Mietteitä kirjasta LXXXVIII: Kuunpäivän kirjeet, Spartan haukka ja Valenda

 Heippa!

Aurinkokunta on ihmisen valtakunta, jonka kaivokset, tehtaat ja viljelmät hyödyntävät taivaankappaleita uuraasti ja järjestelmällisesti. Siirtokuntien väliset luokkaerot tuntuvat perheissä ja tuntemattomien välillä; Maasta pois päässeet eivät halua sinne takaisin. Lumi Salon puoliso Sol ei saavu jälleennäkemiseen, ei seuraavaankaan tapaamiseen, rikosta epäillään, perhe ei osaa tai halua kertoa mitään. Vaillinaisen tiedon varassa Lumi joutuu etsimään Solia muistikirjan sivuilla, sanoin, ja vieläkin syvemmältä, parantajien maailmasta – monet suhtatuvat Lumin ammattiin skeptisesti, kasvitieteilijä Solkin. Mihin Sol on kadonnut, mihin sekaantunut? Kuka hän oikeastaan on? Emmi Itärannan Kuunpäivän kirjeet avaa synkkyydessäänkin uskomattoman kauniin avaruuden ja kielen, joka kurkottaa kohti jotain mennyttä ja yhteistä, kotia.

Kuunpäivän kirjeet nousi kyllä ehdottamaksi suosikikseni Itärannan kirjoista. Kieli on tosi kaunista kuten myös kielikuvat, mutta ne eivät sotkeudu omaan näppäryyteensä ja filosofisuuteensa kuten tuuppasi käymään edellisissä teoksissa. Itäranta ottaa Lumin ja Solin tarinan kautta kantaa isoihin aiheisiin kuten ilmastonmuutokseen, saastumiseen, avaruuden valloitukseen ja bioterrorismiin. Toisaalta Lumin parantajan ammatissa liikutaan sielujen ja fantasian maailmassa. Myös rakkaus on suuri teema. Kuinka hyvin tunnen kumppanini? Mikä meitä erottaa ja yhdistää? Onko se liikaa vai liian vähän? Kaipaanko, lähdenkö vai jäänkö? Kirja antaa lukijalle paljon purtavaa. Ihmissuhteet osoittautuvat vaikeiksi ja kaikkia asioita voi katsoa monesta näkökulmasta.

Vuonna 401 ennen ajanlaskun alkua kuningas Artakserkses nousee Persia valtaistuimelle. Hänen veljensä Kyyros aikoo kaapata vallan ja kokoaa hurjan palkka-armeijan, jonka ytimessä ovat hurjat spartalaiset. Lujinkin taistelutahto on kovilla, kun petosten ja epäilysten varjo lankeaa armottoman aavikon ylle. Kun Kyyroksen joukot jäävät ylivoimaisen vihollisen saartamiksi, nuori sotilas Ksenofon kohtaa elämänsä haasteen. Hänen tehtävänsä on johtaa eloonjääneet viimeiseen katkeraan kamppailuun. Conn Iggulden Spartan haukassa kunnia uskollisuus ja ystävyys ovat kovalla koetuksella, kun prinssi Kyyroksen palkkasoturit kohtaavat Persian jumalhallitsija Artakserkseen pelätyn armeijan eeppisessä sodassa, jonka suunnan yksi ainoa isku voi muuttaa.

Pidin tästä Ruusujen sodan jälkeen taas todella paljon. Olemme tainneet jollain kreikan tekstinselitysluennolla lukea otteita Ksenofonin Anabasiksesta. Kirja oli jaettu kivasti kahteen osaan: ensin Kyyroksen näkökulmaan ja sitten Kheirisofoksen ja Ksenofonin. Ymmärrän, ettei Kyyroksella ollut tiedusteluverkostoa, mutta miksi hän ei yrittänyt luoda edes jonkinlaista tekelettä, tuntui nimittäin tyhmältä, että hän yllättyi niin paljon Artaksekseen sotilaallisuudesta. En usko, että tuo tieto oli mitenkään erityisen piiloteltu. Toisaalta Kyyros lähti muutenkin kirjaimellisesti soitellen sotaan. Minua huvitti, kun olen tottunut pitämään Kreikan kirjoittajia vanhoina ja Ksenofon on ilmeisesti oikeassakin Anabasiksessa vasta 26-vuotias.

