Sweet Nightmare, part 3

Moikka!

Olen julkaissut tätä näköjään viimeksi tammikuussa.

They stepped in a little place called Coff´n´Cinnamon which Nora had seldom visited. It was a cozy shop and most of the customers were middle-aged and elderly people. Staff looked very hipster which was in stark contrast to clientele. Marvel ordered a double espresso and Nora took some herbal tea to calm her nerves. They took a quiet corner table although Nora made sure that they were visible to other clients. Marvel sipped his espresso and didn´t say anything for a while. Nora started becoming annoyed and bored. 

“Well, if you have something to say I would like to hear it. My curiosity isn´t gonna last forever”, she uttered. 

Marvel crossed his fingers like Mr. Burns does on the Simpsons and looked Nora into the eyes.

“You know who you are, don´t you?”, he asked calmly.

Nora snuffed to the question. “I am me. If that´s some stupid philosophical question then I don´t know.” 

Marvel shrugged his shoulders but looked annoyed. “Philosophy is sometimes helpful. Especially when you got to consider that you have powers you know nothing about.” 

Nora smothered her laughter. “Next you are telling me that I´m gonna meet a tall dark stranger. Some sort of Dumbledore or Merlin whose gonna teach me all about my surprise secret powers.” 

“You have already. And rather handsome too, if I might add. But I´d be an awful teacher, so I just announce things”, Marvel teased with gleaming eyes. Then he made his face look more severe. “Do you often have bad dreams?” 

Nora felt a shiver going through her. How could Marvel be aware of her nightmares?

Suddenly Nora didn´t feel like talking. All this was too much for her. She knew she was almost raped or mugged or something and then this crazy person was telling her that she had mystical powers. She felt her heart racing and had trouble breathing. Marvel stared at her face which had quickly became grey and pale. He stood up and pulled his chair nearer to hers and started to calm her down. 

“I shouldn´t have asked you about the dreams. They told me not to at first. But I am an idiot and the worst. Please don´t faint.” 

He sounded quite anguished which broke his solemn appearance. This somehow reassured Nora and she started breathing more slowly. They were quiet and just inhaled and out haled together for several minutes. Marvel had taken Nora’s hands to his.

Nora didn´t shook off Marvel´s hands. They felt calming like a flow of healing energy was pouring out of them. 

“Your hands. It´s ok but you can take them off now”, she stuttered. 

Marvel moved back to his old whereabouts without a separate request. “I´m glad that you didn´t faint. Fainting girls make me panic”, he said relieved. 

Nervous giggle escaped from Nora´s lips. “This is insane. You were super calm with that potentially dangerous guy and used some weird mind power to put him down and now you´re going nuts about this.” 

Marvel shook his head and laughed too. “Well, you know, I´m just a human. Plus my powers are very physical, I assure you.” 

Nora felt her body relax and thought that finally she was safe, at least for today. Marvel was one of the good guys.

“What kind of powers you have, by the way. For me it seemed like that creep was in great pain for no reason what so ever”, she asked. 

“It happened inside him. I use water”, Marvel told shying away from the question. 

Nora pondered for a moment. “I didn´t see any liquid and he didn´t look thirsty to me.” She was trying to be funny and Marvel frowned at her. 

“Haha. I can drown or drain a person. Or boil them if I feel especially evil”, he snarled. 

Nora sighed at the thought. “So you… what did you do to him?” 

“I made his throat so try that his brain was probably thinking that he´d been in a desert for a week. It doesn´t sound painful but an outsider can´t know how much it hurts”, Marvel explained. 

Nora nodded for understanding. “Your physical doings have psychological consequences.”

Marvel grinned. “Ymh, that´s true. But you, well, it could be said that you are a real psychic.” 

Nora put her hands down to her lap and said with sarcasm: “So I can see the future, ha? You don´t know how many times that talent has already been useful to me.” 

Marvel rolled his sleeves up. Until now the trench coat had been fully on him. He had ordinary hoodie underneath, Nora noticed. He also made the Mr. Burns move again. 

