Insinöörejä ja ihania poikia, osa 11

 Moikka!

”Oottehan te kumpikin tulossa sitseille?” Elmo tiedusteli yhtenä päivänä heidän vetelehtiessään kampuksella. 

”Jep, pitäähän ne tulla kokeen”, Joonas vahvisti. Jarkkokin nyökkäsi. 

Elmo virnisti viekkaasti ja taputti Joonasta olalle. ”Ei olis mahdollista, et jätkä esittelis vaikka jatkoilla sen kuumiksen, jolle viestittelee koko ajan?”

 Joonas joutui hetkeksi pois raiteiltaan, mutta päätti sitten vain olla normaalisti. ”Mistäs päättelet, et mulla on joku kuumis?” 

Nyt Jarkkokin pyöräytti silmiään. ”Jonttu, sä katoat aina välillä jonnekin. Vaikka ne viestit oiskin jääny meiltä huomaamatta, niin ei me sentään niin tyhmii olla, ettei oltas sun poissaoloa huomattu.” 

Joonas oli sivusilmällä juuri huomannut Kallen vähän matkan päässä. Mennään nyt sitten, hän ajatteli. ”Hei Kalle, tuus vähän tänne.” Kiharapää tuli heidän luokseen yllättyneen näköisenä. 

”C´amoon, Jonttu, älä nyt yritä poiketa aiheest. Sä ja Jarkko ehitte jutella Kalen kaa teiän ryhmätyöstä muullonkin”, Elmo valitti. 

Joonas kohautti harteitaan lähes välinpitämättömästi. ”Ai, mä kun luulin, et sä oikein paloit halusta tutustua mun kuumikseen”, hän kiersi käsivartensa Kallen lantion ympärille, ”joka siis on tässä.” 

Elmon leuka loksahti auki ja silmät tuijottivat. 

Jarkko pyöritti päätään. ”Jonttu, toi on tosi epäkorrekti vitsi, varsinki ku Kalle oikeesti kuuluu seksuaalivähemmistön.” 

Siinä vaiheessa Kalle heräsi ja ujutti oman kätensä Joonaksen selkään, vaikkei sanonutkaan mitään. 

Joonas loi tähän katseen, joka samaan aikaan ilakoi ja pyysi anteeksi. ”Jake, ei me olla mikään vitsi. Kalle on mun poikaystävä, ollaan vaan pidetty matalaa profiilia.” 

Elmo oli saanut järkytyksensä laantumaan. ”En mää tienny, et sä oot… tai siis sulhan oli aiemmin muija… se Miia, josta oot puhunu.” 

Joonas nyökkäsi. ”Niin oli. Ja nyt on Kalle. Et jos tää on kummallekaan minkäänlainen ongelma…” 

Elmo ja Jarkko pudistelivat kiivaasti päitään. ”Ei tietty oo. Oltiin vaan tosi yllättyneitä.” 

Kaikkien huomio kohdistui Kalleen, jota alkoi yhtäkkiä naurattaa. ”Arvatkaa vaan, olinko mää yllättyny, kun tää söpöläinen oli kiinnostunu musta?” tämä hihitti arasti. 

Joonaksen ruumis tuli sillä hetkellä hyvin tietoiseksi Kallen läsnäolosta. ”Äh, muru, kehu mua sit kun ollaan keskenään. En mä sentään haluu jätkien eessä koko ajan rueta punastelemaan.” 

Kalle ynähti ja painoi päänsä hänen olkapäätään vasten. 

Elmo levitteli käsiään suurieleisesti. ”Onnee vaan Jake ton imelän pariskunnan kestämisessä. Mun työparit ei sentään oo rakastuneita”, se heitti ja sai Jarkolta kevyen iskun lonkkaan. 

Joonas tuhahti. ”Eiköhän lähetä kaikki luennolle, alkaa tää lorviminen kyllästyttää.” Hän lähti johdattamaan Kallea edeltä laitettuaan ensin sormensa tämän omien lomaan.

-Roona-

Insinöörejä ja ihania poikia, osat 9-10

 Moikka!

(9) 

Joonaksen kämppis oli lähtenyt sukuloimaan jonnekin Pohjanmaalle ja Joonas oli siitä ilosta kutsunut Kallen luokseen kylään. Hän oli jo tilannut heille pizzat, jotta ne olisivat kuumia vielä, kun tämä tulisi. Pizzakuski oli ehtinyt juuri häipyä, kun Kalle saapui. 

