä on vain väliaikaista”, hän urahti. 

Petrus oli tullut Jenniinan taakse, mutta pysytteli hiljaa. Jeesukselle ja kaikille pyhille kiitos, että Petrus oli perisuomalaista vaikenevaa tyyppiä, Milla ajatteli. ”Danielin keissi on tosi kiinnostava. Me käydään vaan vanhusten luona ja voin sit ensi viikol sanoo, et hups me erottiin ja esittää olevani tosi rikki. Ja ratkoo toimeksiantoni kaikes hiljasuudes loppuun.” Hän hymyili vinosti ja anovasti Jenniinan suuntaan. 

Tämä huokasi. ”No, okei. Mä lupaan antaa taustatukee, jos on tarvis. Pitää varmaan keksii miks ette somessakaan oo näkyny.” 

Milla päästi huomaamatta pidättelemänsä hengityksen ulos. ”Sä luet mun ajatukset.” Jenniinasta näki, ettei tämä ollut suostumukseensa erityisen tyytyväinen. 

Daniel astui Jenniinan eteen. ”Olisitko rauhallisemmin mielin, jos minä vakuutan sinulle - ja Petrukselle – että Milla on ihan turvassa. Ja että me selitämme tapaukseeni liittyvät asiat sinulle, kun selviämme alkuhankaluuksista.” Hän tarjosi kättään puristettavaksi Jenniinalle. 

Millan teki melkein mieli kumartaa Danielille, niin tyylikkäästä hän oli tilanteen ottanut haltuunsa. Jenniina nyökkäsi ja tarttui ojennettuihin sormiin. 

Kun tuli Petruksen vuoro, tämä sanoi: ”Mä olen kanssa Millan puolella. Tosin Jensku tässä on sulle paljon suurempi ongelma, jos Millasta koskaan löytyy edes pieni naarmu.” 

Daniel onnistui näyttämään siltä, että otti asian uskomattoman vakavasti. Toisaalta hän varmaan oppi jotain minun rannelukkonäytöksestäni, Milla pohti helpottuneesti.

”Noi farkut käy sulle muuten ku nyrkki silmään”, hän totesi vaihtaen aihetta. 

Jenniina töhähti ja Daniel pyyhkäisi toista lahjetta, jossa oli kulutusta. ”Niin. Onnekasta, että olemme Petruksen kanssa samankokoiset. Tuota pitäisiköhän...” Lauseen loppu jäi ilmaan. 

Milla tajusi, että Daniel yritti kysyä kohteliaasti rei´istä, joita muodinmukaisissa denimeissä tietysti oli. ”Ei sun nyt ihan uusimpia huosujas ois tarttenu antaa”, hän lohkaisi. 

”Pari vuotta vanhat ne on. Sen hetken kuumimmat repeymät”, Petrus vastasi lähtien mukaan leikkiin. ”Jospa mä saan ne ehjinä takaisin.” 

Nyt Danieliakin nauratti. Jenniina yritti samaan aikaan olla myrtynyt Millalle ja hihittää Petruksensa suloisuudelle saaden itsensä kuulostamaan aivastelevalta hiireltä.

Milla ravisteli olkiaan. ”Nyt kun ollaan kaikki kavereita, nii kai te haluutte juoda kahvit?” 

Jenniina ja Petrus nyökkäsivät. ”Kai sulla on jotakin tarjottavaa sen kanssa? Eikä siis niitä kuivii keksei vain.”

Milla väänsi ilmeensä muka loukkaantuneeksi mennessään keittimen luo. ”Milloin mä oon teille jotain kämäsiä keksejä muka tarjonnu. Saatte ihan käsinleivottuja puusteja.” Hän otti pullapussin esiin pakastimesta. 

Jenniina oli mennyt omalle tuolilleen ikkunan viereen vastapäätä Danielia, joka oli ystävällisesti jättänyt emännänpaikan hänelle. Kahvittelu eteni rennosti, vaikkei kukaan paljoa jutellut. Sen jälkeen Jenniina ja Petrus lähtivät kotiin. Ovella Jenniina muistutti vielä tiukasti Danielia siitä, mitä tämä oli tullut luvanneeksi. 

”Mä ootan kutsua selitystilaisuuteen ensi tilassa.”

Auton porhallettua pois pihasta, Milla lakosi olohuoneen sohvalle. 