Ensimmäisen huumaavan Caraval-pelin päätteeksi Donatella Dragna sai pelastettua sisarensa Scarlettin järjestetyltä avioliitolta, ja siskokset pääsivät hirviömäistä isäänsä pakoon. Tellan harteita painaa kuitenkin raskas taakka. Caravalissa saamaansa apua vastaan hän on luvannut salaperäiselle rikolliselle paljastaa Caraval-pelin johtajan Legendin oikean nimen – jota kukaan ei tiedä. Legendin henkilöllisyyden voi selvittää vain voittamalla Caravalin. Niinpä Tella heittäytyy satumaisen kilpailun vietäväksi jälleen kerran. Uudessa pelissä, joka pelataan Meridiaanin keisarikunnan pääkaupungissa Valendassa, häntä odottaa pakkokihlaus murhanhimoisen kruununperijän kanssa, tuhoon tuomittu rakkaustarina ja moninaisten salaisuuksien verkko.

Yllätyin, kun Valenda kerrottiinkin Tellan näkökulmasta. En erityisesti pitänyt hänestä Caravalissa, mutta näkemykseni muuttui nyt positiivisempaan suuntaan. Kohtalot olivat mielenkiintoinen konsepti. Herttaprinssi oli ainoa, josta oikeastaan saatiin tietää enemmän. Jacks oli kuvailtu hauskasti, mutta kun on noin voimakas ei varmaan tarvinne erityisesti välittää tyylikkäästä ulkonäöstä. Pelistä ei kerrottu niin paljon kuin aiemmin, mutta se sopi kuvaan, koska Tella on tavallaan sisäpiirin henkilö, joten hän ei taatusti joka asiaa hämmästelekään. Jään kiinnostuneena odottamaan tämän Stephanie Garberin trilogian viimeistä osaa.

-Roona-

Menet tuoksusta sekaisin (Aina on liian kauan 24. luku)

 Moikka!

Milla lampsi ovelle laiskasti. Toivottavasti Nemo oli tosiaan aistinut heidän tarpeensa. Oven takana ei ollut Nemo. Miehellä oli pitkä, tiukoille leteille vedetty musta tukka. Ja oudot liehukehousut, jotka Milla oli nähnyt aikaisemminkin. 

”Salem”, hän sähähti ja yritti työntää oven kiinni miehen naamalle. Siitä ei ollut hyötyä, Salem tuli sisään kuitenkin. 

”Surkeaa.” Ääni oli pehmeää kuin samettia ja hunajamaista. 

Daniel oli tullut keittiön oviaukkoon perääntyneen Millan taakse. ”Sinulla ei ole mitään asiaa tänne.”

Kapeille huulille karkasi kyllästänyt hymy. ”Mitä ajattelit tehdä minulle, Daniel-poju?” 

Mies täytti koko asunnon ummehtuneella ja pelottavalla ilmapiirillä. Ja hän tietää sen itsekin, Milla ajatteli. Daniel puristeli käsiään nyrkkeihin ja murahti, muttei tehnyt mitään.

”Sitä ollaankin järkeviä. Huomaan myös, että pikku tempaukseni on tehonnut ainakin toiseen teistä.” 

Milla oli iloinen, että seisoi miesten välissä, sillä hän tunsi, että Daniel olisi muuten hyökännyt päistikkaa Salemin kimppuun. ”Ei toi laittanu niitä tippoja. Se kundi oli ihan toisen näköinen”, hän sanoi katsahtaen Danieliin rauhoittavasti. 

”Vähät minä siitä, että hän pani jonkun muun tekemään likaisen työn. Jos sinulle olisi tapahtunut jotain, niin hänen kätensä olisivat olleet tahratut.” 

Salem haukotteli tympääntyneesti. ”Oi, nuorta lempeä. Se on aina niin kovin dramaattista. Hän on antautunut sinulle ilmeisen halukkaasti.” 

”Milla ei ole antautunut minulle”, Daniel sihisi hampaidensa välistä. 

”Millainen mies sinä sitten oikein olet?” Salem sanoi maiskauttaen epämiellyttävästi.

Nyt ei ollut kyse enää tuntemuksesta, sillä Daniel puhisi Millan korvan juuressa täynnä adrenaliinia, testosteronia ja mitä kaikkia hormoneja tappeluun tarvittiinkaan. 

Milla korotti ääntään. ”Millä asial sä tääl oot?” 

Salemin marmorinen ulkokuori ei ollut edes värähtänyt. Hän näytti välinpitämättömältä. ”Tulin katsomaan Nemon lempilapsia. Hän on naiivin kiintynyt teihin, niin kuin aina nappuloihinsa.” 

”No nyt oot nähny ja voit häipyy.” Milla osoitti ovea sanojensa vakuudeksi. 

Salem astui Millan eteen, mikä sai Danielien kurottamaan kätensä Millan kylkien ohi työntääkseen miestä kauemmaksi. 

Salem sivalsi häntä kipeästi sormille. ”Neiti Etsivän on syytä luovuttaa. Vakuutan, että seuraavalla kerralla et selviä yhtä helposti kuin imbesillin apurini tempusta”, hän ilmoitti Danielin älähdyksestä välittämättä.

Millaakin alkoi suututtaa. ”Miten sä paskapää kehtaat tulla mun kotiin uhkaileen. Mun puolest voit painuu vaikka helvettiin, mä autan Danielia jatkossaki.” 

Salemin valjuilla huulilla häivähti hymy. ”Ymmärrän kyllä, mitä Nemo näkee sinussa. Se ei estä raivaamasta sinua pois tieltä, kun tarve vaatii.” Tämän sanottuaan mies kääntyi viuhahtaen kuin malli runwayn päässä ja lähti yhtä nopeasti kuin oli tullutkin. 

Milla päästi Danielin haastaan ja tämä oli tuiskahtaa nurin raivonsa jälkimainingeissa. Milla tarttui miehen olkapäähän. ”Rauhotu. Salem meni jo pois. Ei sen hakkaaminen tuusan nuuskaks auta meit yhtään, vaik mieli tekiskin.” 

Daniel tuijotti häntä silmät pulppuillen. ”Sinä et auta minua enää.” 

Äänen käskevyys hämmensi Millaa. ”Älä ny hulluja puhu. Tietty autan. Niihä mä just sanoin.”

Daniel lukitsi hänet nopealla liikkeellä käsiensä väliin. Iirikset olivat tyyntyneet luonnottomiksi. ”Kuuntele. Salem uhkasi henkeäsi. Sinun henkeäsi.” Mies veti syvään henkeään jatkaakseen. 

”No, niin mut onhan Nemo…”, Milla keskeytti. 

Daniel kiristi otettaan. ”Ei ole. Minä olen antanut sanani, ettet sinä joudu vaaraan. Minä selviän varmasti eteenpäin sillä, mitä olemme jo saaneet selville.” 

”Kelle sä oot sellasta menny lupaamaan?” 

Danielista paistoi turhautuneisuus. ”Jos en sinulle itsellesi niin vähintään Jenniinalle ja Petrukselle. Toden sanoakseni minulla ei ole harmaintakaan aavistusta tunteistani sinua kohtaan, mutta en halua sinuun missään tapauksessa sattuvan.” Mies oli niin lähellä Millan kasvoja, että hän tunsi puheen tuottaman ilmavirran.