”Moi.” 

”Moi. Mitäs muru?” Joonas sanoi suukottaen kirpsakkaa poskea. 

Sydäntä lämmitti, kun Kallen hymy kaartui korviin sen riisuessa ulkovaatteitaan. ”Eipä tässä mittään. Ootko sää jo ottanut paljonkin pohjia, kun tuut heti iholle?” 

Joonasta nauratti hänen kietoessaan kätensä Kallen lantion ympärille. ”Voin vannoo, et toistaseks oon viel ihan selvinpäin. Tollasta komistusta vaan on hankala vastustaa.” 

Kalle sipaisi häntä leuasta. ”Niin suakin. Mää muuten toin meille viiniä.” Tämä viittasi pulloon, jonka oli pannut lattialle. ”Äiti ja isä toi sen Ranskasta. Se on kuulemma jottain hienoo laatua. Ehkä me kestetään juoda se.” 

Joonas hieroi Kallen nenää omallaan ja kumartui sitten sieppaamaan pullon. ”Näyttää kyl tosiaan elegantilta”, hän totesi tarkastellessaan etikettiä. ”Sopii erinomaisesti tuplapepperonipizzojen kans.” 

Kalle toi kämmenensä hänen kyljelleen. ”Nekö täällä tuoksuu? On ihan hirveä nälkä.” 

He söivät juoden samalla kauniin tummanpunaista nestettä ja hihitellen toistensa arvioille siitä. Lopetettuaan he työnsivät pahvit tiskialtaaseen ja lautaset astianpesukoneeseen. Viinipullon pohjat ja viinilasit he ottivat mukaan sohvalle. 

”Haluisitsä tsiigaa jotain Netflixistä?” Joonas tiedusteli heidän tuppauduttuaan vieretysten. 

Kalle virnisti vienosti. ”Mieluummin sitä chill puolta.” Sitten se tajusi, mitä oli tullut sanoneeksi ja punastui ruusunväriseksi. ”Siis… ööö… siis… jos sää halluut… tai voiaan… on mulla jottain sarjoja kesken”, se änkytti suloisesti. 

Joonas työnsi huulensa aivan kiinni toisen korvanlehteen. ”Kyl me voidaan chillaakin, muru, mut varmistetaan ensin et ollaan samal sivul”, hän kuiskasi. 

Kalle päästi myöntävän ynähdyksen. 

”Sopiiko sulle suutelu, silittely ja halailu?” 

Nyökkäys. Joonas oli arvellut, että sopisi, sillä kaikkia noita he olivat jo aiemmin haparoiden tehneet luonnostaan, sen kummemmin keskustelematta. ”Ok hyvä. Mut ei sen pidemmälle, muru. Mä en halua.” 

Kalle jäykistyi aavistuksen ja kääntyi katsomaan häntä. ”Etkö koskaan?” Sen kasvoilla häivähti selkeä pettymys. 

Joonas olisi halunnut suudella sen pois, mutta tämä asia oli varmaan parasta jutella läpi ensin. ”En mä sitä tarkottanu pöhkö. Mul vaan on sellanen hölmö ja konservatiivinen periaate, et en ees hyväile ketään, ennen ku ollaan tosissaan yhessä. Ja mulle tosissaan tarkottaa, et voidaan kutsua toisiamme poika- ja tyttöystäviks. Tai meidän tapaukses tietty vaan poikaystäviks.” 

Kalle katseli häntä vakavana ripsiensä takaa. ”Mää oon tässä mukana koko sydämelläni. Ja tahon, että oot mun poikaystävä. Ja oon valmis ihan vaan suutelemaan, silittelemään ja halailemaan sua koko illan näyttääkseni sen.” 

Joonaksen mahassa lepatteli mukavasti. Hän muisti, miten oli aikoinaan jännittänyt tuon saman sanomista Miialle ja silloin hän ei ollut osannut muotoilla sitä yhtä kaunopuheisesti. Eihän ollut yhtään miehekästä, kun ei halunnut panna kaikkea mikä liikkuu. 

Kalle silitti hänen leukaansa peukalollaan. ”Mihin menit, muru?” 

”Jäin vaan miettii, että pidätkö sä mua miehekkäänä?” 

Kalle jäi tuijottamaan häntä kuin hän olisi sanonut, että kuu tippuisi maankamaralle viiden sekunnin päästä ja juuri heidän päälleen. Se oli niin söpöä, ettei Joonas voinut olla suukottamatta hieman avoinna olevia huulia. 

