Myöhemmin huomaat sen valheeksi (Aina on liian kauan 8. luku)

 Moikka!

Iltapäivä sujui mallikkaasti. Daniel nyrpisteli vähän pizzalle, mutta söi maistettuaan hyvällä ruokahalulla. Milla esitteli hänelle Giletten käyttöä. ”Voisit oikeestaan hoitaa sen ajamisen nyt.” 

Sohvalla istuvan Danielin ilme oli innoton. ”Sänki ehtii kasvaa takaisin yön aikana.” 

Milla heittäytyi hänen viereensä. ”Varmaa joo, mut myös haavat ehtii parantua huomiseen mennessä.” Hän heilutteli laitetta toisen silmien edessä. ”Mäkin saan haavoja joka kerta, ku laitan uuden terän omaani. Ne on pirun teräviä. Ja voithan sä siistiä vähän huomenna, jos on pakko.” 

Daniel koppasi varren Millan kädestä ja lampsi pesuhuoneeseen. Hän sai kuin saikin partansa ajettua ja näytti yllättävän komealta siloisena. Vasemmalla poskella tosin oli pari vekkiä. Daniel oli selvästi aloittanut sieltä.

Ovikello soi viideltä. Jenniina ja Petrus törmäsivät sisään Millan avatessa oven. ”Mikä tää juttu on?” Jenniina säkätti jo ennen kuin sai takin päältään. 

Milla huokasi ja katsahti Danieliin, joka oli tullut nojaamaan keittiönovenkarmiin varautuneen näköisenä. ”Tää on Daniel, mun asiakas. Se niitä Petruksen kuteita tarttis.” 

Jenniinan katse oli lievästi sanottuna epäluuloinen. Petruksen kädessä oli jonkun tyylikkään pikkuputiikin paperikassi, johon vaatteet oli sullottu. Jenniina otti kassin ja tökkäsi sen Danielin syliin. ”Sä meet kokeileen noita. Petrus, olohuoneeseen. Ja sä”, hän osoitti Millaa. ”Sä tuut mun kaa keittiöön.” 

Daniel hipsi vessaan mutisten epäkohteliaisuudesta, mutta Milla huomasi, että hän oli järkyttynyt Jenniinan luonteesta ihan yhtä pahasti kuin Millan omastakin. Milla jäi nojaamaan tasoon, kun Jenniina asettui istumaan selkä olohuoneeseen päin.

 ”Daniel on se sun eilinen asiakas.” Se oli toteamus. ”Se on ollu yötä tääl kaikest päätellen. Siis mitä helvettiä? Miks?” Jenniina puhui hiljennetyllä, mutta painostavalla äänellä. 

Milla seisoi jäykkänä. ”Se tartti yöpaikan. Ja ammatillistakin apuu.” 

Jenniina tuhahti. ”Toivottavasti ei sentään yöllä.” 

”En mä oo mikskään hutsuks ruennut”, Milla kirskui hampaidensa välistä. 

Jenniina jäi tuijottamaan häntä. ”En mä sitä tarkottanu. Vittu, oon vaan huolissaan, kun sul on tääl ilmeisen tuntematon mies yökunnissa.” 

Milla pyöritti päätään. ”Sit oot seuraavan jälkeen viel enemmän. Jos äiti kysyy, niin sun pitäis sanoo, et Daniel on mun kundikaveri.” 

Jenniina räpsytteli ripsiään kiivaasti kuin Millan sanat olisi siten helpompi omaksua. ”En tasan sano. Milla, tää menee liian pitkälle.” 

Milla oli vastustamaisillaan, kun Daniel pamahti keittiöön uudessa asussaan. ”Nämähän sopivat minulle ihan hyvin, vai mitä mieltä olette?” hän tiedusteli, kunnes huomasi, että oli tainnut saapua aika jäätävässä kohdassa keskustelua. Jenniina irvisti hänelle niin, että jok’ikinen hammas näkyi. Daniel perääntyi pari askelta. 

Milla naksutteli harteitaan. ”Jensku, tää on kokonaan mun idea. Tulistuin Danielille vähän ja äiti sattu soittamaan just ja must oli helvetin hyvä aate pullauttaa sille, et kun tuun huomen käymään niin tuon poikakaverin näytille.” 

Jenniinan ilme heltyi vähän, mutta hän mittaili Danielia edelleen todella tarkkaan. ”No, Millan kiihtymiset kyl tiedetään. Mut sun on parempi olla kunnolla ja maksaa hyvin.” 

Daniel katsoi Millaa kuin varmistaakseen Millan tietävän, ettei hän voinut maksaa mitään. ”Minä olen vain asiakas ja tämä on vain väliaikaista”, hän urahti. 

Petrus oli tullut Jenniinan taakse, mutta pysytteli hiljaa. Jeesukselle ja kaikille pyhille kiitos, että Petrus oli perisuomalaista vaikenevaa tyyppiä, Milla ajatteli. ”Danielin keissi on tosi kiinnostava. Me käydään vaan vanhusten luona ja voin sit ensi viikol sanoo, et hups me erottiin ja esittää olevani tosi rikki. Ja ratkoo toimeksiantoni kaikes hiljasuudes loppuun.” Hän hymyili vinosti ja anovasti Jenniinan suuntaan. 

