tiistai 26. huhtikuuta 2022

Mietteitä kirjasta LXXVII: Maailman pisin pajunköysi ja Miekan mahti

 Heippa!


Oletko aina tiennyt, Julius Caesarin viimeiset sanat olivat ”Sinäkin, Brutukseni”, orjat rakensivat Egyptin pyramidit, viikingeillä oli kypärissään sarvet, Kolumbus löysi Amerikan ja Jeesus syntyi Betlehemissä. Pötyä! Joskus vain hyvä tarina jää elämään totuutena, kuten se, että Newton muka hoksasi painovoiman lain omenan kopsahtaessa hänen päähänsä. Joskus taas valtaapitävät ovat kertoneet muunneltua totuutta, joka on paremmin sopinut heidän pirtaansa. Siksi Napoleonista muistetaan ensimmäisenä hänen väitetty lyhytkasvuisuutensa. Maailman pisin pajunköysi tarinoi viihdyttävästi maailman ja Suomen historian harhakäsityksistä. Totuus niiden taustalla on yllättävä, ja jokainen varmasti löytää kirjasta ainakin yhden historiallisen pajunköyden, jota on luullut todeksi. Kirja on itsenäinen jatko-osa teokselle Maailmassa on virhe, joka on ollut myyntimenestys.

Ihan hauska teos. Suomennos oli ajoittain hyvinkin kökkö, liekö suomentajalle maksettu huonosti. Olisin itse nauttinut enemmän karsitusta versiosta. Osa väitteistä oli vähän väkisin väännettyjä tyyliin Robert Peary kävi viiden kilometrin päässä maantieteelliseltä Pohjoisnavalta, joten hän ei käynyt Pohjoisnavalla. Arkiajattelussa tällainen on aivan turhaa pilkun viilausta. Arkiajattelu ja tarkka tieteellinen ajattelu, kun ovat kaksi eri asiaa. Muutenkin olisin tykännyt, että joidenkin väitteiden kohdalla olisi painotettu enemmän väitteen syntymistä kuin kaikkea muuta. Esimerkiksi Kristian II kohdalla olisi voinut pohtia ja avata enemmänkin vain yhdessä lauseessa mainittua lisänimien Tyranni/Hyvä propagandistista merkitystä sekä jälkimaailman näkemystä siitä, miten se on katsonut nimien avulla, että historiaa voidaan kirjoittaa monesta näkökulmasta.

”Ylivoimainen vihollinen. Viimeinen mahdollisuus.” Fantasiatrilogian huikeassa päätösosassa kaupunkia uhkaa häikäilemätön valloittaja kuningas, jolla on komennossaan pimeyden voimat. Juonittelut, petos ja sodan uhka varjostavat Darienien kaupunkia. Féalin kuningas Jean Brieland laajentaa valtakuntaansa murskaavalla voimalla. Piiritykseen valmistautuvassa Darienissa Tellius kokoaan salassa iskuryhmän. Peloton joukko taistelijoita ja mahtavia loitsijoita lähtee miekkapyhimys Hondon johdolla vihollislinjojen taakse viimeiseen uhkayritykseen, jossa ratkaistaan kaupungin kohtalo. Heillä on vastassaan mahtavaa armeijaakin kammottavampi voima, jota uhmaava on kuoleman oma. Miekan mahti on Conn Igguldenin Suolan valtakunta -trilogian päätösosa.

Minä en yleensä sure kirjojen hahmoja, mutta tulipa surku, kun Tellius tämän tarinan lopuksi kuoli. Hieman irtonaisiksi hahmoiksi ensimmäisessä osassa jääneet Elias ja Nancy olivat tärkeä osa Telliuksen kokoamaa iskujoukkoa eli pay-off tuli nyt. Tämä oli mielestäni ehkä trilogian kirjoista paras. Tykkäsin Shiang suurlähettiläästä. Parka ei osannut käyttää pottaa. Jean Brieland oli prologissa esitelty kivasti ja tiedonmuruja paljastui tarinan edetessä lisää. Minulle jäi mielikuva, että Louisilla olisi ollut vanhempia veljiä. Tai ainakin kuninkaalla oli suhteellisen samanikäisiä lapsia, jolloin voisi ajatella, että perimys olisi kyseenalainen. Armeija näytti kuitenkin hyväksyvän hänet vallanperijäksi vastalauseitta. Helppolukuista perusfantasiaa.

 

-Roona-



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Tirkistelijä

 Moikka! Huom: Tämä on fanifiktiota, jossa hahmot ovat muualta, mutta juoni on omani. MCU kuuluu tekijöilleen, kirjoitan huvikseni enkä saa ...