Bygone

 Moikka!

What was before

is there ever more

Tomorrow comes and goes

with its highs and lows

 

Yesterday spreads its wings

And like a bird it sings

It waves to today

when it is on its way

 

Where have the former men gone?

Maybe to gardens of Babylon

What about their lovely wives?

Maybe to the busy beehives

 

Past tense is always sad

it makes many people mad

Some think it’s okay

it’s gone anyway

 

Don´t cry over the spilled milk

Don´t worry about the ripped silk

They went already

So, for them don´t get sweaty

 

Days are swift

Away day drift

Of them make the best

and live happily the rest

-Roona-

Veljellistä opastusta

 Moikka!

Huom: Tämä on fanifiktiota, jossa henkilöt ja maailma on otettu J. K. Rowingin Harry Potter kirjoista, mutta juoni on omani. Olen kirjoittanut tarinan huvikseni enkä saa kirjoittamisesta rahaa.

Kotikolon piha kylpi auringossa ja Charlie istui yhden puun lehvästön varjossa, kuten Ron hetken etsittyään huomasi. Veli oli kaiketi paennut sisätilojen vilskettä ja se oli nyt Ronille vain eduksi. Hän tallusti nurmikon poikki ja istahti tämän viereen. Charlie vaikutti torkkuvan eikä Ron aikonut häiritä ennen kuin veli tekisi aloitteen. 

”Rauhallista”, Charlie lausahti ehkä viidentoista minuutin kuluttua. 

”Niin”, Ron vastasi varovasti. 

Isoveljen naurahdus oli karhea kuin sellaisen, joka on hengittänyt oman osansa lohikäärmeen tulien savuja. ”Jotain varten sinä tulit, että kakista ulos vain.” 

Ron tunsi äkkiä itsensä hyvin noloksi. ”No, kun asia on aika yksityinen.” Charlie loi häneen mahonginvärisen katseen. ”Niin siis kun minä… tar-tarvisisin neuvoja… miten naisen kanssa… kyllä sinä tiedät”, hän änkytti. 

Charlien silmät muuttuivat pohtivaisiksi. ”Hermione näyttää sinun läsnäollessasi melkoisen onnelliselta, että et sinä sen perusteella tarvitse neuvomista. Ja sitä paitsi, mikset kysy Billiltä, hän on jo naimisissa? Tai isältä, hänellähän on seitsemän…” 

Ron oli karahtanut kirkkaan punaiseksi. ”En minä nyt ainakaan isältä voi kysyä!” hän vinkaisi. 

Charlie hymyili hänelle ilkikurisesti, mutta ilme pehmeni, kun tämä tajusi hänen olevan häpeissään. ”Olenhan minä tosiaan ollut oman osani naisten – ja miesten – kanssa”, veli totesi ja taisi huomata hänen ilmeessään vilahtaneen järkyttyneisyyden, koska lisäsi: ”Kyllä te siitä tiesitte. Tai ainakin minä kirjoitin kaikista seikkailuistani Billille, ja hän varmaan jakoi kirjeeni kanssanne.” 

Se oli totta ja koska muut veljet olivat suhtautuneet tyynesti satunnaisiin miehennimiin Charlien petikumppaneiden joukossa, oli Ronkin pitänyt sitä ihan hyväksyttävänä. Hän nyökkäsi vakavana. 

”Kerrohan sitten, miksi arvelet, että teillä on Hermionen kanssa jotain, johon tarvitset neuvoja. Kai kyse on Hermionesta?” Charlie tiedusteli rapsuttaen käsivartensa pitkää arpea. 

”Tietysti kyse on Hermystä!” Ron tuhahti tulisesti. Miten veli oli saattanut muuta epäilläkään. ”Me… siis olemme… olleet… tuota… lähekkäin…” 

Charlie puristi rauhoittavasti hänen reittään. ”Emme pääse puusta pitkälle, jos jatkat tuohon tyyliin. Sano vain suoraan, tuskin minä järkytyn mistään, mitä te olette tehneet.” 

Ron nielaisi ja selvitti kurkkuaan rykimällä. ”Me olimme alasti ja hän… hän oli mi-minun sylissäni… ja me koskettelimme toisiamme… ja sitten minä vain…” hän ei kyennyt saamaan viimeistä sanaa suustaan. 

Charlie alkoi nauraa. ”Sinä tulit liian aikaisin”, tämä vahvisti vedet silmissä. 

Ron olisi halunnut lyödä veljeään niin loukkaantunut hän vitsailusta oli. Hän nousi lähteäkseen. 

Charlie tarttui häntä käsivarresta. ”Älä nyt mene, en minä nauranut sinulle. Istu takaisin alas.” Tämä veti hänet puun juurelle. ”On ihan normaalia, että niin käy. Varsinkin, kun olet ollut ihastunut Hermioneen niin pitkään ja nyt vihdoinkin saanut hänet ja tunteet ovat varmasti vielä molemminpuolisia. Minullekin on käynyt niin ja huomattavasti vähemmän tärkeän ihmisen kanssa kuin Hermione on sinulle.” 

