Moikka!
Arundhatin
Roy Äärimmäisen onnen ministeriö vie lukijansa hurjalle matkalle: Delhin
vanhankaupungin ahtaista kortteleista paisuvan metropolin kimalteleviin ostosparatiiseihin
ja edelleen Kashmirin lumisille vuorille ja kauniisiin laaksoihin, missä sota
on rauhaa ja rauha sotaa. Anjum, joka oli ennen Aftab, käy taloksi yhdelle
kaupungin hautausmaista. Lapsi löytyy roskiin kapaloituna jalkakäytävältä pian
keskiyön jälkeen, eikä kukaan tiedä, mistä se on tullut. Arvoituksellinen Tilo
on yhtä aikaa läsnä ja poissa niiden kolmen miehen elämässä, jotka ovat häntä
rakastaneet. Monisäikeinen kertomus on unohtumaton rakkaustarina ja ärhäkkä
kannaotto. Sen sankarit ovat maailman särkemiä, toivon ja rakkauden ehjiksi
tekemiä, hauraita mutta periksiantamattomia.
Anjum,
joka ei ole mies eikä nainen, on tarinan päähenkilönä kiinnostava. Hän joutuu
etsimään itseään pitkään, mutta saa lopulta hyväksyntää sellaisena kuin on. Anjumista
tulee hijra, kolmannen sukupuolen edustaja. Kirjassa keskitytään paljon
ristiriitoihin Intia hindu- ja muslimiväestöjen välillä. Kasmirissa tapahtumat
asiat ovat oikeastaan kirjan punainen lanka. Se kiedotaan osaksi tarinaa
etenkin Tilon kautta. Tilo ja Anjum kohtaavat kirjan loppupuolella täysihoitola
Jannatissa eli paratiisissa, jossa kaikki elävät sulassa sovussa ja
hautajaisiakin järjestetään kaikille uskontokuntaan katsomatta. Kirja on hyvin
monipuolinen ja vaatii lukijaltaan kykyä seurata hieman epäsuoraa juonta.
Intian kiistat tulevat esille kiinnostavasti ja politiikkaa näytetään sissien
ja mielenosoittajienkin näkökulmasta. Tykkäsin tarinan uskonnollisista
ulottuvuuksista sekä hijrojen ”kulttuuri” oli sitä tuntemattomalle tosi
mielenkiintoinen. Voin suositella teosta eteenpäin.
Corpus
on Milja Kauniston Purppuragiljotiini –sarjan toinen osa. Maison de Luxe on
ylellinen ilotalo, joka kätkee Pariisin vaarallisimpien vallakumouksellisten
salaisuudet. Talo, jossa häikäisevän kauniit kurtisaanit toteuttavat heidän
rohkeimmat toiveensa. Marianne on menettänyt kreivittären identiteettinsä,
mutta markiisi de Saden ansiosta selviytynyt hengissä Maison de Luxen suojissa.
Kun Ranskasta tulee tasavalta ja pyövelinkisälli Isidoren giljotiini näyttää
mahtinsa, Pariisin kadut muuttuvat hengenvaarallisiksi. Salaisuudet murretaan
ja vallankumouksen vihollisten ajojahti kiihtyy. Yksi salaisuus on kuitenkin
pidettävä. Paljastuessaan sillä on valta tuhota tai pelastaa kokonainen
valtakunta. Vanhan Kuningaskunnan raunioilla kytee viha, ja jokainen
vastaantulija voi olla kuoleman lähettiläs. Terrorin aika on alkanut.
Marianne-parka
on kyllä saanut kokea kaikenlaista. Markiisi de Sade näyttää jälleen, ettei
sadismia ole turhaan nimetty hänen mukaansa. Isidore päätyy kovaa vauhtia
urallaan nousevan Napoleonin palvelukseen. Pidin tästä ainakin yhtä paljon kuin
ensimmäisestä osasta. Henkilöt ovat kasvaneet mukavasti ja pääsemme tutustumaan
lähemmin moniin vallankumouksen keskeisiin historiallisiin henkilöihin. Ennen
kaikkea hauskaa on kuitenkin vallankumouksen arkipäivän kuvaus. Kaikki muuttui
kuukausien, päivien ja jopa tuntien nimet, puhumattakaan siitä, että kaikki on
nimetettävä kansalaisiksi. Pian vallankuomous onkin vaihtunut terroriksi, jota
hallitsevat ilmiantajat ja pelko. Kaunisto jätti kirjan loppuun aikamoisen
gliffhangerin. Kuinkahan Mariannen käy ja ehtiikö Isidore hätiin?
Kiinnostuksella odotan, että saan seuraavan osan, Statuksen, käsiini.
Alice
Hoffmanin romaani Ihmeellisten asioiden museo kertoo vuoden 1911 New Yorkista,
jossa uusia pilvepiirtäjiä nousee kaupungin ylle päivittäin, ja kuilu rikkaiden
ja köyhien välillä syvenee. Kaupungissa ajat muuttuvat nopeammin kuin sydän
ehtii käsittää. Yksinäinen Coralie-tyttö kasvaa isänsä tiukassa valvonnassa
Ihmeellisten asioiden museossa Coney Islandilla. Museo vetonauloja ovat muun
muassa Perhostyttö, Susimies ja satavuotias kilpikonna. Coralie ui
merenneidoksi naamioituneena omassa tankissaan ja kaipaa vapauteen, pois isänsä
ankaran katseen alta. Äärijuutalaisen yhteisönsä jättänyt valokuvaaja Eddie
Cohen näkee linssinsä läpi New Yorkin valtavan kasvun, mutta myös sen ongelmat:
naisten ja lasten kaltoinkohtelun, työläisten surkeat olot, kaupungin
pimeimmätkin kujat. Kun Coralien ja Eddien tiet kohtaavat keväällä 1911,
kaaoksen keskellä syntyy toivo oman paikan, ja perheen, löytymisestä.
Tykkäsin
paljon kirjan kauniista kielestä ja se toi mieleeni The Greatest Showman
–leffan (Barnum mainitaan kirjasskin yhtenä Coralien isän kilpailijoista).
Juoni on viihdyttävä, muttei silti tyhmä. Henkilöhahmot etenkin Ihmeellisten
asioiden museon asukit ovat kiinnostavia ja miljöön kuvaus on osuvaa. Eddien ja
Coralien tarina tietysti kietoutuu yhteen rakkauden kautta, mutta sitäkään ei
esitetä liian siirappisesti. Arkipäivän fantasiallisuus viehätti minua tässä
kirjassa kaikkein eniten. Jokainen on omalla tavallaan ihmeellinen ja silti
samanarvoinen muiden kanssa. Toisaalta kuvattiin myös julmaa maailmaa, jossa
friikkien on kuljettava piilossa, jotta heitä ei hakattaisi. Ihastuin Hoffmanin
Aavikon kyyhkysiin eikä Ihmeellisten asioiden museo todellakaan pettänyt sen
muodostamia odotuksia. Erinomainen lukuromaani.
-Roona-
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti