Lempikahvisi sulle sekoitan, osat 10-12

 Moikka!

10. (150) 

Loki tarkasteli etukameransa kautta hampaiden väliin kiilautunutta kananpalaa kännykän ilmoittaessa viestistä. Hän täppäsi sen laiskasti auki. 

Haluaisitko lähteä yhdessä jonnekin? Vaikka syömään? Tai pidätkö elokuvista? 

Thor (Sorellasista) 

Viesti oli kuorrutettu muutamalla iloisella hymiöllä. Ainakin hän menee suoraan asiaan, Loki pohti hitusen arvostavasti. Olihan taustalla selvää yli-innokkuutta ja kuvitteliko mies todella, että hän sekoittaisi tämän johonkin toiseen Thoriin? Hehän olivat tavanneet edellisen kerran vasta tänään! Nimikin oli niin pahuksen erikoinen, ettei sitä vaaraa ollut. Loki nautti mieluummin elokuvaillasta kotinsa rauhassa kuin teatterissa, jossa oli kuitenkin aina joku häirikkö, joka jutteli kaverinsa kanssa liian kovaa tai paistatteli näytön valossa koko näytöksen ajan. Myöskään ajatus jostakusta tuntemattomasta valitsemassa hänelle ruokapaikkaa ei miellyttänyt. 

Miten olisi kävelyretki? Loki näpytteli. Yllätä minut. 

New Yorkissa oli hankala käveleskellä ilmeisintä lukuun ottamatta ja hän hankala. halusi ollakin. Vastaus tuli pienen harkinnan jälkeen. 

Sopiiko perjantaina? Minun vuoroni loppuu klo 13.30. Tavattaisiin Sorellasin edessä. 

Loki kirjoitti OK ja huokasi hiljaa.

 

11. (250) 

Thor hymyili hermostuneesti, kun mustatukka astui hänen eteensä perjantaina. 

”Hei!” 

”Hei”, kuului neutraali vastaus. 

Thor vaihtoi painoaan jalalta toiselle. ”Ajattelin, että menisimme Keskuspuistoon. Olen ollut vasta vähän aikaa Isossa Omenassa ja pidän siitä kovasti.” 

Loki nyökkäsi ja osoitti suuntaa kädellään. He kulkivat rinnakkain ja Thor jutteli niitä näitä lähinnä purkaakseen omaa jännitystään. Lokikin kielenkannat alkoivat irtautua heidän päästyään puiston poluille. Toki mies vastaili mahdollisimman lyhyesti, mutta Thor arvosti jokaista tiedonmurusta. Lokilla ei ollut sisaruksia, hän teki työkseen graafista suunnittelua ja piti juoksemisesta. Vaikka mies käyttäytyikin hieman nuivasti, Thorista hänen kanssaan oli hirvittävän helppo olla. Ja olihan hän nyt seksikäs käveleskelyyn sopivissa rennoissa farkuissaan ja päätä myöten suitussa, mutta muuten vapaassa tukassaan. Kun he olivat kuljeksineet aikansa, Thor huomasi sopivan yksityisen sopen, johon he voisivat istahtaa. Hän kaivoi paperipussin laukustaan. 

”Otin nämä töistä. Toivottavasti pidät suklaahippukekseistä.” 

Loki kohautti harteitaan ja otti yhden. He söivät hiljaisuuden vallitessa ja katselivat sievää kukkaistutusta. 

”Oletko pitänyt treffeistä tähän mennessä?” Thor ei malttanut olla kysymättä. 

”Ovatko nämä treffit? Sinulla oli kaiketi jotain odotuksia?” Loki sanoi kulmiaan kohottaen. 

Thor tajusi lipsahduksensa. ”Niin tuota… pusu lopuksi olisi kiva.” 

Hän punastui korviaan myöten, sillä ei hänen ollut tarkoitus sanoa niinkään ja käänsi katseensa sivuun. Loki ei virkkanut mitään ja kohta Thor ehdotti, että he jatkaisivat kävelyä vielä hetken. Liian pian he tulivat yhdelle puistosta ulos johtavalle väylälle. 

”Minulla oli mukavaa”, Thor kuiskasi ja virnisti varovasti. 

Loki ei vastannut ja Thor ehti jo lähes nieleskelemään pettymystä, kun tunsi kapeat huulet omillaan. Suudelma oli ohi sekunnissa ja Loki poissa sen mukana.

12. (150) 

Kotona Loki yritti unohtaa, mitä oli mennyt tekemään. Hellyydenosoituksen antaminen oli ollut ääliömäistä. Eihän hän edes pitänyt Thorista. Loki jumiutui läppärilleen kahdeksaan saakka tekemään rästiin jääneitä töitä. Sitten hän meni suihkuun, puki ylleen pyjaman ja käpertyi sohvalle. Kännykkä värisi yhdeksältä. 