Ron tyyntyi selityksestä, vaikka olikin vielä hiukkasen nyreissään. ”Mitä minun pitäisi tehdä, ettei se tapahtuisi uudestaan?” 

Hän yllättyi, kuinka lempeän katseen Charlie loi häneen. ”Et tykkää tästä vastauksesta, mutta anna itsellesi aikaa tottua läheisyyteenne.” 

Ron irvisti. ”Mutta Hermy… minä olen jo säheltänyt hänen kanssaan aivan tarpeeksi.” 

Veli huokasi ja kohautti harteitaan. ”Kuten jo sanoin, en usko, että Hermione on pahoillaan yhtään mistään. Kuule, me velhot olemme tosi vanhoillisia näiden asioiden suhteen, mutta jästit eivät niinkään. Hermionella saattaa olla monenlaisia ajatuksia ja ehdotuksia siitä, miten voisitte edetä ja mitä kokeilla. On, tiedätkö, ihan okei jutella sänkyjutuista kumppanin kanssa päivänvalossa.” 

Ron tunsi punastuneensa korvannipukoitaan myöten. Itse asiassa hänestä tuntui, että tukkakin oli punastunut siitä, mitä se oli jo ollut. ”Mutta pitäisihän minun tietää jo ainakin perusasiat. En halua Hermyn ajattelevan, että olen ihan tyhmä… ja lähtevän.” 

Charlie tarttui pehmeästi hänen niskavilloihinsa. ”Pikkuveli, sinä ja Hermione täytätte pian vasta yhdeksäntoista. Sinun ei todellakaan tarvitse tietää mitään muuta kuin se, että hän on se, jota haluat. Mitä tulee tyhmyyteen, luulen, että hän jo tässä vaiheessa tietää millainen pöhkö olet ja pystyy elämään sen kanssa.” 

Nyt Ron todella pukkasi veljeään nyrkillä, ei tosin järin kovaa. ”Ainakaan minun ei tarvitse vältellä katsettasi, kun tulemme seuraavan kerran Kotikoloon. Etkös sinä lähde pian takaisin Romaniaan?” hän murahti. 

Charlie pörrötti hänen tukkaansa ja sormet sotkeutuivat muutamaan takkuun. ”Parin päivän päästä kyllä. Sitten voit olla kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan. Tai, no, osoita sentään Hermionelle, että jotain on tapahtunut.” 

Ron virnisti. ”Joo. Kiitos hyvistä neuvoista Kari.” Mieliala muuttui vielä paremmaksi, kun hän huomasi Charlien ilahtuvan lapsuusaikaisen lempinimen käytöstä. Ron asteli takaisin taloa kohti, sillä hän kaipasi jo ääntä ympärilleen. Ja aivan erityisesti erästä kiharapäistä nuorta naista.

-Roona-

Ateljeessa

 Moikka!

Mikal katseli, kuinka työmiehet virittivät liinoja kiinni kattoon. Kysyttäessä mitä hän halusi ateljeeseensa hän oli huvikseen sanonut, että keinun, koska arveli herttua Georgioksen pitävän sellaisesta vastauksesta. Herttua helli ajatusta siitä, että taiteilijoilla oli erikoisia mielihaluja. Olihan Mikalilla toki niitäkin, mutta ne koskivat lähinnä henkilöitä, jotka hän oli halukas ottamaan sänkyynsä. Hän tiesi monta äitiä, jotka olisivat ilomielin antaneet tyttärensä hänelle, vaikka taiteilija ei statuksellisesti edes ollut kovin hyvin liitto, vaikka olisi ollut yhtä lahjakas ja taitava kuin hän. Siitä lähtien, kun oli lakannut irvistelemästä pussailulle, hän oli halunnut intiimiä kanssakäymistä vain miesten kanssa. Enkä minä tyydy mihin tahansa heppuihin, Mikal virnisti itsekseen työmiesten pohtiessa, oliko keinulauta jo suorassa. Nämä kaksi eivät olleet hänen tyyppiään, vaikka hän olisi pyydettäessä piirtänyt heistä oikein mielellään hahmotutkielman. Kaspar, hänen rakas taikurinsa, sen sijaan kyllä. Ja haltia Aren, josta toinen niin usein kirjeissään kirjoitti. Mikal halusi äkkiä olla yksin. 

”Menkää vain lounaalle, hyvät ystävät. Minä testaan lautaa sillä aikaa. Eikös se ole jo tukevasti kiinni?” 

Miehet nyökkäsivät ja kiittelivät herra taiteilijaa vuolaasti, koska heidän tauostaan oli juuri tullut tavallista pidempi. Mikal saatteli heidät matkaan käden heilautuksella ja kävi istumaan keinuunsa. Hän antoi varpaidensa antaa hiukan vauhtia samalla, kun avoimesta ikkunasta käyvä tuulenviri kutitti hänen poskiaan. Ehkä tämä oli sittenkin ollut loistava idea.

-Roona-