Daniel asettui istumaan divaanipalalle. ”Jenniina on yhtä tulinen luonne kuin sinäkin”, hän pohti kuin ohimennen. 

Millaa alkoi räkätyttää. Häneltä meni hetki koota itsensä ja saada suustaan jotain järkevää. ”Se on totta. Ei täst ystävyydestä mitään tuliskaan, jos toinen olis lattiarätti, jota sais vedellä miten sattuu.” 

Daniel hörähti. ”En usko, että sinun kanssasi mistään tulee mitään, jos pahaksi onnekseen sattuu olemaan lammas.” 

Milla potkaisi Danielin säärtä leikkisän pehmeästi. Mies töytäisi häntä kevyesti takaisin. He jatkoivat jalkapeliään hetken aikaa, sillä väsymys lapsetti kumpaakin. 

”Toivottavasti en mennyt lupaamaan mitään, minkä voi myöhemmin huomata valheeksi”, Daniel sanoi sitten vakavoituneena.

”Sä puhuit niin vähän, ettei se oo oikein mahollista. Hiton hyvä pelastus muuten se vakuutusjuttu.” Milla toivoi hymynsä olevan kannustava. 

Daniel heilautti kättään vähättelevästi. ”Herrasmiehet tekevät sellaista”, hän lausui kuin paraskin takakireä opettaja. 

Milla pyrskähti taas kikattamaan. Hyvillä vesillä tässä oltiin.

-Roona-

Elokuvissa LVV: Doctor Strange in the Multiverse of Madness

 Heippa!

Marvelin elokuvauniversumi saa jälleen uuden jäsenen Doctor Strangerin toisesta omasta leffasta. Pääosissa nähdään tuttuun tapaan Benedict Cumberbatch (Stephen Strange), Benedict Wong (Wong), Chiwetel Ejiofor (Mordo) ja Rachel McAdams (Christine Palmer). Uusina henkilöinä esitellään jo muissa Marvel-leffoissa näytellyt Elisabeth Olsen (Wanda Maximoff eli Scarlet Witch) sekä Xochitl Gomez (America Chavez). Elokuvan on ohjannut Sam Raimi.

Minusta tämä poikkesi muista MCU-filmeistä vakavuudellaan. Tai siis vitsejä ja kepeyttä oli jotenkin todella vähän. Minulle ei myöskään onnannut se, että Christine oli nostettu keskeiseen rooliin. Ei hahmossa mitään vikaa ole, mutta hän jäi katsojalle etäiseksi jo ensimmäisessä Strangessa. Tuntui vaan hassulta, kun hahmo, jonka nimeä en edes muistanut oli yhtäkkiä niin tärkeä. Hääkohtaus siinä alussa olisi riittänyt Christinestä. Minua hämmensi alussa toinenkin juttu. Stephenin tohtorikollega, joka kysyi oliko se todella ainoa vaihtoehto. Hän oli menettänyt veljensä ollessaan hiekaksi haihtuneena. Siis joutuivatko Avengers tai Shield tai joku muu selittämään Thanoksen napsautuksen kovinkin yksityiskohtaisesti koko maailmalle? Kun tästä tohtorista oikein huokui, että tiesi yhtä paljon kuin katsoja. Tähän on voinut tulla vastaus noissa Disney+ -sarjoissa, joita en ole nähnyt.

Pidin America Chavezista, joka vaikutti kiinnostavalta hahmolta. Minua ärsytti, että Stephen kutsui häntä koko ajan sanalla ”kid” (joka oli onneksi suomennettu tytöksi eikä sentään lapsoseksi). Spidermanissa se oli ihan ok, muutkin ovat tainneet kutsua Peteriä kidiksi, mutta American kohdalle se tuntui vain tosi tyhmältä. Onkohan American kyvystä mitään varsinaista hyötyä hänelle itselleen? Stephenhän solmi jopa solmionsa taialla, mutta jos America nyt ei jatkuvasti halua vaihtaa universumia niin hänen kykyään taitaa voida käyttää vain yleiseksi hyödyksi – tai haitaksi.