”Helvetin perkele”, Kalle kirosi hänen huulilleen, mikä oli yllättävää, sillä hän ei ollut vielä koskaan kuullut tämän käyttävän mitään hittoa voimakkaampaa sanaa. ”Piänhän mää. Mut jos jätetään siitä keskustelu sellaiseen iltaa, jollon voiaan mennä pidemmälle, kun… kun sun miehekkäät piirteet saa mussa aikaan… rivoja reaktioita.” 

Joonas huomasi kikattavansa. Hän kiertyi halaamaan toista. ”Ootan innolla. Mut nyt mä pistän vaik Rahapajan pyörimään ja voidaan rueta keskittymään oikeasti siihen chilli puoleen.” 

He käpertyivät mukavaksi keoksi sohvannurkkaan ja unohtivat aika pian television huminan perehtyessään tutkimaan, miten kivaa oli vain pussailla ja halia toisiaan.

(10) 

Kalle kuunteli vierailemaan tullutta luennoitsijaa innokkaasti. Nainen oli valmistunut heiltä ja työskenteli nykyään erään kansainvälisen yrityksen tuotekehityksessä. Sellaista hänkin halusi sitten joskus isona tehdä. Kalle katsahti nopeasti salin takaosaan, jossa Joonas istui Elmon ja Jarkon kanssa. Näillä oli aivan omat meininkinsä. Jarkko yritti sentään vastuuntuntoisesti keskittyä luentoon, Elmo kertoi Joonakselle jotain juttua, johon luultavasti liittyi luennoitsijan ulkonäön arviointia. Hän hymähti ja kääntyi takaisin valkokankaaseen päin. Kalle oli kävelemässä kohti opiskelijaravintolaa, kun hänet yllättäen vetäistiin käsivarresta sivummalle. 

”Mitä sä mua tuolla luennolla vilkuilit?” Joonas tiedusteli huvittuneena. He olivat päätyneet näkösuojaan kupupenkin taakse. 

”En mää mittään… tai siis luulin ettet huomannu”, Kalle sai hämmennykseltään sanotuksi. 

Joonas oli tullut lähemmäksi ja laittanut käden hänen niskaansa. ”Kai mä nyt huomaan, kun mun upea poikaystävä flirttailee mulle.” 

Kalle ei ollut varma, mitä oli tapahtumassa, mutta tilanne sai veren virtaamaan suonissa villinä. ”En mää flirttaillu. Sulla ja Elmolla näytti olevan ihan omat keskustelut menossa.” 

Joonas silitti hänen niskaansa ja tuhahti pehmeästi. ”Jos Elmo näkee naisen, se puhuu siitä maailman tappiin asti. Sitä vois sanoo jo ongelmaksi. Ja väität sä, että se katse ei… ymm… kuiskannut, että tuu äkkiä suuteleen mun makeita huulia?” 

Kalle ei ehtinyt väittää mitään, sillä keho otti vallan ja toteutti juuri sen, mitä Joonas oli kysynyt. Hän kuitenkin irrottautui nopeasti ja vähän häpeissään. ”Sori, kun mää tolleen… ei meidän täällä pittäis”, hän sopotti. 

Joonas hymyili valloittavasti ja tämä peukalo hipoi Kallen harteita. ”Ei mitään, muru. Mut meidän kantsis nyt mennä, kun sanoin kundeille vaan, et käyn kysyy sut syömään meijän kaa.” 

Kalle nyökkäsi ja toisen käsi laskeutui tavalliselle paikalleen tämän kyljen viereen. He lähtivät kävelemään niin normaalisti kuin suinkin, mutta Kalle tiesi olevansa punainen ainakin kaulaltaan. 

”Toivottavasti ei menny ruokahalu”, Joonas supisi hänelle matalasti juuri ennen jonoon liittymistä. 

Nyt väri kiipesi taatusti jo poskille. ”Mitenkä niin?” hän kirahti. 

”No, kun sain jo imelää. Mut loput sit ruuan jälkeen, vai mitä kerubi?” Karhea naurahdus ja jono oletti varmasti Joonaksen vain kertoneen hänelle jonkin pikkutuhman vitsin. 

Kallen vatsassa kupli. ”Joo tietty”, hän vastasi yhtä karheasti. 

