Elokuvissa LII: The United States vs. Billie Holiday

 Moikka!

Lee Danielsin elokuva seuraa Holidayn uraa ja kuinka Yhdysvaltain huumevirasto maalitti häntä. Keskeisenä on peiteoperaatio, jota johtaa musta agentti Jimmy Fletcher, johon Holidaylla oli myrskyisä suhde. Pääosaa esittää Oscar-ehdokkuuden arvoisesti Andra Day. Muissa osissa nähdään Trevante Rhodes (Jimmy Fletcher), Garrett Hedlund (Harry Anslinger, FBI:n huumeyksikön johtaja), Miss Lawrence (Miss Freddy, Lady Dayn puvustaja), Erik LaRay Harvey (James Monroe, Billien aviomies), Dusan Ducik (Joe Glaser, bändin saksofonisti) ja Da´Vine Joy Randolph (Roslyn, Billien ystävätär).

Andra Day vetää upean roolin elokuvassa, joka jää kokonaistarinaltaan hieman juonettomaksi. Leffan episodimaisuudesta tulee ajoittain mieleen musiikkidokumentti samoin kuin pitkistä ja suhteellisen löyhästi leikatuista laulukohtauksista. Day kyllä laulaa upeasti ja maneeraa Holidayta uskottavasti, mutta kohtaukset olisivat saaneet olla jollain tapaa napakampia ja yllättävää kyllä olisin toivonut näkeväni yhden montaasi, jolloin useampi Holidayn kappale olisi päässyt leffassa esille.

Minun oli yleisesti vähän vaikea päästä perille, mikä leffan fokus oli. Aivan alussa näytti siltä, että leffa keskittyisi Strange Fruit kappaleeseen ja sen taipaleeseen Holidayn uralla ja sitä kautta kenties mustien oikeuksien liikkeeseen. Aika pian siirryttiin kuitenkin Billien huumeiden käyttöön, josta huumevirasto halusi hänet käräyttää ja sillä tavoin hiljentää lopullisesti. Mukaan tulivat Jimmy Fletcher ja muut. Välillä käytiin puhtaan elämänkertaelokuvan puolella, jossa tarkoituksena on yksinkertaisesti kuvata henkilön elämä syntymästä kuolemaan. Juonellisia huippukohtia oli äärimmäisen vaikea hahmottaa, kun ei tiennyt mikä oli varsinainen pääjuoni. Toinen tästä johtuva ongelma oli, että luulin leffan jo useammassa kohdassa loppuvan (siis sellaisissa, jossa se tuntui mielestäni draaman kannalta luontevimmalta) ja sitten se vain jatkuikin. Siitä tuli tunne, että tämä vain jatkuu ja jatkuu eikä lopu ikinä.

Billien kokaiinin vieroitusoireisiin ei viitattu kuin hänen ollessaan vankilassa ja sairaalassa. Hän oli kuitenkin aika ajoin useammankin kuukauden käyttämättä, mutta oletan ettei tähän puoleen vain oltu haluttu keskittyä. Hän kyllä varoitti Jimmyä huumetripin jälkeen tulevasta huonosta olosta, mutta se on kaiketi vähän sama kuin varoittaisi ryyppääjää laskuhumalasta/ krapulasta.

Elokuvassa on runsaasti valatavan kiinnostavaa aineistoa. Esimerkiksi yleisön reaktio Strange Fruitiin esitettiin hurjan positiivisena. Oliko se sitten todella sitä vai halusiko Daniels vain saada aikaa kunnon kontrastin Anslingeria vastaan, mene ja tiedä. Mustien välisiä konflikteja kuvattiin hyvin ja sitä, kuinka Holiday sai kritiikkiä myös omiltaan, joskus sitä kaikkein kovinta. Eniten pidin siitä, että mustien FBI:n työntekijöiden ei koskaan näytetty menevän hissillä tai portaita alas ja silti katsoja ymmärsi heti, että heidät oli sijoitettu kellariin. Ajoittaisista aidoista arkistopätkistä pidin myös.

-Roona-

Syksyn metsän onni

 Heippa!