Tykkäsin myös Wandasta ja Scarlet Witchistä. Pääsin kärryille heidän juonistaan, vaikka tiesinkin niistä vain yleispiirteet. Pidin etenkin Wandan traileriinkin nostetusta vuorosanasta “You break the rules and become a hero. I do it and I become the enemy. That doesn't seem fair”. Tällainen kaksinaismoraalin esiintuominen oli juuri sitä leffan vakavuutta mielestäni. Ei sillä etteikö ainakin Scarlet Witch olisi tehnyt pahaakin, mutta… Mietin muuten Wongin tapaan, mitä Wanda aikoi tehdä toiselle itselleen, kun pääsisi poikien luo eri universumiin. Jäi sellainen fiilis, ettei hän ollut itsekään oikean ajatellut asiaa hartaasti, varmaan ihan tarkoituksella. Toisaalta tappoihan Strangekin toisen minänsä melko kylmäverisesti ja näennäisesti vähin tunnon tuskin, että ehkä ne omat tuplat eivät ole niin tärkeitä.

Minusta idea siitä, että unet olisivat pieniä kurkistuksia toisiin todellisuuksiin, oli loistava. Myös unessakävely oli kiinnostava konsepti, vaikka pimeää taikuutta olikin. Löytyneekö pahan kirjan vaatimalle kolmannelle silmälle syvällisempi selitys seuraavissa elokuvissa?.

Elokuva oli ihan kelpo, joskaan ei paras MCU-tuotos.

-Roona-

Viisas ja vireä, jäykkä ja kireä (Aina on liian kauan: 7. luku)

 Moikka!

He päättivät jättää kirjeen sikseen ja Milla käski Danielin tulla katsomaan kirjoittamiaan kysymyksiä. Kannettava oli miehelle mielenkiintoinen uutuus, mikä oli Millan onni, sillä Danielin keskittyessä laitteen yleisilmeeseen, hän saattoi poistaa lempijuttukysymykset ja väittää, että ne olivat koskeneet asioita, jotka olivat selvinneet kirjeestä. 

”No niin. Keskity etenkin noihin.” Milla maalasi yhden kysymysryppään. ”Ne koskee sun murhaa, josta mä en tiedä vielä oikein mitään.” 

Daniel siristeli silmiään ja keskittyi lukemaan. ”Ymh, voin vastata noihin sinulle. Haluatko aloittaa värisuosikistani?” Hänen kasvoillaan karehti ja Millan näki silmissä flirtin poikasen. 

”Tosi hauskaa. Jos alotat vaik kertomalla kuinka tunsit juhlien isännän.” Milla tökkäsi Danielia niin, että tämä älysi siirtyä viereiseen tuoliin ja hän pääsi takaisin koneen eteen.

”Herra Elsewood on nousukas. Vaurastunut kauppias. Hieno mies kaikin puolin. Ei sen puoleen, että olisin tuntenut hänet hyvin. Kävimme koskaan vain muutaman lyhyen keskustelun. Mutta hänen käytöstään ja taloudenpitoaan kehuttiin laajalti. Ja ne harvakseltaan järjestetyt juhlat olivat upeita.” 

Milla naputteli ranskalaisia viivoja. ”Eli sun käsitys Elsewoodista perustuu huhuihin ja pariin, mahollisesti aika känniseen käyntiin niissä juhlissa? Kaipa mä olen kuullut ihmisiä sanottavan hyviks tyypeiks vähemmästäkin.” 

Daniel kierräytti oikean kätensä tuolin selkänojalle ja pyöräytti silmiään. ”Elsewood ei piilotellut alkuperäänsä. Minä tulen maailmasta, jossa ihmiset yrittävät jatkuvasti peittää menneisyytensä, jos eivät voi sitä kokonaan poistaa. Rehellisyys teki siis hänestä minun – ja muiden – silmissä kunnon miehen.”

Milla pureskeli peukalonkynttään nyökätessään. Hänen pitäisi päästä eroon siitä tavasta. ”Ymhyy, okei. Oliko sut kutsuttu, koska oot paronin poika?” 

Oli Danielin vuoro nyökätä. ”Kyllä. Hänellä oli tapana kutsua aatelispoikia, koska halusi naittaa tyttärensä ylempään luokkaan. Hienot neidit eivät muuten nakertele sormenpäitään.” 

Milla näytti miehelle kieltä. Naapurin mummo rullaili ikkunan ohi rollaattorillaan. ”Jätetään Elsewood hetkeksi sit rauhaan. Mut mä palaan siihen vielä. Oliko siel juhlissa ketään sun vihamiehiä tai muita, joil ois ollu jotain sua vastaan?” 

Daniel näytti mietteliäältä. ”Ei kai. Vaughan ei pitänyt minusta, koska olin... kiusannut hänen vaimoaan ennen kuin he menivät naimisiin.” 

