Heippa!
Maija
Poppanen palaa lama-ajan Englantiin aikuisiksi kasvaneiden Michaelin ja Janen
sekä Michaelin kolmen lapsen Anabelin, Johnin ja Georgien luo. Perheellä on
ollut rankkan vuosi, kun äiti on kuollut ja raha-asiatkin ovat huonolla
tolalla. Lyhdynsytyttäjä ystävänsä Jackin kanssa Maija auttaa jälleen Banksien
perhettä löytämään iloa ja toivoa elämäänsä. Elokuvan rooleissa näyttelevät
Emily Blunt (Maija Poppanen), Lin-Manuel Miranda (Jack), Ben Whishaw (Michael),
Emily Mortimer (Jane) sekä lapset Pixie Davies (Anabel), Nathanael Saleh (John)
ja Joel Dawson (Georgie). Sivurooleissakin nähdään isoja nimiä kuten Colin
Firth ja Meryl Streep sekä alkuperäisessä Burt-nokikolaria esittänyt Dick Van
Dyke.
Vaikka
perhe on pysynyt samana, sen tilanne on kovin erilainen kuin silloin, kun Maija
Poppanen vieraili viimeksi. Michaelin lapset ovat selvästi äärimmäisen
rakastettuja ja heitä on halailtu jo ennen Maijan saapumistakin. He ovat
saaneet alkutilanteessakin vanhemmiltaan (ennen äitinsä kuolemaa siis) ja
Jane-tädiltä positiivista huomiota toisin kuin Michael ja Jane lapsia olessaan.
Vaikuttaa myös siltä, että lapset ovat itse halunneet auttaa esim. kauppassa
käymällä. Tarkoitan, että heitä ole siihen pakotettu, koska isä ei nyt jaksa
eivatkä he myöskään ole ottaneet sitä taakakseen samasta syystä. Hankala
selittää, mutta näyttää siltä, että vaikka Michael näyttää tunteitaan avoimesti
ja jotkut jutut ovat hieman rempallaan niin aikuisilla on kuitenkin ohjat
käsissään eikä lasten ole tarvinnut ryhtyä talon vanhemmiksi, mikä kertoo
paljon perhedynamiikasta. Hienoa joka tapauksessa ja se esitetään pienillä
asioilla mm. sillä, että perheessä osoitetaan avoimesti hellyyttä.
Musiikkinumerot
ovat ilahduttavia ja hyvin tehtyjä. Animaatio-osuudet olivat (tietysti)
alkuperäisen hengessä kaunista käsianimaatiotyyliä, johon itse olen lapsuudessa
tottunut. Välillä modernius puski hieman läpi, kun oli selvää, että osa
lyhdynsytyttäjistä ajoi nykyaikaisilla temppupyörillä. Lisäksi siinä A Cover is
not the Book –laulussa oli muutama outo kaksimielisyys, jotka oli kaiketi
suunnattu aikuiskatsojille, mutta eivät ne sopineet elokuvan henkeen millään
tavalla. Eniten tykkäsin lyhdynsytyttäjien Trip a Little Light Fantastic
–numerosta. Pakko huomauttaa myös, että Jack puhdistaa – siis noesta tai muusta
liasta – lyhtyjen laseja todella usein jo ennen kuin samuttaa liekin eikä polta
kertaakaan sormiaan ;)
Emily
Blunt on osuva valinta uudeksi Maija Poppaseksi. Lin-Manuel Miranda on
syötävänsuloinen eikä Jackin ensimmäiseksi lauluksi oli voinut tehdä parempaa
valintaa kuin (Underneath the) Lovely London Sky. Miranda myy sen ja Jackin
hahmon niin täydellisesti ensimmäisten minuuttien aikana, että hänen
ajoittaiset hassunjäykät hymynsä loppuelokuvassa antaa mielellään anteeksi.
Jackin ja Janen välistä orastavaa romantiikkaa juonilankana toisaalta käytetään
ja toisaalta ei käytetä, mikä saa katsojan hämmentymään ja pohtimaan olisiko
koko jutun voinut jättää pois, kun ei oikein näytetty tietävän, mitä sillä
tehtäisiin. Minusta se oli kyllä oikein söpöä. Pidin kovasti puvustuksesta,
etenkin Maijan päällysvaatteet olivat ihania.
Kokonaisuudessaan
Maija Poppasen paluu on värikäs ja ihastuttava taianomaisen lastenvahdin paluu.
Se liittyy Kaunottaren ja hirviön perään Disneyn ansiokkaiden
live-action-elokuvien sarjaan. Näen sen mielläni joskus uudestaan ja
suosittelen katsomista muillekin.
-Roona-
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti