Elefantin paino

Moikka!

Disclaimer: J. K. Rowling omistaa Harry Potterin hahmot ja maailman. Tämä on fanifiktiota, jossa juoni on omani, muu tunnistettava kuuluu Rowlingille. Kirjoitan huvikseni enkä hyödy tästä taloudellisesti.

-----------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Lautanen putosi vihaisesti lattialle ja hajosi tuhansiksi pieniksi sirpaleiksi. Hermionen kädet tärisivät. 

”Etkö voisi vain rauhoittua?” Ronin kysymys kihisi turhautumista. Hänen mielestään Hermionella ei tietenkään ollut mitään oikeutta pistää nokkaansa auroriviraston asioihin. 

”Watts on toiminut täydellisen väärin kotitonttujensa suhteen ja minulla on velhojen ja taikaolentojen välisen yhteistyön komitean johtajana....” 

Ron katsoi häntä silmiin väsyneesti ja täysin välinpitämättömästi. ”Sinulla on aina sanottavaa kaikkeen. Ihan joka asiaan. Otan illalliseni olohuoneeseen.” Mies nuosi pöydän äärestä ja meni. 

Hermione nieleskeli ja katoutti sitten aiheuttamansa sotkun. Onneksi lautasella ei vielä ollut ollut ruokaa. Hermione ei osannut osoittaa milloin elefantti oli muuttanut heille, vaikka olisi kovasti halunnutkin. Hän tiesi vain, että aluksi se ollut hyvin pieni elefantti. Tänä iltana ja jo pitkään se oli tuntunut vuorenkokoiselta. Sen oli täytynyt syödä kärsällään kaikki heidän nälväisynsä, siksi siitä oli tullut niin iso, lihava ja häijy. Tämä oli tietysti täysin irrationaalista, Hermione oli mainiosti perillä siitä, etteivät elefantit syöneet kärsällään. Tosin vertauskuvallisten otusten kanssa saattoi olla toisin. Joka tapauksessa elukka tukahdutti heitä päivä päivältä ja kavensi heidän yhteisen elämän piirinsä pelkäksi riitelyksi. Hermione kaipasi miehensä naurua ja omia lempeitä sanojaan Ronin tehdessä jotain hupsua.

Velhoradio soitti olohuoneessa Maagikkojen uusinta hittiä. Ron keskittyi pauhun lisäksi varmaankin Päivän profeettaan. Hermione huokasi syvään. Hänellä ei ollut enää nälkä. Niinpä hän hipsi eteiseen, veti takin päälleen ja hatun hiuksilleen ja suuntasi pimentyneeseen iltaan. Ranta oli autio ja vesi oli paennut jonkin matkan päähän. Hermione ei tiennyt,  miksi vuoksi ja luode noudattivat täällä erikoisia aikoja. Pakoveden olisi pitänyt olla vasta myöhään yöllä. Hän hengitti raikasta meri-ilmaa keuhkoihinsa, niin että lopulta hänen suussaan maistui myös suolainen hiekka. Miksi hän ja Ron olivat nykyään hyviä enää vain toistensa sivaltelussa?

Hermione oli pitänyt julkisivun moitteettomana. Kaikki kuvittelivat, että heillä meni erinomaisesti. Kodin ulkopuolella myös Ron esitti osaansa eikä edes Harry tainnut arvata, mitä oikeasti oli meneillään. Tiesikö Hermione ylipäänsä itse mitä oli meneillään? Koko heidän suhteensa ajan hän oli vakuutellut vakuuttelemasta päästyään, että he sopivat yhteen kuin tarkkaan valetut koneen osat. Nyt hän ei enää jaksanut valehdella itselleen. Hän oli tympääntynyt aina kaiken alla piilevään kysymykseen siitä, miten he limittyivät yhteen. Tuulenviri levitteli poskelle vierähtänyttä kyyneltä ja Hermione sipaisi sen pois kämmenselällään. Hänen olisi palattava pian, ettei Ron huolestuisi. Miehen sydän ei ollut kylmä, vaikka varmasti yhtä kipeä kuin hänenkin.

Yö huokui hiljaa ympäri taloa. He olivat menneet nukkumaan hiljaisuuden vallitessa. Hermionella oli yllään vain ohut silkkinen yöpaita, mutta Ron oli kääntynyt häneen selin. Hän valvoi ja kuunteli miehen hengitystä. Yhtäkkiä Ron alkoi ynistä ja nytkyi hieman. Hermione asetti kätensä varovasti hänen olalleen toivoen rauhoittavansa painajaista. Hetken kuluttua uni tuntui menevän ohi ja Ronin puhina tasaantui. Hermione keskittyi jälleen valvomiseensa. Siksi hän säpsähti, kun Ron kohta kääntyi häntä vastaan. Miehen ääni oli matalankarhea ja yön värittämä. 

”Hermy, minä olin häkissä eikä kukaan tiennyt missä avain on.” 

Hermione hipaisi miehensä sormia. ”Se oli vain unta.” 

”Kaikkein pahinta oli, että sinä olit vieressä samanlaisessa häkissä.” 

Hermione ei kestänyt miehensä tuskantäyteistä katsetta, joka ennusti vääjäämätöntä. Hän toivotti hyvää yötä ja käänsi selkänsä.

Viikko kului eikä mikään muuttunut yhtään paremmaksi. Hermione tuli kotiin sunnuntai-iltapäivänä. Hänen oli ollut ihan pakko käydä hoitamassa muutama rästiin jäänyt paperiasia ministeriöllä. Ronkin oli palannut auttamasta Georgea kaupalla. Hän istui nojatuolissa hyvin vakavana. Hermione ei halunnut alkaa riitelemään, vaikka tiesi sisimmässään, että miehen ilmeessä oli kyse jostakin muusta. Hän yritti livahtaa keittiön puolelle. 

Ron sai hänet kiinni puolimatkassa ja veti syyliinsä. ”Tämän pitää loppua, Hermy”, hän kuiskasi hiljaa Hermionen hiuksiin. 

Nainen alkoi täristä haluamattaan. ”Miten...? Minä rakastan sinua.” 

Ron halasi häntä lujemmin aivan kuin sanoakseen, ettei hänkään tiennyt vastausta. Hermione tunsi kuumia kyyneleitä päälaellaan. ”Minäkin rakastan sinua”, mies sammalsi. ”Enkä kestä enää päivääkän nähdä miten onneton olet.” 

Se sai Hermionen posket kostumaan. Hän tarttui Roniin tiukemmin ja toivoi, että kun he kohta heräisivät he voisivat nauraa koko jutulle ja olla onnellisia. Tämä ei kuitenkaan ollut uni eikä painajainen. Ron niiskaisi kuuluvasti. Hermione tunsi kuinka miehen sormet työntyivät hänen hiuksiinsa kuin vanhoina hyvinä aikoina. Rakkaus, edes suuri rakkaus ei aina riittänyt. Hermionea puistatti, vaikka Ronin sylissä oli turvaisan lämmintä. Elefantti puhalteli jostain kärsällään kirpeitä tuulia, mutta se oli kutistunut jo keittiöjakkaran kokoiseksi.

”Tunnetko sinäkin sen? Ihan kuin täällä vetäisi”, Ron mumisi hieroen hänen niskaansa. 

Hermionelta pääsi pieni tirskahdus ja räkää miehensä olkapäälle. ”Ne ovat elefantin jäähyväiset”, hän sokelsi. 

Ron otti hänen kasvonsa käsiinsä ja katsoi niitä itkusilmillään, joista Hermionen omat vedestävät silmät heijastuivat. ”En ymmärtynyt tuota”, hän sanoi hömelösti. 

Hermione ei selittänyt vaan painoi päänsä takaisin miehensä kaulaa vasten. ”Oletko sitä mieltä, että meidän olisi hyvä mennä avioliitto-osastolle jo heti huomisaamuna?” Hänen äänensä oli tukahtunut. 

Ron nosti lempeästi hänen leukaansa. ”Minusta se olisi järkevää. Lähdetään yhdessä töihin huomenna.”

He eivät puhuneet toisilleen juuri mitään koko loppuiltana, mutta kummankin oli helpompi hengittää. Hermione näki jälleen entisen hymyilevän Ronin. Hän tiesi, että avioero tulisi vielä tekemään kipeää heille kummallekin. Kenties he kuitenkin selviäisivät siitä rakkautensa avulla.

-Roona-