Tarinaa jälleen (Adanat 1)

Heippa taas!

Päivityksestä on sanottava seuraavaa:

1. Kirjoitin tämän vuonna 2011 alunperin englanniksi englannin kurssille ja käänsin suomeksi luovan kirjoittamisen kurssin jälkimainingeissa 2012. Ja se näkyy. Oikoluin tämän itse nopeasti ennen kuin rupesin kirjoittamaan tätä postausta ja siellähän oli paljon sellaista, mikä on englanniksi toiminut hyvin, mutta kuulosta suomeksi kapulalta tai ainakin vähän kömpelöltä. Juuri nyt ei kuitenkaan ole aikaa rueta niitä muuttamaan, joten koettakaa kestää.

2. Tarinassa esiintyvät hahmot ovat  minulle tärkeitä. Keksin tämän maailman alunperin kymmenen vuotta sitten tai jopa aikaisemmin. Hahmot ovat muuttuneet mielessäni paljonkin tänä aikana ja heitä on tullut lisää. Itse asiassa muutosta on tapahtunut jo tänä aikana, joka on kulunut alla olevan kirjoittamisesta tähän hetkeen. Varsinkin tiettyjä Rosaan liittyviä kohtia olisi tehnyt mieli muuttaa, sillä ne eivät enää vastaa mielikuvaani hahmosta tällä hetkellä.

Siispä:

Kadut olivat aina aamulla kiireisiä. Kauppiaat ja kansalaiset riensivät toimiinsa ja shantipalvelijat kiiruhtivat asioillaan. Rosa Adana vetelehti eräässä kulmauksessa sukunsa kaupunginosassa. Hän oli huomannut kuinka yhdelle kujalle antavista ikkunalaudoista oli tuotu jäähtymään mustikkapiirakka. Se tulisi olemaan toinen hänen sillä viikolla lainaamansa, koko vuodesta puhumattakaan. Ilkeimmät kielet kutsuivat häntä tämän tavan vuoksi pikku varkaaksi, jonka isä oli lellinyt piloille. Rosa ohitti moiset puheet olankohautuksella, eihän hän loppujen lopuksi tehnyt kenellekään hallaa. Niinpä kun kuja tyhjeni, hän nappasi piirakan mukaansa ja jätti rikospaikan ripein askelin.

Rosa oli menossa keskusaukion katedraalikoululle tapaamaan siellä opiskelevaa ystäväänsä Jack Twilliä. Samalla kun väisteli ihmisiä kapeilla sivukaduilla, hän mursi piirakasta palan maistaakseen sitä. Rosa sai pian huomata, että olisi ollut viisasta tehdä se vasta perillä. Häneltä jäi nimittäin huomaamatta kuinka hänen vanhin veljensä Maverick astui kadulle eräältä sivukujalta ja hän törmäsi suoraan tätä päin. ”Sinun pitäisi katsoa eteesi, pikkusisko”, Maverick tuhahti noustessaan ylös vaatteitaan puistellen. ”Ja mistä sinä olet saanut tuon piirakan?” Rosalla oli yhä kädessään puoliksi syöty pala ja loput piirakasta oli hänen vierellään maassa suhteellisen vahingoittumattomana. ”Tuota, torilta tietenkin”, Rosa nieleskeli ja hymyili viattomasti. Maverick katsoi häntä ja vilkaisi sitten ympärilleen. ”Sittenhän voit varmasti mennä jakamaan sen isän kanssa. Tiedäthän, kuinka suuri piirakan ystävä hän on”, hän ehdotti ivallisesti. ”Minä… siis… olin aikonut jakaa sen Jackin kanssa. Ja minun pitäisikin olla jo menossa, että ehdin tavata hänet.” Rosa yritti ottaa jalat alleen, mutta Maverick tarttui häntä viitan kauluksesta. Rosa joutui seisomaan varpaillaan, jottei ote olisi tuntunut ikävältä. ”Tämä nuori neiti tulee nyt minun mukaani”, hän totesi kuivasti. ”Mitä minä muka olen tehnyt?”, Rosa valitti. Veli ei ollut vieläkään laskenut irti kauluksesta, mikä oli varsin nöyryyttävää. Maverick irrotti sormensa hitaasti siskonsa kauluksesta ja sanoi sitten: ”Tule vain kiltisti perässä tai allekirjoittanut taluttaa sinut omakätisesti kotiin.”

He saapuivat jonkin ajan kuluttua kotinsa eteen. Se oli suuri valkoiseksi rapattu huvila, joka oli kuulunut jo pitkään Adanoiden pääsukuhaaralle. Vartiomies avasi oven Maverickin merkistä. Tämä meni sisään ja varmisti, että sisko seurasi perässä. Rosa näytti siltä kuin hänet olisi pakotettu haistamaan eilistä kalaa. Eräs perheen shantipalvelijoista oli juuri lakaisemassa eteishallia. ”Annoura, missä isä on?” Maverick tiedusti häneltä tylysti. ”Isäntä on työhuoneessaan yläkerrassa”, Annoura vastasi ja niiasi hieman liian kipakasti. ”Tiedätkö voiko hänen luokseen mennä? Onko hänellä…” Rosan kysymys katkesi, kun Maverick työnsi hänet portaikkoon. He kiipesivät toiseen kerrokseen ja kävelivät isänsä huoneen ovelle, johon Maverick koputti. ”Sisään vain”, Brave huusi. Maverick tökkäsi oven auki ja tuuppi hyvin vastahakoisen siskonsa sisään.