En muistanut kiittää sinua kivasta pari tuntisesta *nauruhymiö* 

Ole hyvä vain. Näinkö pian tuli ikävä? 

Öh… no kyllä. Ja en taida pestä kasvojani enää koskaan *huulet* *sydänsilmät* 

Kuulostaa kuvottavalta ja epähygieeniseltä *oksentava hymiö* 

Niin *nolo* taisin innostua vähän liikaa. Mutta haluaisitko nähdä joskus uudestaan? *kysyvä* 

Voi kai sitä harkita, jos taka-ajatuksena ei ole pelkästään saada uutta pusua. 

Ei tietenkään. Sinun kanssasi on mukava jutella… ja sinua on mukava katsellakin *punastunut* 

Minä jätän sinut kohta rauhaan, mutta saanko sanoa vielä jotain? 

En taida voida estää sinua *pyörittää silmiä* 

Sinä olet ihana *sydän* *sydän* *sydän* 

Thor jätti hänet lupauksensa mukaan rauhaan loppuillaksi, vaikka Loki salaa toivoikin, että tämä laittaisi vielä muutaman viestin.

-Roona-

Mietteitä kirjasta CIV: Kirjojen tytär, Nokisen tomumajan arvoitus ja Kutsu minua nimelläsi

 Heippa!

Maaginen kirjasto. Katala juoni. Arvoituksellinen velho. Elisabeth on kasvanut pienestä pitäen suuressa kirjastossa, hyllyiltään kuiskailevien ja rautakahleitaan kalistelevien loitsukirjojen ympäröimänä. Hän on aina tiennyt, että velhot ovat pahoja ja taikuus vaarallista. Kun joku vapauttaa kirjaston vaarallisimman kirjan ja sabotaasi tekee Elisabethista pääepäillyn, hänet kiidätetään pääkaupunkiin tuomiolle. Elisabethin on laitettava kaikki toivonsa kahteen epätodennäköiseen liittolaiseen: velho Nathaniel Thorniin ja tämän salaperäiseen palvelijaan Silasiin. Pian hän on keskellä vuosisatoja vanhaa juonta, joka uhkaa syöstä kirjastot ja niiden mukana koko maailman turmioon. Romaanin on kirjoittanut Margaret Rogerson.

Tarina oli jollakin tavalla kliseinen, mutta silti tuttuudessaan aika mukava. Olisin halunnut tietää enemmän kirjailijan käsityksestä demoneista. Voivatko demonit ylipäänsä hillitä nälkäänsä? Toivon, että voivat, koska en haluaisi Silasin olevan vain plot convenience, sillä hän oli niin hyvä hahmo. Mielenkiintoinen ja salaperäinen. Minusta oli raikasta, ettei Elisabethin kauneutta (tai rumuutta/poikamaisuutta) erityisesti korostettu, vaikka taisi hän lopulta varsin kaunis ollakin, vaikka olikin tytöksi pitkä. Innokkaana lukijana sydäntäni lämmitti ajatus siitä, että kirjat kykenisivät kuiskailemaan ja kommunikoimaan keskenäänkin esimerkiksi sivuja kahisuttamalla. Todella ihania mielikuvia.

Karkotettu! Näin kohta 12-vuotias kemisti ja harrastelijasalapoliisi Flavia de Luce suree kohtaloaa merimatkalla Kanadaan Miss Bodycoten tyttökouluun. Asiaa ei auta, vaikka isä ja Felicity-täti ovat selittäneet koulutuksen kuuluvan suvun perinteisiin, olihan Harriet-äitikin käynyt samaa koulua. Yhtä kaikki, Flavia on omasta mielestään kuin matkalla rangaistusvankilaan. Vaan minkä lahjan kohtalo tarjoaakaan! Aurinko ei ole vielä edes ehtinyt nousta ensimmäisen koulupäivän aamuna, kun Flavian jalkojen juureen laskeutuu hiiltynyt ja muumioitunut ruumis. Uusien oppiaineiden, opettajien ja koulutovereiden pyörteissä Flavia ei metsästä ainoastaan uhrin henkilöllisyyttä ja kuolinaikaa vaan myös epäiltyjä, motiiveja ja keinoja.