”Kiusannut? Olit sä siis haukkunut sitä, vai mitä? Paraskin antaan mulle ohjeita, mitä hienot neidit tekee” Milla ihmetteli piikikkäästi. 

”Ei, ei, kun... tuota... heilutellut peittoja, niin kuin Tom olisi sanonut.” Daniel oli punastunut kevyesti. 

Millalta karkasi kikatus. ”Sä tarkoitat kiusoittelua, et kiusaamista. Ja mulle kantsii ihan rehellisesti sanoo, jos on maannu jonkun kans. En mä tääl tuomitsemassa oo.” 

Daniel näytti kiusaantuneelta, mutta rentoutui sitten. ”Niin, kai on onnistumisen kannalta parempi kertoa sinulle nämäkin asiat. Minulle on vain opetettu, ettei niistä puhuta naisten seurassa.” 

Milla huokasi. Hän pystyi kyllä unohtamaan sukupuolen aika hyvin työskennellessään. Esimerkiksi pettäjätapaukset olivat yhtä kauheita, olivat sitten miehiä, naisia tai mitä tahansa. Daniel oli varmaan tottunut hippasen tiukempaan jakoon. 

”No, olit sä harrastanut peiton heiluttelua muiden paikallaolijoitten kans? Elsewoodin tyttärien vaikka?” 

Daniel vei toisen käsivartensa puolustelevasti rinnan päälle. ”Vain Sarah Vaughanin. Olin kyllä suudellut aika montaa, mutta Elsewoodin Anna ja Polly eivät kuuluneet heihin. Ne tytöt oli kasvatettu tietämään pikkuparonien metkut, joten he eivät antautuneet suudelmiin ennen kuin olivat saaneet jotain – kuten vaikka kosinnan – vastineeksi. Clock yritti kerran väkisin ja sai niin kipakan iskun Annan kämmenestä, että mustelma näkyi koko seuraavaan viikon.”

Mies virnisti muistolle ja tökkäsi jotain Millan aivoissa. ”Sä olet maininnut Clockin aikasemminkin. Karkeekäytöksinen? Jos se hoiteli sut päiviltä?”

Kysymys jäi hetkeksi ilmaan. Sitten Daniel pyrskähti nauruun. ”Clock ei pystyisi tappamaan ketään salaa. Törkeiden tapojen hyvä puoli on se, että niistä lähtee ääntä. Taivaan tähden siitä miehestä irtosi mölinää. Jo ihan siksi, että Clock käveli aina jäykkänä ja kireänä kuin viulunkieli.” 

Daniel kuulosti kaikesta valittavalta, mutta ah niin viehättävältä mr Darcylta. Milla tajusi jääneensä tuijottamaan suu auki. Hän alkoi pikkuhiljaa ymmärtää, mikä kaikkein muiden tyttöjen mielestä Darcyssa oli niin ihanaa, jos ei otettu lukuun, että häntä esitti Colin Firth. 

”Mitähän Clock olisi sanonut sinusta”, hän mumisi peittääkseen pöhkön reaktionsa. 

”Sinulla on kultalusikka tungettu kurkkuun asti, Willoughby. ” Daniel oli madaltanut ääntään ja kirskutti sitä. ”Mikäli hän oli juonut enemmän, minun kurkkuuni oli tungettu jotain paljon roisimpaa.”

Milla yritti hillitä itseään, mutta turskahduksia nousi pintaan joka tapauksessa. Hänkään ei enää uskonut Clockiin epäiltynä. Tämä kuulosti niiltä luusereilta, jotka huutelivat lutkaksi, kun kohteliaasti kieltäytyi niiden ehdotteluista. 

”Entä olisko se Vaughan, Sarahin mies siis, voinu murhata sut?” 

Daniel pyöritti päätään. ”Fred lähinnä ilkeili minulle. Kaikkea muuta olisi pidetty ylireagointina, hän kun ei ollut vastuussa Sarahista silloin, kun meidän juttumme oli päällä. Viisautesi ja vireytesi johtavat sinut vielä turmioon, Danielus. Minun pitäisi kai kiittää isoveljeäni – hän ja Fred olivat ystäviä – Fredin kurissa pitämisestä myös.” 

Milla raaputti ajatuksissaan sormensyrjää. ”Kutsuiko se oikeasti sinua Danielukseksi?” 