Hän painautui leveää rintaa vasten. ”Harrastetaan seksiä.” 

Daniel oli irrottautumassa kauemmaksi jo ennen kuin hän ehti lipsahduksensa loppuun. ”Milla”, ääni oli hellä… ja anova. 

Millan päässä tuntui kevyeltä. Anoiko Daniel, että hän lopettaisi, etteivät he tekisi mitään tyhmää tai peruuttamatonta? Eihän häneen tuollainen tehonnut. Mies piti hänestä yhä kiinni. 

Milla sai loihdittua kasvoilleen heikon hymyn. ”No, kai mä saan mennä harrastaan omaa kivaa? Luoja tietää, et mä tartten sitä”, hän heitti kepeästi. 

Daniel muuttui punaiseksi. ”Minä… anteeksi, että… saatat saada väärän kuvan, jos me… nyt… minun pitää miettiä”, hän soperteli päästäessään kokonaan irti. 

Milla nojautui ovenkarmiin ja hengitti muutaman kerran. Järki alkoi palata pääkoppaan. ”Ehkä… jos me kumpikin otettas aikalisä. Salemin vierailu oli aika yllätys”, hän ehdotti. 

Daniel nyökkäsi kiitollisen näköisenä ja karkasi saman tien olohuoneen sohvalle. Milla kävi kokoamassa herkimmät ruokatarvikkeet jääkaappiin ja meni sitten omaan makuuhuoneeseensa. Hänellä oli yhä yllään yöasunsa, ja paita ei rintaliivien puuttuessa jättänyt kiihotusta epäselväksi. Milla heittäytyi pitkälleen ja sulki silmänsä. Vieruspaikka tuoksui Danielilta. Sormet kulkivat lähes väkisin sivelemään kovettuneita nännejä. Väärinhän se tietysti oli, mutta jos tuollaisen kohtauksen jälkeen ei saanut käydä kuumana niin minkä sitten. Milla liu´utti kätensä paidan alle ja kuvitteli niiden olevan jonkun ihan muun. Huulilta pääsi kevyt huokaus. Hän ei muistanut milloin viimeksi oli kosketellut itseään tällä tavalla.

Raolleen jääneeltä ovelta kuului kevyt koputus. ”Saako tulla?” 

Millan teki mieli huutaa yhtä aikaa, että et helvetissä ja totta vitussa. Suusta tuli vain äännähdys, jonka saattoi tulkita myöntymykseksi. Daniel livahti hämärään huoneeseen. Tämä oli hetken hiljaa eikä Milla uskaltanut avata silmiään. Kädet olivat yhä tiukasti rintojen päällä. 

”Et sitten liioitellut itsesi koskettelun suhteen?” Miehen ääni oli rauhallinen ja kujeileva. 

Milla päästi ulos pidättelemänsä henkäyksen ja laski kämmenensä takaisin sängylle. Daniel tuli istumaan hänen viereensä ja tunnusteli Millan sormenpäitä omillaan. 

Milla tarkkaili häntä raosta ripsiensä takaa. ”Et kai sä vaan yritä saada jotain jälkituntemuksia? Tarjous on edelleen voimassa, sä voit kokeilla itsekin.”

Daniel jatkoi silittelyä keskeyttämättä. ”En minä kokeile. Mutta… voiko jättää sen mahdollisuuden, että haluan kokeilla joskus… myöhemmin?” 

Millan teki mieli tiuskaista, että hän halusi juuri nyt tällä sekunnilla, mutta hän ymmärsi, ettei saisi enempää. ”Näinkö lyhyes ajas ehit miettiä?” hän tyytyi murahtamaan. 