Oikeastaan kaikkein eniten minua jää kirjassa harmittamaan, ettei Flavia lopulta jää Bodycoteen kuin tämän yhden osan ajaksi. Olisin mielelläni kuullut enemmän, mitä hänelle ja muille valituille tytöille opetettiin ja toisaalta myös ihan tavallisista oppiaineista. Ruumis sinänsä oli oikeastaan sivupolku pääjuonessa, intohimorikos. (Flavia on muuten jo kaksitoista ja saanee pian intohimorikokselle aivan uusia ulottuvuuksia, vaikka on toistaiseksi vielä ihastuttavan viaton niissä asioissa.) Flavian koulukavereista kukaan ei jäänyt erityisesti mieleen, se oli kenties tarkoituskin, kaukaisiksi he taisivat jäädä Flaviallekin. Rainsmithit olivat melkoinen pariskunta. Ihan kelpo osa sarjan jatkeeksi.

Seitsemäntoistavuotias Elio on tottunut siihen, että joka kesä hänen perheensä tarjoaa italialaisesta merenrantahuvilastaan vuokrahuoneen amerikkalaiselle jatko-opiskelijalle. Kesällä 1987 taloon saapuu rento ja hurmaava Oliver, ja ujon Elion maailma järkkyy. Aurinkoinen Italia, ensirakkauden huuma, säkenöivä äly ja riipaiseva pettymys tekevät romaanista välittömästi klassikon, yhden aikamme suurimmista rakkaustarinoista.

Olen täällä lukemisen jälkeen tunnemyrskyssä kaikkein eniten järkyttynyt varmasti siitä, kuinka samaistuttava Elio on. Muistan Ylen Kirja vs. leffa -podcastissa arvostellun, että Elio on liian sivistynyt ikäisekseen. Mutta jos minulla olisi ollut samat vanhemmat ja sama kasvuympäristö kuin Eliolla niin olisin varmasti ollut vielä rasittavampi kuin Elio. (Haydenia en osaisi kyllä nuotintaa kaikesta huolimatta, mutta olisin sitäkin ärsyttävämpi, kun olisin tankannut teoreettista tietoa tämän virheen peittääkseni.) Kaikki nuoruuden kipuilu, pohdinnat siitä kuka olen ja haluan olla ja sitten vielä tuo pahuksellinen Oliver, joka röyhkeästi tunkeutuu jokaiseen ajatukseen, vaikka on tietyissä asioissa aivan yhtä ujo kuin Elio itse. Pidin kirjasta valtavasti ja suosittelen lämpimästi eteenpäin.

-Roona-

Lampikahvisi sulle sekoitan, osat 7-9

 Moikka!

7. (100) 

Thor oli täydentämässä pientä varastohuonetta kuullessaan tutun äänen. Kahvilan puolella oli hiljainen hetki ja Lokin selväsanainen tilaus kaikui hyvin sinne missä hän oli. Onneksi kahviin tarvittiin makusiirappia, jonka Thor tiesi olevan tiskiltä lopussa. Hän saisi hyvän syyn mennä myymälän puolelle. Hän koppasi vaniljaisen pullon mukaansa. 

”Teepä tämä loppuun, kun kerran toit sen sokerilitkunkin”, Ruth sanoi tökäten tyhjän take away -kupin hänen käteensä saman tien ja lähti niine hyvineen taakse. 

Thor valmisti juoman ja ojensi sen sitten yrmeälle asiakkaalleen. 

”Ota tuosta”, Loki murahti antaen setelin. 

Thorin oli estettävä itseään virnuilevasta hölmösti. Hän nappasi taskustaan lapun ja antoi vaihtorahojen mukana miehen käteen.

 

8. (100) 

Loki oli jo heittänyt farkkunsa pyykkikoriin muistaessaan, että oli tunkenut vaihtorahat niiden taskuun. Kaiveltuaan housuja aikansa hän sai taskun tyhjäksi ja huomasi, että yhden dollarin setelin takana oli keltainen post-it-lappu. 

Tahtoisitko viestitellä kanssani? 9170538119 Thor, siinä luki. 

Lokin suu taipui tuhahdukseen. Olisiko Nat muka ollut oikeassa? Hän heittäytyi sängylle pelkissä boksereissa. Kai he voisivat muutaman viestin vaihtaa? Tulisipahan vahvistus sille, että Thor oli kömpelö kusipää. Sinä et tarvitse panoa etkä varsinkaan typerää, kultakutrista poikaystävää, järki sanoi. Kuka tässä on mitään poikaystävästä puhunut, sydän vastasi kiusoittelevasti. Loki nousi ajatustensa ärsyynnyttämänä ylös, meni keittiöön, repäisi sivun muistikirjasta ja raapusti siihen muutaman rivin.

9. (100)

 Thorin sormia syyhytti. Loki oli tökännyt hänelle muina miehinä valkean lappusen tilatessaan kahviaan. Hän oli laittanut sen essunsa taskuun arvellen voivansa lukea sen kohta koittavalla tauolla. Taukoa vain ei ollut tullut sinä päivänä, sillä Ruth ja asiakkaat olivat pitäneet hänet kiireisenä. Nyt hän istui surkeanpienessä henkilökunnan pukuhuoneessa ja taitteli lapun varovasti auki. 

