tiistai 12. helmikuuta 2019

Vehreä Madeira

Moikka!

Olin ensimmäistä kertaa Madeiralla tammi-helmikuun vaihteessa. Lomalle sattui tosi hyvät ilmat, ei satanut ollenkaan, vaikka yleensä talvisaikaan saarella satelee. Jopa vuorilla saimme nauttia suht selkeistä näkymistä. Kävelimme ympäri Funchalin kaupunkin ja kävimme myös levadalla. Luonto ei ollut ihan parhaassa kukassa, mutta kaunista oli kuitenkin. Lämpöäkin oli sopivasti ja Suomen 30 asteen pakkasissa ei tarvinnut kärvistellä.

Kurjenkauloja (kasvinnimi oli oikeasti jotain kurjen kaulaan viittaavaa)

Mercado dos Lavradoresin eli kauppahallin kukkaloistoa. Lavradoresissa kannattaa käydä perjantaina, jolloin maaseutulaiset tulevat myymään tuotteitaan. Alakerrassa on silloin vilinää.

Kauniisti kukkia puu Funchalin vanhassa keskustassa. Vasemmalla näkyy hieman Pyhän Ruumiin kappelia. 

Fortaleza Sao Tiagon (Pyhän Jaakobin linnoituksen) yksinäinen torni

Levadalla eli kastelukanavien vierillä kulkevilla reiteillä on upeita maisemia. Olimme Aurinkomatkojen opastetella retkellä Tabuan lähellä sijaitsevalla levadadakäelyllä.

Levada Nova oli kyseisen levadan nimi. Kyseessä oli kuusi kilometriä pitkä reitti.

Pieni vesiputous matkalla. Aivan Levada Novan lopussa on myös lyhyt tunneli.

Satumaista vehreyttä Balcoes-levadalla saaren keskiosan laurisilva-metsissä.

Monten kukkulakaupunginosaan mennään kaapelihissillä. Siellä on kaksikin upeaa puutarhaa. Tässä kuvassa Quinta Jardins do Imperador, jossa kävimme. Paikka oli todella ihana, vaikka se oli tuhoutunut maastopaloissa jotakin vuosia sitten.

Saaren kolmanneksi korkein huippu on  Pico do Arieiro (1818 m). Siellä ollaan kirjaimellisesti pilvien yläpuolella. Noin korkella on sen verran viileämpää, että villapaidasta oli hyötyä.

Katuyhtye Funchalissa erikoisine soittimineen.

Camara de Lobosin kalastajakylää kohti. ("Kylä" on Madeira toiseksi suurin kaupunki, itse asiassa). Funchalin hotellialueelta sinne johtaa kaunis rantareitti.


                                                                     -Roona-



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Lempikahvisi sulle sekoitan, osat 4-6

 Moikka! 4.(200) ' Jonossa hänen edessään oli ainakin kymmenen tyttöä. Ja valehtelematta jokainen veti paitansa kaula-aukkoa hiukan alem...