keskiviikko 5. heinäkuuta 2017

Mietteitä kirjasta XV: Palava maa ja Itsevaltias



Heippa!

Palava maa kuuluu Bernard Cornwellin Uthred-sarjaan, josta olen kirjoittanut jo aiemminkin, joten en sano siitä kovinkaan pitkästi. Taisin olla edelliseen osaan todella tympääntynyt, mutta tästä pidin muun juonen osalta paljonkin, ainoastaan taistelukohtaukset toistavat itseään häiritsevällä tavalla. Kolmannen taistelun kohdalla huomasi miettivänsä, että enkö minä lukenut tämän saman jo pari kertaa (ja useamminkin, jos aikaisemmat osat otetaan lukuun). En oikein tiedä miten niihin voisi saada eroja, koska kaipa se varsinainen taistelu todellisuudessa on aina yhtä ja samaa. 

Skade ja Athelflæd ovat kirjan vahvat naishahmot. Tykkäsin heistä kovasti, vaikka Skade kieltämättä olikin välillä pelottavan hullu. Minua miellyttää myös yhä vain enemmän millainen reaalipoliitikko Alfred on. Uthred kyllä tappaa munkin, mutta hänestä on niin kovasti hyötyä valtakunnalle, että sellainenkin synti voidaan antaa anteeksi. Käsittääkseni Cornwell on pyrkinyt pitämään Alfredin sellaisena kuin hänet historiallisista lähteistä tunnetaan, joten varmaan hän sitä olikin. Joka tapauksessa sarjan lukeminen jatkuu.

Samsonin Itsevaltias kertoo Henrik VIII:n aikaisesta asianajaja Matthew Shardlakesta. Katselin vielä kirjastossa, että otan varmasti sarjan ensimmäisen osan, mutta niin vaan otinkin kolmannen. Ei se kyllä mitään haitannut, ihan hyvin nämä pystyy lukemaan itsenäisinä romaaneina. Olisin vain toivonut, että tämä olisi ollut joko historiallisten romaanien tai sitten ihan normaalin kaunokirjallisuuden osastolla, koska sen kaikkein kiinnostunein lukijakunta löytäisi sen sieltä helpommin. Minä ainakin miellän rikoskirjat pääasiassa dekkareiksi, joten siihen osastoon ei tule yleensä mentyä. Nytkin eksyin sinne vahingossa ja lievästi epätoivoisena. 

Kuninkaan kiertue on matkalla Yorkiin ja sinne on Shardlakekin saanut käsky mennä huolehtimaan kuninkaalle tulevista kansalaisten pyynnöistä. Hänellä on kuitenkin myös toinen, salainen tehtävä: huolehtia, että vaarallinen vanki päätyy elossa Toweriin. Entä kun kiertueelle työskennellyt lasimestari murhataan? Tietääkö Shardlake liikaa, kun sama tappaja on pian jo hänenkin perässään? Itse tykkäsin kirjasta paljon ja tutustun tulevaisuudessa varmasti muihinkin osiin. 

Pidin kovasti Matthew:n apulaisen Barakin sekä Tamasinin hahmoista. Yksi ainoa seikka jäi häiritsemään minua ja se oli, että miten Barak tiesi varmasti, että he ovat saamassa pojan. Kenties kyse oli vahvasta toiveesta - pojat olivat varmasti tyttöjä toivotumpia tuolloin - , mutta minulle tuli sellainen tunne, että hän tietää ultraäänikuvan varmuudella, mikä ei sentään ole ihan mahdollista. Mietin ennen kaikkea Shardlaken ja William Malevererin nimien kohdalla, että onko kirjoittaja ihan tarkoituksella antanut nuo nimet. Shard on äänteellisesti hyvin lähellä sanaa sharp, terävä, jota asianajaja ystävämme todellakin on. Samoin latinan male tarkoittaa pahaa (tai pahasti) ja aika ikävä tyyppihän tuo sir Maleverer on. Kumpikin heistä on siis keksitty hahmot, monet kirjan hahmoista kun ovat ihan todellisia historiallisia henkilöitä.

JK. Nämä olivatkin yllättävän samankaltaiset kirjat.


¨                                                                  -Roona-

 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Mietteitä kirjasta CIII: Muusa, Parittomat ja Fahrenheit 451

 Heippa! Kaksi naista, kaksi aikakautta. Kadonneen maalauksen salaisuus sitoo naiset yhteen Jessie Burtonin kiehtovassa lukuromaanissa. Vuon...