Daniel huokasi ja lomitti sormensa Millan sormiin. ”Näin pitkään minulta meni tajuta, ettei tarvitse miettiä. Vaikka olemme tavanneet hyvin epäortodoksisella tavalla ja tunteneet vain lyhyen aikaa, niin minäkin olen ihastunut sinuun. Mutta haluan, että olet täysin varma, jos teemme sen. Et säikähdyksestä sekapäinen.” 

Milla avasi silmänsä kokonaan ja venytteli tunnustellen jalkojaan. ”Eiks varmuus liity järkeen ja logiikkaan, joil näit asioit harvemmin ajatellaan?”

Daniel hymyili ja hänen iiriksensä näyttivät kesälämpimiltä lammilta, joihin hukkuisi oikein mielellään. ”Totta tuokin.” 

Milla nousi istumaan puristaen kyntensä hellästä miehen rystysiin. ”Saat koklaa joskus tulevaisuudes. Ja ihana, kun tulit sanoo noi jutut, jotka just sanoit. Mut jos mä saisin nyt rauhan hoitaa tän session itsekseni loppuun? Muuten mä tuun hysteeriseks, niin ku te vanhat kunnon britit sanoisitte.” 

Daniel pyhähti ja lähti pois.

-Roona-

Elokuvissa LXIX: Avatar: The Way of Water

 Heippa!

Elokuva on pitkään odotettu jatko-osa vuoden 2009 Avatarille. Pääosia näyttelevät Sam Worthington (Jake Sully), Zoe Saldaña (Neytiri), Jamie Flatters (edellisten vanhempi poika Neteyam), Britain Dalton (edellisten nuorempi poika Lo´ak), Sigourney Weaver (edellisten adoptiotytär Kiri), Trinity Jo-Li Bliss (edellisten tytär Tuk), Stephen Lang (Quaritch, taivasväen kenraali), Jack Champion (Spider, ihmispoika, Quaritchin jälkeläinen), Cliff Curtis (Tonowari, riuttaheimon johtaja), Kate Winslet (Ronal, Tonowarin vaimo), Bailey Bass (Tsireya, Ronalin ja Tonowarin tytär) ja Filip Geljo (Aonung, Ronalin ja Tonowarin poika). Ohjauksesta vastaa luonnollisesti James Cameron.

Jake on asettunut Pandoraan ja elää onnellisena Neytirin ja na´vi perheensä kanssa. Perhe on kasvanut kuusihenkiseksi, kahdella pojalla ja kahdella tyttärellä. Rauha kuitenkin päättyy, kun taivasväki eli kuolevan Maan ihmiset palaavat valloittamaan Pandoraa. Na´vien metsäheimo joutuu puolustuskannalle ja täsmähyökkäysiä vaativaan sissisotaan. Lopulta Jake perheineen päättää paeta, sillä hän tietää, että ihmiset metsästävät juuri häntä. He etsivät turvapaikkaa vesina´vien riuttaheimon luota. Ennen pitkää sota kuitenkin seuraa häntä.

Cameron onnistuu perhedraamassa, kun taas sotimisjuoni tuntuu olevan hatarammalla pohjalla. Ensimmäisessä Avatarissa hyvin vahvasti näkynyt Pandoran luonnonvarojen hyväksikäyttö ei tullut nyt juuri esille, toki oli lyhyesti puhetta, että saastuneen Maan asukkaat ennen pitkää tuotaisiin Pandoraan, mitä varten tukikohtia ja muuta rakennuskantaa ja infrastruktuuria perustettiin. Tästä johtuen na´vien yhteys luontoon, joka oli hyvin keskeistä aiemmin, oli muuttunut nyt jotenkin arkipäiväiseksi eikä se enää tuntunut erottavan heitä ihmisistä. Toki suurin osa keskeisistä hahmoista oli nyt na´veja, joille yhteys elämiin ja luontoon on yhtä luonnollista kuin hengittäminen, mutta katsojalle tätä olisi voinut edelleen viilata.

