Vuosisataisen viisauden vauva

 Moikka!

Huom: Tämä on fanifiktiota, jossa käytän Critical Rolen Vox Machina -kampanjan hahmoja. Tarina on itse keksimäni. Kirjoitan huvikseni enkä saa tästä rahaa.

Sir Bertrand Bell katseli ikkunasta miellyttävää rantamaisemaa. Dalen´s Closet oli tosiaankin leppeä tähän aikaan vuodesta. Hän oli vaihtanut haarniskansa kevyempiin paitaan ja housuihin vaimonsa vaatimuksesta. Sen mies saattoi täysin kunnioitettavasti tehdä. 

”Berty, tuijotteletko sinä taas ulos ikkunasta? Tule tänne!” kuului pehmeä, mutta vaativa ääni makuuhuoneesta. 

Sir Bertrand huokasi, mutta suoristi ryhtinsä ja astui kamarin puolelle. ”Niin, rakkaani?” hän tiedusteli kuten huomaavainen aviomies ainakin. 

Liev´tel istui sängyllä tyynyjä vasten kauniisti laskeutuvissa mustissa kaavuissaan. Ne olivat tosin jokseenkin pinkeät vatsan kohdalta. ”Berty, hanki minulle mansikoita!” tämä ilmoitti kuin se olisi ollut maailman normaalein pyyntö esitettäväksi taisteluissa karaistuneelle ritarille. 

”Öhöm…tuota… ahaa…”, sir Bertrand änkytti. ”Ehkä sinulle maistuisivat viinirypäleet, Liev-kulta.” Hän oli pannut merkille, että oleskelutilan pöydällä oli kulhossa hieman hedelmiä heidän ilokseen. 

”Lopeta tuo aviomiehen esittäminen heti paikalla, Berty, se saa pääni särkemään. Minä olen naimisissa ainoastaan Korppien emännän kanssa. Sinä olet minun kumppanini kuten erittäin hyvin teidät. Ja haluan mansikoita enkä mitään viinirypäleitä!” 

Tummahiuksinen papitar osasi olla pyynnöissään varsin vakuuttava. Ja toki hän kantoi sir Bertrandin lasta. 

Sir Bertrand koki hetkellistä miehistä ylpeyttä. ”Minäpä kysäisen joltain palvelijalta.” 

Hääjärjestelyistä vastaavaa väkeä liikkuu jatkuvasti bungalowien ympärillä. Sir Bertrand ihmetteli hiukan mikseivät lordi ja lady de Rolo olleet tuoneet omaa palveluskuntaansa mukanaan, mutta olivat nämäkin ihmiset oikein hyviä. 

”Käske tuomaan samalla kaakaota”, nainen vielä huusi hänen peräänsä. 

Pihapolulla sir Bertrand äkkäsi pian nuoren naisen, joka kiiruhti jonnekin sylillinen liinoja mukanaan. ”Sinä siellä, anteeksi vain, mutta olisiko mahdollista saada mansikoita ja kuppia kaakaota!” hän huudahti. 

Nainen pysähtyi tuijottamaan kuin hän olisi kysynyt jotain hyvin outoa. ”Nyt ei ole mansikka-aika”, tämä tokaisi varsin tylysti. 

Sir Bertrand veti kasvonsa vakavaan ja asemaansa osoittavaan mutruun. ”Vaimoni on katsokaas raskaana…” 

Nainen keskeytti hänet ja virnisti. ”Ahaa… minä ymmärrän… lähetän jonkun tuomaan.” Tämä vinkkasi vielä silmää tapsuttaessaan pois. 

Sir Bertrand ei aivan voinut sanoa ymmärtäneensä, mitä tuo hupsu nainen oli ymmärtänyt, mutta ainakin tilaus toimitettaisiin piakkoin perille. Jälleen yksi jalo teko hoidettu, vanha kunnon Bertrand, hän onnitteli itseään. Hän astui takaisin bungalowin varjoon. Olisi hienoa, kun hän pian saisi kutsua itseään pienen pojan isäksi. Sir Bertrand oli nimittäin varma, että hänen tuleva jälkeläisensä oli poika. Olihan hän sentään hyvin miehekäs mies. Lordi de Rolon esikoinen oli tyttö, mutta tämä olikin aina ollut hoikka ja viihtyi sir Bertrandin makuun liikaa sisätiloissa. 

Hänen ajatuksensa katkesivat huudahdukseen: ”Berty, tänne!” 

Hän kiiruhti Lievin luo. ”Niin, rakkaani?” 

Nainen pyöräytti silmiään paljon puhuvasti. ”Lapsi potkii. Kokeile.” 

Sir Bertrand asetti kämmenensä vatsalle ja toden totta tunsi rytmikästä liikahtelua. Hän lumoutui siitä sen verran, että ei kyennyt heti reagoimaan ovelta kuuluvaan koputukseen. 

”Minun mansikkani ja juomani”, Liev ilmaisi käskevästi. 

Kohta nuori poika kipittikin yöpöydälle tarjottimen, jolla oli höyryävä muki ja pieni kulhollinen punaisia marjoja. Poika kumartaa kupsautti ja lähti yhtä nopeasti kuin oli tullutkin. Papitar alkoi heti nautiskella antimistaan ja sir Bertrand päätti kunnioittavasti antaa hänen olla hetken rauhassa. Hän asettui jälleen mielipaikkaansa ikkunan ääreen. 

Ei kuitenkaan kulunut kauaa, kun tumma ääni taas kutsui häntä: ”Berty, ne viinirypäleet voisivat nyt maistua!”

-Roona-