Syödessä hän piti silmänsä tiukasti lautasessa, koska olisi muuten taatusti paljastanut heidät tuijottamalla Joonaksen huulia. Onneksi Elmo ja Jarkko pitivät moista vain hänelle tyypillisenä käytöksenä ja juttelivat kuin kaikki olisi tavallisesti. Ennen seuraavaa luentoa hän varmisti, että Joonas sai aimo annoksen lisää imelää eräässä nurkassa.

-Roona-

Insinöörejä ja ihania poikia, osat 7-8

 Moikka!

(7) 

Heidän toisista treffeistään tuli kuin tulikin lenkki, koska Joonas oli saanut hoidettavakseen vanhempiensa saksanseisojan Pojun. He ajoivat läheiseen metsään ja antoivat Pojun juosta pitkässä hihnassa ja heittelivät hakkuuaukealle sille leluakin. Joonaksen suurin ongelma oli, että hän oli erehtynyt katsahtamaan Kallen takalistoon tämän könytessä jotain autosta ja nyt silmät vetivät sinne aina, kun poika oli selin häneen. Pitikö niiden retkeilyhousujen olla niin helvetin hyvin istuvat? Kallella oli jälleen päässään myös lenkottavat lasinsa. Joonaksen oli tietysti pitänyt vitsailla niistä, mutta toinen oli vastannut vain, että silmät eivät kärsineet pitää piilareita joka päivä, joten joskus oli pidettävä rillejä. Eikä kukaan siellä metsässä näe, jos ne on sinusta nolot, se oli lisännyt ujosti. Näytät ainakin mua fiksummalta, hän oli kuitannut, vaikka olisi ehkä ennemmin halunnut sanoa, että suudeltavan söpöltähän tämä näytti. He olivat pakanneet mukaan vähän evästäkin, vastikään rakennetulla laavulla voisi paistaa makkarat. 

Kalle nautti selvästi syksyisestä metsästä. ”Harmi, kun tullee käytyä niin harvoin. Toisaalta, jos olis tollanen oma Poju, niin täällä sitä varmaan rämpis harva se viikonloppu”, se sanoi ja hymyili Joonakselle koko naamallaan. 

Joonaksen vatsanpohjassa poreili. ”Kyllähän faija yritti tehä musta metsämiestä, mutta mä oon enemmän sellanen sunnuntaisamoilija, jolle pitää olla hyvä ilma”, hän heitti vastaan. 

Kalle nauroi ja vingutti possua vieressään innokkaasti hyppivälle Pojulle. Se käyttäytyy täällä ihan eri tavalla kuin yliopistolla, Joonas ajatteli. Mikä on tietty vittumaista, kun se on tolleen rentona ainakin kymmenen kertaa seksikkäämpi. 

”Luonto soppii sulle. Oot hyvännäkönen punaposkisena”, Kalle sanoi herättäen hänet jälleen käsillä olevaan hetkeen. Se oli tullut lähemmäs ja oli itsekin kasvoiltaan rusottava. 

Joonas raapi niskaansa lapasellaan. ”Äh, jos jatkat tohon malliin, niin mun on pakko kohta pussata sua.” 

Kalle oli luonut katseensa maahan ja Poju hääri siitä innostuneena sen ympärillä. ”Kyllä sää saat minua suukottaa”, se ynähti arasti ja tuskin kuuluvasti. 

Joonaksen polvet notkahtivat, mutta hän onnistui astumaan heidän välimatkansa umpeen, tarttumaan toista leuasta ja hapuilemaan huulet omilleen. Kosketus kesti vain hetken, mutta se taisi olla kummallekin ihan tarpeeksi. He jatkoivat matkaa kohti laavua tyytyväisissä merkeissä, hieman päihtyneinä uudesta kokemuksesta.

(8) 

Kalle tunsi olonsa varsin onnelliseksi. He olivat tapailleet Joonaksen kanssa vähän yli kuukauden, tarkalleen neljä kertaa ja tietysti he viestittelivät harva se päivä. Tai nyttemmin oikeastaan joka päivä. Kukaan vuosikurssilaisista ei tiennyt heidän suhteestaan ja Kalle arveli, ettei Joonas ollut sitä vielä valmiskaan paljastamaan. Mutta ei se häntä haitannut. He olivat jälleen menossa ulos, tällä kertaa leffaan. Joonas oli halunnut nähdä uusimman supersankaripätkän ja luvannut tarjota hänelle herkut, kun hän ei ollut suostunut lipun maksamiseen. Finnkinon sali oli puolillaan ihmisiä. Kalle oli ilmaissut huolensa, että joku saattaisi nähdä heidät yhdessä. Älä huoli, mä osaan kyl käyttäytyy ihan ihmisiksi, ettei sun tarvii nolostua, Joonas oli todennut nauraen. Se oli lämmittänyt Kallen sydäntä enemmän kuin tämä arvasikaan. Kalle ei pysynyt mukana leffan kaikissa juonenkäänteissä, varmaan sitä varten olisi pitänyt nähdä universumin muutkin elokuvat. Mutta pimeässä jaetut hipaisut ja kosketukset saivat hänet nauttimaan lähes kolmituntisesta. Joonas selitti innoissaan kohokohtia ja pettymyksiä heidän tullessaan ulos. 