Pidin siitä, miten Jaken perheen keskinäisiä välejä käsiteltiin. Lapsilla tuntui olevan hyvät välit keskenään, vaikka Neteyamilla ja Lo´akilla oli hieman ”pikkuveli tuntee, että isoveli jättää hänet varjoonsa” – tyyppistä hännän vetoa. Olisin halunnut tietää enemmän Kirin erityistaidosta, se tuskin oli vain epileptinen kohtaus, ehkä hän todella kuulee maailmansa, Pandoran sydämenlyönnit. Kentien tästä tulee tärkeää myöhemmissä jatko-osissa. Muutenkin juuri Kiri vaikutti ihastelevan maailmaansa yhdessä katsojan kanssa. Neytiriä oli ehkä hieman turhaan typistetty vain äidiksi ja eläimelliseksi, vihaiseksi soturiksi.

Na´veilla tuntui olevan outoja ennakkoluuloja toisiaan kohtaan. Toki ikänsä metsässä asuneet eivät varmasti aivan heti opi elämään veden mukaan, mutta ei heidän ruumiinrakenteensa sentään niin erilainen ollut, käsivarretkin vahvistunevat, kun joutuu uimaan paljon. Kaikki viidakko-, vedenalais- ja ilmamaisemat olivat todella kauniita.

Leffa oli todella pitkä, mutta kantoi pituutensa melko hyvin. Katsomiskokemuksena oikein kiva.

-Roona-

'

Haluut jotain joka piristää (Aina on liian kauan 23. luku)

 Moikka!

Millan herätessä oli pimeää. Hän ei heti käsittänyt, missä oli, sillä järki sanoi, että baarissa ja tuntemus, että sängyssä. Hänen sormissaan oli jotain, jonka hän koetti ravistaa pois tajutakseen vain, että ne olivat Danielin sormet, Danielin käsi. Mies istui nukahtaneena lattialla hänen sänkynsä vieressä. Millan pää tuntui edelleen sekavalta ja hän tökki Danielia saadakseen tämän havahtumaan. Kohta mies haukotteli, nousi hitaasti ja tuli istumaan hänen luokseen sängylle. 

”Miten voit?” tämä kysyi silittäen Millan poskea. 

Kyyneleet tulivat niin yllättäen, että Millan piti nikotella hieman. ”Mi-mitä tapahtu?” 

Daniel jatkoi rauhallista silittelyään. ”Sinä menit kehnoon kuntoon. Kuin olisit ollut tuhannen tuiterissa.” 

”Tyrmäystippoja”, Milla karahti hiljaa.

Ensimmäistä kertaa koko jutun aikana häntä pelotti kunnolla. Hullut nyt säikyttelivät ihmisiä jatkuvasti niin kuin Salem oli tehnyt heille, mutta tyrmäystipat edellyttivät jo suunnitelmallisuutta. Ja lisäksi ne altistavat…, Milla ei ajatellut ajatusta loppuun. 

Daniel siveli hänen rystysiään. ”Sekoittavatko ne ihmisen pään? Minun piti melkein kantaa sinut taksiin, kun et voinut kävellä ilman tukea. Etkä vastaillut kysymyksiinkään.” 

Milla tajusi kuin taikaiskusta mistä kuristava tunne jaloissa johtui; hänellä oli yhä eilisiltaiset housut päällään. ”Sä et riisunut mua?” hän pullautti saaden Danielin hätkähtämään. 

”En minä… ei ole sopivaa auttaa naista riisuutumaan ilman hänen lupaansa.” 

Milla katseli Danielin totista ilmettä ja mietti samalla, ettei mies ollut tullut edes hänen viereensä nukkumaan, vaikka se oli ihan sallittua. Hän kurottui spontaanisti halaamaan miestä. Daniel rutisti takaisin, mutta päästi pian irti. 