Sammal sattuu saappaaseen

harmaa hiiri vilahtaa mättään alle

Heiveröinen varpu yrittää kannatella

suurta pyöreää pisaraa, loisketta

Metsän puut kuin marmonritemppelin pylväät

 

Raikkaudessa voi haistaa vapauden

´Elää ja antaa elää

Napata kiinni putoavasta lehdestä

kaukana vaaksa vaarasta/

Yhdessä tuijottavat silmät pimennosta

 

Kuminen kenkä, ettei kastu jalka

kevät kallistui kesän kautta syksyksi

Jäniksellä on musta hännänpää

ja vielä viholliselta piilottava väritys

Nostaa katseensa pilviin ja niihin kurottaviin latva-aukkoihin

 

Kori kantaa kyynärvarressa

kurkistus, viilto, sieni mukaan pohjalle

Ikipetäjät kohoavat pilareina

kai ne ovat vaka vanhoja

kuten kulmikaskasvoinen Väinämöinen

 

Metsänpohjan ristikko on kaunein mosaiikki

ilo loikkiin kannolta kannolle

Hiljaisuus ei ole hiljaisuutta

iho imee kosteuden, kaikki äänet

Varma on vain minä ja luonto

-Roona-

Mietteitä kirjasta LXIX: Hyviä enteitä ja Talouden taito

 Heippa!

Maailmanloppu tulee lauantaina. Ensi lauantaina. Juuri ennen päivällisaikaa, kirjoitta noita Agnes Nutter tarkoissa ennustuksissaan. Tämä harmittaa demoni Crowleyta ja hänen ´vihamiestään´ enkeli Aziraphalea, jotka ovat vuosituhansien aikana tavallaan tykästyneet maailman menoon. Mutta miten estää maailmanloppu? No, siten että pysäyttää Ilmestyskirjan ratsastajat, värvää noidanmetsästäjien armeijan ja nististää itse Antikristuksen. Joka on mitä miellyttävin yksitoistavuotias nuorimies. Ja joka on vahingossa päässyt katoamaan… Hyviä enteitä on fantasiakirjallisuuden supertähtien Neil Gaimanin ja Terry Pratchettin vuonna 1990 kirjoittama ratkiriemukas maailmanlopun visio. Kulttiklassikko on nyt suomennettu uudelleen.

En ole nähnyt Amazon Primen Good Omens -sarjaa, mutta roolitusten perusteella odotin, että Aziraphale ja Crowley olisivat olleet kirjassa vähän enemmän mukana. Ymmärrän toki myös miksi Sheen ja Tennant ovat halunneet lähteä mukaan, onhan tarina kaikkiaan hyvällä tavalla varsin päätön. Tykkäsin kovin paljon Anathemasta ja Newtonista ja olisin halunnut tietää enemmän, mitä heille loppujen lopuksi kävi. He kaiketi päätyivät yhteen. Minun oli vähän vaikea hahmottaa noita välijuonia, joissa hypittiin kaiken maailman liikemiesten ja toimittajien kyytiin, kunnes tajusin, että ne siis olivat lihallistuneet Ilmestyskirjan ratsastajat. Oli ihan ovelaa kritisoida Nälänhädän kautta kaikkia nykyajan laihdutushömpötyksiä ja tietysti parempi niin kuin rueta… öhm… naureskelemaan oikeasta nälänhädästä kärsivien kustannuksella.

Talouden taito on kirjoitus omaisuuden, etenkin kodin ja yksityisomaisuuden, taitavasta hoitamisesta. Ksenofon (n. 430-355 eKr.) kuvaa siinä opettajansa Sokrateen pohdintoja taloudenhoidosta keskusteluissa muutamien ateenalaisten kanssa. Esille tulevat tärkeät taloudenhoitoon liittyvät teemat, kuten omaisuuden hoito ja kasvattaminen, hyvä johtajuus, aviopuolisoiden erilaiset tehtävät, pätevän työntekijän ominaisuudet ja järjestyksen merkitys. Talouden taidossa tarkastellaan elävästi muun muassa vaimon ja miehen suhdetta, emännän ja tilanhoitajan ohjaamista työhönsä sekä maatyön käytäntöjä. Onnistuakseen nämä kaikki edellyttävät taitoa hallita asioita järkevällä tavalla. Teos sisältää myös laajan johdanto-osan, jossa esitellään Ksenofonia, hänen tuotantoaan ja elämää antiikin Kreikassa.

Antiikin dialogit ovat minusta yleisesti ottaen aika mukavaa luettavaa, niin tämäkin. Sokrates, Kritoboulos ja Iskhomakhos ovat mielenkiintoisia kirjallisia hahmoja (ensin mainittu luonnollisesti myös historiallinen). Ehkä en maatilaa lähtisi tämän teoksen perusteella perustamaan edes Välimerelle, vaikka helpolta Iskhomakhos viljelyn saa kuulostamaan. Enkä tarkoita fyysisen työn kannalta, koska tässä tapauksessa sen tekivät tietysti orjat, mutta muutenkin. Vähän on sellainen meininki, että kun osaa kuopan kaivaa ja puun siihen istuttaa niin on hedelmätarhuri. Maanviljely esitetään jopa rentouttavana tapana hankkia elantonsa. Mitäköhän nykyviljelijät tästä olisivat mieltä? Dialogiin sisältyy myös hauska, joskin ihanteellinen kuvaus kreikkalaisesta avioelämästä. Ihanteellinen siis siinä mielessä, ettei avioparin keskuudessa esiinny ristiriitoja.