“Listen Miss-i-am-so-smart, it´s not that kind of power. We actually have to test what kind of a thing it is since it´s only waking up”, he explained. 

Nora started to feel excitement growing into her. Maybe her nightmares were because of this and they would go away if she just learned to use this mysterious power of hers.

“When can we start?” she uttered by accident. 

Marvel looked at her like they were in a conspiracy together. Nora glared him and pretended that she had seen something interesting on the wall. Her eyes reach the clock and she realized it was already five. 

“What now?” Marvel asked as she started to make a leave. 

“It´s late. I need to go home. I said to my parents that I would only go for a short stroll. They´ll start worrying soon.” Nora gave a little smile to Marvel. “So, how can I contact you? We need to meet again.” 

Marvel seemed sulky probably because he wasn´t in front of the conversation anymore. “Next Thursday. I will call and tell specifically when and where”, he mumbled. 

Nora sneered to him but nodded that that would be ok. Then she left and Marvel was alone on their table.

Nora ate dinner with her parents who had indeed already been wondering where she was. She told them that she had just totally forgot the passage of time and strolled further away than she was supposed to. She took a shower early and retired to her room. She had a towel around her wet hair. She laid down on her bed and stared at the ceiling. She had so much to think about. Marvel was still unknown person to her and yet she trusted him. Suddenly she understood that Thursday wouldn´t come fast enough. She wanted all the answers now. But you can´t have them tonight, she scolded herself. She took the towel off her head and scrambled between her sheets. She could feel the water from her hair going through the pillow before she closed her eyes. That night she only saw peaceful dreams.

                                                         -Roona-

Mietteitä kirjasta XLIII: Nefrin tytär, Rehtimies Jeesus & kieromieli Kristus ja Puolikas sotaa

Heippa!

Nerfin tytär on Erika Vikin kirjoittaman Kaksosauringot-trilogian kolmas ja viimeinen osa. Aleia on pitkään paennut etsijöitä kahden auringon alla. Hänen sisällään oleva lumous on ollut mukana seuraava varjo, yhtä hänen kanssaan. Nyt Klaani on löytänyt ja kaapannut hänet, ja Thelluriassa Aleia kohtaa viimein etsijänsä. Samaan aikaan kun Seleesiassa taistellaan tulilintuja ja kartaageja vastaan, Corildon lähtee pelastusretkelle jäljittämään Aleiaa Mateon ja Seuran joukkojen kanssa. Aleia törmää oudon tutuissa maisemissa toisenlaisiin totuuksiin, jotka pakottavat hänet kyseenalaistamaan kaiken seleesien keskuudessa kokemansa. Aleian on valittava, kenen puoleen hänen lojaliteettinsa kallistuu. Voiko hän hallita lumousta sisällään vai onko sillä oma tahto? Entä miten käy Corildonin ja vainottujen seleesien?

Aiheuttaa aina harmia, kun ihana sarja päättyy. Vaikka etenkin Nefrin tyttären alkupuoli tuntui turboahdetulta, niin loppu oli hyvin tasapainoinen ja lukijaa tyydyttävä. Aleian ja Corildonin tunneside selvisi! Samoin se kuinka Aleia alunperin päätyi juuri Corildonin portaille osoittaa erinomaista juonen rakentamista. Kartaagien kuningattaren Solain ja nefri-asian jonkilainen pieni esittely jo aiemmin olisi helpottanut kirjan alun infoähkyä. Olisin itse sijoittanut nämä Seleesian näkijään, jossa Corildonin tragedia ja Aleian lumous jäävät melkeimpä kakkosiksi Corildonin vanhempien sukupolven ihmissuhdedraamoille.