”Voisit sä tulla viekkuun, kunhan mä ensin käyn vaihtaa vaatetta ja pesemäs meikit pois naamalta?” Milla kysyi. ”Ja tietty säkin saat käydä”, hän lisäsi huomatessaan, että myös Danielilla oli edelleen edellisiltaiset vaatteet päällään. 

Mies kohautti harteitaan ja nyökkäsi. Milla kaivoi pyjamansa esiin ja sulkeutui kylpyhuoneeseen. Viileä vesi tuntui ihanalta kasvoilla. Hän harjasi hiuslakan pois tukastaan ja jätti vaatekasan mytyksi lattialle. Millan palatessa Daniel seisoskeli yöpöydän vieressä tuoremehulasi kädessään. 

”Se ei ole kahvia, mutta kelpaa varmaankin”, hän sanoi laskien lasin alas. 

Milla siirsi päiväpeitteen pois ja sujahti vällyjen alle. Hän viittoi Danielia, joka kiipesi toiselta puolelta hänen viereensä.

”Mistä sinä sait niitä tippoja?” Daniel kysyi, kun kumpikin oli asettunut suhteellisen mukavasti. 

Millaa puistatti. ”Yks tyyppi tönäisi mua. Mä pidin koko ajan kiinni mun lasista, mut katoin hetken muualle. Sä olit sillon vessassa.” Hän hörppäsi ison kulauksen mehua. 

”Hänkö laittoi ne olueesi?” Danielin näytti olevan vaikea uskoa, että niin voisi tapahtua. 

”Joo niin mä luulen. Kai sullekin ruualla myrkyttäminen on tuttua?” Milla tarttui Danielin käteen peiton alla. 

"Toki, sitä varten kuninkaalla on maistajat, mutta se on kuitenkin varotoimi.” 

”No, tyrmäystipoil ja deittihuumeil ei oo tarkotus tappaa, vaa saada joku suostuvaisemmaks seksuaaliseen kanssakäymiseen.” Milla saattoi lähes maistaa omien sanojensa alleviivaukset. 

Daniel tuijotti häntä. ”He… siis ovat valmiita makaamaan lähes tiedottoman naisen kanssa…” hän sanoi inhoten.

Milla painoi päänsä Danielin rintaa vasten. ”Nii. Mut tää kai liittyy enemmän meidän juttuun ku siihen, et joku haluis raiskata mut.” Hän toivoi teesinsä olevan totta, vaikka ei oikein tiennyt miksi se oli parempi. 

”Salemin kätyrit varmaan olivat asialla, mutta minä lupaan pitää sinusta jatkossa parempaa huolta.” 

Milla olisi feministisesti halunnut väittää vastaan, ettei häntä tarvinnut erityisesti suojella ja hän oli vahva nainen, mutta Daniel sanoista kuulsi sellainen kiintymys, että hänen sydämensä meni vähän sekaisin. Ehkä oli parasta vaihtaa aihetta. ”Taksikuski varmaa ihmetteli mun kuntoa.” 

Daniel karautti kurkkuaan. ”Häntä kiinnosti kovasti, oletko oksentamassa penkeille. Hän välitti vain vähän siitä, minne olin sinua viemässä. Sanoin kyllä, että kotiin, mutta valehteleminen on helppoa.”

Milla oli jo myöntelemässä, kunnes tajusi, että oli yhtä todennäköistä, että kuski oli spotannut heidän sormuksensa ja tehnyt niistä päätelmiä. Daniel oli suloinen, kun ilmeisesti hänkin oli unohtanut, että he olivat naimisissa. 

”Mitä?” mies kysyi katsoessaan Millan hymyyn vääntyvää suuta. 

”Ei mitään, aviomies.” 

Pian Danielinkin huulilla karehti. ”Ah, tosiaan.” Hän etsi Millan vasemman käden ja suukotti sormusta. 

”Täst pitää varmaan kertoo Nemolle”, Milla sanoi tasattuaan hetken suukosta aiheutunutta tunnekuohua. 

