Heippa!
Next
Goal Wins on ohjaaja Taika Waititin uusin elokuva. Se kertoo maailman
huonoimmasta kansallisesta jalkapallojoukkueesta Amerikan Samoasta. Pääosissa
nähdään Michael Fassbender (Thomas Rongen, valmentaja), Oscar Kightley (Tavita,
Amerikan Samoan jalkapalloliiton puheenjohtaja), Kaimana (Jaiyah), David Fane
(Ace), Rachel House (Ruth, Tavitan vaimo), Beulah Koale (pelaaja, Tavitan
poika), Will Arnett (Alex Magnussen, amerikkalainen jalkapallopomo), Elisabeth
Moss (Gail, Thomaksen ex-vaimo), Uli Latukefu (Nicky Salapu, maalivahti), Semu
Filipo, Chris Alosio, Lehi Makisi Falepapalangi, Ioane Goodhue ja Hio Pelesasa
(Rambo, Jonah, Pisa, Smiley ja Samson, kaikki joukkueen pelaajia).
Rongen
palkataan valmentamaan joukkuetta, ei voittamaan ottelua vaan tekemään edes
yksi maali. Amerikan Samoa hävisi vuoden 2001 MM-karsinnoissa Australialle
luvuin 31-0, joka on historian suurin häviö jalkapallossa. Nyt joukkue pyrkii
vuoden 2014 karsintoihin. Paikallinen valmentaja Ace oli kyllä todella lepsu,
mutta muuten hyvin sympaattisen oloinen kaveri. Oikeastaan kaikki olivat tosi
sympaattisia, mikä toimii ehkä kentän ulkopuolella, mutta kentällä täytyy olla
vähän ronskimpi. Myös joukkueen kuntotaso on arveluttava. Kerrankin elokuvassa
olisi loistava paikka harjoittelumontaasille, mutta Waititi ei ole sellaista
leffaansa lisännyt, mitä valintaa kyllä arvostan (vaikka asian tässä esiin
nostinkin). Taiteellinen valinta, jota en sitten arvostanut löytyi leffan
lopusta. En tiedä, miksi tärkeän Tonga-ottelun lopputulos kerrottiin toisen
käden tietona, vaikka pelitapahtumat kuitenkin näytettiin. Olihan sillä
Waititille tyypillisesti komediallista arvoa, mutta olisimme kyllä ehtineet
kuulla, miten Tavita selvisi sydänkohtauksestaan (oikeasti lämpöhalvaus)
reaaliaikaisen ottelun jälkeenkin.
Pidin
erityisesti Jaiyahista, joukkueen transpelaajasta. Minulla meni jonkin aikaa
tajuta, oliko hän transitoitumassa miehestä naiseksi vai naisesta mieheksi.
Ilmeisesti kuitenkin ensimmäinen vaihtoehto, koska hän taisi sanoa jotain
sellaista, ettei pian saisi enää virallisesti pelata miesten joukkueessa ja hän
oli alkuperäiseltä nimeltään Johnny. Vaikka eipä tuolla tarinan kannalta ollut
mitään väliä paitsi, että joukkue suhtautui häneen tosi ihanasti. Taisipa
saarella olla joku ihan oma nimi hänen kaltaisilleen ja heitä pidettiin kukkina
yhteisön joukossa, mikä on kaunis ajatus. Myös Thomasin perheen tragedia oli
ovelasti rakennettu. Aluksi luuli, että tytär yritti vain tavoittaa isäänsä,
joka oli maapallon toisella puolen ja ehkä aikaerosta johtuen oli helppo
soitella ristiin. Lopulta sitten selvisi, että Nicole olikin kuollut ja Thomas
vain kuunteli vanhoja vastaajaviestejä käsitelläkseen suruaan. Ihmettelin
kyllä, että Gail oli näin nopeasti halunnut uuden suhteen, mutta ehkä se oli
hänen tapansa selvitä asiasta. Heidän eroaan en paheksu, lapsen kuolema ajaa
varmasti suhteen kuin suhteen kriisiin.
Kokonaisuudessa
hauska ja lämminhenkinen elokuva, jossa Waititi itse (tyylilleen sopivasti)
tekee hupsun cameoroolin pappina. Suosittelen myös muille kuin jalkapallon
ystäville.
-Roona-
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti