Neuvoja anomaan (Aina on liian kauan 11. luku)

 Moikka!

Seuraavana aamuna Milla ilmoitti, että Danielin olisi tultava mukaan kytikselle myöhemmin. Mies ei ollut erityisen innostunut ajatuksesta, mutta ymmärsi, kun Milla selitti, että jostain raha oli revittävä varsinkin nyt, kun oli kaksi ihmistä syömässä. Milla oli jo hyväksynyt, että Danielin olisi asuttava hänen luonaan. Minne muuallekaan tämä voisi mennä? Aamiaisen jälkeen Milla oli käynyt selälleen olohuoneen lattialle tehdäkseen vähän vatsalihaksia. Vessasta palaava Daniel näki hänet äheltämässä. 

”Onko tuo ihan terveellistä?” mies kysyi silmät suurina. 

”Sitä just. Kai sä nyt liikuntaa oot nähny. Eikös brittiaateliset ratsasta ja Etonis suodetaan.” 

Daniel ei vastannut vaan liittyi Millan yllätykseksi hänen seuraansa lattialle. ”Tämähän on ihan mukavaa”, hän totesi muutaman noston tehtyään.

He eivät ehtineet jatkaa kovin kauan, kun ulko-oveen koputettiin. Milla vääntäytyi ylös ja meni avaamaan. Oven takan seisoi mies, jonka takin halkiot oli uurrettu lantiolle saakka. 

”Päästääkö neiti Vesenterä minut sisään vai pitääkö tässä pönöttää huomiseen asti?” Mies kuulosti tympääntyneeltä. 

Milla sen sijaan oli ällikällä lyöty, mutta kokosi itsensä nopeasti. ”Mikä sä oot mua käskeen ketä päästetään sisälle? Voisit vaik esittäytyy ensin.” 

Mies kohautti harteitaan. ”Daniel Willougby on täällä, eikö totta? Tulin tapaamaan häntä.” Se ei ollut mikään tyydyttävä vastaus. 

”Mistä sä oot sellaista kuullut?” Milla tiedusteli maireasti. 

”Scriptorilta, tyttö hyvä. Mennäänpä nyt asiassa eteenpäin”, mies tiuskaisi. 

Daniel oli tullut Millan taakse ja kuullut viimeiset sanat. ”Laske hänet tänne. Nuo liehukkeet minä tunnistan.”

Mies kutsui itsensä muitta mutkitta keittiöön. Millan teki mieli murjaista jotain todella loukkaavaa, mutta hän hillitsi itsensä. Danielkin vaikutti hämmentyneeltä. He istuivat vastapäätä vierasta. 

”Sinulla on samanlainen kaapu kuin Scriptorilla. Työskenteletkö hänelle?” Danielin ääni oli penseä. 

Millakin tajusi nyt, että miehen takki oli todella ennemmin kaapu. ”En, herra Willougby. Työskentelen... hmm... tavallaan hänen kanssaan”, mies sanoi venytellen. 

Milla puuttui ärsyyntyneenä puheeseen. ”Voisit ees kertoo nimes, ku kerran näyt tietävän meidän.” 

”Voitte kutsua minua Nemoksi.” 

Daniel naurahdus oli jäinen. ”Melkoisen odysseiaanista.”

Milla ei täysin ymmärtänyt piikkiä, mutta päätti sivuuttaa asian. 

Nemo ei ollut millänsäkään kahdesta edessään höyryävästä ihmisestä. ”Ei ole mitään syytä olla epäkohtelias. Tulin neuvomaan teitä.” 

Daniel ilme oli dramaattinen. ”Oih, kiitos, seuraavaksi asetummekin polvillemme anomaan uskomattomia neuvojasi.” 

Nemon fasadi murtui ja hän alkoi hohottaa. ”Taivaan tähden poika, ota neiti Vesenterästä esimerkkiä”, hän sanoi silmiään pyyhkien. ”Hän on hillinnyt itsensä taitavasti koko pikku keskustelumme ajan. Johtuu varmasti ammattitaidosta.” 

Milla huomasi Danielin napsauttavan suunsa happamesti kiinni. Tilanne alkoi olla räjähdysherkkä. ”Jospa vaan selittäisit miks oot tääl”, hän hoputti. 

Nemo huokasi ja heittäytyi tuolin selkänojaa vasten. ”Pakkoavioliiton takia. Scriptor on yleensä hyvin yleisluontoinen ja pahuksen neutraali selityksissään.”

”Hän uhkasi sieluani ikuisella olemattomuudella, kuinka ihanan neutraalia”, Daniel ärähti. 

Milla huomasi miehen vihan takana oli kuitenkin silkkaa pelkoa. ”Mä jo arvasin, ettei se niin iisisti mee. Sä siis paljastat meille ne vaatimukset”, hän tuhahti. 

Nemon silmät tuikkivat. ”Erinomaista, neiti Vesenterä. Itse asiassa olisi parasta, että te kaksi hoitaisitte asian mahdollisimman nopeasti keskenänne.” 

Milla ja Daniel tuijottivat toisiaan. Olihan kumpikin heistä heittänyt sen vähän niin kuin vitsinä ja kokeiluna ilmaan, mutta reaalimaailmassa toteutuminen olisi toista. 