”Kalle!” Kalle jähmettyi kuullessaan omaa nimeään huudettavan aulassa. Käännyttyään katsomaan hän kuitenkin rentoutui, sillä huutaja oli Aleksi. 

”Olitko säkin leffassa?” tämä kysyi hymyillen päästyään heidän luokseen. 

”Joo, mää ja poi… siis kaveri oltiin.” Hän oli meinannut kutsua Joonasta poikaystäväkseen! ”Aleksi tässä on Joonas mun vuosikurssilta. Joonas tässä on Aleksi, mun ööö… balettikavereita.” 

Miehet kättelivät toisiaan jo Kallen esittelyjen ollessa vaiheessa. 

”Niin mä arvelinki. Samannäkösiä jänteviä tanssijoita ootte kumpiki”, Joonas sanoi vinkaten tietäväisesti silmää Aleksille. Aleksi vastasi yhtä tietävällä nyökkäyksellä. 

”Yksinkö sää olit?” Kalle kiirehti tiedustelemaan saadakseen keskustelun itselleen miellyttävimmille vesille. 

”Ei kun treffi-ilta Heinin kaa. Se vaan halusi vessaan siistiytymään, kun paita oli kuulemma ihan märkä. Maito valuu”, Aleksi sanoi heilauttaen kättään epämääräisesti johonkin vessojen suuntaan. 

”Onks teillä vauva?” Joonas kysyi ennen kuin Kalle ehti kommentoida. 

”Joo, onhan niitä kaksin kappalein. Suosittelen kyllä alottaan yhdellä, jos se vaan suinkin on mahdollista.” 

Kalle punastui, mutta Joonas vain hykerteli, että varmaan osuva suositus. 

”Kukas täällä suosittelee kenelle ja mitä”, sanoi Aleksin vierelle ilmaantunut Heini.

”Kulta, minä vaan kehotin Kallen deittiä, että ensin yksi lapsi ja sitten vasta enemmän”, Aleksi hörähti olkiaan kohauttaen. 

Nyt Kallen posket hehkuivat. ”Ei Joonas ole mun deitti!” 

Nimetty loi häneen tutkivan katseen. ”Ai, en vai? Mä kyl kuvittelin, että täs ollaan ihan treffeillä.” 

”Jos jätetään Allu pojat rauhassa sopimaan asiasta ja lähetään kattoo miten mummu ja ukki on pärjänneet kauhukakaroiden kanssa?” Heini virnuili vetäen Aleksia kohti liukurappuja ja uloskäyntiä. 

Kalle nyrpisti huuliaan ja mietti miten saisi korjattua tilanteen parhain päin, kun Joonas tarttui hänen käteensä. 

”Kai sä oisit voinu sun kaverille kertoo, että me ollaan yhessä?” tämä sanoi lempeästi, mutta hiukkasen loukkaantunen kuuloisesti. 

”Mää aattelin, ettet sää ehkä halluu”, Kalle sopersi. ”Kun oot sanonu, että tää kaikki on sulle niin uutta vielä. En mää halluu painostaa.” 

Joonas hieraisi yllättäen hänen poskeaan nenällään. ”Äh, tais ne tajuta itekin. Oot muuten helvetin söpö, kun luimuilet noin”, tämä kuiskasi hänen korvaansa.

 Kallen jalat muuttuivat spagetiksi, mutta hän pysyi urheasti pystyssä. ”Lähetäänkö vielä vaikka lasillisille?” Hän oli kerrankin totisesti paukun tarpeessa. Joonasta nauratti. 

”Mä sulle lasinpohjat näytän. Mut mennään vaan.” 

He lähtivät kohti läheistä anniskeluravintolaa.

-Roona-