-Roona-

Elefantin paino

Moikka!

Disclaimer: J. K. Rowling omistaa Harry Potterin hahmot ja maailman. Tämä on fanifiktiota, jossa juoni on omani, muu tunnistettava kuuluu Rowlingille. Kirjoitan huvikseni enkä hyödy tästä taloudellisesti.

-----------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Lautanen putosi vihaisesti lattialle ja hajosi tuhansiksi pieniksi sirpaleiksi. Hermionen kädet tärisivät. 

”Etkö voisi vain rauhoittua?” Ronin kysymys kihisi turhautumista. Hänen mielestään Hermionella ei tietenkään ollut mitään oikeutta pistää nokkaansa auroriviraston asioihin. 

”Watts on toiminut täydellisen väärin kotitonttujensa suhteen ja minulla on velhojen ja taikaolentojen välisen yhteistyön komitean johtajana....” 

Ron katsoi häntä silmiin väsyneesti ja täysin välinpitämättömästi. ”Sinulla on aina sanottavaa kaikkeen. Ihan joka asiaan. Otan illalliseni olohuoneeseen.” Mies nuosi pöydän äärestä ja meni. 

Hermione nieleskeli ja katoutti sitten aiheuttamansa sotkun. Onneksi lautasella ei vielä ollut ollut ruokaa. Hermione ei osannut osoittaa milloin elefantti oli muuttanut heille, vaikka olisi kovasti halunnutkin. Hän tiesi vain, että aluksi se ollut hyvin pieni elefantti. Tänä iltana ja jo pitkään se oli tuntunut vuorenkokoiselta. Sen oli täytynyt syödä kärsällään kaikki heidän nälväisynsä, siksi siitä oli tullut niin iso, lihava ja häijy. Tämä oli tietysti täysin irrationaalista, Hermione oli mainiosti perillä siitä, etteivät elefantit syöneet kärsällään. Tosin vertauskuvallisten otusten kanssa saattoi olla toisin. Joka tapauksessa elukka tukahdutti heitä päivä päivältä ja kavensi heidän yhteisen elämän piirinsä pelkäksi riitelyksi. Hermione kaipasi miehensä naurua ja omia lempeitä sanojaan Ronin tehdessä jotain hupsua.

Velhoradio soitti olohuoneessa Maagikkojen uusinta hittiä. Ron keskittyi pauhun lisäksi varmaankin Päivän profeettaan. Hermione huokasi syvään. Hänellä ei ollut enää nälkä. Niinpä hän hipsi eteiseen, veti takin päälleen ja hatun hiuksilleen ja suuntasi pimentyneeseen iltaan. Ranta oli autio ja vesi oli paennut jonkin matkan päähän. Hermione ei tiennyt,  miksi vuoksi ja luode noudattivat täällä erikoisia aikoja. Pakoveden olisi pitänyt olla vasta myöhään yöllä. Hän hengitti raikasta meri-ilmaa keuhkoihinsa, niin että lopulta hänen suussaan maistui myös suolainen hiekka. Miksi hän ja Ron olivat nykyään hyviä enää vain toistensa sivaltelussa?

Hermione oli pitänyt julkisivun moitteettomana. Kaikki kuvittelivat, että heillä meni erinomaisesti. Kodin ulkopuolella myös Ron esitti osaansa eikä edes Harry tainnut arvata, mitä oikeasti oli meneillään. Tiesikö Hermione ylipäänsä itse mitä oli meneillään? Koko heidän suhteensa ajan hän oli vakuutellut vakuuttelemasta päästyään, että he sopivat yhteen kuin tarkkaan valetut koneen osat. Nyt hän ei enää jaksanut valehdella itselleen. Hän oli tympääntynyt aina kaiken alla piilevään kysymykseen siitä, miten he limittyivät yhteen. Tuulenviri levitteli poskelle vierähtänyttä kyyneltä ja Hermione sipaisi sen pois kämmenselällään. Hänen olisi palattava pian, ettei Ron huolestuisi. Miehen sydän ei ollut kylmä, vaikka varmasti yhtä kipeä kuin hänenkin.