Tämä huokasi. ”No, okei. Mä lupaan antaa taustatukee, jos on tarvis. Pitää varmaan keksii miks ette somessakaan oo näkyny.” 

Milla päästi huomaamatta pidättelemänsä hengityksen ulos. ”Sä luet mun ajatukset.” Jenniinasta näki, ettei tämä ollut suostumukseensa erityisen tyytyväinen. 

Daniel astui Jenniinan eteen. ”Olisitko rauhallisemmin mielin, jos minä vakuutan sinulle - ja Petrukselle – että Milla on ihan turvassa. Ja että me selitämme tapaukseeni liittyvät asiat sinulle, kun selviämme alkuhankaluuksista.” Hän tarjosi kättään puristettavaksi Jenniinalle. 

Millan teki melkein mieli kumartaa Danielille, niin tyylikkäästä hän oli tilanteen ottanut haltuunsa. Jenniina nyökkäsi ja tarttui ojennettuihin sormiin. 

Kun tuli Petruksen vuoro, tämä sanoi: ”Mä olen kanssa Millan puolella. Tosin Jensku tässä on sulle paljon suurempi ongelma, jos Millasta koskaan löytyy edes pieni naarmu.” 

Daniel onnistui näyttämään siltä, että otti asian uskomattoman vakavasti. Toisaalta hän varmaan oppi jotain minun rannelukkonäytöksestäni, Milla pohti helpottuneesti.

”Noi farkut käy sulle muuten ku nyrkki silmään”, hän totesi vaihtaen aihetta. 

Jenniina töhähti ja Daniel pyyhkäisi toista lahjetta, jossa oli kulutusta. ”Niin. Onnekasta, että olemme Petruksen kanssa samankokoiset. Tuota pitäisiköhän...” Lauseen loppu jäi ilmaan. 

Milla tajusi, että Daniel yritti kysyä kohteliaasti rei´istä, joita muodinmukaisissa denimeissä tietysti oli. ”Ei sun nyt ihan uusimpia huosujas ois tarttenu antaa”, hän lohkaisi. 

”Pari vuotta vanhat ne on. Sen hetken kuumimmat repeymät”, Petrus vastasi lähtien mukaan leikkiin. ”Jospa mä saan ne ehjinä takaisin.” 

Nyt Danieliakin nauratti. Jenniina yritti samaan aikaan olla myrtynyt Millalle ja hihittää Petruksensa suloisuudelle saaden itsensä kuulostamaan aivastelevalta hiireltä.

Milla ravisteli olkiaan. ”Nyt kun ollaan kaikki kavereita, nii kai te haluutte juoda kahvit?” 

Jenniina ja Petrus nyökkäsivät. ”Kai sulla on jotakin tarjottavaa sen kanssa? Eikä siis niitä kuivii keksei vain.”

Milla väänsi ilmeensä muka loukkaantuneeksi mennessään keittimen luo. ”Milloin mä oon teille jotain kämäsiä keksejä muka tarjonnu. Saatte ihan käsinleivottuja puusteja.” Hän otti pullapussin esiin pakastimesta. 

Jenniina oli mennyt omalle tuolilleen ikkunan viereen vastapäätä Danielia, joka oli ystävällisesti jättänyt emännänpaikan hänelle. Kahvittelu eteni rennosti, vaikkei kukaan paljoa jutellut. Sen jälkeen Jenniina ja Petrus lähtivät kotiin. Ovella Jenniina muistutti vielä tiukasti Danielia siitä, mitä tämä oli tullut luvanneeksi. 

”Mä ootan kutsua selitystilaisuuteen ensi tilassa.”

Auton porhallettua pois pihasta, Milla lakosi olohuoneen sohvalle. 

Daniel asettui istumaan divaanipalalle. ”Jenniina on yhtä tulinen luonne kuin sinäkin”, hän pohti kuin ohimennen. 

Millaa alkoi räkätyttää. Häneltä meni hetki koota itsensä ja saada suustaan jotain järkevää. ”Se on totta. Ei täst ystävyydestä mitään tuliskaan, jos toinen olis lattiarätti, jota sais vedellä miten sattuu.” 

Daniel hörähti. ”En usko, että sinun kanssasi mistään tulee mitään, jos pahaksi onnekseen sattuu olemaan lammas.” 

Milla potkaisi Danielin säärtä leikkisän pehmeästi. Mies töytäisi häntä kevyesti takaisin. He jatkoivat jalkapeliään hetken aikaa, sillä väsymys lapsetti kumpaakin. 

”Toivottavasti en mennyt lupaamaan mitään, minkä voi myöhemmin huomata valheeksi”, Daniel sanoi sitten vakavoituneena.

”Sä puhuit niin vähän, ettei se oo oikein mahollista. Hiton hyvä pelastus muuten se vakuutusjuttu.” Milla toivoi hymynsä olevan kannustava. 

Daniel heilautti kättään vähättelevästi. ”Herrasmiehet tekevät sellaista”, hän lausui kuin paraskin takakireä opettaja. 

Milla pyrskähti taas kikattamaan. Hyvillä vesillä tässä oltiin.

-Roona-