”Fredin latinan- ja kreikantaidot eivät olleet kehuttavat, vaikka kyllä kai Danielus diminutiivista menee.” 

Milla päätti, että hänen pitäisi googlettaa myöhemmin diminutiivi, sillä hänellä ei ollut hajuakaan mitä se tarkoitti. Hän tökkäsi ruutua. ”Pidetään tauko. Mun kai pitää keksiä mitä me syödään, kun on jo puolipäivä.”

Milla nousi ja lähti penkomaan jääkaappia. Hän huomasi ilokseen, että pakastelokerossa oli pizzapohjia. Niistä saisi aikaan jotain varsinkin, kun kävisi hakemassa kaupasta lisää tonnikalaa. Samalla tulisi hoidettua se Danielin partaterä. Käyköhän minun sheivausvaahtoni partavaahdosta, hän mietti. Sitten hänen mieleensä iski toinen ajatus. 

”Noihan on sun ainoat vaatteet?” hän sanoi kääntyen Danieliin päin. 

Mies kohautti harteitaan no big deal –asenteella. ”Niin.” 

Milla näki kuitenkin säröilyn, Daniel oli taatusti tottunut pukeutumaan palvelijoiden pesemiin puhtaisiin vaatteisiin päivittäin. Hän nappasi kännykkänsä pöydältä ja otti puhelun Jenniinalle. Hälyttäminen kesti pitkään ja Milla oli katkaisemassa, kun Jenniina vastasi.

”Moi!!!... Petrus älä...” 

”Keskytinks mä jotain?” 

Linjan toisesta päästä kuului hihitystä. ”Ei, ei, Petrus vaa yrittää näykkiä mun kaulaa.” 

Milla irvisti Danielille, joka tarkkaili heidän keskusteluaan. ”Tossa oliki jo liikaa tietoo. Mut mul on itse asiassa yks pyyntö Petrukselle, sit kun hän vaan ehtii.” 

”Annanko mä sille?” Jenniina kysyi rauhallisemmin. 

Milla ei voinut estää itseään. ”Luulin et annoit jo.” 

Hän kuuli Jenniinan haistattelevan ja Petruksen naurun taustalla. 

”Mä tartteisin parit miesten housut ja paidat. Jos Petrus vois lainaa.” 

”Joo voin mä”, Petrus vastasi, sillä Jenniina oli kai laittanut kaiuttimen päälle. 

”Mihin sä niitä”, Jenniina kuulosti myrtyneeltä. 

”No, mul on tääl... Tai parempi, et tuutte ite kattoo, kun heitätte ne vaatteet tänne. Mut lupaan, et saat antaa tost äskeisest jo tänään takas Jensku.” 

Mainittu tuhahti. ”Me tullaan joskus illal.” 

”Okei, nähään sit.” 

”Jep, moi.” Jenniina kalautti punaista luuria tai siltä Millasta ainakin tuntui.

”Minä saan ilmeisesti uusia vaatteita”, Daniel totesi. 

Uusi-sana lausuttiin sellaisella korostuksella, että heittomerkit pystyi haistamaan. 

Milla käveli hänen tuolinsa taakse. ”Parempi niin kuin et tuhlattais sun vähän rahat ihan oikeesti uusiin kuteisiin. Niistä puheen ollen, mä nappaan nyt sun lompakostas setelin ja ostan meidän tän päivän ruuat sillä. Voit varmaan tarjoo mulle, herrasmies kun oot.” 

Daniel nyökkäsi kankeasti, sillä Millan kädet olivat vanhingossa etsiytyneet kiusaushieromaan miehen hartioita. ”Toki. Voisit lopettaa tuon. Pelkään tulkitsevani väärin mitä se tarkoittaa.” 

Milla irrotti otteensa. Oli arvostettavaa, että Daniel kehtasi myöntää olevansa hämmennyksissään. ”No, mun pitääki kalppia sinne kauppaan, et saadaan safkaa.”

Daniel venytteli ja hymyili sarkastisesti. ”Minun mukaan ottamistani kai ei voi harkitakaan.” 

Milla oli jo kaapilla etsimissä kestokassia. ”Kai sä voit tulla. Se on ihan tos lähellä. Et vaa puhu kellekään. Tai voit sä sanoa hei.” Sarkastinen virne leveni, mutta Daniel ei sanonut enää mitään ja pysyi hiljaa koko kauppamatkan.

-Roona-