Brave näytti yllättyneeltä nähdessään vanhimmaisensa ja nuorimmaisensa huoneessaan siihen aikaan päivästä. ”Mitä te täällä teette? Minun tietääkseni Rosan pitäisi olla opiskelemassa ja sinun asioilla, joille sinut lähetin.” ”Törmäsin neiti näppärään tuolla kadulla, kun hän oli aivan liian kiireinen katsoakseen eteensä varastetun piirakan kanssa juostessaan”, Maverick totesi ja katsoi parhaaksi lisätä: ”Ja tämä tuskin oli ensimmäinen kerta.” Rosa soi hänelle murhaavan katseen moisen lausuman johdosta. Brave raapi päätään ja mietti mitä sanoisi. Rosa oli tuottanut hänelle viime aikoina suuresti pään vaivaa. ”Olen hyvin pettynyt, että kuulemani varastelupuheet näyttävät olevan totta”, hän totesi tyttärelleen surullisesti. Rosa otti kasvoilleen kaikkein syyllisimmän ilmeensä ja päästi muutaman nyyhkäisyn. ”Voi isä, en minä tee enää niin.” Brave heltyi tästä kuten yleensäkin: ”Toivottavasti myös pidät lupauksesi.” Hän alkoi tehdä lähtöä, nousi ja otti viittansa tuolin selkämykseltä. ”Minulla on nyt kiire”, hän totesi Maverickille puuhastellessaan. ”Rankaise siskoasi parhaaksi katsomallasi tavalla.” Niine hyvineen hän lähti huoneesta paukauttaen oven hätäisesti kiinni perässään.

Huoneeseen laskeutui hiljaisuus ja sisarukset katselivat toisiaan turhautuneina. Maverick käveli ikkunan luo ja heitti kätensä yläkarmille. ”Isä ei ikänä rankaise pikku kullannuppuaan”, hän sanoi katkerasti pikemmin itselleen kuin Rosalle. Sitten hän käveli Braven pöydän taakse ja istui tämän tuoliin. ”Vihaatko sinä meitä muita, koska me itse asiassa annamme sinulle piiskaa?” Rosa tarkkaili häntä alta kulmain. ”Älä viitsi, Mav. Kerro vain mitä minun pitää tehdä.” Maverick harppoi siskonsa luo ja katseli tätä hetken aikaa miettien jotain sopivaa tehtävää. ”Minun täytyy kirjoittaa sopimuksia illalla. Saat tulla auttamaan siinä. Mutta mene nyt tapaamaan Jackiä niin kuin aioit.” Veli lähti huoneesta odottamatta vastausta ja Rosa tiesi, että hänen odotettiin olevan illalla paikalla.

Rosa lähti kotoaan nyrpeänä. Hän hiippaili suorinta tietä keskusaukiolle ja katedraalikoulun portaille, josta löysi Jackin kirjaan syventyneenä. Hän koputti poikaa olkapäähän. ”Minulla oli vakaana aikomuksena tuoda sinulle palanen mustikkapiirakkaa, mutta epäonnistuin, kuten huomaat.” Jack kohotti katseensa rukouksesta, jota oli lukemassa. ”Mitä luultavimmin varastettua. Saiko joku sinut vihdoin kiinni?” hän kysyi yllättymättä. ”Mav sai… tai no minä oikeastaan juoksin hänen syliinsä”, Rosa myönsi punastuen. ”Hän vei minut isän luo tunnustamaan syntini.” Jack laittoi kirjansa kiinni ja nousi seisomaan kaapuaan suoristaen. ”Voi varmaan olettaa, että isäsi oli kiireinen eikä Maverick keksinyt mitään erityistä, koska sinä olet nyt siinä”, hän totesi kuivakkaasti. Rosa irvisti hieman. ”Kyllä hän keksi. Minun on mentävä illalla kyllästymään sopimusten pariin.” He lähtivät laskeutumaan alas marmorisia portaita. ”Mennään juomaan lasit simaa. Minulla on aikaa ennen seuraavan tunnin alkua ja sinne sinä minut kuitenkin olisit pyytänyt”, Jack sanoi osoittaen läheistä tavernaa. Rosa hymyili tyytyväisesti. ”On minun vuoroni maksaa.” Jack voihkaisi. Hän ei ollut vielä unohtanut viime kertaa, jolloin he olivat melkein joutuneet tiskaamaan. ”Lupaa, että sinulla on tällä kertaa oikeaa rahaa.” Rosa nyökkäsi ilkikurisesti ja juoksi Jackin edeltä tavernaan.

                                                   


                                                                    -Roona-