Sivuhahmojen kohdalla olin hieman kaksijakoinen. Laureln tuntui täysin turhalta, hän oli siellä vain sen takia, että tuntisimme jonkun valontaittajista nimeltä. Marjunilla näyttää olevan osansa Corildonin tulevaisuudessa, joten ymmärrän hänen suuremman roolinsa ja kyllähän hänessä oli enemmän sisältöä kuin Laurelnissa konsanaan. En taida tässä mennä edes siihen kuinka teos kommentoi nykypäivän rasismia ja ennakkoluuloja muureineen (lieneekö Vik ajatellut Trumpin muuriaikeita, en tiedä, mutta minulle ne tuulivat taatusti mieleen. Myös viitteet Välimerta ylittäviin pakolaisiin vaikuttivat selviltä). Suosittelen nuoren suomalaisen kirjailijan fantasiaa lämpimästi muillekin luettavaksi.

”Tämä on tarina Jeesuksesta ja hänen veljestään Kristuksesta.” Me kaikki tunnemme suurimman tarinan, sen, joka alkaa jouluevankeliumissa noina päivinä, joina keisari Augustukselta kävi käsky. Mutta mitä jos lapsia olisikin syntynyt kaksi? Tämä on Philip Pullmanin ajatusleikin ydin romaanissa Rehtimies Jeesus & kieromieli Kristus. Lapsena Kristus pelastaa vilkkaamman vintiö-Jeesuksen usein pulasta. Aikuisena Jeesus puhuu ja Kristus kirjoittaa hänen puheensa muistiin pysytellen itse syrjässä. Tapaamme myös Marian, Joosefin ja kaksosten sisarukset (kyllä, Marialla ja Joosefilla on myös muita lapsia, mikä on kyllä historiallisesti järkeenkäyvempää) sekä opetuslapset.

Ajatuksia herättävä teos. Odotin toisenlaista käsittelytapaa, ehkä Sahlbergin romaanien Herodes ja Pilatus vaikutuksesta. Olen varmaan parantumaton byrokraatti, mutta pidin Pullmanilla selvänä näkyvää eroa byrokraattisen, ylhäältä johdetun kirkon ja Jeesuksen puhtaan opetuksen välillä hieman lapsellisena. Hyvin harva organisaatio pyörii vailla minkäänlaista byrokratiaa. Eikä Jeesus nähdäkseni tässäkään vastusta ajatustensa leviämistä mahdollisimman laajalle, vaikka muuten kyllä Kristuksen ajatusta kirkosta. Tai siis Pullmanilla ajatus tuntuu hyvin anakronistiselta: hän voi sanoa niin, koska tietää mitä kaikkea pahaa hyvin järjestäytynyt kirkko on saanut aikaan. Eli minusta hän kai kompastuu anakroniaan. Mutta historiankirjoituksella leikittely oli hauskaa. Onko parempi kirjoittaa mainio tarina vai kertoa poliittisestikin arka totuus? Kristus lisäilee omiaan ja dramatisoi tapahtumia: Pietarin kielto kukonlauluineen on elävöitetty ja Tuhlaajapoika-kertomuksella on yllättävä yhtymäkohta kaksosten omassa elämässä.

Puolikas sotaa on Joe Abercrombien Särkynyt meri –sarjan kolmas ja viimeinen osa. Throvenlannin prinsessa Skara on nähnyt kaiken hänelle tärkeän muuttuvan vereksi ja tomuksi. Ottaakseen paikkansa kuningattarena hänen on löydettävä rohkeutta ja oikeat sanat – sanat, jotka toimivat aseiden tavoin. Juonikkaan isä Yarvin kokoama liittokunta yhdistää voimansa suurkuningasta vastaan. Osa Yarvin väestä kääntyisi mieluiten valoon sodan julmuuksien ääreltä, kun taas toiset on luotu taistelemaan pimeydessä. Vain puolikas sotaa kuitenkin käydään miekoilla. Äiti Sota lyö siipensä kaikkien ylle, eikä yksikään Särkyneen meren asukkaista voi välttää hänen kosketustaan. Kuinka olla paras mahdollinen ihminen, kun koko maailmanjärjestys murtuu ympärillä?

Tosi ristiriitainen olo jäi lopusta. Olisin toivonut tavallaan jotain onnellisempaa. Ja toisaalta taas en. Minulla on edelleen mielessäni todella typerä kuva isä Yarvin kuihtuneesta kädestä. Kirja antaa siitä tosi oudon kuvan, vaikka kaiketi se on vain surkastunut ja sormet epämuodostuneet. Skara, jonka mahaan koski kaikki, oli ihan mukava hahmo. Ehkä on omanlaisensa YA klisee, että Abercrombie tykkää korostaa hahmoissa tiettyä piirrettä liikaakin tai siis huomaatte varmaankin, että minulle on hyvin iskostettu aivoihin Yarvin onneton käsi ja Skara sekainen maha. Harmi, että viime kirjassa annettu vihje siitä, kuinka Thorn kouluttaa Getlannin tyttöjä sotaan jäi tyhjäksi. Tai yksi hänen kouluttamistaan tytöistä mainittiin kerran. Haltia-aseet toivat mieleeni olisiko Särkynyt meri jonkilainen dystopia niin kovasti ne vaikuttivat meidän tuliaseiltamme. Sarja kyllä kokonaisuutena on hyvinkin lukemisen arvoinen.

                                                                -Roona-

Muistoja kesästä: Tuomiokirkko ja Porijazz

Moikka!

Olin toista kesää töissä Oulun tuomiokirkossa ja nyt muistin ottaa kuviakin! Tässä näkyy Engelin suunnittelemaa empire-tyyliä pylväissä. Meillä kävi kesän aikana lähes 15500 turistia. Ennätyskesä!

Meidän kirkkolaiva, joka on pienoismalli parkkilaiva Columbuksesta.

Pikkurotta, joka oli lasten iloksi piilossa kirkossa arkipäivisin. Pikku Sofian eli lastenkirkon kirkonrotiksi pukeutuneet kesätyöntekijät kävivät sitä lasten kanssa etsimässä.

Mahalia Leicesteristä. Puhui tosi paljon keikan aikana, mutta oli hyvä lauluja. Kuulosti paljon Corinne Bailey Raelta. 

Angelique Kidjo kutsui ihmisiä yleisön joukosta lavalle ja kävi itsekin yleisön joukossa. Oli kova täti ja kova keikka.

En kyllä uskonut, että eläessäni näkisin Christinaa livenä ennen kuin Porin keikasta joskus alkuvuodesta tiedotettiin. Jännitys kasvoi juuri ennen alkua.

Christinan tanssijat olivat upeat. Niille oli kivasti annettu väliin omiakin numeroita. Taustascreenilläkin hieno visuaali.

Christina tervehtii Poria. Ja piti aika pitkä alkuspiikin (spiikkejä oli muuten aika vähän).

Christina aloitti keikan Voice Within -kappaleella. En ollut odottanut hänen esittävän sitä ja tietysti tuli kyyneleitä. Tärkeä kappale itselle ollut.

Christina nousi lavasteista valtaistuimella. "Let us not forget who owns the throne"

Vanity, Express ja Lady Marmelade -mashup

Where Is Maria? ja Twice -mashup

Samasta mashupista kuin edellinen kuva. Visuaalit sisälsivät uskonnollista kuvastoa eli katedraalin ikkunoita ja valoisia pilvimassoja.

Hieno puuhka-asu, joka sopi Candymaniin hyvin.

Ilta on jo pimennyt ja keikkakin melkein viimeisissä visuaaleissaan. 

                                                               -Roona-

Elokuvissa XXXIV: Leijonakuningas

Moikka!

Disneyn live-action Leijonakuninkaassa nähdään cgi-eläimiä. Juoni noudattalee hyvinkin uskollisesti alkuperäistä animaatioelokuvaa. Äänirooleissa ovat Donald Clover (Simba), Beyonce (Nala), James Earl Jones (Mufasa), Alfre Woodard (Sarabi), Chiwetel Ejiofor (Scar), John Oliver (Zazu), Billy Eichner (Timon), Seth Roger (Pumba), John Kani (Rafiki), Florence Kazumba (Shenzi), JD McCrary (nuori Simba) ja Shahadi Wright Joseph (nuori Nala).

Elokuva on lähes kuva kuvalta yhtenevä animaation kanssa. Kaipasin itse vahvempia värejä. En oikein ymmärrä miksi väreissä on himmailtu, tämä kun on joka tapauksessa fiktiivinen leffa näyttivätpä eläimet kuinka aidoilta tahansa. Luontodokumenteissakin näkee syvempiä värejä. Eläimet olivat näyttäviä, joskin ehkä ajoittain vähän jäykkiä.

Tykkäsin, että Shenzi oli nostettu hyeenalauman johtajaksi. Se antoi hyeenoille kokonaisuudessaan omaa toimijuutta. Lisäksi selkeää juonen aikuistamista oli, että Scarin ja hyeenojen ”ystävyys”suhde kuvattiin paljon epäselvempänä, ne olivat enemmän hyvän päivän tuttuja, vaikka Scar pomoksi helposti julistautuikin. Pidin Ejioforista Scarin äänenä ja ”Be Prepared” oli sovitettu uudelleen hänelle sekä hyeenojen uuteen toimijuuteen sopivaksi. ”Be Prepared”- jakso olisi saanut ehdottomasti olla pidempi (sitä oli lyhennetty alkuperäisen mitasta), sillä siinä lähdemateriaalin muuttaminen oli onnistunut parhaiten koko leffassa.

Olin tosi yllättynyt, että Leijonakuninkaan ”aikuinen” osa oli suurimmaksi osaksi annettu Timonille ja Pumballe, mutta tykkäsin siitä kovasti. He olivat toki velikultia ja vitsailivat alkuperäisessäkin, mutta tässä he olivat hyvin tietoisia itsestään, suoraa puhetta kameralle ei sentään tullut (ei sillä, että mikään olisi siihen viitannutkaan, mutta tunne fourth wallista oli vahva ainakin minulla). En yhtään epäile, että jos jenkki-ikäraja sallisi yhden f-wordin, se olisi annettu tälle parivaljakolle. Parivaljakko on kokonaisuudessaan terävämpi ja sarkastisempi, Timon menee välillä jopa ilkeilyn puolelle.

Leijonien ulkonäössä olisi voinut olla enemmän eroja. Enkä tarkoita, että Scarin olisi alkuperäisen tapaan pitänyt poiketa räikeästi muista leijonista, mutta korostan edelleen sitä että tämä on fiktiota, joten yksilöiden erityispiirteissä olisi voitu mennä hieman fantasian puolelle. ”I just can´t wait to be king” –jakso olisi pitänyt toteuttaa rohkeammin eri tavalla ja sen olisi ”Be Prepared” –jakson sijasta pitänyt olla lyhempi. Tosin alunperin varsin fantasiallisen kohtauksen aikaansaaminen ”oikeilla” eläimillä tuotti varmasti tekijöille suurta päänvaivaa tällaisenaankin.

Elokuva otti yllättävän vähän irti afroamerikkalaisista ääninäyttelijöistään. Heidän suorituksensa kuulostivat himmailluilta (eivät siis huonoilta, vaan tuntui, että heitä oli käsketty pidättelemään) ja pelkoni trailerissa liian pomottavalta kuulostaneesta Beyoncesta oli ihan turha. Ainoastaan uudessa laulussa ”Spiritissä” Beyonce pääsi vähän irrottelemaan. Valkoisista äänistä oli otettu paljon enemmän irti. Olisin yleisesti ottaen toivonut enemmän petaamista esim. vauhkoontuneen lauman kohdalla Simba kuuli lauman, joka sitten olikin jo heti päällä. Alkuperäisen kohatuksen jännitteen rakentaminen oli tässä kohdin parempi ja sen seuraamatta jättäminen näinkin uskollisessa toisinnossa oli outoa.

Kokonaisuutena elokuva oli ihan ok, vaikka ei ylläkkään parhaimpien Disneyn live-action uudelleenfilmatisointien joukkoon.

                                                           -Roona-