Yö huokui hiljaa ympäri taloa. He olivat menneet nukkumaan hiljaisuuden vallitessa. Hermionella oli yllään vain ohut silkkinen yöpaita, mutta Ron oli kääntynyt häneen selin. Hän valvoi ja kuunteli miehen hengitystä. Yhtäkkiä Ron alkoi ynistä ja nytkyi hieman. Hermione asetti kätensä varovasti hänen olalleen toivoen rauhoittavansa painajaista. Hetken kuluttua uni tuntui menevän ohi ja Ronin puhina tasaantui. Hermione keskittyi jälleen valvomiseensa. Siksi hän säpsähti, kun Ron kohta kääntyi häntä vastaan. Miehen ääni oli matalankarhea ja yön värittämä. 

”Hermy, minä olin häkissä eikä kukaan tiennyt missä avain on.” 

Hermione hipaisi miehensä sormia. ”Se oli vain unta.” 

”Kaikkein pahinta oli, että sinä olit vieressä samanlaisessa häkissä.” 

Hermione ei kestänyt miehensä tuskantäyteistä katsetta, joka ennusti vääjäämätöntä. Hän toivotti hyvää yötä ja käänsi selkänsä.

Viikko kului eikä mikään muuttunut yhtään paremmaksi. Hermione tuli kotiin sunnuntai-iltapäivänä. Hänen oli ollut ihan pakko käydä hoitamassa muutama rästiin jäänyt paperiasia ministeriöllä. Ronkin oli palannut auttamasta Georgea kaupalla. Hän istui nojatuolissa hyvin vakavana. Hermione ei halunnut alkaa riitelemään, vaikka tiesi sisimmässään, että miehen ilmeessä oli kyse jostakin muusta. Hän yritti livahtaa keittiön puolelle. 

Ron sai hänet kiinni puolimatkassa ja veti syyliinsä. ”Tämän pitää loppua, Hermy”, hän kuiskasi hiljaa Hermionen hiuksiin. 

Nainen alkoi täristä haluamattaan. ”Miten...? Minä rakastan sinua.” 

Ron halasi häntä lujemmin aivan kuin sanoakseen, ettei hänkään tiennyt vastausta. Hermione tunsi kuumia kyyneleitä päälaellaan. ”Minäkin rakastan sinua”, mies sammalsi. ”Enkä kestä enää päivääkän nähdä miten onneton olet.” 

Se sai Hermionen posket kostumaan. Hän tarttui Roniin tiukemmin ja toivoi, että kun he kohta heräisivät he voisivat nauraa koko jutulle ja olla onnellisia. Tämä ei kuitenkaan ollut uni eikä painajainen. Ron niiskaisi kuuluvasti. Hermione tunsi kuinka miehen sormet työntyivät hänen hiuksiinsa kuin vanhoina hyvinä aikoina. Rakkaus, edes suuri rakkaus ei aina riittänyt. Hermionea puistatti, vaikka Ronin sylissä oli turvaisan lämmintä. Elefantti puhalteli jostain kärsällään kirpeitä tuulia, mutta se oli kutistunut jo keittiöjakkaran kokoiseksi.

”Tunnetko sinäkin sen? Ihan kuin täällä vetäisi”, Ron mumisi hieroen hänen niskaansa. 

Hermionelta pääsi pieni tirskahdus ja räkää miehensä olkapäälle. ”Ne ovat elefantin jäähyväiset”, hän sokelsi. 

Ron otti hänen kasvonsa käsiinsä ja katsoi niitä itkusilmillään, joista Hermionen omat vedestävät silmät heijastuivat. ”En ymmärtynyt tuota”, hän sanoi hömelösti. 

Hermione ei selittänyt vaan painoi päänsä takaisin miehensä kaulaa vasten. ”Oletko sitä mieltä, että meidän olisi hyvä mennä avioliitto-osastolle jo heti huomisaamuna?” Hänen äänensä oli tukahtunut. 

Ron nosti lempeästi hänen leukaansa. ”Minusta se olisi järkevää. Lähdetään yhdessä töihin huomenna.”

He eivät puhuneet toisilleen juuri mitään koko loppuiltana, mutta kummankin oli helpompi hengittää. Hermione näki jälleen entisen hymyilevän Ronin. Hän tiesi, että avioero tulisi vielä tekemään kipeää heille kummallekin. Kenties he kuitenkin selviäisivät siitä rakkautensa avulla.

-Roona-