Jos sinä lähetät ensimmäisen viestin. 

9171649220 

Loki. 

Kädet tärisivät. Tietenkin hän lähettäisi. Kännykkä oli hänen vierellään hataralla penkillä. Thorilla oli vaikeuksia löytää Whatsapp, vaikka tavallisesti se oli juuri sopivasti peukalon ulottuvilla. Hän näppäili numeron ja aloitti uuden viestiketjun. Hän laittoi puhelimen laukkuun, sillä muuten kotimatkasta ei tulisi mitään.

-Roona-

Elokuvissa: LXXXVI: Back to Black

 Heippa!

Sam Taylor-Johnson on ohjannut elämäkertaelokuvan Amy Winehousesta. Pääosissa näyttelevät Marisa Abela (Amy), Jack O´Connell (Blake, Amyn mies), Eddie Marsan (Mitch Winehouse, Amyn isä), Lesley Manville (Cynthia Winehouse, Amyn isoäiti), Sam Buchanan (Nick, Amyn manageri) ja Ansu Kabia (Raye Cosbert, Amyn myöhempi manageri).

En seurannut Amyn uraa kovin tarkasti, joten leffassa oli paljon yllätyksiä. Jo heti alussa tuli selväksi, että mummi – Nan – oli hänelle suuri innoituksen lähde. Leffa-Amy kutsuukin häntä tyyli-ikonikseen. (Jatkossa puhun kaikista henkilöistä – ja arvostelen heitä – hahmoina, en siis ota kantaa todellisten ihmisten tekoihin tai muuhun.) Nan oli myös laulaja ja ilmeisesti varsin menestynyt, koska oli esiintynyt samoissa paikoissa kuin Tony Bennett ja Ella Fitzgerald ja oletettavasti samaan aikaankin. Minusta tuntui myös, että Nan on huomannut Amyn ongelmat alkoholin kanssa jo varhain, hän ottaa tältä viinipullon pois heti alussa ja antaa sen sijaan palan suklaakakkua.

En tiennyt, että Amy oli juutalainen. Ei se toki leffassakaan paljon näkynyt, muutaman kerran taidettiin viitata siihen, että tulevan aviomiehen oli ehkä suotavaa olla myös juutalainen. Olin olettanut, ettei perheen perustaminen kiinnostanut häntä, mutta selvästi hän olisi halunnut lapsia ja aviomiehen tietysti mukana. Amy vaikutti luonteeltaan varsin tuliselta ja suorapuheiselta ja hyvin vahvasti tunneihmiseltä, mitä kenties käsikirjoittaja on tahtonutkin korostaa. Näytti siltä, että Amyn mielestä lopulta suurin syy mennä vieroitushoitoon olivat huumeet eikä suinkaan alkoholi, vaikka hän ilmeisesti pääsi eroon siitäkin. Hän kuitenkin joi holtittomasti ja oli ilmeisen usein kaatokännissä. En tiedä oliko isästä tehty tässä enemmän hyvis kuin hän todellisuudessa oli, mutta kyllä hän tässäkin suhtautui aika huolettomasti nuoren tyttärensä viinalla läträykseen.

Minusta tuo levy-yhtiön kanssa kipuilu oli esitetty kivan kriittisesti. Lafkan porukkaa ei suoraan maalattu piruiksi, jotka väkisin halusivat panna Amyn johonkin muottiin. Toki sieltä tuli verhoillumpia soraääniä siitä, kuinka pitäisi olla vähemmän kulmikas, mutta siitä juuri pidin. Olin luullut, että Blake oli sekaantunut jotenkin myös Amyn uraan, mutta oli varmasti ihan riittävää, että he sekoilivat yhdessä yksityiselämässä. Ymmärrän kyllä Amyn ahdistuksen paparazzeista, jotka odottavat hänen kotinsa ulkopuolella vain saadakseen jotain kuvattavaa.

Marisa Abela on omaksunut hyvin Amyn maneerit ja laulaakin hienosti. Häntä on kuitenkin joissakin kohtauksissa ohjattu hieman hassusti tai hän on itse tehnyt erikoisia valintoja. Ylipäänsä elokuva jää hieman kädenlämpöiseksi. Viime vuosina on tullut paljon muusikkoelämäkertoja, joissa päihteiden käyttö ja perheväkivalta tuodaan esiin, ei mässäilevästi, mutta kuitenkin vakavasti. Tässä on selvästi säästelty Back to Blackin kohdalla, todelliset aallonpohjat jäävät katsojalta näkemättä. Asiassa on ehkä ajateltu perhettä, joka luonnollisesti jatkaa elämäänsä edelleen.

-Roona-