”Milla on ollut minulle hyvin ystävällinen. Hän antaa minun asua täällä, vaikka minulla ei ole millä korvata aiheuttamaani vaivaa. Ja auttaa minua vielä päälle päätteeksi. Se on ihan tarpeeksi hänen puoleltaan”, Daniel sanoi varovasti. Millan sydämessä muljahti. 

Nemo vaikutti huomaavan sen. ”Oletan, että neiti Vesenterä voisi olla valmis järjestelyyn. Sitä paitsi hänen hyväntekeväisyytensä saatetaan laskea ´rakkauden teoksi´, joita Scriptor vaatii tarkastaessaan avioliiton… hmm.. oikeellisuutta”, hän totesi nyökäten itsetyytyväisesti. 

Milla mietti kuumeisesti. ”Mitä ne ´rakkauden teot´ on?” 

Nemo siirtyi tutkiskelemaan Millan silmiä. ”Se ei ole kovinkaan tarkkaa. Pikemmin on kyse siitä, että ne on suoritettu puhtaasta sydämestä. Ja teillä on pidempi aika tehdä sellaisia tekoja, kun menette heti naimisiin.” 

Daniel oli jälleen saanut puhekykynsä takaisin. ”Kun menemme. Sinäkö sen päätät?” 

”No, niin olisi kaikkien kannalta yksinkertaisinta, kuten jo sanoin.” Nemo katsoi nyt tiukasti Danielia. 

Millan yllätykseksi Daniel tuijotti yhtä varmasti takaisin. ”Kuule, en koskaan tehnyt naiselle mitään pakosta. Enkä tee nytkään. Jos Milla ei halua, me keksimme jotakin muuta. Ja sinä et hänen päätään suostutteluillasi käännytä.” 

Millan sisällä pieni muljahtelu ei enää tuntunut riittävän vaan siellä lepatteli ihan kunnolla. 

Nemo oli nostanut kätensä rauhoittelevaan eleeseen. ”Olet tehnyt kantasi selväksi herra Willougby.” Sanat olivat happamat, mutta hän näytti kuitenkin tyytyväiseltä. 

Ritarillisuus ei ollut sumentanut Millan järkeä. ”Voi helvetti, Daniel”, häneltä pääsi. 

Mies katsoi häntä kysyvästi. 

”Ei Nemon tarvinnu mitään suostutella. Sä hoidit sen ihan ite. Toi oli tyyliesimerkki ´rakkauden teosta´, vai mitä?” 

Viimeinen oli osoitettu Nemolle, joka nyökkäsi hymyillen. ”Nomen est omen. Neiti Vesenterällä leikkaa.” Sille Millankin oli pakko nauraa.

Danielia ei oltu vieläkään vakuutettu. Hän oli vetänyt kädet puuskaksi syliinsä. ”En minä Millan pään terävyyttä epäillytkään. Ehkä voisit antaa hänelle vinkkejä murhani ratkaisemiseen, kun sinulla epäilemättä on siitäkin sisäpiiritietoa.” 

Nemo puisteli päätään. ”Itse asiassa ei ole. Ja se on epätavallista. Scriptor sanoi, ettei voi antaa murhaa koskevia tietoja minulle. En tietysti voisikaan kertoa tappajan nimeä, mutta oikeaan suuntaan tökkiminen on ollut meille hyviksille aina sallittua.” Hänen äänestään kuulsi, että kyse oli todellakin jostain lähes ennenkuulumattomasta. 

Milla tarttui hänen sanoihinsa. ”Onko siel mist ikinä sä oletkaan sit myös pahiksia?” 

Nemo suoristi ryhtinsä, ei sillä, että ryhti olisi sitä juuri kaivannut. ”Ilman muuta. Tämä on spekulaatiota, mutta heillä saattaa olla sormensa pelissä siinä, että herra Willougby -parka on selvittämässä murhaansa täällä eikä omassa ajassaan.”

Mies alkoi tehdä lähtöä yhtä yllättäen kuin oli tullutkin. Hän asetteli kaaputakkiaan, jota ei ollut edes riisunut, paremmin. 

”Älä ny viel karkaa. Me halutaan kysellä kaikenlaist. Ekaksi tarkemmin kuka sä oot”, Milla sanoi tuikeasti. 

Nemo oli jo ovella. ”En voi jäädä pitemmäksi aikaa. Palaan lähipäivinä uudestaan, toivottavasti enempien tietojen kanssa. Olkaa varovaisia siihen asti. Enkä olisi yhtään pahoillani, jos olisitte jo kunniallinen pari siihen mennessä.” Niine hyvineen hän lähti. Eteiseen ehtineet Milla ja Daniel tapittavat hänen peräänsä. 

”Ei luottamusta herättävä ja epäkohtelias”, Daniel tuomitsi, kun he olivat, seisseet hiljaa viitisen minuuttia. 

”Ainaki se anto meille hitonmoisen määrän funtsittavaa kyttärille. Eipä tuu tylsät kolme-neljä tuntii.” Milla oli halunnut kompata, mutta suusta olikin tullut ihan muuta.

Daniel väänsi huulensa mutruun. ”Voisitko olla vähän hysteerisempi, vaikka oletkin oikeassa? Koko Nemo puistattaa minua”, hän märisi. 

”Niin muaki bro, usko pois”, Milla vastasi. 

He hajosivat kumpikin epävarmaan naurukohtaukseen ja vajosivat istumaan eteisen lattialle.

-Roona-