Lehmuksen alla (Livia 3)

Moikka!

Tämä on jatkoa Kuolleelle isälle ja Odottamattomalle vieraalle.

 

Tian ja sir Hugh´n häät tulivat ja menivät ja komeat juhlat ne olivatkin. Ehdottomasti yksi vuoden seurapiiritapauksista täällä, kuten eräs kauempaa saapunut kreivitär totesi. Morsian itki puolet ajasta, mikä ei ollut minulle suurikaan yllätys ja sir Hugh onnistui näyttämään jokseenkin ylväältä, mikä taas oli suuri yllätys. Minä keräsin paheksuvia katseita äidiltä kierrellessäni vieraiden joukossa, sillä hänen mielestään minun olisi vain pitänyt istua paikallani siivosti, kuten morsiamen nuoremmalle sisarelle sopi. Mitä Harlyyn tulee, hän hoiti tehtävänsä enemmän kuin mallikkaasti. Seuraavana päivänä jopa liikuttunut nuorikko soi hänelle rehellisen halauksen. Äiti jakoi Harlylle niin vuolaita kiitoksia, että tämän täytyi jo toppuuteella ja sanoa, ettei hän ihan kaikkea tuota ansainnut, vaikka pääosan kuitenkin. 

Me kaikki - ja ennen kaikkea minä - tiesimme, että Harlyn olisi lähdettävä pian. Olin nauttinut siitä, että hän asui kanssamme. Huomasin ajattelevani perin mustasti, että vajoaisimme hänen saapumistaan edeltävään tylsyyteen, kun hän lähtisi. Oli loppukesä ja minä makailin laiskasti lehmuksen alla. Olin niin sukeltanut kiehtovaan ajatukseen auringon ikuisesta liikkeestä, että en huomannut Harlya lainkaan ennen kuin hän istui viereeni. ”En kai häiritse sinua kovin paljon?”, hän kysyi suu virneessä. Minä korjasin asentoani enemmän istuvaksi ja vastasin sitten: ”Et toki. Uppoudun vain silloin tällöin pohtimaan elämän suuria kysymyksiä.” ”Uskallan arvata, että ne ovat jotain muuta kuin pohdintaa siitä kuka olisi sopivin sulhanen”, hän totesi pureskellen katkaisemansa heinän päätä. Hymyilin. Harly oli jo oppinut, missä mielessä en ollut ollenkaan siskojeni kaltainen. En vielä tähän ikään mennessä ollut uhrannut kovinkaan montaa ajatusta sille kenet mahdollisesti naisin. Omasta mielestäni olisin tulevaisuudessa aivan hyvin voinut opiskella itselleni jonkun ammatin ja elellä ihan tyytyväisen sen tuottamilla tuloilla, mutta äiti ei halunnut kuullakaan mistään sellaisesta.

Harly rykäisi. ”Olen puhunut äitisi kanssa ja hän on suoraan sanottuna hieman ymmällään kanssasi. Siksi ehdotin, että ottaisin sinut mukaani. Sanoin, että ympäristön vaihdos voisi rauhoittaa sinua, kun saisit niin paljon uutta ajateltavaa. Lisäksi vilautin aviomieskorttia. Minulla on kuitenkin hyvät verkostot kotopuolessa.” Kohautin harteitani. ”Voin kyllä lähteä puhtaan tieteellisen kiinnostuksen vuoksi, mutta en minä ketään nai.” Harlylta pääsi rämäkkä nauru. ”Mitä sinä olitkaan, yksitoistako? Ei kukaan ottaisikaan sinua vielä moneen vuoteen, he kun ovat vanhoillisia sen suhteen, että avioon menevien täytyy olla täysi-ikäisiä, saatikka, että minä pakottaisin sinua mihinkään. Äitiäsi tuollaiset sanat vain rauhoittivat kummasti.” Minun oli pakko virnistää hänelle. Äiti oli taatusti saanut noista sanoista enemmän sielunrauhaa kuin Harly pystyi aavistamaankaan.

Annoimme auringon hetken lämmittää kasvojamme lehtiverhon välistä emmekä sanoneet mitään. Ajattelin kuinka jännittävää olisi lähteä Harlyn mukaan niin kauaksi. Silloin eräs pimentoon jäänyt asia pomppasi mieleeni kuin karannut tennispallo. ”Mitä sinä muuten ihan tarkalleen ottaen teet työksesi Cortinassa?” Harly venytteli hetken ja vastasi katse minussa: ”Minä olen kuninkaan eksoottisten eläinten kouluttaja. Älä kerro äidillesi, mutta ajattelin, että voisin opettaa sinulle hieman ammattini saloja mikäli hovi vain antaa siihen suostumuksensa.” Innostuin toden teolla, mutta samalla ymmärsin miksi hän oli pysynyt vaitonaisena työnsä ja etenkin asemansa yksityiskohdista. Perheemme olisi saanut varsinaisen kohtauksen, jos olisi tiennyt eikä täysin hyvässä mielessä. Asian todellinen laita jäi siis meidän väliseksemme ja minä suostuin lähtemään hänen mukaansa. Siitä tulisi eittämättä siihenastisen elämäni suurin seikkailu.

                                                          -Roona-