Daniel henkäisi syvään. ”Ymh… niin. Toisaalta en juuri nyt pidä yhtään ajatuksesta, että hän tulee näsäviisaasti selittämään, kuinka paljon tuoksun sinulta.” 

Sanat kirpaisivat Millaa, vaikka hän tiesi heidän suhteensa tilan ihan hyvin. Mutta kai Daniel pystyi sentään puhtaan teoreettisesti kuvittelemaan, että he tuoksuisivat Nemon mielestä toisiltaan, koska… Mies oli huomannut hänen ilmeensä muutoksen.

”Tarkoitin, että se on meidän välisemme asia, josta hän saa luulla mitä lystää, kunhan pitää suunsa kiinni. Muistatko minkä näköinen se sinua tönäissyt tyyppi oli?” 

Milla kohautti harteita sydän jälleen syrjällään. Hänen pitäisi kiertää tunteensa pienemmälle vaihteelle ennen kuin saisi halvauksen. ”Tavallisen? Sil oli sellane ruskee takki ja semipitkät hiukset. Farkut jalassa luulisin. Housut oli kummiski tummat. Mun keskittymine oli siin toisessa pöydäs eikä jossain törmäileväs ääliös.”

Daniel likisti häntä. ”Kyllä minä ymmärrän. Säikähdin vain kauheasti, kun olit yhtäkkiä ihan avuton. Se tyttö, jota seurasit muuten jäi seurueensa kanssa sinne vielä sen jälkeen, kun me lähdimme.” 

Millalta pääsi suuri haukotus. ”Mä haluisin nukkuu vielä. On varmaan aika aikaista?”

”Kuuden tienoilla”, Daniel vastasi. ”Jos minäkin jään tähän. Lattia oli melko kova.” 

Milla etsi nyt Danielin nimettömän ja pyöritteli sormusta kuin osoittaakseen, että miehellä oli oikein papin antama lupa ´jäädä siihen´. Tämä päästi hänet kaivautumaan omalle puolelleen ja asettui itse pitkäkseen omalleen. Kumpikin nukahti pian turhankin seikkailulliseksi muuttuneen illan uuvuttamana. Herättyään aamupäivällä he söivät yhdistetyn aamiaisen ja lounaan. Pöydässä Daniel pohti ääneen, miten he mahtaisivat saada yhteyden Nemoon. Tämän käynnit olivat sattuneet kreivin aikaan heidän kyselyhalujensa kannalta, joten kumpikaan ei ollut tajunnut tiedustella, miten he voisivat olla kontaktissa tähän päin. 

”Ehkä se aistii, et jotain on sattunu? Viimeks sil oli tietty asiaakin, mut jos sen selkäpiitäki kutitteli tai jotain”, Milla esitti, vaikka se kuulosti aika kaukaa haetulta.

”Luulisin, että jos kyseessä olisi Salem itse, niin siinä tapauksessa olisit varmaan oikeassa. Mutta koska edellinenkin hiippari oli Nemon mukaan kätyri, niin kaiketi tämäkin on”, Daniel totesi kooten samalla leivälleen leikkelettä ja juustoa. 

Milla kopautti munankuoren rikki lautasensa reunaan. ”Salemko sun mielestä käski antaa mulle tyrmäystippoi? Mitä se siitä hyötys, kun niihi ei edellenkään kuole?” 

Daniel loi häneen turhautuneen katseen. ”Sinä itkit ja tärisit vieressäni muutama tunti sitten! Että sen hän siitä hyötyi.” 

”No, en mä sen takii aio lopettaa. Nyt on jo paljo parempi olo, ku on päivä.” 

Millaa kohtaavat silmät muuttuivat suivaantuneiksi. ”Luuletko, että annan sinun asettaa itsesi alttiiksi enää tuolla lailla”, Daniel murahti. 

Milla ei ehtinyt vastata, kun ovikello soi.

-Roona-